KUUDESTOISTA LUKU.
Portugalin kuningas seisoo vielä ovella. — Ovenvartija ja kahlekoira.
— Kuinka Henrikki vei Frits'in erikseen ja mitä hän sanoi.
Henrikki pyysi heitä tulemaan hänen asuntoonsa.
Kun astuivat Burg-katua, seisoi Portugalin kuningas vielä ovessaan katsellen kadulle.
"Ei, herra Henrik", sanoi Swart tuuppaen Wittiä kylkeen, "tätä tietä emme me mene. Me olemme jo kerran olleet tuossa, eikä meidän enää tee mieli mennä sinne toistamiseen. Menkäämme toista tietä, ei tuon seikan kanssa käy leikkiä laskeminen. Kuningas tahtoi lyödä meitä ja meille voisi helposti käydä kuin naapuri Boltille".
"Kuningas?" kysyi Henrikki. "Mikä kuningas? Se joka seisoo tuolla ovessa on vaan portieri".
"Mikä mies se on?" kysyi Witt.
"Portieri?"
"Minkätähden se mies seisoo ovessa ja antaa selkään ihmisille, jotka menevät ohi? Eikö hän voi mennä työhönsä?"
"Hänen työnsä juuri on seistä ovessa", sanoi Henrikki, "siinä seisoo hän kaiken päivää nähdäkseen, kuka menee ulos ja kuka sisälle hotelliin, ja jos joku vieras tulee, ilmoittaa hän siitä hotellin isännälle".
"Hitto sitä ymmärtäisi kaikkea mitä berliniläisten päähän voi lentää!" sanoi Swart. "Onko tuokin ihmisen tointa? Siihen toimeen käytämme me kahlekoiria".
He söivät päivällistä Henrikin luona, ja kun he olivat syöneet, istahtivat Swart ja Witt sohvaan ja polttivat piippua ruuan päälle, kertoen Henrikille minkätähden he oikeastaan olivat matkalla, sekä selittäen hänelle tuumansa.
"Niin", sanoi Swart, "tämän päivän yli me viivymme täällä, mutta huomenna matkustamme me eteenpäin rautatiellä. Illalla me menemme teaatteriin, ikävä vaan ettei naapuri Witt voi tulla kanssamme. Niin, naura sinä — sinun pitäisi hävetä! Me kyllä kartamme sinua mukaan ottamasta, muuten siitä voisi taas syntyä kaunis juttu".
"Te tarkoitatte housuja", sanoi Henrik, "sen asian minä kyllä järjestän parhaiten päin. Witt on tuleva niin hienoksi, kuin jos hän vasta aivan äsken olisi kömpinyt esiin munasta".
Hän otti vaatekaapistaan esiin housut.
"Jos nämät teitä miellyttävät, Witt", sanoi hän, "niin vetäkäät ne jalkaanne!"
No, Witt veti housut jalkaansa ja seisoi siinä valkoisissa englantilaisissa housuissa niin hienona, kuin jos hän olisi menemäisillään hovitanssiaisiin.
"Hei Witt", sanoi Swart, "sinäpä vasta olet herra! Niin totta se on, että vaatteet tekevät ihmisen. Voisipa luulla sinua prinssiksi!"
Kello oli nyt jo niin paljon, että oli aika lähteä teaatteriin.
Herra Henrikki seurasi heitä teaatterihuoneelle, antoi heille muutamia hyödyllisiä ohjeita ja, kun he olivat saaneet piletit, puristi hän heidän käsiään jäähyväisiksi.
"Nyt täytyy minun sanoa hyvästi", sanoi hän, "minä en, ikävä kyllä, voi seurata teitä teaatteriin, sillä minun täytyy mennä vieraisiin tänä iltana. Sanokaat paljon terveisiä isälleni minulta, ja sanokaat hänelle — että minä harjoitan opintoja kaikin voimin ja että minä jo olen puolihullu paljaasta viisaudesta. Sanokaat myös terveisiä lukkarille ja hänen tyttärellensä ja sanokaat, että kun minä tulen kotio syksyllä, toivon saavani tanssia hänen häissään".
Näin sanoessaan tuuppasi hän Fritsiä kylkeen ja veti hänet vähän syrjään.
"Älä nyt ole niin alakuloinen, Frits", sanoi hän, "se asia kyllä on selviävä. Usko minua, te ette tule Belgiaan, ja jos sinä ja Dorotea rakastatte toisianne, niin saatte nähdä, että te myös saatte toinen toisenne. Belgiaan on pitkä matka ja te ette pääse pitkälle, ennenkuin teidän täytyy kääntyä lataisin. Rautatie ei ole mikään Kalle Wepupp ja te tulette niin pian moneen pulaan, että ukot kyllästyvät koko matkaan ja palaavat takaisin Berliniin. Ettehän te edes osaa puhua yläsaksaa. Kun te sitten tulette takaisin tänne, niin tule minun puheilleni, minä ehkä voin olla teille joksikin avuksi. Hyvästi nyt, hyvä Frits!"
Hän puristi hänen kättään niin ystävällisesti, että Frits oikein sai kyyneleet silmiinsä siitä ilosta, että hänen entinen leikkitoverinsa ei ollut unhoittanut häntä vaan vielä lisäksi antoi hänelle hyviä neuvoja.
Henrikki meni nyt tiehensä sanottuaan jäähyväiset ukoille ja toivottaen heille onnea matkalle.