YHDESTOISTA LUKU.
Swartin emäntä tulee kotia kirkolta ja saa pastorin vieraaksi. — Mitä pastori sanoi ja mitä Swartin emäntä sanoi. — Ajatukset pyörivät eukon päässä ja kärpäset pyörivät ympäri hänen nenänkärkeään. — Kuinka hän putosi veteen. — Kuka hänet pelasti.
Kun Swartin emäntä tuli kotio kirkosta, oli hän kovin äkäinen, otsa oli ryppyinen ja alihuuli pitkä. Semmoisena astui hän läähättäen läpi kylän ja naputteli sormillaan virsikirjaansa siten antaaksensa valtaa mieliharmillensa.
Kun hän tuli kotio, oli navetanovi auki ja hanhet olivat päässeet ulos pihalle, keittohuoneen oven edessä oli ämpäri, joka hänen mielipiteensä mukaan ei kuulunut siihen, ja sontarattaat eivät myöskään olleet oikealla paikallaan. Mutta vasta hänen ehdittyään porstuaan oli raju-ilma valmis. Karjapiika sai ensiksi kokea sen.
"Kuinka usein olen minä sinulle sanonut, ettet sinä saa laskea hanhia ulos?" sanoi Swartin emäntä ja salama iski piian niskaan. Sitte oli tupapiian vuoro.
"Eikö meillä ole tarpeeksi rikkinäisiä ämpäriä? Pitääkö tuonkin tuolla seistä ulkona, että senkin vanteet menisivät irti? Jos sinä teet vielä kerran niin, niin minä sinun opetan!"
Juhani onneksi ei ollut kotona, muuten olisi hänkin saanut löylytyksen.
Kun emäntä näki ettei enää ollut useampia, joiden yli hän saattoi valaa vihaansa, meni hän sisätupaan.
Sappi kiehui hänessä.
Pappi oli tänään saarnassaan puhunut ylpeydestä, rikkaudesta, rahoista ja semmoisesta ja koko ajan oli hän katsonut Swartin emäntään päin, niin että tämä luuli seurakunnan rupeevan kääntämään silmänsä siihen penkkiin päin, jossa hän istui. Vähällä oli, ettei hän lähtenyt kirkosta keskellä saarnaa.
Hänen tätä kaikkea ajatellessaan kuuli hän jonkun hiljaa kolkuttavan ovelle.
"Astukaat sisään!" huusi hän.
Ovi aukeni ja sisään astui pastori.
Nytpä eukko sai kiirettä! Hän niiasi syvään ja pyyhki esiliinalla tuolia vieraalle.
"Nyt se jo kelpaa", sanoi hän, "minä tulen kysymään teiltä, mitä elämää te piditte kirkon oven edessä tänään?"
"Elämää? Kirkonoven edessä?" sanoi eukko. "No, ei se ollut mitään. Minä sanoin vaan lukkarin Dorotealle, ettei hän voisi saada Fritsiä sulhaseksi ja ettei hän ollut kyllin hyvä tullakseen sen pojan vaimoksi".
"Olkoon vaikka niinkin", sanoi pappi, "vaikka olen täysin vakuutettu siitä, että te ette voisi saada parempaa miniää. Mutta minä olen tullut tänne varsin toisissa asioissa, enkä puhemiehenä. Minä tahdon vaan puhua teidän kanssanne siitä metelistä, jota te piditte kirkonovella tänään, ja jos se tapahtuu vielä kerran, niin asiasta tulee täysi tosi. Ettei niin vanha ihminen, kuin te, voi olla häiritsemättä pyhä-rauhaa!"
"Jaa, siitä en minä ensinkään pidä mitään väliä", puuttui eukko puheesen, "mitä minä olen sanonut, sen minä olen sanonut, ja sen minä sanon sata kertaa. Poika ei tule saamaan häntä ja jos minun ukkoni antaa houkutella itsensä suostumaan siihen, niin minä otan eron vielä vanhoina päivinäni. Niin, voi voi sentään, herra pastori, minulla on todella raskaat päivät! Minulla on koko talon hoito, ja mitä apua minulla on miehestäni? Hän kuljeksii ympäri maailmaa, ja minä olen hyljätty vaimo raukka!"
Nyt nosti hän esiliinansa silmilleen ja itki hetkisen, ja kun hän oli vähän ehtinyt mietiskellä, kertoi hän papille kaikista kärsimyksistään, aina siitä asti kuinhan makasi ensimmäisellä lapsivuoteellaan aina nykyiseen aikaan saakka; mitä hän oli sanonut, ja mitä ihmiset olivat sanoneet, ja mitä hänen äitinsä oli sanonut, kun Swart sai hänet, mitä rovasti vainaa oli sanonut ja kuinka hänen isänsä oli ollut vastaan ja mitä hänen anoppinsa sisar oli sanonut ja mitä lukkari ja hän itse oli sanonut ja mitä koko maailma sanoi.
"Ja, herra pastori", lopetti hän puheensa, "minä en anna suostumustani, raha tahtoo rahaa".
"Minä olen jo kerran sanonut teille, etten minä ole tullut tänne kosimaan teidän poikaanne, mutta koska te nyt olette perin pohjin seulonut sitä asiaa, niin tahdon teille sanoa suoraan, että te keitätte itsellenne huonon rokan. Te tahdotte kiusata poikaanne niin kauvan kunnes hän nai teidän tahtonne mukaan, ja kun niin häät ovat ohi ja te ja teidän miehenne olette eläkkeellä nuorten luona, niin olette saava silmänne auki ja näkevä mitä te oikeastaan tällä voitatte. Rauhan ja yksimielisyyden sijasta on teillä riitaa ja eripuraisuutta, ja kun lapset tappelevat, niin kyllä te nämät minun sanani todeksi todistatte. Te ette saa levollista hetkeä, ja lihan sijasta — saatte te tyytyä luihin. Silloin te kyllä tulette minun luokseni valittaen: 'Herra pastori, ah, mitä pitää meidän tekemän? Meidän miniämme on oikea peto, ei hän tahdo antaa meille palastakaan ruokaa, vaan ajaisi meidät mielellään pois, jos voisi'. Silloin minä olen muistuttava teitä rahoista. Miettikäät siis asiaa niinkauvan kuin vielä on aikaa. Miettikäät hyvin! Hyvästi, Swartin emäntä!"
"Hyvästi, herra pastori! — Niin, se on kyllä totta — se on nyt niinkuin se on ja minun ukkoni ei pidä lukua mistään. Ei hän koskaan sanaakaan sano".
Ja Swartin emäntä niiasi niin syvään kuin voi ja seurasi pappia ovelle.
"Hyvästi, herra pastori!"
Tuskin oli pappi ehtinyt pois, ennenkuin eukko rupesi vihoissaan astumaan edes takaisin lattialla.
"Sehän on merkillistä!" sanoi hän; "ei, tässä asiassa pitää minullakin oleman sanavuoro. Minun ainoa lapseni! Kyllä se vielä saadaan nähdä! Tuommoinen pappi tahtoo sekaantua minun asioihini ja ainoastaan sen lukkarin sikiön tähden! Ei hän koskaan saa minun poikaani! Ei, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Näin astuskeli eukko jonkun aikaa ympäri huoneessa toruen itsekseen. Hän istahti väliin tuolille ja nousi jälleen ylös; hän avasi oven ja katsahti ulos pihalle, sitten hän taasen sulki oven; hän ei saanut lepoa eikä rauhaa, ja hänen mielensä kävi kovin murheelliseksi.
"Ei!" huudahti hän vihdoin, "se tyttöluuska ei koskaan saa minun poikaani, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Hän veti henkeä ja jatkoi sitten:
"Jos kohta tähdet putoisivat ales taivaasta, ei hän sittenkään saa poikaani, ennen saavat he kääntää minun ylös ales!"
Maltappas vaan, Swartin emäntä, voi kyllä tapahtua että sinut käännetään ylös ales.
Kun kello oli viiden paikoilla, ei hän enää voinut pysyä alallaan, hän juoksi ulos hakaan. Siellä kasvoi hirveästi rikkaruohoja.
"Tämä on synti ja häpeä!" puhkesi hän sanomaan ja alkoi nykimään ylös niitä rikkaruohoja, jotka olivat häntä lähinnä.
Mutta minkätähden on tämä synti ja häpeä, Swartin emäntä? Minkätähden on sinulla vielä rikkaruohoja omassa sydämmessäsi?
Hän meni aidan luo, joka oli ha'an ja kesantopellon välillä, katsomaan pientä kirjavaa vasikkaansa.
Mutta ei hän sitä saanut nähdä.
Silloin kiipesi hän yli aidan ja meni pellolle. Astuttuaan vähän matkaa tuli hän purolle, jonka yli oli mentävä pitkin kapeita porraspuita.
Kyllä tuon portaan pitäisi kestämän, olihan se kestänyt niin kauvan eikä vielä kukaan ollut pudonnut veteen, olipa se jo ollut tässä monta vuotta.
Jos se nyt pettäisi? Vanhus on raskas!
No, ei sinun tarvitse sitä pelätä, jos tuommoinen leppäpuu onkin vanha, niin se on sitkeää.
Kun eukko oli tullut keskelle ojaa, rupesivat porraspuut ratisemaan. No, jos ne vähän ratisevatkin, niin ei niiden siltä tarvitse mennä poikki. Ei!
Eukko otti vielä yhden askeleen — ja loiskis veteen!
"Auttakaa! auttakaa! Herran tähden, auttakaa!" huusi hän ja koetti päästä rantaan.
Hänen tässä potkiessaan, luuli hän jonkun saapuvan paikalle ja juoksevan veteen.
Niin olikin.
Kun pikku Dorotea oli ulkona lypsämässä, kuuli hän äkkiä eukon hätähuudon, hän juoksi hetkeäkään epäilemättä veteen, piteli toisella kädellä pajun oksasta ja tarttui toisella eukon hameesen pitääkseen häntä veden pinnalla.
Nyt huusi hän apua, ja pitäjän vouti tuli ja veti Swartin emännän kuivalle maalle.
Siinä hän nyt makasi ruohostossa kuin kuolleena, voimatta liikuttaa ainoatakaan jäsentä, ja suurella vaivalla saatiin hän kannetuksi kotiin, jossa hän laskettiin sänkyyn.