V.
Yö oli jo puolessa.
Pienen kamarin lattialla uinailivat molemmat vanhukset muutamain polstarien päällä, jotka eukko sinne oli vuoteeksi levittänyt. Heleena valvoi vielä uudinsängyssään ja kuunteli, ajatuksiin vajonneena. Kaikki oli hiljaa ulkopuolisessa huoneessa, missä outo soturi palvelijansa kanssa nukkui. Kaikki oli hiljaa pihalla, jonne muudan ratsumiehistä oli asetettu vartijaksi oven ulkopuolelle.
Heleena nousi hiljaa ylös, ulos katsoakseen. Kamarin akkuna ei ollut pihalle päin, vaan päin erästä puistoa, joka vähän matkan päässä huonerakennuksesta piiloitti eriskummaisia varjokuvia tukevien puunrunkojensa välissä. Kirkas kuutamo kuvaili heleitä valoja hankien hahmuille, ja pienen kamarin ulkopuolella oli valoisa, niinkun hyvin valaistulla näyttämöllä.
Nyt hiipi eräs soturi varovaisesti metsästä ja lähestyi akkunaa. Hän katseli tarkoin ympärilleen, josko vahti, joka käyskenteli toisella puolella huonerakennusta, häntä huomaisi. Musta villakoira, jota hän nuorasta talutti, ettei se itseään ilmaisisi, seurasi häntä levottomana, mutta tottelevaisena.
Hän tuli niin lähelle, että kallisti kasvonsa akkunaruutua vasten ja kurkoitti kamariin katsoakseen.
Keveänä, kuulumattomana kun henki, hiipi tyttö vuoteeltaan, käärittyään suuren kaulaliinan ympärilleen. Herättämättä muuten keveä-unisia vanhuksia, lehahti hän heidän ohitsensa. Hän nojasi käsivartensa akkunan puitetta vasten, ja vinoon tulevat kuun säteet kohtasivat hänen lumivalkoista otsaansa ja rintaansa.
Nuorukainen, nähtyään tämän kirkastetun olennon, laski merkillisesti sormensa huulilleen. Tyttö teki samaten, ja he katselivat toisiaan kauan sikeässä, tunnon ilmeisessä hiljaisuudessa.
Jo viimein nosti nuorukainen kätensä sydäntään vasten, sitte osoitti hän päätänsä, juurikun henkensä olisi vaarassa ja laski taas äkisti sormensa suulleen.
Kyynelet täyttivät tytön silmät. Hän pyhkäisi ne kaulaliinansa nurkalla pois ja nojasi päänsä kättä vasten, surumielin katsellen kuutamon valaisemaa nuorukaista.
Lopuksi nuorukainen painoi hiljaa huulensa akkunaruutua vasten. Pikaisella liikahuksella riensi impi vastaamaan hänen suukkoseensa, ja heidän huultensa toisiaan kohdatessa levisi huurua lasille; joka peitti heidän kasvonsa toisiltaan.
Nyt koettivat he suudella toisten ruutujen läpitse, mutta aina tuo kamala huuru peitti lasin.
Nyt viittasi nuorukainen surullisesti, teki vielä vaitiolomerkkinsä ja siirtyi takaperin.
Tyttö laski kätensä yhteen, kallisti surullisena poskensa akkunan pieltä vasten, ja katseli hänen jälkeensä, kunnes hänen kyynelensä ja metsän varjot perin peittivät nuorukaisen.