ESIPUHE
Niinkuin aikoinaan »roska-romantiikassa» Goethen kunniallisen ritarin Götzin ja Schillerin Karl Moorin sekä Sonnenwirtin jäljittelijät vähitellen tekivät yhteiskunnasta syyllisen ja rikollisesta yhteiskunnan epäkohtien uhrin, jolle he romaaniensa tuhansilla sivuilla suitsuttivat osanottoaan ja ihannoimistaan, muodostuu yleensä alhaisissa rikosjutuissa tuo rikollinen vähitellen siksi, joka vasta onkin oikeuden puolesta kovin kärsinyt ja kuolemaan saakka ahdistettu raukka. Mutta tästä harhateille joutuneesta suunnasta on visusti eroitettava se salapoliisi- ja rikostapaus-kirjallisuus, jolla on aina ollut siveellinen tarkoitus ja kirjalliset pyrkimykset. Se saa alkunsa kauhuromantiikan piiristä, mutta on sen tosiasiallinen perustaja Edgar Allan Poe, joka kehitti aivan nykyaikaiseen mittaan siinä esiintyvän johtopäätös-menetelmän. Poen suoranainen jäljittelijä on Conan Doyle, jonka Holmes ja Watson ovat Poen luomia tyyppejä.
Kauan on sitten Doylen Sherlock Holmes etsinyt tällä alalla vertaistaan, sitä pitkiin aikoihin löytämättä. Syynä on ollut etupäässä se, että kilpailijat kaikesta onnistuneisuudestaan huolimatta aina jäljittelivät Holmesia, jolle siis jäi voitoksi alkuperäisyyden leima, jos ei muuta. Ja vaikka Holmes-kertomusten myöhemmissä sarjoissa rupeaa näkymään väsähtymisen merkkejä, olivat ne edelleen yleisön suosikkeja, sillä niissä esiintyvä kylmän järjen ja hyvän asian voitto miellytti aina.
Mutta kehitys menee eteenpäin. Jo kauan on kirjallisten piirien huomiota herättänyt eräs englantilainen ajattelija ja sanomalehtimies Gilbert Keith Chesterton terävyydellään, syvällisillä ajatuksillaan ja omintakeisella esitystaidollaan, ja kun hän vihdoin julkaisi kertomuskokoelmansa »Isä Brownin viisaus» ja »Isä Brownin yksinkertaisuus», oltiin selvillä, että Sherlock Holmes oli saanut etevän kilpailijan, pienen roomalais-katolisen papin nimeltä Brown.
Nämä kertomukset ovat todella hyvää ja mielenkiintoista kirjallisuutta. Isä Brown hoitelee seurakuntaansa ja joutuu siinä toimessaan selvittämään mitä salaperäisimpiä arvoituksia. Levollisella ja kirkkaalla järjellään sekä tuntien ihmissielun salaisimmatkin sopukat hän ratkaisee asiat mitä yksinkertaisimmin silloinkin, kun mitä salaperäisin mysterio näyttää olevan edessä. Ja tuon pienen, vaatimattoman papin mukana kulkeutuu keskusteluun mielenkiintoista aatteellisuutta, iäisyysarvojen terävää pohdintaa, joissa paljastuu laajasti sivistynyt, ajatteleva ja itsenäinen kirjailija-yksilö. Kuta enemmän lukija näihin kertomuksiin perehtyy, sitä mieluisemmaksi käy hänelle isä Brownin persoona.
Mutta Chestertonin kertomuksissa on paljon muutakin kuin tuo henkevä arvo. Niissä on kauneutta sekä ulkomuodossa että sisällyksessä. Todellisen luonnontuntijan tavoin hän terävillä havainnoilla värittää näyttämönsä ja luo siihen juuri tilanteeseen sopivan ramppivalaistuksen. Mestarin tavoin hän heittää näyttämölle milloin kirkkaan, milloin romanttisen haaveellisen valaistuksen, antaen taitavasti sorvattujen vuorosanojen sattua terävästi paikalleen. Voimansa tuntevana kuvaajana hän muovailee lauseensa sattuvasti ja hillitysti, vähääkään menemättä yli sen, mikä on tarpeellista. Näin muodostuvat hänen kertomuksensa kokonaan toisiksi kuin ovat olleet parhaimmatkaan alallaan tähän saakka, todellisiksi taideluomiksi. Sanomattakin on selvää, että ne ovat harvinaisen jännittäviä.
Chesterton on syntynyt 1874. Uransa hän alkoi kirjallisuuden arvostelijana kirjoitellen eri lehtiin. Hänen julkaisunsakin ovat osaksi kirjallisia tutkimuksia, osaksi kaunokirjallisuutta.
Toivomme, että Suomen yleisö löytäisi kertomuksista itselleen samaa viehätystä kuin suuren maailman yleisö on löytänyt. Huoletta voidaan kertomukset antaa myös nuorten käsiin.