KOLMASTOISTA LUKU.
Vaunuja kiiti kiitämistään kuninkaan palatsin korkeasta portista himmeän yön peittämään kaupunkiin.
Suuressa juhlasalissa oli käynyt hiljaiseksi, ja tummat orjat alkoivat luudilla ja sienillä puhdistaa muutamien sammuttamatta jätettyjen lamppujen himmeässä valossa mosaikkilattiaa, jolla oli ruusuja ja muita lakastuneita, muratti- ja poppeliseppeleistä pudonneita lehtiä, ja jolla maahan kaadettua viiniä mustana välkkyi.
Muudan nuori huilunsoittaja istui unen ja viinin voittamana eräässä nurkassa.
Poppeliseppele, joka oli kaunistanut hänen päätänsä, oli luistanut hänen otsaltaan ja peitti hänen kauniita kasvojansa, mutta huiluaan hän unessansakin lujasti puristi sormillaan.
Palvelijat antoivat hänen maata ja toimiskelivat huolettomina hänen ympärillänsä; ainoastaan eräs päällysmies näytti häntä sormellaan ja sanoi nauraen:
"Eivät hänen kumppalinsakaan lähteneet selvempinä kotiin, kuin tuokaan on. Sievä poika hän on ja sitten vielä kauniin Khloën lemmitty; hän on turhaan tänään häntä odottava."
"Ehkäpä vielä huomennakin," toinen vastasi, "sillä kun Paksu näkee
Khloën, niin tyttö on jo kylliksi saanut olla Damon paran omana."
Mutta Paksu, niinkuin Aleksandrialaiset ja muut Egyptiläiset kutsuivat kuningas Euergetestä, ei tällä hetkellä ajatellut Khloëa eikä muita sellaisia.
Hän oli komeasti valmistettuun asuntoonsa kuuluvassa saunassa.
Ilki-alastomana hän seisoi haileassa vedessä, joka täytti kokonaan valkeasta marmorista tehdyn vesi-ammeen. Höyryävän veden kirkkaassa pinnassa kuvastelivat nuorien nymphien kuvapatsaat, jotka pakenivat rakastunutta Saturnusta, ja monien katosta riippuvien lamppujen loistava valo.
Tämän ammeen toisella poikkisivulla oli Niilijumalan partainen miehenvartalo, jonka päällä kuvattiin hyppelevän sekä heidän omakseen että heidän komean isänsä huviksi ja iloksi kuusitoista lasta, kuvaten kyynärälukua minkä Egyptin virta tarvitsi soveliaaksi syvyydeksensä.
Siitä astiasta, jonka ylitse tuo arvokas vanhus nojasi kättään, virtaili runsaasti kylmää vettä, jota viisi kaunista nuorukaista ottivat hoikiksi muodostettuihin alabasteri-astioihin, ja valelivat sitä nuoren, kylpevän kuninkaan pään päälle, hirmuisille rintalihaksille, selälle ja käsivarsille.
"Enemmän, enemmän, vielä enemmän!" Euergetes huusi, kun nuorukaiset alkoivat lakata valelemasta, ja kun taas uusi vesivirta vuosi hänen päällensä, niin hän ähisi ja puhisi mielihyvästä, ja kauvaksi roiskui suuria vesipisaroita, heti kun hänen keuhkojensa oikea myrskyhenkäys sattui hänen päällensä valuvaan veteen.
Viimein hän huusi kovalla äänellä: "Riittää" syöksyi koko painoinensa veteen, että se roiskui niin korkealle, kuin sinne olisi viskattu kivilohkare, oli vähän aikaa märän elementin pinnan alla ja nousi sitten marmoriportaita myöten kylvystä, ravisti samalla uhkamielisesti ja väkevästi päätänsä poikamaisuudessaan, kastellaksensa läpimäriksi ammeen reunalla olevat ystävänsä ja palvelijansa, antoi kietoa itsensä lumivalkeisiin, läpinäkyvänhienoihin, liinaisiin raiteihin, ruiskuttaa päällensä hyvänhajuista, kallis-arvoista nestettä ja astui sitten pieneen, kirjavilla matoilla kokonaan peitettyyn huoneesen. Siellä hän heittäytyi pehmeään patjaläjään ja sanoi syvään hengittäen:
"Nyt on minun hyvä olla ja olen taas selvä kuin lapsi, joka ei vielä ole saanut syödä mitään muuta kuin äitinsä maitoa. Pindaros on oikeassa! Ei mikään ole parempaa kuin vesi! Se sammuttaa senkin kuuman hehkun jonka viini sytyttää meidän sydämeemme ja päähämme. Olenko lörpötellyt paljon tyhmyyksiä, Hieraks?"
Näin puhuteltu, kuninkaan joukkojen päällikkö ja hänen suosittu ystävänsä, loi kysyvän silmäyksen muihin läsnä oleviin; mutta kun Euergetes käski häntä huoletta puhumaan, niin hän vastasi:
"Tyhmyyksiin asti ei viinikään saata sellaista henkeä kuin sinun on, mutta varomatoin sinä olet ollut. Olisi ihme, joll'ei Philometor olisi huomannut…"
"Oivallista!" kuningas hänet keskeytti ja nousi patjoiltaan. "Te, Hieraks ja sinä, Komanus, jääkää tänne; te muut saatte mennä. Vaan älkää liian kauvaksi poistuko, että olette pian käsillä, jos teitä tarvitsen. Nyt tulee päiviä, joina pitää tapahtuman yhtä paljon kuin muuten vuosina."
Pois käsketyt vetäytyivät huoneesta, ainoastaan kuninkaan vaatettaja, eräs ylhäinen Makedonialainen, jäi hidastellen ovelle seisomaan, mutta Euergetes viittasi häntäkin heti poistumaan ja huusi hänen jälkeensä:
"Minä olen valpas enkä mene ensinkään vuoteelle. Kolme tuntia auringon nousun jälkeen odotan Aristarkhosta; — ja vieläpä työhön. Pane esille käsikirjoitukset, jotka otin mukaani. Odottaako eunukki Euleus etuhuoneessa?
"Odottaako? Sitä parempi!
"Nyt lienemme yksinämme, viisaat ystäväni Hieraks ja Komanus, ja minun täytyy teille ilmoittaa, että tällä kertaa pelkästä viisaudesta ette näytä olevan mitään vähemmän kuin viisaita.
"Olla viisas on hallita rajattomasti avaraa ajatustaan aivan siten, että lähellä oleva vastustaa meitä yhtä vähän kuin kaukainenkin; olla ymmärtämätön on havaita ainoastaan yhtä ja toista. Rajoitetun älyn ala on se, mikä on aina hänen vieressään, narrien ja haaveksijain taas kaukaisuus. Minä en tahdo teitä soimata, sillä monella viisaalla on tyhmiäkin hetkiä, mutta te olette tänään varmaan unohtaneet lähellä olevan kauvaksi katsellessanne, ja senpä vuoksi näenkin teidän kompastelevan. Joll'ette olisi tätä erehdystä tehneet, niin tuskinpa olisitte niin hämmästyneinä katselleet, kun minä lausuin sanan 'Oivallista!'
"Huomatkaa nyt!
"Philometor ja hänen sisarensa tietävät varsin hyvin minun tarkoitukseni ja sen, mitä heillä on minulta odotettavana.
"Jos olisin kasvoilleni pannut tyytyväisen miehen naamion, miehen, joka tyytyy siihen mitä hänellä on, niin he olisivat ihmetelleet ja aavistaneet petosta; mutta minä näyttäydyin heille semmoisena kuin aina olen ja vielä tavallista huolettomampanakin ja puhuin niin suoraan siitä, mitä haluan, että he tulevaisuudessa varoisivat minulta jokaista väkivallan yritystä, mutta tuskin he saattavat jo huomispäivänä odottaa yllätystä, sillä se joka tahtoo hyökätä takaapäin vihollisensa niskaan, ei pidä melua.
"Jos minä uskoisin teidän hyveen oppijanne, niin miettisin, ett'ei takaa hyökkääminen ole erittäin kaunista, sillä minäkin katselen mieluummin ihmisen kasvoja kuin selkäpuolta, ja etenkin sisarusteni, jotka ovat sivistyneitä ihmisiä.
"Mutta mitäs tehdä?
"Lopullisesti on kuitenkin se paras, joka saavuttaa voiton ja pelissä voittaa.
"Minun taistelutapani saattaa viisaistakin saada puolustajoita.
"Joka tahtoo hiiriä pyytää, se käyttää silavaa, joka taas tahtoo viekotella ihmisiä satimeen, sen pitää tietämän, kuinka nämät tuntevat ja ajattelevat, ja ennen kaikkia koittaman heitä hämmentää.
"Sonni on vähemmin vaarallinen silloin, kun se raivoissaan juoksee suoraa päätä esille, ja sen kaksijalkainen vastustaja silloin, kun hän ei tiedä missä se on, vaan hapuellen juoksentelee milloin oikealle milloin vasemmalle.
"Kiitos suostumuksenne osoituksesta, sillä minä olen sen ansainnut ja toivon saattavani antaa sen sinulle takaisin. Hieraksini. Minä haluan kuulla kertomustasi. Kohenna pääni alla olevaa tyynyä ja nyt saat alkaa."
"Kaikki näyttää käyvän oivallisesti," päällikkö vastasi. "Meidän pääjoukkomme Hetairit ja Diadokhit, kaksi tuhatta viisi sataa miestä, ovat matkalla tänne ja käyvät jo huomenna leiriin pohjoispuolelle Memphistä. Viisi sataa heistä pääsee pappien ja muitten onnen toivottajain kanssa juhlaan sinun syntymäpäivänäsi toivottamaan sinulle onnea, muut kaksituhatta jää telttoihin piiloon. Veljesi Philometorin philobasilistain päällikkö on lahjottu ja on meidän puolellamme; mutta hän oli kallis, sillä Komanuksen täytyi tarjota hänelle kaksikymmentä talenttia, ennenkuin hän suostui!"
"Ne hän saakoon," kuningas nauroi, "ja ne hän myöskin pitäköön siksi, kun haluan pitää häntä epäluulon alaisena ja palkita hänelle ansion mukaan ottamalla häneltä hänen omaisuutensa takaisin. Kerro enemmän!"
"Philometor lähetti toissa päivänä parhaat sotilaansa, Desilauksen ratsulippukunnan ja Arsinoësta olevat joukot, Thebeen kapinata kukistamaan. Kapinanjohtajain värvääminen ja levottomuuksien herättäminen ei ole todellakaan maksanut vähää."
"Veljeni maksaa meille kulungit", kuningas hänet keskeytti, "kun me tyhjennämme hänen aarteensa. Lisää!"
"Kovin vastus on meillä oleva papeista ja Juutalaisista. Edelliset pitävät Philometorin puolta sen tähden, että hän on isäsi vanhin poika, ja etenkin sentähden että hän on tehnyt paljon hyvää Apollinopoliin ja Philae'n temppeleille; Juutalaiset taas pitävät hänestä, koska hän suosii heitä melkein enemmän kuin Kreikkalaisia, pitää puolisonsa kanssa väliä heidän kurjista uskonnollisista väitteistänsä, keskustelee heidän kanssansa heidän kirjassaan löytyvistä opeista, eikä aterioittaissa puhele kenenkään muun kanssa mieluummin kuin heidän."
"Minä olen suolaava sen viinin ja paistin, millä he täällä itseänsä lihottavat,": Euergetes kiivaasti huudahti. "Jo tänään olen heitä kieltänyt olemasta läsnä aterialla, sillä heillä on selvä järki ja tarkat silmät, jotka ovat yhtä terävät ja suippean näköiset kuin heidän nenänsäkin.
"Vaarallisimmat he ovat siellä, missä heidän on joko pelkääminen tai missä luulevat saavansa voittoa.
"Sitä ei saata sanoa, etteivät he ole uskollisia ja sitkeitä, ja koska useammilla heistä on omaisuutta, niin he etenkin Aleksandriassa ovat harvoin yhteydessä meluavan alhaisen väen kanssa.
"Ainoastaan kateellinen saattaa heitä moittia siitä, että he ovat ahkeroita ja uutteria, sillä heidän ja heidän phoiniikkialaisten heimolaistensa esimerkki on kehottanut Hellenien vireyttä.
"Rauhallisina aikoina käy heidän parhaiten, ja koska veljeni hallitus on hiljaisempaa kuin minun, niin he pitävät hänestä, lainaavat hänelle rahaa ja hankkivat sisarelleni hiotuita kiviä, safiiria ja smaragdeja, kauniita kankaita ja muita naisten rimssuja täyteen kirjoitetusta papyyruksesta, joka ei juuri ole suurimmasta arvosta kuin sulka, joka on pudonnut tuolla tangon päässä istuvan vihreän porukurkun siivestä.
"Minä en ensinkään saata käsittää, että niin viisaat miehet eivät ymmärrä, ett'ei mitään muuta pysyväistä ole kuin katoavainen, eikä mitään muuta varmaa kuin se, ettei mikään ole varmaa, ja että he sen tähden pitävät ainoana totisena, oppiansa määrättynä, ikuisesti oikeana, ja että he halveksivat sitä, mitä muut kansat uskovat.
"Tämä hämäryys tekee heidät narreiksi, vaan samalla myöskin kelpo sotamiehiksi, ehkäpä juuri heidän jännitetyn itsetietonsa sekä lujan luottamuksensa kautta heidän löyhään jumalaansa."
"Niin, kelpo sotilaita he ovat," Hieraks vahvistaen puuttui puheesen, "mutta he menevät mieluummin ja halvempaan hintaan veljesi palvelukseen kuin meidän."
"Minä olen heille näyttävä," kuningas huusi, "että pidän tätä maun-osoitusta vääränä ja rangaistavana. Pappeja minä tarvitsen, sillä he opettavat kansaa kuuliaiseksi ja tyytyväisenä kestämään hätäänsä; mutta Juutalaiset," ja tätä hänen sanoessansa hänen silmänsä pyörivät hurjan tulisina, "minä hävitän sukupuuttoon, kun aika tulee."
"Se tekee hyvää myös meidän aarre-aitallemme," Komanus nauroi.
"Ja maan temppeleille," Euergetes lisäsi, "sillä toisia vihollisia koitan hävittää, mutta papit otan mieluummin puolelleni ja minun täytyykin koittaa saada heidät puolelleni, jos Philometorin valta joutuu käsiini, sillä Egyptiläiset haluavat kuninkaaksensa jumalaa; oikeaksi jumalaksi, jota ruskeat alamaiseni mielellänsä rukoilevat tyytyväisinä ja tekemättä elämääni kapinain kautta tukalammaksi, saatan vain päästä, jos papit minut siksi tunnustavat ja kohottavat."
"Ja kuitenkin," vastasi Hieraks, ainoa Euergeteen palvelijoista, joka
tärkeissä kysymyksissä uskalsi häntä vastustaa, "ja kuitenkin annetaan
Serapiin ylimmäiselle papille vielä tänään kova käsky sinun tähtesi.
Sinä pakoitat antamaan pois yhtä jumalan palvelijattarista, eikä
Philometor ole laimin lyövä…"
"Ei ole laimin lyövä," Euergetes puuttui puheesen, "ilmoittaa mahtavalle Asklepiodorille, ett'ei hän vaadi tuota suloista pienokaista itseänsä, vaan minua varten. Tiedättekö, että Eros on kohdannut sydämeni ja että tulisesti rakastan tuota hempeätä Ireneä, vaikk'ei näitten silmien ole sallittu vielä edes nähdä häntä.
"Te uskotte minua, näen sen silmistänne, ja minä sanonkin selvän totuuden, sillä minä tahdon saada omakseni tämän pienen Heben, niin totta kuin toivon anastavani vallan; mutta minä en istuta puitani niillä ainoastaan puutarhaani kaunistaakseni, vaan myöskin saadakseni niistä hyötyä. Te saatte nähdä, kuinka minä ihanan lemmittyni avulla voitan puolelleni Serapiin ylimmäisen papin, joka tosin on Kreikkalainen, mutta kuitenkin kovin itsepäinen mies.
"Minun välikappaleeni odottaa jo tuolla ulkona!
"Jättäkää nyt minut ja käskekää eunukki Euleus luokseni."
"Sinä olet kuin jumala," Komanus sanoi syvään kumartaen, "ja me olemme vain kuolevaisia ihmisiä. Hämärältä ja käsittämättömältä useinkin meidän heikomman henkemme mielestä sinun menettelytapasi näyttää, mutta kun se tulee tapahtuneeksi, mikä meidän mielestämme ei vie ensinkään hyvään loppupäätökseen, niin meidän täytyy hämmästyen tunnustaa, että sinä olet valinnut, tosin usein mutkikkaan, mutta kuitenkin aina parhaan tien."
Vähän aikaa kuningas oli yksinänsä, rypisti kulmakarvojansa ja katseli vakavana ja miettiväisenä lattiaan.
Niinpian kuin hän kuuli eunukin hiljaisten ja tämän ohjaajan kovempien askelten lähenevän, niin hän jälleen otti hilpeän ja huolettoman nauttija-ihmisen muodon, tervehti Euleusta iloisesti huutaen ja muistutti hänelle omia poika-aikojaan, ja kuinka usein hän, eunukki, oli auttanut häntä saamaan hänen äitinsä täyttämään hänen toiveitansa, jotka jo olivat hyljätyt.
"Mutta, vanhukseni," kuningas jatkoi, "ajat ovat muuttuneet ja nyt sinä vaan mietit kaikkia Philometorin hyväksi etkä enää mitään Euergetes raukalle, joka juuri parhaiten tarvitsisi apuasi, koska hän on nuorempi!"
Eunukki kumarsi huulilla hymy, mikä osoitti, että hän hyvin ymmärsi, kuinka vähän vakavata tarkoitusta oli kuninkaan viimeisissä sanoissa, ja lausui:
"Minä olen tahtonut ja luulen vieläkin palvelevani heikompaa teistä."
"Tarkoitat kai sisartani?"
"Valtiattareni Kleopatra kuuluu siihen sukupuoleen, jota me usein väärin nimitämme heikommaksi. Vaikka sinä varmaan tahdoit tehdä pilaa viime kysymykselläsi, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani suoraan sinulle vastata, ett'en tarkoittanut häntä vaan Philometor kuningasta.
"Philometoriako? Sinä et siis luota hänen lujuuteensa, pidät minua häntä voimakkaampana ja olet kuitenkin aterioittaissa tarjonnut minulle apuasi ja kertonut, että sinun tehtäväksesi oli tullut vaatia ylimmäiseltä Asklepiodorilta kuninkaan nimessä tuota pientä Serapiin palvelijatarta.
"Onko se heikomman palvelemista?
"Taisit olla juovuksissa, kun tätä minulle kerroit.
"Etkö?
"Oletko ollut kohtuullisempi kuin minä?
"Siis on joku mielen muutos sinussa tapahtunut?
"Se ihmetyttää minua, sillä perus-aatteesi määräävät sinut äitini heikompaa poikaa — — —"
"Sinä teet minusta pilkkaa," hovimies keskeytti kuningasta hiukan moittivalla, mutta kuitenkin rukoilevalla äänellä. "Kun käännyin sinun puoleesi, niin se ei tapahtunut horjuvaisuudesta, vaan ainoastaan siitä, että tahdoin pysyä uskollisena elämäni ainoalle tarkoitukselle.
"Ja mikä se on?" - ….
"Pitää huolta tämän tilaan onnesta ylhäisen äitisi mielen mukaan, jonka neuvon-antaja olin."
"Sinä unhoitat toisen päämääräsi: päästä niin hyvään asemaan kuin mahdollista."
"Minä en sitä unhoittanut, vaan en tahtonut sitä ilmoittaa, sillä minä tiedän kuinka täpärällä kuningasten aika on, ja sitä paitse minusta näyttää itsestäänkin ymmärrettävältä, että ihminen ajattelee omaakin etuaan, niinkuin se, että me ostaissamme hevosen, saamme myöskin sen varjon."
"Miten tarkkaa! Mutta minä moitin sinua yhtä vähän, kuin tyttöä, joka menee peilin eteen kaunistelemaan itseänsä lemmittyänsä varten ja samalla myöskin iloitsee omasta ihanuudestaan.
"Mutta palatkaamme kuitenkin takaisin sinun ensi lauseesesi.
"Egyptin tähden, jos oikein olen käsittänyt tarkoituksesi, luulet täytyväsi tarjota minulle sitä palvelusta, jota tähän asti olet osoittanut veljelleni?"
"Niinkuin sanoit! Tähän vaivalloiseen aikaan se tarvitsisi lujemman ohjaajan tahtoa ja kättä."
"No pidätkö minua sellaisena?"
"Jättiläisenä tahdonlujuuden sekä ruumiin ja hengen puolesta, joka ei ole turhaan toivonut jälleen yhteen yhdistävänsä Egyptin molemmat osat, jos hän rivakasti käy toimeen ja joll'ei…"
"Joll'ei?" kuningas toisti ja katsoi eunukkia niin terävästi silmiin, että tämä loi silmänsä maahan ja vastasi:
"Joll'ei Rooma pane esteitä."
Euergetes kohotti olkapäitänsä ja vastasi vakavasti: "Se on kuin kohtalo, joka kaikkialla antaa päätöksen kaikkeen mitä teemme. Minä en todellakaan ole säästänyt hirmuisia uhrauksia lieventääkseni tätä jäykkää valtaa, ja asiamieheni, joka kaiuttaa suurempia summia kuin joukkojeni rahastonhoitaja, kirjoittaa, ett'ei senaatti ole epäsuosiollinen minulle."
"Samaa kirjoittaa meidänkin. Sinulla on enemmän ystäviä Tiberin rannoilla kuin Philometorilla, minun kuninkaallani, mutta viime kirjeemme on jo useampia viikkoja vanha ja viimeisinä päivinä on tapahtunut asioita…"
"Puhu!" Euergetes huusi ja ojensihe jäykästi patjoillaan. "Mutta jos sinä virität minulle pauloja ja jos puhut nyt veljeni välikappaleena, niin minä annan, vaikkapa pakenisit trogloodytin äärimmäiseen luolaan asti, niin minä annan, niin totta kuin luulen olevani isäni oikea poika, ottaa sinut kiinni ja repiä sinun ruumiisi elävältä kappaleiksi."
"Minä ansaitsisinkin sellaisen rankaistuksen," Euleus surullisesti vastasi ja jatkoi: "Jos oikein olen nähnyt, niin meillä on jo ensi päivinä suuria asioita odotettavissa."
"Niin on!" Euergetes vakavasti sanoi.
"Mutta juuri nykyään edustetaan Philometoria Koomassa paremmin kuin ennen. Sinä olet kuninkaani pöydän ääressä oppinut tuntemaan nuoren Publius Scipion, vaan et ole ensinkään koettanut saavuttaa hänen suosiotansa."
"Hän on yksi Corneliolaisia," kuningas puuttui puheesen, "ylhäinen nuorukainen, joka on sukua kaikille, joita pidetään mahtavina Tiberin rannoilla, mutta hän ei ole lähettiläs, vaan matkustelee Athenasta Aleksandriaan oppiaksensa, mikä hänelle onkin enemmän kuin tarpeen, ja pitää päätänsä korkeammalla ja liikuttelee huuliansa vapaammin kuin hänen oikeastaan sopisi tehdä kuningasten seurassa ollessansa, sen tähden että nuoret luulevat heidän hyvin sopivan käyttäidä niinkuin vanhainkin."
"Hän on arvokkaampi kuin luuletkaan."
"Sitten kutsun hänet Aleksandriaan ja voitan hänet siellä puolelleni kolmessa päivässä, niin totta kuin nimeni on Euergetes."
"Se on silloin oleva liian myöhäistä, sillä minä tiedän varmaan, että hän on tänään senaatilta saanut valtuuskirjan toimia hätätilassa lähettilään asemesta, siksi kun sellainen meille jälleen lähetetään."
"Ja nyt vasta saan sen tietää!" kuningas huusi ja hypähti sijaltaan. "Kuuroja, sokeita ja velttoja ovat ystäväni, jos niitä minulla onkaan, sekä palvelijani ja lähettilääni!
"Vastenmieliseltä minusta tuo ylpeä ja kopea poika tuntui, mutta minä kutsun hänet huomenna, kutsun jo tänään iloiselle aterialle luokseni ja lähetän häntä noutamaan ihanimman nelivaljakkoni, minkä olen tuonut muassani Kyrenestä. Minä tahdon…"
"Se on kaikki oleva turhaa," Euleus totisesti ja tyynesti sanoi, "sillä hän on kuningatar Kleopatran suosiossa, sanan täysimmässä ja laveimmassa merkityksessä, niin, minä tahdon sen sanoa suoraan, hän on saavuttanut suurimmassa määrässä Kleopatran lämpimän mieltymyksen ja nauttii tätä hempeimmän kiitollisuuden lahjaa. Philometor antaa, niinkuin ainakin, asiain mennä menojansa, ja Kleopatra ja Publius, Publius ja Kleopatra iloitsevat julkisestikin rakkaudestansa, iskevät toisilleen silmää, niinkuin paimenpari Arkadiassa, vaihtavat maljojansa ja suutelevat huulillansa sitä kohtaa reunasta, johon toisen suu on koskettanut. Lupaa ja anna tälle miehelle mitä tahansa, hän on sittenkin oleva sisaresi puolella, ja jos sinun onnistuisikin kukistaa Kleopatra valta-istuimelta, niin hän on piirtävä rohkeasti ympärillesi kehän, kuten Papilius Laenas enosi Antiokhoksen ympäri, ja sanova, että Rooma on nouseva sinua vastaan, jos yrität astua kehän ylitse."
Euergetes kuunteli ääneti näitä sanoja, tempasi sitten ympärillään olevan vaatteen päältänsä ja käveli raivoissansa edes takaisin tuon tuostakin ähkyen ja riehuen niinkuin hurjistunut sonni, joka tuntee olevansa sidottuna nuoriin ja köysiin ja ponnistelee turhaan kaikkia voimiansa niitä katkaistaksensa.
Viimein hän pysähtyi Euleuksen eteen ja kysyi:
"Mitä vielä tiedät Roomalaisesta?"
"Hän joka ei tahtonut sinun suoda verrata itseäsi Alkibiadeesen, koittaa voittaa tämän Athenan tyttöjen suosikin, sillä hänelle ei ole kylliksi ryöstää kuninkaalta hänen puolisonsa sydän, vaan vieläpä hän tahtoo saada omaksensa korkeimman jumalankin ihaninta palvelijatarta. Ruukunkantajatar, jota Roomalaisen ystävä Lysias ehdoitteli Hebeksi, on Corneliolaisen lemmitty, jonka suosiota hän toivoo helpommin saattavansa nauttia teidän valoisassa palatsissanne, kuin Serapiin synkässä temppelissä."
Kuningas löi tätä kuullessansa otsaansa ja huusi:
"On kuningas, mies, jossa olisi vastusta kymmenellekin, ja kuitenkin täytyy antaa käskeä itseänsä niinkuin talonpoika, jonka kylvöjä ratsumieheni hevoset tallaavat!
"Hän saattaa turmella kaikki, kaikki; sekä aikeeni että toimeni, eikä minulle jää muuta jäljelle kuin puristella nyrkkiäni ja pakahtua raivoon!
"Mutta tämä ähiseminen ja hammasten kivistys on yhtä hyödytöintä kuin kiukkuni ja kiroukseni kuolevan äitini vuoteen ääressä, sillä hän pysyi sittenkin kuolleena eikä enää noussut.
"Jos tuo Corneliolainen olisi Kreikkalainen, Syrialainen, Egyptiläinen, vaikkapa oma veljenikin, niin hän ei, minä sanon sen, Euleus, kauvan olisi tielläni, mutta hän on Rooman valtuutettu asiamies, ja Rooma on kohtalo, Rooma on kohtalo!"
Kuningas heittäytyi kovin hengittäen ja kuin sortuneena takaisin patjoillensa painaen kasvojansa pehmeätä tyynyä vastaan, mutta Euleus astui kuulumattoman hiljaisilla askelilla nuoren jättiläisen luo ja kuiskutti hänelle juhlallisen pitkäveteisesti:
"Rooma on kohtalo, mutta Roomakaan ei saata kohtaloa vastustaa. Corneliolaisen täytyy kuolla, koska hän turmelee äitisi tyttären ja on sinun, Egyptin oikean omistajan tiellä. Hänen murhansa senaatti julmasti kostaisi, mutta mitä se voi tehdä, jos villipedot hyökkäävät sen valtuutetun päälle ja repivät hänet kappaleiksi?"
"Muhkeata, oivallista!" Euergetes huudahti, hypähti jälleen jaloillensa ja kohotti suuria silmiänsä niin hämmästyneinä ja onnellisesti säteilevinä, kuin olisi taivas niille avautunut ja kuin hän näkisi ylhäisen joukon kultaisen pöydän ääressä aterioivia jumalia.
"Sinä olet suuri mies, Euleus, ja minä ymmärrän sinua palkita; mutta tunnetko sinä ne pedot, joita tarvitsemme, ja osaavatko he menetellä niin, ett'ei kukaan rohkenisi herättää epäluulon varjoakaan siitä, että ne haavat, joita heidän hampaansa ja kyntensä repivät, eivät ole väkipuukkojen, koukkujen eikä keihään kärkien jättämiä?"
"Ole huoletta," Euleus vastasi, "nämät peto-eläimet ovat jo olleet käytännössä täällä Memphiissä ja ovat kuninkaan palveluksessa…"
"Kas vaan lempeätä veljeäni!" Euergetes nauroi. "Kehuuhan hän, ett'ei hän ole tappanut ketään paitse taistelussa, ja nyt…"
"Philometorilla on myöskin puoliso," eunukki puuttui kuninkaan puheesen, ja Euergetes huudahti:
"Niin, niitä naisia, mitä kaikkea niiltä saakaan oppia!"
Sitten hän jatkoi hiljaa:
"Milloin voivat petosi käydä työhön käsiksi?"
"Aurinko on jo noussut. Siksi kun se laskee, luulen saavani valmistukseni valmiiksi, mutta noin puoliyön aikaan luulen saavani toimen tehdyksi. Me kehoitamme Roomalaista pistäymään kultansa luona, viekoittelemme hänet Serapiin temppeliin ja hänen palatessansa erämaan kautta…"
"Niin silloin!" kuningas huusi, pisti kädellään, ikäänkuin hänellä olisi siinä ollut väkipuukko, omaan rintaansa ja lisäsi sitten uhkaavalla äänellä: "Mutta niitten miesten pitää olla väkeviä kuin jalopeurat ja varovaisia kuin kissat. Jos rahaa tarvitset, niin käänny Komanuksen puoleen; tai ota pikemmin tämä kukkaro.
"Onko siinä kylliksi? Sitten on minun vielä kysyminen sinulta, onko itselläsi syytä vihata Roomalaista?"
"On," Euleus jäykästi vastasi. "Hän aavistaa, että minä tiedän kaikki, mitä hän tekee, ja on ahdistanut minua väärillä kanteilla, jotka saattaisivat tänään saada minut pahaan pulaan. Jos kuulet, että hän määrää kuningattaren panemaan minut vankeuteen, niin pidä heti huolta vapautuksestani."
"Ei kukaan saa vahingoittaa hiuskarvaakaan päästäsi, luota siihen. Minä näen, että sinulla on syytä ajaa samaa asiaa kuin minäkin, ja se ilahuttaa minua, sillä täysin voimin ihminen tekee työtä vaan omaksi eduksensa; ja vielä lopuksi, koska tuot minulle Hebeni?"
"Tunnin kuluttua menen Asklepiodorin luo, mutta vasta huomenna saamme tytön, sillä täksi päivää hänen pitää jäädä temppeliin Corneliolaisen syötiksi."
"Minä tahdon olla kärsivällinen, mutta vielä yksi asia minulla on sinun toimitettavaksesi. Esittele asia siten ylimmäiselle papille, että veljeni muka tahtoo tyydyttää jotakin minun oikkuani, vaatiessansa, lujasti vaatiessansa ruukunkantajatarta.
"Loukkaa miestä niin paljon kuin voit, kuitenkin epäluuloja herättämättä, ja jos oikein hänet tunnen, niin hän pysyy oikeuksissaan ja kieltää lujasti.
"Sinun perästäsi tulee minun Komanukseni häntä tervehtimään, muassaan lahjoja ja lupauksia minulta.
"Huomenna, kun Roomalaisen on käynyt, niinkuin pitikin, tuot tytön veljeni nimessä joko kavaluudella tai väkisin, ja ylihuomenna, jos jumalat ovat minua armollisesti auttaneet yhdistämään Egyptin molemmat osat omaan käteeni, minä ilmoitan Asklepiodorille, että olen rankaissut Philometoria hänen temppelille tekemästään rikoksesta ja pannut hänet valtaistuimelta.
"Serapis saa nähdä, kuka on hänen ystävänsä! Jos kaikki käy niinkuin pitäisi, niin, sen lupaan kuolleitten esi-isieni sielujen kautta, minä nimitän sinut vastikään yhdistetyn valtakuntani epitropiksi. Sinä pääset tänään joka tunti puheilleni."
Eunukki poistui niin kevein askelin, kuin olisi keskustelunsa kuninkaan kanssa antanut hänelle hänen nuoruutensa takaisin.
Kun Hieraks, Komanus ja muut virkamiehet jälleen tulivat huoneesen, niin Euergetes käski viemään aamun ja puolipäivän välillä neljä jalointa kyreneläistä ratsuansa ystävälleen Publius Cornelius Scipiolle kunnioituksen ja rakkauden osoitteiksi. Sitten hän antoi pukea yllensä, haetutti Aristarkhoksen ja rupesi hänen kanssansa työhön.