SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Molemmin puolin sphinkseillä kaunistettu, kivetty tie vei Serapiin kreikkalaisesta temppelistä kallioon hakattuihin Apishautoihin sekä niitten viereen ja yli rakennettuihin temppelirakennuksiin ja kappeleihin. Näissä palveltiin osirilaista eli kuollutta Apishärkää, jota koko sen elin-aikana oli hoidettu ja rukoiltu Memphiissä, Ptah jumalan temppelissä. Kuolemansa jälkeen tälle erityisistä merkeistä tunnettavalle pyhälle eläimelle pidettiin erinomaisen kalliit hautajaiset ja sitä kutsuttiin sitten ylösnousseeksi Ptah'ksi ja pidettiin Osiriin sielun kuvana, jonka synnyttävän voiman kautta muka kaikki kuolleet ja kaikki katoovaiset, niin kuin kuollut ihminen, lakastunut taimi ja myöskin laskeutuneet taivaan kappaleet, uudelleen sikisivät ja syntyivät uuteen elämään.
Sitä muutosta, jonka alaisena näennäisesti katoava olento oli muodostuessaan toisen muotoiseen uuteen olemistilaansa, edusti Osiris-Apiksen rinnalla kunnioitettu Osiris-Sokari, ja egyptiläiset papit vallitsivat egyptiläiseen kuosiin rakennetuissa temppeleissään, jotka jo vanhaan aikaan olivat pystytetyt pyhien härkien hautaholvien päälle.
Mutta myöskin Memphiisen asettuneet kreikkalaiset Serapiin palvelijat, jonka jumaluuden Ptolemaiokset olivat Aasiasta tuoneet Niilin laaksoon antaakseen helleniläisille ja egyptiläisille alamaisilleen kunnioituksen esineen, jonka alttarin ääressä he saattaisivat yhtyä yhteiseen rukoukseen, hekin uhrasivat, noudattaen ruhtinattensa esimerkkiä, mielellään Osiris-Apikselle, joka ei ainoastaan nimensä vaan myöskin sisällisen merkityksensä puolesta ollut läheistä sukua Serapiille.
Kreikkalaiseen malliin rakennettujen kappelien edustalla niitten egyptiläisten temppelien ulkopuolella, joissa kiviset härän kuvat olivat, he toimittivat Osiiriksi muuttuneen Apiin palvelusta ja tahtoivat mielellään päästä käsittämään sen olennon korkeampaa merkitystä; tarkoittivathan heidän kaikki kotimaisetkin uskonnolliset mysteriuminsa sielun kuolemattomuutta ja sen tulevaista kohtaloa.
Samoin kuin kaksi vastakkain olevaa kaupunkia ovat sillalla yhdistetyt, samoin Serapiin kreikkalaista temppeliäkin, jonka palveluksessa ruukunkantajattaret olivat, yhdisti egyptiläiseen Osiris-Apiksen temppeliin kaunis kivetty juhlakatu, jota pitkin Klea nyt astuskeli.
Memphiisen pääsi lyhempääkin tietä, mutta hän valitsi tämän sen tähden, että hiekkakukkulat molemmin puolin sphinkseillä koristettua tietä, josta joka päivä la'aistiin erämaan santa, peitti hänet temppelitoveriensa silmäyksiltä; paras ja varmin kaupunkiin vievä tie taas kulki filosofien kuvapatsailla koristetun puoliympyrän sivuitse, joka oli uudempien Apishautojen pääsisäänkäytävän läheistössä.
Hän ei katsellut tien vieressä olevia ihmispäällä varustettuja jalopeuran ruumiita, niitä ympäröiviin muureihin kuvattuja eläinten kuvia eikä myöskään kiinnittänyt huomiotaan tumman värisiin Osiris-Apiksen temppeliorjiin, jotka suurilla luudilla lakaisivat santaa tieltä, sillä hän ajatteli ainoastaan Ireneä ja vaikeata tehtävätään, ja astui reippaasti eteenpäin silmät maahan luotuina.
Hän oli astunut vasta muutamia askeleita, kun häntä aivan läheltä huudettiin nimeltä ja kun hän peljästyneenä katsoi ylös, niin pieni Krates seppä seisoi hänen edessään, astui aivan lähelle häntä, tarttui hänen huntuunsa, veti sen syrjään, ennen kun hän ehti sitä estää ja kysyi:
"Mihin, tyttö?"
"Älä estä minua," Klea rukoili. "Tiedäthän, että Irene, josta niin pidät, on ryöstetty; luultavasti minä saatan pelastaa hänet, mutta jos sinä kavallat minut ja he ajavat minua takaa…"
"En minä sinua estä," vanhus keskeytti häntä, "niin, joll'eivät minun jalkani olisi niin pöhöttyneet, niin ehkä tulisin mukaasi, sillä minä en saata unhoittaa tuota rakasta tyttö parkaa; mutta olisinpa iloinen, kun jälleen istuisin rauhassa työhuoneessani; tuntuu aivan siltä, kuin jokaisessa jäntereessäni asuisi samanlainen mestari, kuin itse olen, ja työskentelisi siinä viiloilla, vasaroilla, taltoilla ja neuloilla. Luultavasti sinä kumminkin onnistut löytämään sisaresi, sillä sukkelille naisille on jo moni seikka onnistunut, mikä viisaille miehille on liian vaikea. Mene vaan, ja vaikka he etsisivätkin sinua, vanha Krates ei sinua ilmaise."
Hän nyykäytti ystävällisesti Klealle ja oli jo puoliksi kääntänyt hänelle selkänsä, kun hän vielä kerran kääntyi ja huusi Klealle:
"Odota vielä hetkinen, tyttö, sinä saatat tehdä minulle pienen palveluksen! Minä juuri panin uuden lukon Apishautojen oveen. Työ onnistui minulle oivallisesti, mutta yhdessä avaimessa, jonka olen tehnyt, ei ole kylliksi; me tarvitsemme siihen neljä, ja ne sinun pitää tilata ylihuomiseksi Heri sepältä, joka asuu Sokarin oven edustalla — vasemmalla, kanavan yli käyvän sillan vieressä — sinä et voi erehtyä. Yhtä mielelläni kuin keksin ja valmistan uusia, yhtä vastenmielistä on minusta jäljitteleminen, ja mallin mukaan Heri osaa tehdä työtä yhtä hyvin kuin minäkin. Joll'eivät jalkani estäisi, niin minä itse ilmoittaisin miehelle asiani, sillä joka aina puhuu toisen suun kantta, sitä usein ymmärretään väärin ja monesti ei ymmärretä ollenkaan."
"Minä kyllä mielelläni otan asiasi toimittaakseni," Klea vastasi sillä aikaa, kun seppä istuutui erään sphinksin jalustalle tien viereen, otti käteensä sivullaan riippuvan nahkaisen repun ja pudisti sen sisällön helmaansa.
Muutamia viiloja, talttoja ja nauloja, sitten avain ja viimeksi terävä, suippea veitsi, jolla Krates oli leikannut syvennyksen puuhun lukkoa oveen sovittaessaan, putosi sepän helmaan. Muutamilla viilanvedoilla hän vielä paranteli Memphiin käsityöläiselle vietävää mallia ja sitten hän totisena maristen ja käännellen päätään sinne tänne sanoi:
"Sinun täytyy kumminkin vielä kerran seurata minua ovelle, sillä minä vaadin muilta tarkkaa työtä ja minun täytyy sen tähden olla ankara itseänikin kohtaan."
"Mutta minun pitäisi ennen hämärää päästä Memphiisen," Klea rukoili.
"Koko työ kestää ainoastaan muutaman silmänräpäyksen ja, jos sinä ojennat minulle kätesi, niin joutuu matka kahta nopeammin. Tässä ovat, viilat ja tässä on veitsi."
"Anna se minulle," Klea pyysi. "Tämä terä on terävä ja kirkas ja, kun minä sitä katselen, niin se ikään kuin pyytää minua ottamaan sitä mukaani. Luultavasti minä kuljen yöllä yksinäni erämaan halki."
"Ja," seppä keskeytti häntä, "heikkokin tulee voimakkaaksi, jos hänellä on ase. Ota vaan, lapseni, veitsi, mutta ole varovainen, ett'et vahingoita sillä itseäsi. Anna tartun käteesi ja nyt eteenpäin, mutt'ei kumminkaan niin joutuisasti."
Klea vei sepän sille ovelle, jota hän tarkoitti, katseli ihmetellen, miten varmasti salpa lensi esille, kun oven puoliskot suljettiin ja miten helposti avain sen jälleen työnsi pois, vei sitten Krateen takaisin sphinksin luo, jonka ääressä hän oli hänet tavannut, ja pitkitti kulkuaan mitä joutuisimmin askelin, sillä aurinko oli jo jotensakin alhaalla ja näyttipä melkein mahdottomalta ehtiä Memphiisen ennen sen mailleen menoa.
Erään ravintolan läheistössä, jossa sotamiehillä ja huonolla roistoväellä oli tapana vierailla, kohtasi häntä juopunut orja.
Pelotta hän astui tätä vastaan ja hänen sivuitseen, sillä hänen vyötäisillään oleva puukko, jonka kahvalle hän pani kätensä, rohkaisi hänen mieltään, ja hänestä tuntui niin, kuin hän sen kautta olisi saanut kolmannen käden, joka oli voimakkaampi ja peljättävämpi kuin hänen omansa.
Ravintolan edustalla majaili joukko sotamiehiä ja he joivat halusta
Kakemin viiniä, jota kasvoi libyalaisen vuoriston itärinteellä.
Miehet olivat hyvin iloisia, sillä oltuaan kuukausimääriä Apishautojen ja Nekropolin temppelien vartioina, oli tänään puolen päivän aikaan äkkiä muuan diadokkein päällikkö tullut Memphiistä ja käskenyt heitä heti lähtemään liikkeelle ja ennen yön alkua tulemaan pääkaupunkiin.
Vasta seuraavana päivänä piti toisten sotilasten tuleman heidän sijaansa.
Kaiken tämän Klea kuuli kuolleitten kaupungissa olevan egyptiläisen temppelin sanansaattajalta, joka hänet tunsi ja tapasi hänet kulkiessaan Memphiisen viemään kuninkaalle Osiris-Apiin ja Sokarin papeilta kirjoitusta, jossa pyydettiin joutuisasti lähettämään uusia poislähteneitten sijaan.
Vähän aikaa hän kulki sanansaattajan seurassa, mutta kauvan hän ei jaksanut pysyä rientävän miehen rinnalla, vaan hänen täytyi jättäytyä jäljelle.
Toisen ravintolan edustalla istuivat viinin ääressä niitten sotamiesten päälliköt, joiden huuto oli kuulunut ensimmäisestä, ja katselivat kahden egyptiläisen neidon karkeloa, jotka hulluja hyppyjä tehden kaakottelivat kuin kanat ja kiinnittivät niin itseensä katsojiensa huomion, jotka käsiään taputtaen löivät heille tahtia, että nopeasti rientävä Klea pääsi hurjien veitikkojen huomaamatta heidän ohitsensa.
Heidän melunsa ja kaikki, mikä häntä maantiellä kohtasi, kauhistutti Serapiin temppelin hiljaisuuteen ja yksitoikkoiseen elämään tottunutta neitoa; sen tähden hän poikkesi syrjätielle, jonka hän myöskin tiesi vievän kaupunkiin, ja tämä haamoittikin jo illan sumun keskeltä pylväineen, linnoineen ja huoneineen.
Neljännes tunnin kuluttua olisi erämaa jo vallan hyvin saattanut olla hänen takanaan, ja hän olisi voinut saapua viljelymaalle, jonka sinivihreä peite alkoi käydä yhä tummemmaksi.
Hänen selkänsä takana aurinko jo laskeutui lepoon libyalaisten vuorten taa ja pian yön pimeys häntä ympäröitsi, sillä Egyptissä hämärä on lyhyt.
Länsituuli, joka jo keskipäivällä oli herännyt, alkoi puhaltaa kovemmin ja ahdisti häntä kuumalla viimallaan sekä erämaasta pölyävällä hiekalla.
Hän päätti olevansa lähellä vettä, sillä hän kuuli ruovonpäristäjien vinkuvan ja luuli hengittävänsä kosteampaa ilmaa.
Vielä muudan askel ja hänen jalkansa upposi liejuun ja hän huomasi seisovansa leveän haudan partaalla, jossa kasvoi korkeita papyruskasveja.
Syrjätie, jolle hän oli poikennut, päättyi tämän istutuksen luo, eikä hänellä ollut muuta neuvoa, kuin kääntyä takaisin ja pitkittää matkaansa vasten tuulta ja kasvuihin lentävää tomua.
Ravintolan valo osoitti hänelle, mitä suuntaa hänen oli kulkeminen, sillä kuu tosin näkyi taivaalla, mutta mustia pilviä lenteli usein sen yli ja peittivät sen ja pienemmät taivaan kappaleet pitkiksi ajoiksi.
Vielä häntä ei väsyttänyt, mutta miesten huuto ja naisten käheä melu, joka kuului ravintolasta, herätti hänessä jälleen kauhua ja inhoa.
Hän kiersi ravintolan tehden pitkän mutkan, kaalaen hiekkasärkkiä pitkin ja repien vaatteitaan orjantappuroihin ja piikkiäisiin, jotka rohkeasti olivat juurtuneet erämaahan ja siinä kasvaneet suuriksi, niin kuin rumat lapset kerjäläisen huoneessa.
Kun hän sitten riensi eteenpäin isoa tietä pitkin, tanssijattarien ilkeä nauru ja ilonrähinä yhä vielä soi hänen korvissaan.
Veri virtaili nopeammin hänen suonissaan, hänen päätänsä poltti, hän näki Irenen edessään selvän selvästi, tukka hajallaan, liehuvin vaattein pyörivän kuin menadin dionysiolaisjuhlissa hurjassa pyörretanssissa lentävän käsistä käsiin ja hillittömästi kirkuvan ja riemuitsevan, niitten onnettomien tyttöjen tavalla, joiden tieltä hän oli väistynyt.
Hän huolehti sisarensa tähden niin äärettömästi, ett'ei hän koskaan ennen ollut semmoista tuntenut, ja kun tuuli jälleen oli hänelle myötäinen, niin hän antoi sen kuljettaa itseään eteenpäin, kiiruhti jalkojaan nopeaan kulkuun ja riensi ympärilleen katsomatta ja Krates sepän asioita ajattelematta, ikäänkuin raivottarien ajamana kaupunkiin tietä pitkin, jonka varrelle oli istutettu puita ja jonka hän tiesi päättyvän kuninkaanlinnan porttien luo.