III.
Äiti Guillette.
Maurice ukko tapasi tuvassa naapurivaimon, joka oli tullut juttelemaan hänen vaimonsa kanssa ja tuomaan kuivia päreitä tulen virikkeeksi. Guillette asui hyvin rappeutuneessa pikku tuvassa, parin kivenheiton päässä tästä talonpoikaistalosta. Mutta hän oli järjestystä pitävä ja kelpo ihminen. Hänen huono asuntonsa oli siisti ja niin hyvässä kunnossa, kuin sitä suinkin kävi pitää, ja hänen omat, huolellisesti paikatut vaatteensa osoittivat, että hän kaikessa köyhyydessään koetti pitää itseään kunnioitettavassa kunnossa.
"Vai niin, toitteko päreitä sytytellä iltatulta, Guillette?" sanoi
Maurice; "onko teillä muuta asiaa?"
"Ei", vastasi hän, "ei nykyään. Minullahan ei ole taipumusta kerjäämään, kuten tiedätte; minä en tahdo käyttää väärin ystävieni hyvyyttä."
"Se on totta; sen tähden myöskin ystävänne aina mielellään auttavat teitä."
"Minä tässä puhelin teidän vaimonne kanssa ja kysyin eikö Germain vieläkään ole päättänyt naida uudestaan."
"Te olette vakava ettekä juorua turhia", vastasi ukko, "niin että teille saattaa puhua asioita, pelkäämättä niiden tulevan koko maailman tiedoksi. Sen tähden minä nyt kerron vaimolleni ja teille, että Germain on juuri päättänyt; hän lähtee huomenna Fourcheen."
"Mitäs sanot!" huudahti emäntä. "Poika parka! Suokoon Herra, että hän saa yhtä siivon ja kunniallisen vaimon, kuin hän itsekin on!"
"Vai niin, lähteekö hän Fourcheen?" virkkoi Guillette. "No, sepä sopii hyvin! Se oli oikein onnen sattuma minulle, ja koska äsken kysyitte, oliko minulla mitään asiaa, niin nyt minä sanon, Maurice, mitä hyvää te saatatte minulle tehdä."
"Sanokaa vain, kyllä me mielellämme autamme."
"Minä tahtoisin, että Germain ottaisi minun tyttäreni kanssansa."
"Mihin sitte? Fourcheenko?"
"Ei, ei sinne, vaan Ormeauxiin, jossa hän tulee olemaan vuoden loppuun asti."
"Mitäs sanotte?" ihmetteli talon emäntä. "Lähetättekö pois tyttärenne?"
"Täytyyhän hänen ruveta palvelukseen, ansaitaksensa jotakin. Minä kyllä olen siitä pahoillani ja hän myöskin tyttö parka. Juhannuksen aikaan me emme vielä saattaneet taipua eroamaan, mutta nyt on jo kohta pyhän Marin päivä käsissä ja hän sai hyvän paimenpaikan Ormeauxista. Talonpoika, sen paikan isäntä, ajoi tätä tietä markkinoilta palatessaan ja näki minun pikku Marieni paimentavan kolmea lammastaan tien varrella. 'Sinullapa ei juuri ole paljoa tekemistä, tyttöseni', sanoi hän hänelle; 'kolme lammasta paimennettavana, ei se kelpaa. Tahdotko sata lammasta? Minä ottaisin sinut palvelukseeni. Meidän paimenemme sairastui ja lähtee kotiin vanhempiensa luo, ja jos tulet meille viikon kuluessa, saat viisikymmentä francia vuoden loppuun asti eli juhannukseen.' Tyttö ei sanonut lähtevänsä, mutta eipä hän kuitenkaan voinut olla sitä ajattelematta eikä minulle kertomatta, kun tuli illan suussa kotiin ja näki minun olevan pahoillani ja huolissani talvesta, joka kyllä tulee pitkäksi ja vaikeaksi, sillä nythän kurjet ja muuttolinnut läksivät ainakin kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti. Me itkimme molemmat, mutta rohkasimme sitte mielemme ja päätimme, että meidän ei käy kauemmin olla yhdessä, koska pieni maatilkkumme tuskin elättää yhtäkään henkeä. Ja koska Marie on jo päässyt siihen ikään, että kohta täyttää kuusitoista vuotta, niin täytyy hänen kaiketi tehdä kuten muutkin: ansaita leipänsä ja auttaa vanhaa äitiänsä."
"Guillette", sanoi talonpoika-vanhus, "jospa ei muuta tarvittaisi kuin viisikymmentä francia haihduttamaan teidän huolianne ja pelastamaan teitä lähettämästä pois lastanne, niin minä totisesti ne antaisin, vaikka sellainen summa ei ole mikään pikku asia meidän kaltaisille. Mutta kaikessa täytyy kuulla järjen ääntä yhtä paljon kuin ystävyydenkin. Jos te pääsisittekin kärsimästä puutetta nyt ensi talvena, niin olisi se taas toisena edessä, ja mitä kauemmin tyttärenne viipyy teidän luonanne, sitä vaikeampi tulee hänen sitte erota. Pikku Marie on nyt suuri ja vahva tyttö eikä hänelle riitä työtä kotona, hän tottuisi vain laiskehtimaan."
"Oh, sitä minä en pelkää", vastasi Guillette. "Marie on yhtä vikkelä kuin kuka rikas tyttö hyvänsä, jolla on suuri talous. Hän ei istu koskaan kädet ristissä; milloin meillä ei ole muuta työtä, pyyhkii ja puhdistaa hän huonoja huonekalujamme, että ne ovat kirkkaat kuin peili. Se tyttö maksaa painonsa kultaa, ja minä olisin paljon mieluisemmin suonut hänen tulevan paimeneksi teille kuin muuttavan niin etäälle tuntemattomien ihmisten luo. Te olisitte kyllä ottaneet hänet kesällä, jos olisimme voineet silloin päättää erota; mutta nyt te jo olette pestanneet kylliksi palvelijoita eikä sitä nyt käy ajatteleminen ennen kuin tulevana juhannuksena."
"Siihen minä suostun oikein sydämmestäni, Guillette! Se tuleekin oikein paikalleen. Mutia siihen asti sopii tytön oppia ammattiansa ja tottua palvelemaan muita."
"Niin, niin, se onkin päätetty asia. Ormeauxin isäntä lähetti kysymään tänä aamuna; me suostuimme ja tytön täytyy lähteä. Mutta lapsi parka ei osaa yksin sinne enkä minäkään mielelläni lähetä häntä niin kauas pois yksinään. Koska teidän vävynne lähtee huomenna Fourcheen, saattaisi hän ottaa tytön kanssansa. Ne paikat ovat likekkäin, kuten olen kuullut sanottavan; itse minä en ole siellä koskaan käynyt."
"Ihan vierekkäin ne ovat; vävyni kyllä vie tytön sinne. Onhan se ihan kohtuullista, saattaapa Germain ottaa tytön taaksensa hevosen selkäänkin, niin säästyvät kengät. Tuossa hän juuri tuleekin illalliselle. Kuules, Germain, Guilletten pikku Marie lähtee Ormeauxiin paimeneksi. Otathan sinä hänet kanssasi hevosen selkään?"
"Kyllä se käy päinsä", vastasi Germain, ollen pahoilla mielin, mutta aina valmis auttamaan lähimmäistänsä.
Meillä ei koskaan johtuisi äidille mieleen jättää kuudentoista vuoden ikäistä tyttöä kahdeksankolmatta vuoden ikäisen miehen huostaan. Sillä tosiaankin Germain oli vasta kahdeksankolmatta vuoden ijässä, ja vaikka häntä kotiseudussaan yleisen tavan mukaan katsottiin vanhaksi naima-asioissa, oli hän kuitenkin koko seudun kaunein mies. Työ ei ollut häntä vielä tehnyt ryppyiseksi eikä vanhan näköiseksi, kuten useimmat talonpojat ovat, jotka ovat työskennelleet kymmenen vuotta ulkotöissä. Hän oli niin vahva, että hän varsin hyvin saattoi vielä kyntää maata toiset kymmenen vuotta vanhentumatta; ja nuorella tytöllä olisi tosiaankin pitänyt olla hyvin pinttynyt vanhuuden kammo, jos hän ei olisi huomannut, että Germainilla oli terve iho, vilkkaat silmät, siniset kuin toukokuun taivas, punaiset huulet, puhtaat hampaat sekä norja ja solakka vartalo kuin varsalla, jonka ei ole vielä tarvinnut luopua laitumestansa.
Mutta puhtaat tavat ovat pyhänä entisyyden perintönä näissä maalaisseuduissa, jotka ovat syrjässä suurten kaupunkien turmelevasta nautintoelämästä, ja Belairissa oli Mauricen perhe kunnioitettavimpain ja rehellisimpäin arvossa. Germain läksi hankkimaan itselleen vaimoa; Marie oli siis liian nuori ja liian köyhä, että mies olisi häntä saattanut ajatella miksikään kosittavaksi tytöksi, ja Germain olisi itsekin tuntenut olevansa "sydämmetön konna" ja "huono mies", jos hänellä olisi ollut mitään pahoja aikeita tyttöä kohtaan. Ukko Maurice sen tähden pysyikin ihan levollisena, kun näki vävynsä auttavan taakseen hevosen selkään kaunista tyttöä; Guillette äiti olisi katsonut pahasti loukanneensa Germainea, jos olisi pyytänyt häntä suojelemaan tyttöä kuin omaa sisartansa. Marie nousi itkien ylös, suudeltuaan parikymmentä kertaa äitiänsä ja nuoria ystäviänsä. Germain oli surumielinen omasta puolestaan, otti sitä enemmän osaa tytön suruun ja ratsasti pois vakavan näköisenä, naapurien huiskutellessa jäähyisiä Marie raukalle, ajattelematta mitään pahaa.