XXVI
TOIMISINKO?
Filosofia! Lepoa tuottavan varmuuden kaipuu ja toivo, vaikeiden totuuksien pyhä portti, askeettisen intomielen taikajuoma järjestelmien asumattomissa erämaissa, hukkaanmenneen elämän ylväs sulo, tavallisen kokemuksenomaisen elämän, fysiologisten ilojen, maksettujen huvien (lohdutusten?) dionyysinen sijake.
Filosofia! Lapsuuden viehätys, kasvuiän rakkaus, nuoruuden intohimo. Usko vailla pyhiä kirjoja, jumalanpalvelus, josta puuttuvat juhlamenot, palvonta ilman rukouksia — ja kumminkin sydämelleni rakkaampi ja läheisempi kuin kaikki uskonnot! Abstraktinen ajatus, paljas kuin ensimmäisten nerojen mestariteokset, kaikkea luotua sopusointuisempi ja täydellisempi aate, virheetön käsiteverkko kuin luova piirros olemiston koskemattoman kankaan pinnassa.
Filosofia! Aladinisia maailmoita, joiden haamut ovat elävämpiä kuin elävät olennot, varjoja, jotka houkuttelevat väkevämmin kuin ihmiset, sanoja, jotka ovat mehukkaampia kuin oliot itse, kaavoja, jotka vaikuttavat sytyttävämmin kuin runonsäkeistö!
Minä opin sinut tuntemaan, rakastin sinua, tein sinulle väkivaltaa. Sinä olit pidättyväisen elämäni lakkaamaton juhla, liiallisen terveyteni' kuume, karun sydämeni unohtumaton riemulaulu. Aivoja, aivoja, pelkkiä aivoja! Teorioja, periaatteita, dialektiikkaa, abstraktioita ja vain abstraktioita! Minä elin systeemeistä, elin systeemeissä, ravitsin itseäni metafysiikalla, uneksin metafysiikkaa.
Kaikkein okaisimpien ideologiain aarniometsät olivat minun paratiisini — paratiisi, jossa ei ollut ainoatakaan viheriää lehteä. Taivaallisen ykseyden häikäisevä aurinko loi säteitänsä päähäni, jota ilmankin kuumensivat veri ja mietteet; se haavoitti huienneet silmäni ja sulki ne liialla valollansa. Näissä okaiden ja pistävien piikkien erämaissa minä jouduin erakon tavoin tuntemaan aistillisen ja maallisen kauneuden lihalliset kiusaukset. Naiset katselivat minua tummin silmin, suurin, avoimin ja liikkumattomin, ja meren aurinkoisella rannalla keinuivat Goethen kultaoranssit suolan ja äärettömyyden kyllästämässä tuulessa. Ja minä pysyin pitkät vuodet (monet monituiset vuodet, kuukaudet ja päivät — ja monet monituiset yöt!) sinulle uskollisena niinkuin chanson de gesten ritari, ja minulla ei ollut ketään muuta Jumalaa sinun edessäsi. Minä etsin sinua kaikista kirjoista, palvoin sinua kaikissa muodoissa, vedin sinut ilmi jokaisesta sanasta, valloitin sinut suurista, puolustin sinua pienissä. Jokainen löytö merkitsi suurta hengen juhlaa, jokainen totuuden valtaaminen pitkää kamppailua rinta rintaa varten, jokainen kirkastuminen mietehoureissa vietettyjä pitkiä öitä!
Sinua, filosofiaa, minä kiitän kaikesta: puhtaampien maailmoiden kaipauksesta, hurmioisesta kohonnasta yliaistilliseen, hävitystaidon harjoittamisesta, siitä tunnosta, että olen kadun väkeä ylempänä. Minä olin kokonaan sinun, ja sinä olit kokonaan minun.
Mutta sittenkin tuli hetki, jona osoittauduit minulle todellisessa hahmossasi: tyhjyyttä kiertävänä masentavana lukutaikana, turhana ja särkyvänä järjestelmänä tuiman ja tulvivan erilaisuuden yllä, ironisena syöksymisenä kohti itsensätuhoamista.
Niin torjuin sinut luotani, halveksin sinua, ajoin sinut pois — petin sinut. Siinä tehtävässä, jota suunnittelin, olit vain esteeksi. Sinä et täyttänyt, mitä lupasit. Täyttämääsi en osannut käyttää hyväkseni. Minä etsin toimintaa, tekoa, muuttamismahdollisuutta, — nykyistä todellisuutta sen muuttuessa huomispäivän todellisuudeksi — ja sinä soit minulle ainoastaan hyödytöntä kontemplatioa, lepoa absoluuttisessa tai uuvuttavaa kuumetta kärsimättömästi rientäessäni kohti päämäärää, joka väistyi väistymistään.
Filosofia oli ollut tiedoitsemistoimintaa (kontemplatioa) ja universaalisen (ykseyden) etsintää.
Minä taas tahdoin toimintaa (muuttamista, luovaa työtä) ja niinmuodoin todellisuutta (välitöntä, konkreettista todellisuutta: erikoista, yksityistä). Minä kukistin filosofian tuhatvuotisen käsitteen, kukistin sen kaikkea vallitsevasta asemasta olemattomuuteen, katkaisin perintätiedon ja peräydyin filosofiaa edeltävälle ajatuksen asteelle. Niin menetellen otaksuin hyödyttäväni filosofien filosofiaa. Jokainen ongelma oli minulle välineitä, välineiden muuntamista koskeva ongelma. Jokainen filosofi oli vain kokenut keksiä uusia ratkaisuja vanhoihin probleemeihin, mutta kaikki ratkaisut, vanhat ja uudet, pohjautuivat samoihin edellytyksiin, tottelivat samoja lakeja ja lankesivat samoihin virhepäätelmiin — toisin sanoen: olivat erittäin suuressa määrässä samanlaisen henkisen rakenteen tuotteita. Oli turhaa yrittää kulkea kauemmaksi näitä ylen tallattuja teitä pitkin. Vuosisatojen varrella kertynyt kokemus osoitti — tulosten turhuuden ja tyhjyyden nojalla — ettei siinä suunnassa ollut enää mitään tehtävänä eikä mitään saavutettavana. Sanaston parantaminen, menetelmien hiominen, loogillisen koneiston osien korjaaminen, terminologian muuttaminen — kaikki tuo oli vain keskinkertainen keino niitä henkilöitä varten, jotka eivät uskalla poistua esi-isien valtateiltä. Jotta ajattelun tulokset muuttuisivat toisenlaisiksi, jotta olisi oikeus toivoa jotakin lopullista totuutta, joka tosiaankin perinpohjaisesti eroaisi tavanomaisista, oli välttämättä tehtävä vaikea — mutta ainoa mahdollinen — päätös aloittaa toiselta taholta. Filosofia on rakennelma, joka on valmistettu välineiden avulla, filosofian välineinä toimivat filosofien aivot, tuotteiden parantaminen edellyttää välineiden parantamista: filosofian parantamiseksi on niinmuodoin välttämätöntä parantaa ensin filosofien aivoja. On saatava sielut muuttumaan.
Oli siis tehtävä jotakin, toimittava, muunnettava, — ei ainoastaan tiedettävä, kuvailtava, perusteltava.
Filosofit (eivät suinkaan kaikki; vain ylen harvat) ovat ajatelleet yhden ainoan välineen muuntamista: kielen, mutta ovat unohtaneet kaikkein tärkeimmän: oman sielunsa.
Sama periaate oli sovellettavissa moraaliin. Mitä hyötyä oli normien, käskyjen ja imperatiivien lukuistamisesta, kun ihmiset kumminkaan eivät välittäneet mitään noista pitkistä eetillisistä saarnoista ja pysyivät entisenlaisina lurjuksina, kenties hieman kesyttyen, mutta epäilemättä muuttuen tekopyhemmiksi? Jos keksitte keinon muuttaa luontaisia taipumuksia, sisäisiä, sielullisia arvoja, niin hyveelliset teot kumpuavat esiin ihan itsestään, saarnoja, neuvoja ja sääntöjä ollenkaan kaipaamatta! Muuttakaa ihmisen persoonallisuus, välittömästi ja tehokkaasti, niin jokainen eetillinen järjestelmä, kaikkein ytimekkäinkin, muuttuu samassa tarpeettomaksi! Saakaa ihmiset muuttumaan omaehtoisesti hyveellisiksi sen sijaan, että ikävystytätte heitä tutkistelemalla hyveen käsitettä!
Tätäkin tietä kulkien minä niinmuodoin johduin henkistä kumousta koskevaan alinomaiseen unelmaani: on muutettava ihmiset, muutettava heidän sielunsa. Mutta minä en tahtonut muuttaa vain sieluja, vaan myöskin olioita. Oikeammin: muuttaa sielut, jotta ne voisivat yhä nopeammin muuttaa olioita. Mutta niiden muuttamiseen ei riitä, että niiden nimet on merkitty kirjoihin, ei riitä, että ne on luokiteltu ja että niiden sukutaulu on selvillä, ei riitä, että ne on muunnettu yleismielikuviksi ja yleismielikuvat yleiskäsitteiksi ja että on osoitettu eri yleiskäsiteryhmien väliset kausaaliset suhteet. Ei riitä, että ne on sijoitettu lasilaatikkoon ja jokaisen laatikon laitaan on kirjoitettu (loukkaamaton?) lakipykälä. Todellisuuden muuttamiseen ei riitä, että tunnemme sen ulkoapäin järkeispäätelmien nojassa toimivan älyn ja sanakirjan symbolien avulla.
On sujuttauduttava, sijoituttava siihen, muututtava sen osaksi, sen ainejoukon atomiksi, sen keston tuokioksi, sen liekin kipinäksi, sen virran pisaraksi.
On päästävä koskettamaan sen kaikkia ilmenemismuotoja (kaikkein salatuimpia, kaikkein häipyvimpiä, kaikkein näkymättömimpiäkin), sulauduttava sen kyllyyteen, antauduttava sen äärettömyyteen, muututtava eläväksi todellisuudeksi elävässä todellisuudessa. Ei pidä pysähtyä sen eteen aivomekanismina, verkkomykiönä, nimiluettelona tai mittaajana, vaan tulee heittäytyä siihen suin päin, antautua sen läpäistäväksi ja läpäistä sitä itse, tuntea itsessämme sen ikuinen, monivärinen, monisointuinen, monituoksuinen hyöky, soinnuttaa siihen oman veren souto, oman sydämen syke. Saada se muuttumaan omaksi verekseen ja lihakseen ja muuttua itse sen olennaiseksi osaksi.
Kukaan ei pyri eikä taivu tähän mystilliseen ykseytymiseen.
Eivät taiteilijatkaan: vaikka he ilmaisevätkin erikoista, he kumminkin valikoivat, karsivat ja köyhdyttävät todellisuutta hekin. Olioissa on tuokioita ja puolia, joita kukaan ei näe eikä kukaan etsi: toista kuin monististen oppien akrobaattimainen kiipeily kohti tyhjiä ykseyksiä! Sellainen kärsivällinen konkreettisten yksityisseikkojen etsiskely olisi filosofeille soveliaampi kuin a priori-määritelmien ja symmetristen rakennelmain lastentarha-leikit. Ne johtaisivat maailman vallitsemiseen.
Ellei ihminen eroaisi todellisesta pitäen itseään sen arvostelijana ja mittaajana, vaan sulautuisi todelliseen siinä määrin, että tuntisi jokaisen atomin veljeksensä ja jokaisen ilmiön sisareksensa, niin ihmisen rajoitettu ruumis häviäisi kaikkeuden mittaamattomaan ruumiiseen, mikrokosmos muuttuisi tosiaankin makrokosmokseksi, ja jokainen maailman osa olisi hänen olemuksensa osa — ja samoinkuin tahto liikuttaa mielin määrin jokaista yksilön jäsentä, samoin voisi hän silloin liikuttaa jokaista maailman osaa.
Tästä aatteellisesta käymistilasta sukeutui minussa se filosofinen suunta, jota mainittiin pragmatismin nimellä ja joka todellisuudessa oli alkuperältään ja luonteenlaadultaan varsinaisesta pragmatismista eroava. Siitä huolimatta liityin pragmatisteihin ja ryhdyin levittämään uuden opin totuuksia. Minussa se oli maagillista mystisismiä, toisissa varovaisuuden metodiikkaa. Kumpikin oli jotakin epämääräistä, mutta meidän onnistui kumminkin heittää hieman hiiva-ainetta vanhoillisten ja perinnäisten oppien rauhalliseen taikinakaukaloon.
Teorian miehenä minä en voinut unohtaa teoreetikkoja. Ajatukseni kääntyi ennen kaikkea heidän puoleensa; tarkoitukseni oli saada heidät kumppaneikseni suureen työhön. Taiteen avulla olisin säpsähdyttänyt hereille tunneihmiset; teorialla tahdoin valmistella ja temmata mukaani älyn ihmisiä. Sellainen päämäärä ei sallinut ketään jätettäväksi syrjään, ketään ei saanut ylenkatsoa. Minun täytyi saada palvelijoikseni myytti ja intuitio, kuva ja käsite. Kaikki hengen muodot hengen ylentämistä varten — ihmisen kaikki vaistot ja kyvyt uuden ihmisen luomiseksi!