IV
Teidän nykyisen tilanne parannuskeinoa ei saata löytää mistään mielivaltaisesta yleisestä järjestelmästä, joka olisi rakennettu jonkun erikoisesti laaditun suunnitelman mukaan, mikä taas olisi ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen kansalaissuhteiden perusteiden kanssa ja säädelty kerta kaikkiaan pakkolakien nojalla. Meidän tehtävämme täällä ei ole luoda ihmiskuntaa, vaan jatkaa sitä. Me saatamme ja meidän tuleekin uudistaa sen oleelliset ainekset ja järjestää ne paremmin, mutta me emme voi tuhota niitä. Ihmiskunta kapinoi ja on aina kapinoiva kaikkia sen laatuisia yrityksiä vastaan. Harhakuvitelmiin menetetty aika on sen vuoksi tuhlattua aikaa. Eikä parannuskeinoksi myöskään kelpaa hallitsevan vallan määräämä palkkojen korotus käyttämättä hyväkseen pääomaa kasvattavia keinoja. Palkkoihin käytetyn rahamäärän kasvu — s.o. tuotannon kustannusten lisäys — toisi muassaan tuotteiden hinnan nousun, kulutuksen vähenemisen, ja johdonmukaisesti vähemmän työnsaantia työmiehelle.
Siihen ei kelpaa mikään keino, joka tekisi tyhjäksi vapauden — työn pyhittäjän ja ponnistuksiin innostajan, eikä mikään pääomaa, työn ja tuotannon välinettä, vähentävä keino.
Teidän nykyisen asemanne parannuskeino on pääoman ja työn yhtyminen samoihin käsiin.
Jos yhteiskunta ei tunnustaisi mitään erotusta tuottajien ja kuluttajien välillä, tai mieluummin, jos jokainen olisi tuottaja ja kuluttaja — jos työn koko tulos, sen sijaan että jakautuisi tuon välittäjäjoukon kesken, mikä alkaa kapitalisteista ulottuen vähittäiskauppiaihin saakka ja nostaen tuotteiden hintaa 50% sadalta, pysyisi työn hallussa — katoaisi teidän keskuudestanne köyhyyden pysyvä syy. Teidän tulevaisuutenne piilee vapautuksessanne pääoman kiristyksestä, tuon nykyisen tuotannon määrääjän, tuotannon, jossa sillä ei ole mitään todellista osaa.
Puhuin teidän aineellisesta ja siveellisestä tulevaisuudestanne. Katselkaa ympärillenne. Missä hyvänsä te tapaatte pääoman ja työn yhtyneinä samoihin käsiin, missä hyvänsä työn tulokset jaetaan kaikkien työtätekevien kesken suhteellisesti niiden tulosten kasvun ja sen työmäärän mukaan, millä jokainen työntekijä on avustanut yhteistä yritystä — siellä huomaatte te köyhyyden vähenevän, ja samalla kertaa kunnon kasvavan. Zürichin kantonissa, Engadinissa ja monessa muussa paikassa Sveitsissä, missä talonpoika on omistaja, ja maa, pääoma ja työ ovat yhdistyneet samassa yksilössä — Norjassa, Flandriassa, Itä-Frisiassa, Holsteinissa, Reinin maakunnassa, Belgiassa, Guernseyn saarella Englannin rannikolla — siellä saattaa huomata varallisuuden olevan suhteellisesti suuremman kuin kaikissa muissa Euroopan osissa, missä maa ei kuulu sen viljelijälle. Näillä seuduilla asuu maanviljelijärotu, joka on tunnettu kunniallisuudestaan, arvokkuudestaan ja riippumattomuudestaan, sekä suorista, rehellisistä tavoistaan. Cornwallilaisten vuorimiesten elämäntavat Englannissa samoin kuin amerikkalaisten hylkeenpyytäjien, jotka ovat asioissa Kiinan kanssa, ja jotka ovat osallisia yrityksen tuottamasta voitosta, tunnustavat viralliset todistuskappaleet paremmiksi kuin sellaisten työläisten, jotka ovat alistetut edeltäpäin määrätyn palkkajärjestelmän alaisiksi.
Työn yhdistyminen, työn tulosten, s.o. tuotteiden myynnistä karttuvan voiton jakaminen työntekijöiden kesken suhteellisesti tehdyn työn määrään ja arvoon, siinä on sosialinen tulevaisuus. Siihen sisältyy myöskin teidän vapautuksenne salaisuus. Te olitte kerran työorjia, sitten maaorjia, sitten palkkalaisia. Kohta on teistä tuleva, jos te vain tahdotte, vapaita tuottajia ja liittoveljiä.
Yhtiö, vapaa ja vapaaehtoinen, ja teidän itsenne määrätyille perusteille järjestämä, miesten kesken, jotka tuntevat toisensa, rakastavat ja kunnioittavat toisiaan, ei pakollinen, hallitsevan vallan käskemä ja yksilöllisistä taipumuksista ja tunteista väliäpitämättä järjestetty yhtymä, joka kohtelee ihmisiä niinkuin tuotantokoneita eikä niin kuin vapaan ja välittömän tahdon omaavia olennoita!
Yhtiö, jota hallitsevat tasavaltaisen veljeyden hengessä teidän omat valtuuttamanne, ja jotka te saatatte toivomustenne mukaan kutsua pois; yhtiö, joka ei riipu valtion itsevaltiudesta tai mielivaltaisesti laaditusta, tarpeitanne ja taipumuksianne tuntemattomasta ylivallasta!
Ryhmien yhdistyminen, ryhmien, jotka ovat muodostetut teidän omien pyrkimystenne mukaan; ei sellaisten kuin niiden järjestelmien, joihin olen kiinnittänyt huomiotanne, alkuunpanijat tahtoisivat, vaan ryhmien, joihin kuuluvat kaikki määrätyllä teollisuus- tai viljelysalalla toimivat henkilöt!
Kaikkien yksilöjen keskittäminen samaan valtioon, tai vaikkapa samaan kaupunkiin, yhteen ainoaan tuottavaan yhtymään, johtaisi taas vanhaan väkivaltaiseen ammattikuntain erikoisoikeuteen. Se tekisi tuottajasta hintojen määrääjän, kuluttajan vahingoksi, antaisi laillisen muodon vähemmistöjen sorrolle, ottaisi ja riistäisi työmiehellä kaiken mahdollisuuden työn saantiin, ja poistaisi edistymisen välttämättömyyden, sammuttaen kaiken kilpailuhalun työssä, kaiken keksimisinnon.
Yhdistymisyrityksiä on viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena tehty ensin arasti ja epäsuotuisissa olosuhteissa Ranskassa, sitten Englannissa ja Belgiassa, ja ne ovat saavuttaneet menestystä kaikkialla, missä niitä ajettiin tarmolla, päättäväisyydellä ja uhrautuvaisuudella. Niissä piilee täydellisen yhteiskunnallisen uudistuksen salaisuus, joka teidän tottumustenne avulla ja alotteillanne yhteiskunnallisen edistyksen alalla, alotteilla, jotka aina ovat kuuluneet teille, tulee ensiksi selvenemään Italiassa. Ja tuo uudistus, vapauttaen teidät palkan orjuudesta, tulee samalla antamaan uutta virikettä tuotannolle kaikkien luokkien hyväksi, ja tulee parantamaan maamme taloudellista tilaa.
Nykyisen järjestelmän aikana on kapitalistin päämääränä tavallisesti koota niin paljon rikkautta kuin hän saattaa voidakseen sitte vetäytyä pois toiminnan tantereelta. Yhdistymisjärjestelmän avulla pyrkisitte te sen sijaan turvaamaan työn jatkuvaisuuden, — tuotannon kestävyyden. Nykyään se työn johtaja tai päämies, joka ei saata kiittää omaisuudestaan mitään erikoista kykyä, vaan ainoastaan pääomaansa, on usein ajattelematon, hätäinen tai kykenemätön; yhtymä, jota johtaa kaikkien sen jäsenten tarkastuksen alaiset valtuutetut, ei olisi millään lailla sellaisten vajavaisuuksien vaaran alainen. Nykyään johdetaan työtä usein tuottamaan ylellisyystavaroita, ei välttämättömiä tarpeita. Oikullisen ja väärän epätasaisuuden vuoksi palkoissa on työntekijöitä liiaksikin jollain toiminta-alalla ja puuttuu taas toisella. Työmiehellä, jota määrätty palkkio kahlehtii, ei ole mitään syytä uhrata työlleen kaikkea sitä intoa, mihin hän kykenee, kaikkea tarmoa, millä hän saattaisi kohottaa tai parantaa toimeentuloaan. Yhdistyminen, sehän on selvää, voisi korjata tämän ja monet muut tuotannon säännöttömyyden ja ala-arvoisuuden syyt.
Vapaus erota, tuottamatta haittaa yhdistykselle, kaikkien jäsenten tasa-arvoisuus valittaessa toimeenpanevaa, rajoitetuksi ajaksi määrättyä, tai vielä mieluummin erottamisen alaista valtuuskuntaa; vapaus päästä osalliseksi yhtymän perustamisen jälkeen, olematta velvollinen sijoittamaan pääomaa, mutta saaden antaa sitä yhteisen rahaston hyväksi vähennyksenä ensimäisen vuoden voitosta; yhteisen pääoman jakamattomuus ja pysyväisyys; kaikille yhteinen elämän välttämättömiä tarpeita vastaava hyvitys; työkalujen ja -välineiden käytettävänä pito, joka vastaa jokaisen työn paljoutta ja laatua — siinä ne yleiset periaatteet, joille teidän tulee perustaa yhtiönne, jos te olette halukkaita tekemään tällä kertaa uhrauksia vaativaa työtä, joka kuitenkin tulevaisuudessa tuottaa voittoa niille luokille, joihin te kuulutte. Jokainen näistä periaatteista, ja etenkin se, joka koskee yhteisen pääoman pysyväisyyttä — teidän vapautuksenne ehtoa, sitä sidettä, mikä yhdistää teidät tuleviin sukupolviin — tarvitsisi eri kappaleen selvityksekseen. Mutta erikoistutkielma työmiesten yhdistyksistä ei kuulu tämän teokseni suunnitelmaan. Ehkäpä, jos Jumala vielä suo minulle muutaman elinvuoden, laadin minä sen erikseen, rakkaudestani teihin. Olkaa kuitenkin varmat siitä, että nämä säännöt, jotka tässä olen asettanut teille, ovat syvän ja vakavan tutkimuksen hedelmiä ja ansaitsevat teidän puoleltanne tarkkaa huomiota.
Mutta pääoma? Mistä tulee pääoma, jolla tuollainen yhtiö saadaan alkuun?
Se on vakava kysymys, ja minä en tässä saata käsitellä sitä niin kuin tahtoisin. Mutta minä tahdon lyhyesti huomauttaa teille omastanne ja toisten velvollisuudesta.
Pääoman alkulähteen tulee olla teissä itsessänne, teidän säästöissänne, teidän uhrautumishalussanne. Minä tunnen teidän useimpien aseman; mutta muutamille suo säännöllisen tai hyväpalkkaisen toimen saavuttaminen tilaisuuden kokoamaan huolellisesti lisäämällä pennin penniin pienen riittävän summan työn alkamiseksi omaan laskuun. Ja tietoisuuden siitä, että te täytätte juhlallisen velvollisuuden ansaitessanne oman vapautuksenne, tulee tukea teitä tässä säästämisessä. Minä saattaisin kertoa teille teollisuusyhtiöistä, nyt rahallisesti mahtavista yrityksistä, jotka alotettiin täällä Englannissa niin, että joukko työmiehiä maksoi 10 penniä päivässä. Voisin toistaa teille monta tarinaa, Ranskasta ja muualta, uhrauksista, joissa sankarillisesti kestivät työmiesjoukot, joilla ei nytkään ole hallussaan suuria pääomia.[12] On tuskin mitään vaikeutta, jota ei voimakas tahto saattaisi voittaa, kun sitä tukee tietoisuus siitä, että pyrkimys on hyvä.
Jokainen teistä voi säästöjensä avulla lisätä hiukan pientä kantarahastoa rahoilla, aineksilla tai muilla avustuksilla. Te kykenette kyllä, jos käytöksellänne saatatte voittaa luottamusta ja arvoa, kokoomaan pieniä lainoja tuttaviltanne tai työtovereiltanne, jotka tahtoisivat tulla vain osakkaiksi yhtiöön, ja jotka vaatisivat korkoa lainoistaan vain siinä tapauksessa, että yritys menestyy. Useissa yrityksissänne, missä raaka-aineen hinta on hyvin pieni, on pääomakin, joka työn alottamiseen vaaditaan, hyvin vähäpätöinen. Jos te olette päättäneet saada sen, keksitte te kyllä keinon. Ja on parempi teille, jos saatte tuon pienen pääoman kokoon aivan omin voimin, oman otsanne hiellä, tai luotolla, jonka olette hankkineet kelvollisella työllänne. Samoin kuin kansakunnat, jotka ovat hankkineet vapauden omalla verellään, säilyttävät sen paraiten, niin saapi teidän yhtiönnekin suuremman ja varmemman voiton pääomistaan, jotka ovat kootut pitkinä työpäivinä ja säästävyydellä, kuin sellaisesta, joka on juossut jostain muusta lähteestä. Sellainen on asiain luonto. Ne työmiesyhtiöt, jotka perustettiin Parisissa 1848 hallituksen avustuksella, edistyivät paljoa vaikeammin kuin ne, jotka kokosivat pääomansa omilla uhrauksillaan.
Mutta vaikka minä kehoitankin teitä uhrautuvaisuuteen, siksi että minä rakastan teitä vilpittömästi, enkä orjallisella matelulla koeta imarrella tai kevyesti kohdella teidän mahdollisia heikkouksianne, ei se saa vähentää toisten velvollisuuksia. Niiden, joille olosuhteet ovat suoneet rikkautta, tulee ymmärtää tämä; heidän tulee ymmärtää, että vapaus on osa sallimuksen tarkoituksista ja että se ehdottomasti saavutetaan joko heidän avullaan tai heitä vastaan. Monet näistä miehistä, etenkin ne, jotka kannattavat tasavaltaa, ymmärtävät tämän, ja näitten joukosta, jos te osoitatte heille päättävää tahtoa ja kunniallista älyä, saatte te auttajia yrityksillenne.
He voivat, — ja heti kun he tajuavat että yhdistymishalu ei ole ainoastaan hetken oikku, vaan useimpien meidän uskomme, he tahtovat — hankkia teille helpotuksia luoton saannissa, joko lainoilla tai perustamalla pankkeja, jotka antavat luottoa, vakuutena työmiesten yhteisen joukon tulevan työn tulos, tai ottamalla teidät osallisiksi hankkeittensa tuloista, — välittävä aste nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä, jonka avulla te saatatte hankkia sen pienen pääomamäärän, joka tarvitaan riippumattomaan yhtiöön. Belgiassa on enemmän kuin muualla sellaisia yhtiöitä kuin minä olen kuvaillut, Kansan-Pankin tai Ennakkomaksu-Pankin nimellä. Skotlannissa antavat pankit luottoa jokaiselle kunnialliseksi tunnetulle henkilölle, joka vastaa puolestaan ja tarjoo vakuudeksi toisen miehen nimen, jonka kunniallisuus on yhtä varma. Ja työläisten pääsy osalliseksi voitoista on suunnitelma, jota muutamat työnantajat ovat erikoisella menestyksellä käyttäneet.
XII Loppusanat.
Mutta valtio, hallitus, — laitos, joka on laillinen ainoastaan silloin kun se on ottanut ajaakseen kasvatuksen ja edistyksen asiaa, jota ei vielä ymmärretä — on juhlallisessa velassa teille, velassa, joka on helppo suorittaa, jos hallitus milloin on kansallinen, vapaan yhtyneen kansan hallitus. Silloin saattaa hallitus monella lailla avustaa kansaa, joka on ratkaiseva yhteiskunnallisen kysymyksen ryöstämättä, väkivallatta, koskematta käsin kansalaisten aikaisemmin hankkimaan rikkauteen, synnyttämättä luokkien välille tuota vastenmielisyyttä, joka on väärää, epäsiveellistä ja kansalle onnettomuutta tuottavaa, ja joka nyt hidastuttaa Ranskan edistymistä.
Voimakasta avustusta voi antaa seuraavilla tavoilla:
Käyttämällä siveellistä vaikutusta yhdistymisen hyväksi. Hallituksen asiamiesten toiminnan julkisesti ilmenevällä hyväksymisellä, lukuisilla keskusteluilla heidän perusaatteistaan eduskunnassa, ja lainsäädännöllä, johon osaaottaminen on sallittu kaikille vapaaehtoisille, ylempänä mainituiden periaatteiden pohjalle laadituille yhdistyksille.
Parantamalla liikenneuria, ja hävittämällä kaikenlaiset vapaan kuljetuksen ja tuotannon esteet.
Perustamalla julkisia varastohuoneita ja laitoksia, jotka, kun säilytetyn tavaran lakimääräinen arvo on varmistettu, myöntävät yhdistyksille asia- tai velkakirjoja, jotka ovat samanlaisia kuin pankkivekselit ja kelvollisia siirrettäviksi ja myytäviksi, tehdäkseen siten mahdolliseksi yhtiölle jatkaa työtänsä olematta pakotettu myymään heti paikalla mihin hintaan hyvänsä.
Yleisten töitten myöntämisellä yhdistyksille samoilla ehdoilla kuin yksityisillekin yrityksille myönnetään.
Laillisten muotojen yksinkertaistuttamisella, koska ne nyt ovat kovin kalliita ja köyhien saavuttamattomissa.
Maaomaisuuden myynnin ja siirron laillisella helpottamisella.
Perusteellisella verotusjärjestelmän muutoksella, asettamalla yksinkertainen tulovero nykyisen monimutkaisen ja kalliin suoranaisen ja välillisen verotusjärjestelmän sijaan. Vahvistamalla periaatteen, että elämä on pyhä, ja että koska ilman elämän oikeutta ei työ, ei edistys, eikä velvollisuuden täyttäminen ole mahdollista, ei verotus saa ulottua tuloihin, jotka ovat välttämättömiä elämän ylläpidolle.
Mutta on muitakin keinoja. Kirkollisen omaisuuden maallistuttaminen tai käytäntöön ottaminen — toimenpide, jonka tarkastamisesta ei nyt ole mitään hyötyä, mutta joka on välttämätön, kun kansakunta kerran ryhtyy kasvatuksen ja yhteis-edistyksen tehtävään — tulee tuomaan valtiolle suuria rikkauksia. Otaksukaapa nyt, että tähän liitetään hedelmällisen ja viljelyskelpoisen maan arvo, joka tähän asti on jäänyt käyttämättä, rautateiden ja muiden julkisten yritysten voiton arvo, joiden hallinto keskitettäisiin valtion käsiin, arvo, jota edustaa kaikki kunnille kuuluva maaomaisuus, se arvo,[13] jota edustavat sivulliset perinnöt, joitten neljännessä asteessa tulisi palata valtiolle, ja kaikkien muiden varallisuuslähteiden arvot, joita on tarpeetonta luetella. Otaksukaapa, että tästä äärettömästä varallisuusmäärästä perustettaisiin Kansallinen rahasto, jota käytettäisiin koko maan älyllisen ja taloudellisen edistyksen hyväksi. Miksikä ei merkittävää osaa tuosta rahastosta voisi muuttaa, ottaen tietenkin huomioon sen hajoamisen estämisen, lainarahastoksi, josta jaettaisiin lainoja puolentoista tai kahden prosentin korolla vapaaehtoisille työläisyhdistyksille, jotka olisivat perustetut ylempänä mainittujen periaatteiden mukaan, ja jotka tarjoisivat vakuudeksi kunnon ja kyvyn? Se pääoma tulisi siis omistaa tulevaisuudenkin, eikä vain yhden ainoan sukupolven työlle. Yritysten laaja asteikko takaisi korvauksen silloin tällöin sattuvista välttämättömistä vahingoista.
Tuon luoton jakamista ei tulisi toimittamaan hallitus, eikä Kansallinen Keskuspankki, vaan paikalliset pankit, joita hoitaisivat valinnaiset kunnallisneuvostot, keskushallinnon tarkastuksen alaisina. Loukkaamatta eri luokkien nykyistä varallisuutta, sallimatta yhden ainoan luokan ottaa monopoolikseen kaikilta kansalaisilta kannettavaa veroa, jonka pitäisi palvella kaikkien hyötyä, jakamalla luottoa, lisäten tuottoa, korkomäärän asteettain vähentyessä, ja luottaen kaikkien tuottajien intoon ja etuun varmistaa työn edistymistä ja jatkuvaisuutta, — näin tulisi muutamiin käsiin kokoutuneen huonosti hoidetun varallisuusmäärän sijaan rikas kansa, oman tuotantonsa ja kulutuksensa hoitaja. Ja tässä, Italian työmiehet, on teidän tulevaisuutenne. Te voitte jouduttaa sen tuloa. Valloittakaa isänmaanne! Perustakaa kansallinen hallitus, joka edustaa sen kokonaiselämää, sen tehtävää, sen ajatusta. Järjestäytykää laajaksi, yleismaailmalliseksi Kansan Liitoksi, niin että teidän äänenne on oleva miljoonain ääni, eikä vain muutaman yksilön. Teillä on totuus ja oikeus puolellanne: kansakunta on kuunteleva teitä.
Mutta varokaa! Uskokaa sanoja miehen, joka on kolmekymmentä vuotta tutkinut asioiden kulkua Europassa, ja on nähnyt pyhimpien ja hyödyllisimpien yritysten menevän hukkaan menestyksen hetkellä, ihmisten kunnottomuuden takia. Te tulette menestymään vain paremmiksi kasvamalla, te ette saavuta oikeuksienne käyttöä muutoin kuin ansaitsemalla ne uhrautuvaisuudella. Jos te haette niitä täytetyn tai täytettävän velvollisuuden nimessä, saavutatte te ne, mutta jos te haette niitä itsekkyyden tai jonkunlaisen hyvinvointioikeuden nimessä, jota materialistit ovat teille opettaneet, saavutatte te vain hetkellisiä voittoja, joita pelottavat pettymykset seuraavat. Ne, jotka puhuvat teille hyvinvoinnin tai aineellisen onnen nimessä, pettävät teitä. He hakevat vain omaa hyvinvointiaan, ja saavuttaakseen sen yhtyvät he teihin kuin voima-ainekseen, koska heillä on vastuksia voitettavana. Mutta niin pian kuin he teidän avullanne ovat saavuttaneet hyvinvoinnin, tulevat he hylkäämään teidät, nauttiakseen rauhassa saavutuksistaan. Tämä on viimeisen puolivuosisadan historiaa, ja tuon ajanjakson nimi on materialismi.
Ja se on surun ja veren historiaa. Minä olen nähnyt heidän — noitten miesten, jotka kielsivät Jumalan, uskonnon, velvollisuuden ja uhrautuvaisuuden voiman ja puhuivat vain onnen ja nautinnon oikeuden nimessä — olen nähnyt heidän rohkeasti taistelevan sanat kansa ja vapaus huulillaan ja sekottautuvan meihin, uuden uskon miehiin, jotka nopeasti otimme heidät riveihimme. Niin pian kuin sopiva tilaisuus tarjoutui heille voiton tai pelkurimaisen sovittelun avulla turvata itselleen mukavuutta ja nautintoa, karkasivat he riveistämme ja heistä tuli seuraavana päivänä teidän katkeroita vihollisianne. Vain muutama vuosi vaaroja ja kärsimyksiä riitti uuvuttamaan heidät. Kuinka olisivat he — välinpitämättöminä laista ja velvollisuudesta ja uskomatta ylimmän vallan ihmisille asettamaan tehtävään - voineet pysyä vakaina uhrautuvaisuudessa elämänsä loppuun saakka? Ja syvällä surulla olen minä nähnyt kansan lasten, joille moiset filosofit ovat opettaneet materialismia, pettävän tehtävänsä, pettävän tulevaisuutensa, pettävän isänmaansa ja itsensä, tyhmän, kelvottoman toiveen vietteleminä, että he muka löytäisivät aineellisen hyvinvointinsa hirmuvallan oikkuja ja etuja palvellessaan.
Minä näin Ranskan työmiesten välinpitämättöminä syrjästäkatsojina avustavan jouluk. 2 p:n vallankaappausta, koska koko yhteiskunnallinen kysymys oli heihin nähden supistunut kysymykseksi aineellisesta menestyksestä, ja he pettivät itseään uskoen, että lupaukset, joita heidän isänmaansa vapauden tukahuttaja oli taitavasti levittänyt heidän joukkoonsa, muuttuisivat tosiseikoiksi. Nyt valittavat he menetettyä vapauttaan, eivätkä vieläkään ole saavuttaneet luvattua hyvinvointia. Ei! Minä sanon teille syvällä vakaumuksella, että ilman Jumalaa, ilman uskoa lakiin, ilman siveellistä kantaa, ilman itseuhrautumisen voimaa, harhailemalla pois oikealta polulta niiden vanavedessä, joilla ei ole uskoa, ei totuuden, ei apostolien elämän ihailua, ei mitään paitsi heidän oman järjestelmänsä turhamaisuutta, ette te koskaan tule menestymään. Te voitte nostattaa kapinoita, mutta ette koskaan sitä oikeaa, suurta vallankumousta, jota te ja minä toivomme, vallankumousta, joka, jos se ei ole itsekkäiden kostonhalun herättämä harhaluulo, on uskonnon työtä.
Itsenne ja toisten parantaminen — olkoon se kaikkien puhdistusliikkeiden, kaikkien yhteiskunnallisten uudistusten ensimäinen päämäärä ja korkein toive. Ihmisen osa ei ole muuttunut uudistettaessa ja kaunistettaessa sitä taloa, missä hän asuu. Missä hengittää vain orjan ruumis, eikä ihmisen sielu, siellä ovat uudistukset hyödyttömiä. Sievä, ylellisesti kalustettu asunto on valkaistu hauta, eikä mitään muuta. Te ette koskaan saa yhteiskuntaa, johon te kuulutte, asettamaan yhdistys-järjestelmää palkkajärjestelmän sijaan, paitsi osoittamalla, että teidän yhdistyksenne tulee olemaan parannetun tuotannon ja yhteismenestyksen ase. Ja te voitte todistaa sen ainoastaan osoittamalla kykenevänne perustamaan ja ylläpitämään yhdistystänne rehellisyydellä, keskinäisellä hyväntahtoisuudella, uhrautuvaisuuteen taipumisella ja työn rakkaudella. Edistyäksenne täytyy teidän näyttäytyä kykeneviksi edistymään.
Kolme on pyhää: Perintätieto, edistys, yhdistyminen.
"Minä uskon", niin kirjoitin teille kaksikymmentä vuotta sitten, "Jumalan mahtavaan ääneen, jonka vuosisadat kantavat kuuluviini kaikkien ihmiskunnan yleisten vaiheitten läpi. Ja se kertoo minulle, että perhe, kansa ja ihmiskunta ovat ne kolme piiriä, joitten keskuudessa ihmisyksilön tulee toimia yhteisen tarkoituksen hyväksi, itsensä ja toisten siveellisen parannuksen, tai mieluummin oman parannuksensa hyväksi toisten avulla ja toisten edestä. Se kertoo minulle, että omaisuus on luotu ilmaisemaan yksilön aineellista toimeliaisuutta, sitä osaa, mikä hänellä on fyysillisen maailman uudistuksessa, niinkuin äänioikeuden tulee ilmaista sitä osaa, mikä hänellä on valtiollisen maailman uudistuksessa. Se kertoo minulle, että yksityisen ansio tai syyllisyys Jumalan edessä riippuu siitä, kuinka hän on käyttänyt oikeuksiaan näillä toiminta-aloilla. Se kertoo minulle, että kaikki nämä, ihmisluonteen aineksina, muuttuvat ja uudistuvat alituisesti, mitä lähemmäksi ne pääsevät sitä ihannetta, jonka teidän sielunne hämärästi käsittävät, mutta että niitä ei koskaan saata hävittää.
"Ne kertovat vielä, että kommunismin unet yksilön katoamisesta ja sulautumisesta yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen eivät koskaan ole olleet enempää kuin ihmisrodun elämän satunnaisia ja ohimeneviä ilmiöitä, näyttäytyen aina suurten siveellisten tai älyllisten murroskausien aikana, ja ovat mahdottomia toimeenpantaviksi paitsi aivan pienessä asteikossa niinkuin kristillisissä luostareissa. Minä uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja mietinnän ja toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin tulevan ajan ihmisten keskuudessa. Minä luulen, ettei ole niin tärkeää määritellä tulevan edistyksen muotoa, — tärkeämpää on avata oikean, uskonnollisen kasvatuksen avulla kaikki edistyksen tiet ihmisille ja saattaa heidät kykeneviksi täyttämään sen. Ja minä luulen, ettei ihmistä voi tehdä paremmaksi, suuremman rakkauden arvoiseksi, ylevämmäksi, jumalallisemmaksi — ja se on teidän päämääränne ja pyrkimyksenne maailmassa — kokoamalla hänelle fyysillisiä iloja ja asettamalla hänen silmäinsä eteen elämän tarkoitukseksi tuon ironian, jota sanotaan onneksi.
"Minä uskon yhdistymiseen ainoana keinona, mitä meillä on edistyksen täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi, että se monistuttaa tuottavien voimien toiminnan, vaan myöskin sen vuoksi, että se tuo lähempään yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset ilmiöt ja asettaa yksityisen elämän yhteiselämän yhteyteen. Ja minä tiedän, että yhdistyminen varmaan voi tuottaa hedelmiä ainoastaan vapaiden yksilöiden keskuudessa, kansojen keskuudessa, joilla on vapaus toteuttaa oma juhlallinen tehtävänsä. Minä uskon, että voidaan päästä nauttimaan ja elämään ilman että joka elinhetki kuluu aineellisessa raadannassa; että ihmisen tulee saada aikaa kehittääkseen korkeampia vaistojaan. Mutta minä kuuntelen pelolla niitä ääniä, jotka sanovat teille: Ihmisen tarkoitus elämässä on itsesäilytys; nautinto on hänen oikeutensa, koska minä tiedän, että sellaiset oppilauseet saattavat kasvattaa vain itsekkyyttä, ja että ne Ranskassa ja muualla ovat hävittäneet kaikki jalot aatteet uhrautumishalusta, ja kaikki takeet tulevasta suuruudesta, uhaten tuhota ne Italiassakin.
"Ihmiskunnan elinvoimaa jäytää nykypäivinä yhteisen uskon, kaikkien hyväksymän aatesuunnan puute, aatesuunnan, joka yhdistäisi taivaan ja maan, Jumalan ja maailmankaikkeuden. Vailla tuota yhteistä uskoa on kumarruttu palvelemaan elotonta ainetta, ja pyhittäydytty jumaloimaan itsekkyyden kunnioitusta. Ja tämän kohtalokkaan uskon ensimäisiä pappeja olivat kuninkaat ja ruhtinaat ja huonot hallitukset. He keksivät tuon hirmuisen sanontatavan: jokainen omaa itseään varten; he huomasivat, että he niin voisivat luoda itsekkyyttä, ja itsekkään ja orjan välillä on vain askel."
Italian työmiehet, veljeni, varokaa tuota askelta. Sen kavahtamisesta riippuu teidän tulevaisuutenne.
Teillä on juhlallinen tehtävä. Teidän on todistettava, että me kaikki olemme Jumalan poikia ja veljeksiä hänessä. Sen voitte tehdä ainoastaan parantaen itseänne ja täyttäen velvollisuutenne.
Minä olen osoittanut teille parhaani mukaan, mikä teidän velvollisuutenne on. Ja kaikkein suurin ja olennaisin velvollisuus kohdistuu isänmaahanne. Isänmaanne vapauden ja yhtenäisyyden suojaaminen on teidän velvollisuutenne ja on myös välttämätön. Innostus ja toimintatavat, joista olen teille puhunut, saattavat olla vain vapaan, yhtenäisen kansan työtä. Teidän yhteiskunnallisen asemanne paraneminen voi johtua ainoastaan osanotosta kansakunnan elämään. Äänioikeudettomina ette voi löytää tarpeittenne ja pyrkimyksienne todellisia edustajia. Ilman kansallista hallitusta, joka Roomassa sijaa pitäen tulisi antamaan muodon Italian Sopimukselle, joka perustuisi kansakunnan yhteiseen hyväksymiseen ja johtaisi kaikkien valtion kansalaisten edistykseen, ette voi toivoa itsellenne parempaa asemaa. Sinä päivänä kun te, seuraten Ranskan sosialistien esimerkkiä, erottaisitte yhteiskunnallisen kysymyksen valtiollisesta ja sanoisitte: Me saatamme vapautua, oli isänmaata hallitseva valtiomuoto mikä hyvänsä, sinä päivänä sinetöisitte te itse oman yhteiskunnallisen orjuutenne asiakirjan.
Ja minä tahdon osoittaa teille, hyvästi sanoessani, toisen velvollisuuden, joka ei ole vähemmän juhlallinen kuin se, mikä vaatii teitä perustamaan vapaan ja yhtenäisen kansakunnan.
Teidän vapautuksenne voi perustua vain yhteen periaatteeseen, ihmisperheen ykseyteen. Nykyään on puolet ihmisperheestä, se puoli, jolta me haemme innoitusta ja lohdutusta, se puoli, jolle lastenne ensi opetus on uskottu, omituisena ristiriitaisuutena, julistettu kansalaisina, valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti alempiarvoiseksi, ja on suljettu pois tästä ykseydestä. Teidän, jotka pyritte itse vapautumaan, on uskonnollisen totuuden nimessä suunnattava vastalause kaikilla tavoin, kaikissa tilaisuuksissa tuohon ykseyden kieltämiseen.
Naisen vapautuksen tulee kaikkialla teidän keskuudessanne yhtyä työmiehen vapautukseen. Se on antava teidän työllenne yleispätevän totuuden pyhityksen.
Viiteselitykset:
[1] Puhumme luonnollisesti maista, missä monarkisen, perustuslaillisen järjestelmän avulla on jollakin lailla koetettu järjestellä yhteiskuntaa. Yksinvaltaisissa valtioissa ei ole yhteiskuntaa. Sekä yhteiskunnalliset että yksilölliset oikeudet on siellä uhrattu.
[2] Paavalin Roomalais-kirje 12: 4-5.
[3] Johanneksen Evankeliumi 10: 16.
[4] Venezia on meidän: me olemme tehneet sen.
[4a] Lamennais, Kansan kirja, XII.
[5] Joh. Evank. 16: 12-13.
[6] Mazzini on itse julkaissut tutkimuksen Danten pienemmistä teoksista. Suom.
[7] Lamennais, Kansan kirja, III.
[8] Restauration aikuinen vasemmistopuolue-nimitys. He väittivät, että hallituksen oikeutus riippuu ainoastaan siitä tavasta, millä se käyttää valtaansa. Suom.
[9] Italiassa merkitsee comunione myöskin Herran ehtoollista.
[10] Tarkoittaa Napoleon III:n valtiokaappausta v. 1851.
[11] On laskettu, että jos sadastatuhannesta työmiehestä yksi tuottaisi vuodessa sata frangia enemmän kuin tuotannon keskimäärä on, saisi hän itselleen tuhannennen-osan frangia vuosittain, kolme centimiä kolmessakymmenessä vuodessa. Kuka voi sanoa tätä tuotannon kiihokkeeksi?
[12] Vuonna 1848 saattoi suuremman, välttämättömän pääoman puute muutaman sadan työmiehen valtuutetut, jotka yhtyivät perustaakseen yhtiön pianojen valmistusta varten, pyytämään hallitukselta 300,000 frangin avustusta. Hallituksen valiokunta kieltäytyi myöntämästä sitä. Yhtiö hajosi, mutta neljätoista työmiestä päätti olla välittämättä vastuksista ja perustaa sen uudelleen, yksin voimin. Heillä ei ollut rahaa eikä luottoa; heillä oli usko.
Muutamat heistä toivat uudelle yhtiölle aineksia ja työkaluja noin 2,000 fr. arvosta. Mutta liikkuva pääoma on välttämätön. Jokainen yhtiömiehistä maksoi, ei suinkaan vaivatta, 10 fr. Muutamat työmiehet, joilla ei ollut suoranaisia etuja ajettavana yhtiössä, liittivät pienet roponsa tähän pienoiseen pääomaan. Ja maalisk. 10 p. 1849, kun 229 fr. 50 c. oli koossa, julistettiin yhtiö perustetuksi.
Yhteinen rahasto riitti tuskin perustamiseen ja pieniin jokapäiväisiin tehdasliikkeen menoihin. Palkkoja varten ei jäänyt mitään, ja enemmän kuin kaksi kuukautta kului työläisten saamatta viittäkään penniä maksuksi. Kuinka elivät he tänä pulmallisena aikana? Niin kuin työmiehet elävät työttöminä ollessaan: työmiesten avulla, joiden on onnistunut saada työtä — myyden ja pantaten huonekalunsa toisen toisensa jälkeen.
Kun jonkunverran työtä oli valmiina, maksettiin hinta toukokuun 4 p. 1849. Tämä päivä oli yhtiölle samaa kuin voitto sodan alussa. Kun velat oli maksettu ja heidän saatavansa kootut, jäi joka jäsenelle 6 fr. ja 61 c. Sovittiin, että jokainen saisi 5 fr. palkkana ja loput käytettäisiin veljelliseen ateriaan. Nuo neljätoista jäsentä, joista useimmat eivät olleet maistaneet viiniä yhteen vuoteen, panivat perheineen yhdessä toimeen juhlan, joka maksoi 16 pennyä hengeltä.
Koko kuukautena tästä alkaen olivat palkat vain 5 fr. viikossa. Kesäkuussa eräs leipuri, soitannonystävä tai keinottelija, halusi ostaa pianon ja maksaa sen leivässä. Ehdotus hyväksyttiin ja hinnaksi määrättiin 480 fr. Tämä oli mainio onni yhtiölle, joka nyt oli varma saavansa ainakin välttämättömimmät elämäntarpeet. Leivän määrää ei laskettu palkkoihin. Jokainen sai niin paljon kuin tahtoi, ja naimisissa olevat niin paljon kuin heidän perheensä tarvitsivat.
Vähitellen voitti yhtiö, johon kuului hyvin kykeneviä työmiehiä, kaikki esteet ja puutteet, joita se ensi aikoina kohtasi. Sen kirjoista näkyvät edistysaskeleet paraiten. Elokuussa v. 1849 nousi joka miehen viikottainen ansio 10, 15, 20 frangiin, eikä tämä summa vielä osoita koko voittoa; joka jäsen maksoi yhteiseen rahastoon suuremman summan kuin otti.
Yhtiön kirjat jouluk. 1850 osoittivat seuraavaa tulosta. Silloin oli jäseniä 32. Laitos maksoi 2,000 fr. vuokraa, ja huoneustot olivat jo liian pienet tehtaalle.
/#
Työaseiden ja kaluston arvo 5,922 fr. 60 c. Valmista tavaraa
ja raaka-aineita 22,972 fr. 28 c. Käteistä rahaa 3,540 fr.
Perimättömiä saatavia, melkein kaikki varmoja 5,861 fr. 90 c.
#/
Säästö täten oli 39,317 fr. 88 c. Tästä oli yhtiö velkaa ainoastaan 4,737 fr. 80 c. muutamille saamamiehille, ja 1,650 fr. kahdeksallekymmenelle avuliaalle työläiselle, jotka tekivät samaa työtä ja olivat lainanneet yhtiölle sen alkuaikoina. Lopullinen säästö oli 32,950 fr. 2 c.
Yhtiö on kukoistanut senkin jälkeen.
[13] Tällainen omaisuus kuuluu laillisesti kunnalle, siveellisesti kunnan puutteenalaisille jäsenille. Tarkoitus ei ole, että se otettaisiin kunnilta, vaan että se käytettäisiin kunnan kaikille köyhille, jättämällä se kunnan valittavan neuvoston hoidettavaksi, maanviljelysyhtymäin luovuttamattomaksi pääomaksi.
End of Project Gutenberg's Ihmisen velvollisuudet, by Giuseppe Mazzini