KAHDEKSAS KOHTAUS.
Entiset. Neitsy Kypäri.
NEITSY (itsekseen). Tuolla on joku. Näyttää olevan mies.
(Hän rykii.)
URHONEN (itsekseen). Ai, ai! lähde nyt into ja hartaus avuksi!
(Hän rykii.)
NEITSY. Mitkä teidän tunnus-sanat ovat?
URHONEN. Nyt on pöllö lentänyt tiehensä, kuningatar astunut sisään.
NEITSY. Mitä kummia? Oletteko te herra Urhonen?
URHONEN. Antakoon Jumala, että olisin joku muu.
TUNTURI (itsekseen). Tuo roisto taisi kuitenkin antaa hänelle viittauksen, sillä hän vääristää äänensä. Yhtä kaikki! minä kyllä tiedän, kuka hän on.
NEITSY. No, lähtekäämme pois!
URHONEN. Mihinkä?
NEITSY. Mihinkä? Häihin, ettekö tiedä — —
URHONEN. Nyt jo häät! Missä häät pidetään?
NEITSY. Kyl, kyllä. Vaan eipä niin kiirettä ole, onhan vielä huomennaki tahi ylihuomenna aikaa — — —
NEITSY. Mitä te sanotte. Ettekö sitte tiedä, että mustalais-joukko huomenna lähtee pois? Heidän leirinsä ei taida olla kaukana tästä?
URHONEN (itsekseen). Mustalais-joukko? Aha! hän on huomannut kolmannen hengen olevan läsnä, ja häntä hän tahtoo karkoittaa pois. Nyt täytyy minun auttaa häntä (ääneensä). Mustalais-joukko — kyllä, eipä se ole kaukana täältä, tuskin tuhat askelta — ja hirmuinen joukko kuitenkin, sapeleilla ja pistoleilla, vähintäin tuhat miestä.
NEITSY. Todellako?
TUNTURI (itsekseen). He tahtoisivat pettää minua, vaan ei se onnistu.
(Hän astuu yhä vähäisen likemmäksi.)
NEITSY. No, lähtekäämme nyt jo! (tahtoo mennä.)
URHONEN (estää häntä menemästä). Lähteä? Ei, ei suinkaan! No kaikkea mokomaa! Lähteä. Saadakseni jotakuta niskoihini, tuommoisen pienen makean lyijy-linnun, jota jäniskään ei voi juosta pakoon, sitä vähemmin köyhä ihmisen lapsi. Ei millään tavoin se käy laatuun. Vaan miksikä liukastella? 'Te olette kerran ilmoittaneet minulle lempenne ja minä olen pitänyt sen hyvänä, muutoin en olisi täällä. Miksipä vielä juosta metsät läpi? Sanokaa nyt vaan, mutta kovasti ja selvästi: minä lemmin sinua! Te ette pääse vähemmällä. Puhukaa vaan ulos!
NEITSY. Ah Jumalani! Kuka minua auttaa tämän hullun miehen käsistä?
TUNTURI (astuu esiin). Toivomaton pelastaja.
NEITSY (pelästyksissä). Ha!
TUNTURI. Paljastakaa kasvonne, neitoseni; kyllä te olette naamarittakin pettelijä!
NEITSY. Voi, mitä nyt teen! vielä toinen hullu lisäksi.
TUNTURI. Minä olen kyllä ollut hulluna, kun olen luottanut teidän sydämeenne, joka on täynnä viekkautta ja petosta.
URHONEN. Ja minä myös — sopii, sydän on aika käärmeen pesä.
TUNTURI. Minä olen parannettu. Elkää pelätkö minua; minä teitä ylenkatson!
NEITSY (kääntyen Urhoseen). Vaan sanokaa minulle —
URHONEN. Minä myöskin hylkään teidät! (Neljä kasakkaa on nähtävänä, kaksi molemmilta puolilta.) Tarjottu tavara ei ole minun tavarani; etenkin vanhettunut tavara.
NEITSY. Pois minun silmistäni, hävyttömät!
(Molemmat kasakat vasemmalta puolelta astuvat esiin.)