SEITSEMÄS KOHTAUS.
Urhonen. Tunturi.
(Urhonen seisahtuu ja kuuntelee, Tunturi seisahtuu myöskin.)
URHONEN. En tiedä oikein — vaan metsään tultuani olen kuulevinani jonkun hiipivän perästäni; vaan jos seisahdun, en kuule mitään. (Hän astuu monjaita askeleita eteenpäin. Tunturi seuraa häntä. Kun hän seisahtuu, tekee Tunturi samalla lailla. Urhonen hyvin tuskallisena:) Nyt on se tässä taas! (Kuuntelee.) Voi minua poloista! minä kuulen sen huokaavan — varmaankin lie peto — Ei, ei ole mitään. Taisi olla oman huokaukseni kaiku — sillä henkeäni välistä ahdistaa. — Ah! nyt vasta tiedän missä pulassa olen. — Parasta lienee kääntyä takaisin. Vaan kääntyä takaisin on yhtä vaarallista, kuin jäädä tänne; todella joku on takanani, ja jos käännyn, niin olenhan heti roiston kurkussa. Voi minua, mikä paatunut huimapää olen!
TUNTURI (kiivaudella). Hyv'iltaa!
URHONEN. Voi, voi! olen kuoleman lapsi!
(Hän tahtoo juosta, mutta Tunturi ottaa hänet kiini.)
TUNTURI. Seisahda!
URHONEN. Jumalan tähden, minä rukoilen, elkää surmatko minua! Minulla ei ole muuta rahaa kuin markan seteli.
TUNTURI. Mies, elä ole narri! ei kukaan sinua tapa.
URHONEN. Todellako? No sepä kristillistä on. Minä luulin teitä rosvo-joukoksi, ja koska sen luulin, niin säikähdyinhän vähäisen: sillä rosvojoukko, näettehän, se on sata — yhtä miestä vastaan; jos vaan kymmenen olisi, niin en huolisi.
TUNTURI. Sen kyllä uskon.
URHONEN (itsekseen). Oh, tätä miestä ei ole pelättävä! (ääneensä) Mutta mitä te minusta tahdotte?
TUNTURI. Te voitte tehdä minulle hyvän työn.
URHONEN. Ei minulla nyt ole aikaa.
TUNTURI. Vaan nyt juuri se pitää tapahtuman. Te odotatte neitsy Juliaa tänne tulevaksi.
URHONEN. Ryökinää, sanokaa, mutta mitä se teitä liikuttaa?
TUNTURI (kiivastuen). Herra! siltäkö kannalta puhutte —
URHONEN. Ah Jumalani! En minä puhu miltäkään kannalta. Minä en puhu ensinkään.
TUNTURI (yhä enemmin kiivastuen). Vielä kerran, odotteletteko Juliaa?
URHONEN. Niinpä niin, armollinen herra.
TUNTURI. Ja mitkä teillä tunnus-sanat ovat?
URHONEN. "Nyt on pöllö lentänyt tiehensä, kuningatar astunut sisään."
TUNTURI. Voi riemua! Ja minä olen aivojani vaivannut, tätä epäilläkseni — —
URHONEN (tuskastuen). Minä surkuttelen sitä.
TUNTURI. Ja nyt näen armottoman totuuden — en enempää voi epäillä! Minun puhdas, uskollinen rakkauteni on petettynä, murrettuna, murhattuna! (Ottaa taas Urhosesta kiini.) Lurjus! sinä, joka minulta olet varastanut elämäni autuuden — —
URHONEN. Armollinen hyvä herraseni! En minä ole mitään varastanut; ryökinä on itse antanut. Hän kirjoitti minulle kirjeen, tunnusti minulle lempensä, heittäysi minun käsihini — —
TUNTURI. Lurjus! Ja tuommoisen heittiön tähden olen minä uhrattu!
Ei se voi olla mahdollista!
URHONEN. Ihan mahdotonta!
TUNTURI. Ja kuitenkin se on totta! Hyvä on, että hän on valinnut tämmöisen ryökäleen, onpa se toki lohdutukseksi; tästä nähdään, miten ylenkatsottava hän on.
URHONEN. Hyvin ylenkatsottava!
TUNTURI. Ja te, kelvoton! Ken minun estää teidät ampumasta paikalla, niinkuin susi ammutaan?
URHONEN. Armollinen, kaikkivaltias herra! teenhän minä kaikki mitä käskette: sen kun vaan käskekää! Minä heti juoksen kotihini ja käyn makaamaan, enkä koskaan enää pidä mielessäni tuota hylky-ryökinätä; sillä hirmuistahan tuo on, että minun tähden annetaan rukkaset niin jalomieliselle ja urhoolliselle herralle.
TUNTURI. Odota! Te jäätte tänne, odottelette Julian tuloa, ja koettelette paraalla tavallanne saada hänen ilmoittamaan rakkautensa.
URHONEN. Eipä se vaikeata liene.
TUNTURI (taas tulistuen). Ei vaikeata?
URHONEN. Käskettekö sen työn olla vaikean!
TUNTURI. Vaikeasti tahi helposti, yhtä kaikki; vaan hänen omasta suustansa tahdon kuulla häpeällisen ilmoituksen. Minä olen tästä vähäisen etempänä. Vaan elä koettelekaan juosta pakoon, muutoin on luotini niskassasi. Eläkä anna vähintäkään viittausta kolmannen hengen läsnä-olosta; muutoin viittaus vastataan luodillani.
URHONEN (itsekseen). Ah luojani! Tuolla on joka tasku täynnä luotia!
TUNTURI. Jo tullaan; se varmaankin lie hän. Te'e vaan mitä olen käskenyt, ja elä unohda, että pyssyni hana aina on vireessä!
(Vetaikse oikealle puolelle.)
URHONEN (itsekseen). Ah! tuon herran niskat tahtoisin vääntää nurin!
Voi minua, miksikä tulin tänne?
(Sillä aikaa on neitsy Kypäri tullut sisään vasemmalta
puolelta ja astunut muutamia askeleita eteenpäin.)