KUUDES KOHTAUS.
Entiset. Tunturi.
TUNTURI. Herra vallesmanni, olen hyvin pahoilla mielin, että tällä tavalla saan tulla tuttavaksi teille.
HUKKANEN. Niinpä minä myöskin. Te olette sala-kauppias — —
TUNTURI. En ole.
HUKKANEN. Olettepa, kuin oletteki. Mutta sittemmin saadaan jutella.
Kuinka te tulitte näiden molempien ihmisten seuraan metsässä?
TUNTURI. Kummallisella sattumuksella. Minä pidin tätä tuntematonta nais-ihmistä ihan toisena, jota hyvin paljon olen lempinyt, ja tämän miehen kosioveljenäni.
HUKKANEN. Naisihminen — kosioveli? Mitä se sala-kauppaa liikuttaa?
WILHO. Enemmän kuin luulettekaan, setäseni, sillä —
HUKKANEN. Kas! joko sinäkin olet mieltä vailla? (Tunturille.) No mitenkä sitte?
TUNTUNI. Minä kuuntelin heidän puhetta — — —
HUKKANEN. Aha! No, haastettiinko sala-kaupasta vai lemmen kaupasta?
TUNTURI. Sitä en tohdi päättää. He eivät ymmärtäneet, tahikka eivät tahtoneet ymmärtää toinen toistansa. He haastoivat — —
NEITSY. Mustalaisista eikä ensinkään lemmestä.
URHONEN. Lemmestäpä juuri, vaan ei ollenkaan sala-kaupasta.
TUNTURI. Voipi olla, ett'eivät haastaneet kumpaistakaan, kuka ties ehkä myös kaikesta kolmestakin. Minä en ymmärtänyt heidän puhettansa.
HUKKANEN (nousee ketterästi ylös). No surma vieköön —
WILHO (samaten). Ja hitto syököön!
HUKKANEN (Wilholle). Anna minun kirota loppuun asti! Sattumus ja yhtymys, ja mustalaisia ja kosioveljiä, ja lemmen-kauppaa ja sala-tavaraa — hitto suorittakoon tämän asian, mutta ei mikään nimismies! Minä en aiokaan sitä tehdä. Tutkinto on päättynyt. Pöytä pois! (Wilho kantaa pöydän seinän viereen.) Minä lähetän paperit kaupunkiin, siellä tutkikoot kanselissa asian, miten vaan voivat, ja langettakoot tuomion siellä.
URHONEN. Ah, herra vallesmanni, eikö olisi paras jättää koko asia viimeiseen päivään asti, jolloin kuitenkin kaikki selvenee?
TUNTURI (Hukkaselle). Herra vallesmanni, eikö totuuden perille jollakulla sopivammalla tavalla voisi päästä — —
HUKKANEN. Sopivammalla tavalla. Herra, ken te olette?
TUNTURI. Minä olen ylioppilas, nimeltäni Tunturi.
HUKKANEN. Millä te sen voitte todistaa?
TUNTURI. Teidän tyttärenne, neiti Julia, tuntee minut.
HUKKANEN. Mitä nyt? Mitä nyt? — Wilho! minun tyttäreni! tuo sukkelasti tänne tyttäreni.
WILHO (itsekseen). Ah lempo! mikä kummallinen sattumus! nyt lienee aika lopettaa kometia.
(Lähtee ulos.)
NEITSY (Hukkaselle). Herra vallesmanni, oikeinko todella aiotte laittaa nämät kauhistavat kertomukset maankanseliin?
HUKKANEN. Minä teen velvollisuuteni. Sala-kauppaa tässä on; sillä tavarat ovat takavarikkoon pantu.
(Julia tulee ovesta.)