VIIDES KOHTAUS.
Wilho. Neitsy Kypäri. Hukkanen. Urhonen.
HUKKANEN (avaa oven). Ryökinä on niin hyvä ja astuu sisään.
(Neitsy tulee sisään. Wilho tervehtii. He puhuvat hiljaa keskenänsä. Urhonen on tunkeutunut sisään, Hukkasen selän taakse.)
HUKKANEN (Urhoselle). Kyllä minä annan kutsua sisään: odottakaa ulkona niin kauan!
URHONEN. Ei, hyvä herra vallesmanni, ei ulkona. Kasakat pitävät siellä sellaista jyrinää, että luulisi heidän olevan piruja, jotka helisyttävät kahleitansa.
WILHO (Hukkaselle). Neitsy tahtoisi laittaa kotiinsa sanoman missä hän on.
HUKKANEN. Niin, niin, lähetä sanoma! (Wilho lähtee ulos.) Ryökinä, olkaa niin hyvä, käykää istumaan.
(Hän osoittaa sormellansa tuolin. Neitsy istuiksen. Hukkanen istuupi pöydän ääreen, ja panee pöydälle papereja, jotka hän on tuonut kerallansa. Wilho tulee takaisin, istuikse Hukkasen viereen, vasemmalle puolelle.)
HUKKANEN (Wilholle näyttäen paperit). Tässä on kasakkojen ilmoitus; pane nyt kaikki protokollaan. No, ryökinäni, olkaa hyvä ja sanokaa, miksikä te yöllä olitte metsässä ja siinä paikassa, josta salatavaraa on löydetty?
NEITSY. Minä olin kävelemässä.
HUKKANEN. Pimeässä ja sumussa?
NEITSY. Se on romantista ja viehättävää.
HUKKANEN. Jos ette voi antaa parempaa selitystä, niin teidän luullaan pitävän sala-kauppaa, ja teitä syytetään sala-kaupan pidosta.
NEITSY. Mustalais-joukko on kokountunut toisella puolella rajaa.
HUKKANEN. Ei täällä ole mustalaisia, tällä eikä toisella puolella rajaa.
NEITSY. On kyllä, sen tietää herra Wilho.
WILHO. Minä kuulin sen kulkevalta käsityöläissälliltä, vaan lieneekö totta, en tiedä.
NEITSY. Kyll' on totta. Kerran kävelemässä ollessani tapasin vaimon siitä joukosta. Olin kärkäs oppia tuntemaan mustalaiset paremmin, ja kun heidän oli huomenna lähteminen pois, niin tein hänen kanssansa välipuheen, että hän laittaisi minulle saattajan Kissankivelle, minua johtamaan heidän leiriinsä.
URHONEN (itsekseen). Voi, kun nuo nais-ihmiset ovat sukkelat valehtelemaan!
HUKKANEN. Kuinka te tämän parran-ajajan kanssa satuitte yhteen?
NEITSY. Minä tapasin hänet siellä ja luulin ensimältä hänen olevan saattajani, sillä hän tiesi tunnussanat: hän näytti olevan hyvin tuttava joukon kanssa.
HUKKANEN. Sala-tavaran kulettelijoidenko kanssa.
URHONEN. Minä? Hyvin tuttava? Minä en ole tuttava minkään kanssa koko maailmassa, sitä vähemmin jollekulle joukolle.
NEITSY. Kuinka? Ettekö sanoneet minulle joukon olevan hyvin likellä, ja että se on hyvin suuri ja hyvästi varustettu?
HUKKANEN. Hirmuista!
URHONEN. Kylläpä niin sanoin; vaan minä luulin tahtonne olevan karkoittaa pois kosioveljeni, ja siitä syystä tahdoin auttaa teitä, ymmärrättehän. Nyt kyllä näen, mitenkä seikka on. Te olette vietelleet minua paulaan, päästäksenne itse vapaaksi, Vaan ei siitä synny mitään. Kaikki tahdon tunnustaa. Niin — niin, minä olen astunut vääriä teitä; vaan syypää en ole; se on hän, joka on vietellyt ja pettänyt minua.
HUKKANEN. Hm! Sala-kauppa komppaniassa! Ei tässä auta mikään, totuus esiin!
URHONEN. Sama ryökinä on rakastunut minuun, kuollaksensa, rakastunut minuun, ilman vähintäkään viittausta minun puoleltani. Hän kirjoitti minulle ja ilmoitti minulle lempensä ja viekasteli minua Kissan-kivelle, ja minä olin niin tyhmä että menin.
NEITSY. Herra vallesmanni! Jo pari kertaa tätä ennen olen tänäpänä huomannut tuon ihmisen olevan hullun — —
URHONEN. Vai niin, nyt hän nimittää minua ihmiseksi ja hulluksikin! Haha! Niin, hullu olinkin, kun annoin teidän kauniit sananne pettää minua (Hukkaselle.) Olipa vielä toinen mies, joka yhä tahtoi ampua minua kuoliaaksi, siitä syystä että ryökinä minun tähden on pettänyt hänen lempensä.
NEITSY (nousee ylös). Herra vallesmanni, jos ette käske tuon hullun pitämään suunsa kiini, niin en kauempaa voi olla täällä.
HUKKANEN. Pyydän nöyrimmästi ryökinäni! — Ole vaiti, Urhonen! (Itsekseen.) Kohta en tiedä, onko pääni tallella (ääneensä). Urhonen, haasta vaan sala-kaupasta, eläkä mistään muusta! Kasakat ovat ilmoittaneet teidän haastaneen tavaroista — —
URHONEN. Niinpä niin, minä tulin sanomaan: vanhettunut tavara; sillä ryökinä oli siellä — ja — —
WILHO. Urhonen: mikä teidän on? Onpa teitä aika sievä ja naisväkeä hyvin kohtelias mies — — —
URHONEN. Sievä ja kohtelias olen kyllä; vaan ei silloin kosioveli saa seista takanani, valmis ampumaan minua paikalla.
HUKKANEN. Koukkuja, pelkkiä verukkeita!
URHONEN. Ei, ei ollenkaan (etsii jotakuta taskustansa). Onhan minulla todistus taskussani (ottaa kirjeen ja antaa sen Hukkaselle). Tässä on kirje, jonka sain ryökinältä. Oli poika, joka antoi minulle tämän kirotun kirjeen, ja minäpä olen narri, sillä minä olisin pojalle antanut markan rahaa, jos ei hän olisi juossut pois.
HUKKANEN (joka hämmästyksellä on lukenut kirjeen). Voinko uskoa silmiäni?
URHONEN. Niin, näettehän nyt itse, herra vallesmanni.
HUKKANEN. Ryökinäni, oletteko kirjoittaneet tämän kirjeen?
(Antaa hänelle kirjeen.)
NEITSY. Tämä on yhtä paljon naurettavaa kuin hävytöntäkin! (Antaa hänelle kirjeen takaisin.) Kirjoitus on kyllä minun käsikirjoitukseni kaltainen, vaan en ole kirjoittanut sitä kirjettä.
URHONEN. Teidän on käsikirjoitus yhtä hyvin kuin sinettikin.
HUKKANEN (katselee kirjettä). Onpa niin todellakin.
NEITSY. Tämä on pelkkä petos. Herra vallesmanni, te ette ole ystäväni, vaan kuitenkin kunniallinen mies, ja ette suinkaan voi luulla rouvas-ihmisen kirjoittavan tuollaista kirjettä millekä miehelle tahansa, sitä vähemmin tuolle pöllö-päälle.
URHONEN (vihoissansa). Voi sinun saakeli! äsken oli "minun armas
Niiloni ja sinun armas kuvasi", ja nyt —
HUKKANEN. Ole vaiti, Urhonen!
URHONEN. Ei, nyt en voi vaieta! nyt on malttini loppunut. Vapisten olen kävellyt metsässä; minun kosioveljeni milt'ei ampunut minua, niinkuin jänis ammutaan; tuskalla täytyi minun kuhertaa lemmestä niinkuin kyyhkynen; kasvot ja kädet olen särkenyt ontelossa tammessa; kruunun nimessä olen kiini otettu ja määrätty kuorma-hevoseksi, sala-tavaraa kulettamaan!
Kaikki nämä vaivat olen hänen tähden kärsinyt, ja nyt hän palkinnoksi kutsuu minua hulluksi, ja antaa haukkumanimiä toisensa perästä! — Vaan metsässä oli toista; siellä haastettiin häiden-pidosta ja nyt paikalla.
NEITSY. En kauempaa voi kuunnella hullun puhetta.
HUKKANEN. Pyydän tuhannesti. — Minä saatan hänet vaikenemaan (kiljaisee). Kasakka!
(Kasakka astuu sisään.)
URHONEN. Ah, armollinen herra!
HUKKANEN. No, puhu sitte maltilla! Mutta vaan sala-kaupasta.
URHONEN. Siitä Jumal' avita en tiedä, en niin mitäkään, vaikkapa herra vallesmanni huutaisi tänne miljonittain kasakoita.
HUKKANEN (Kasakalle). Kutsu sisään se vieras herra!
(Kasakka lähtee ulos).