NELJÄS KOHTAUS.
WILHO (yksinään). Kun sattumus on osallisena tuumissani, niin saanhan minäkin puuttua sattumukseen. Vaan niin myöhään kuin mahdollista, sillä (hieroo käsiänsä) tämä on hyvin naurettava hämmennys, ja minä olen sen keskessä, niinkuin kulku-poika lumi-hangessa. — Nyt tahdon panna toimeen tuomio-istuimen, vaikka vaan näytelmäksi, ett'ei tarvittaisi kutsua palvelijoita; sillä sellaisia, jotka vaan tulevat sisään tuolia ja pöytiä kantamaan esiin, en vähääkään voi suvaita. Tällaisiin töihin pitäisi, meidän kone-rikkaassa ajassa, myöskin löytyä koneita. (Hän kantaa pöydän oikealta puolelta keskemmälle salia, ja panee kaksi tuolia pöydän viereen.) Minäpä sittenkin taidan olla syypää sekoitukseen, kun käskin kasakkojen pitämään tuosta vieraasta herrasta vaarin. Vaan sepä juuri on suuri seikka tässä maailmassa, että ihminen pantuansa yö-lakin päähänsä, ei tiedä vaikka hän siitä syystä sortaa maailman koko tavallista kulkua.