YHDEKSÄS KOHTAUS.
Neitsy. Urhonen.
NEITSY (itsekseen). Jaa, hyvin lystiä sekä ihanata yötä tulen viettämään!
URHONEN (itsellensä). Se on hän!
(Hän asetuikse ja rykii.)
NEITSY. Kah! herra Urhonen!
URHONEN (järeällä äänellä). Hyv' iltaa ryökinä.
NEITSY (hämmästyen ja vähän vaiettuansa). Kovin on vari tänä iltana, vaikka jo olemme syyskuussa.
URHONEN. Vari? Todellakin? Onko vari? Niin, niin, eräs tuli ja liekki, joka kuumentaa. Minä puolestan' — huh! siihen olen tottunut ja minä olen ihan kylmä.
NEITSY. Niin, vari ei jokaista yhdellä tavalla kuumenna. Taidamme saada ukkosen ilmaa yöksi.
URHONEN. Se olisi hyvin paha, varsin paha. Säästäköön taivas ukkosen ja nuolet sopivammaksi ajaksi. Vaan jos raju-ilma kohtaisi — niin surkuteltava se leimu olisi, jota sade sammuttaisi! ja eräs hellä sydän voipi luottaa erääsen urholliseen sydämeen, vissisti en voi sanoa, mutta onpa kuitenkin toden mukaista.
NEITSY. Te olette hyvin leikillinen tän' iltana. Paha vaan, etten ymmärrä leikki-puhettanne. Enpä juuri ukkosta pelkää; vaan voisihan ukkosen nuoli sytyttää —
URHONEN. Sytyttää. Hahaha! Minä luulen sen jo sytyttäneen tulen. —
Hahaha! Olisi hirmuista, jos ukkosen nuoli kohtaisi erääsen tammeen.
NEITSY (hämmästyneenä, ottaa askelen takaperin). Erääsen tammeen?
URHONEN. Niinpä niin. Vaan eräs henki siitä ei huolikaan. Epätietoista on, huoliiko eräs henki koko tammesta ollenkaan. Ja mitäpä siihen taidetaan. Tänään on se tammi, huomenna koivu, ylihuomenna kataja, ah! jokaisella päivällä on oma vaivansa. (Hän menee monjaita askeleita taaksepäin ja seisahtaa hyvin ylpeänä tahi käskevänä). Mutta ettekö lankee polvillenne minun eteheni. (Hän osoittaa kädellänsä, että neitsyen on lankeeminen polvilleen, he katsovat muutamia hetkiä toisiansa, neitsy hyvin hämmästyneenä, Urhonen odottaen.) Ei vähempi auta.
NEITSY (itsekseen). Hän on juovuksissa (vähän kovempaa.) Hyi! (käännäiksen lähtemään pois oikealle.)
URHONEN. Hyi! teeskentelemistä! Sinun nimesi on Kypäri! (Hän käännäiksen vasemmalle.)