NELJÄS KOHTAUS.
Paul Werner (joka astuu sisään jäykkänä, ikäänkuin palveluksessa ollen). Neiti. Franziska.
FRANZISKA.
Ei, se on vain hänen rakas varusmestarinsa.
NEITI.
Rakas varusmestarinsa? Ketä tuo rakas tarkoittaa?
FRANZISKA.
Armollinen neiti, älkää saattako miestä hämilleen. — Teidän palvelijanne, herra varusmestari, mitä teillä on asiaa?
WERNER
(lähestyy neitiä, välittämättä Franziskasta). Majuri von Tellheim lähettää armolliselle neiti von Barnhelmille minun, varusmestari Wernerin kautta alamaisen tervehdyksensä ja ilmoittaa saapuvansa tänne.
NEITI.
Missä hän sitten viipyy?
WERNER.
Teidän armonne suokoon anteeksi, me lähdimme jo vähää ennen kolmea asunnostamme, mutta sitten kohtasi hänet tänne tullessa sotavarainhoitaja, ja koska sellaisten herrojen puheesta ei useinkaan tule loppua, niin antoi hän minulle vihjauksen tulla tekemään ilmoituksen asiasta armolliselle neidille.
NEITI.
Hyvä on, herra varusmestari. Toivoakseni sotavarainhoitajalla on majurille hauskaa puhuttavaa.
WERNER.
Sellaisilla herroilla on harvoin upseereille hauskaa sanottavaa. — Onko teidän armollanne mitään käskettävää? (On aikeissa jälleen lähteä.)
FRANZISKA.
No, mihin niin kiire, herra varusmestari? Eikö meillä siis olisi mitään pakisemista keskenämme?
WERNER
(hiljaa Franziskalle, ja vakavasti). Ei, täällä ei, neitokainen. Se on vastoin kunnioitusta, vastoin alamaista kuuliaisuutta. — Armollinen neiti —
NEITI.
Kiitän vaivannäöstä, herra varusmestari. — Minusta on ollut hauskaa tutustua häneen. Franziska on kertonut minulle hänestä paljon hyvää. (Werner kumartaa jäykästi ja poistuu.)