TOINEN KOHTAUS.
Franziska. Just.
FRANZISKA
(puhuen ovella huoneeseen, josta saapuu). Älkää olko huolissanne; minä kyllä pidän varani. — Kas! (huomatessaan Justin) tuossahan jo heti tuokin sattuu tielleni. Mutta mokomasta elukasta ei helpolla saa selvää.
JUST.
Hänen palvelijansa —
FRANZISKA.
Minä en tuollaista palvelijaa huolisi —
JUST.
No, no, antakoon hän anteeksi tämän puheenparren! Tässä minä tuon kirjelapun herraltani hänen herrasväelleen, armolliselle neiti — sisarelle. Niinhän se oli? Sisar.
FRANZISKA.
Antakoon hän sen tänne! (Tempaa kirjeen hänen kädestään.)
JUST.
Olkoon hän niin hyvä, pyytää herrani, ja vieköön sen perille. Tämän jälkeen olkoon hän niin hyvä, pyytää herrani — älköön hän suinkaan luulko, että minä mitään pyytäisin!
FRANZISKA.
No mitä sitten?
JUST.
Kyllä minun herrani yskän ymmärtää. Hän tietää, että tie neitien luo käy kamarineitosten kautta: minä vain otaksun! Neitsyt olkoon siis niin hyvä, — pyytää herrani, — ja lähettäköön hänelle tiedon, voisiko hän saada ilon puhutella neitsyttä neljännestunnin ajan.
FRANZISKA.
Minua?
JUST.
Antakoon hän anteeksi, jos puhuttelen häntä väärällä arvonimellä. — Niin, häntä! — Vain neljännestunnin ajan, mutta yksin, aivan yksin, salaisesti, kahden kesken. Hänellä olisi jotakin hyvin tähdellistä puhuttavaa.
FRANZISKA.
Hyvä! minullakin on hänelle yhtä ja toista puhuttavaa. — Tulkoon hän vain, minä olen hänen käskettävänään.
JUST.
Mutta, milloin hän voi tulla? Milloin hänelle parhaiten sopisi, neitsyt?
Hämärissä ehkä?
FRANZISKA.
Mitä hän tarkoittaa? — Hänen herransa tulkoon milloin haluaa, — ja nyt pötkiköön hän tiehensä!
JUST.
No, niin mielelläni! (Aikoo poistua.)
FRANZISKA.
Kuulkoon hän toki! vielä sananen. Missä ovat sitten majurin muut palvelijat?
JUST.
Muutko? Mikä missäkin.
FRANZISKA.
Missä on Wilhelm?
JUST.
Kamaripalvelija? hänet on majuri laskenut matkoille.
FRANZISKA.
Vai niin? Entä Philipp, missäs hän on?
JUST.
Se jääkäri? hänet on herra toimittanut parempaan hoivaan.
FRANZISKA.
Koska hän ei nyt jouda metsästelemään, tietysti. — Entäs Martin?
JUST.
Kuskiko? hän on ratsastamassa.
FRANZISKA.
Ja Fritz?
JUST.
Se juoksija? hän on päässyt ylenemään.
FRANZISKA.
Missäs hän sitten oli, kun majuri talvehti luonamme Thüringissä? Ei suinkaan hän silloin vielä ollut majurin palveluksessa?
JUST.
Totta kai, minä olin hänen ratsupalvelijansa, mutta makasin silloin sairaalassa.
FRANZISKA.
Ratsupalvelija? ja mikäs hän nyt on?
JUST.
Kaikki kaikessa; kamaripalvelija ja jääkäri, juoksija ja ratsupalvelija.
FRANZISKA.
Jopa nyt jotakin! Päästää luotaan niin monta hyvää kelpo miestä ja jättää juuri kaikista kehnoin jälelle! Haluaisinpa tietää, mitä hyvää hänen herransa on hänessä löytänyt!
JUST.
Ehkäpä minä hänen mielestään olen rehellinen mies.
FRANZISKA.
Oo, se on vielä surkean vähäpätöistä, jos ei ole enempää kuin rehellinen. — Toista oli Wilhelm! — Matkoilleko on majuri hänet laskenut?
JUST.
Niin, laski, — kun ei voinut estää.
FRANZISKA.
Kuinka niin?
JUST.
Oo, Wilhelmin kyllä kelpaa matkustella. Hänellä on mukanaan herran koko vaatevarasto.
FRANZISKA.
Mitä? ei suinkaan hän niitä näpistellyt?
JUST.
Sitä ei juuri voi sanoa; mutta kun me lähdimme Nürnbergistä, ei hän tuonut niitä perässämme.
FRANZISKA.
Sitä roistoa!
JUST.
Siinä se vasta mies oli! Hän osasi friseerata ja fraseerata ja parleerata — sharmeerata. — Eikö niin?
FRANZISKA.
Niinpä en olisikaan luopunut jääkäristä, jos olisin ollut majurin sijassa. Vaikkapa hänestä ei ollutkaan sanottavaa hyötyä jääkärinä, niin oli hän kuitenkin muuten reima poika. — Kenen hoivaan hänet toimitettiin?
JUST.
Spandaun päällikön.
FRANZISKA.
Linnoitukseen? Ei sielläkään linnan valleilla liene kovinkaan paljon metsästeltävää.
JUST.
Oo, ei Philipp siellä metsästäkään.
FRANZISKA.
Mitä hän sitten tekee?
JUST.
Hän työntää kärryjä.
FRANZISKA.
Työntää kärryjä?
JUST.
Mutta ainoastaan kolmisen vuotta. Hän teki pienen komplotin herransa komppaniassa ja yritti viedä kuusi miestä etuvartioston lävitse.
FRANZISKA.
Ihme ja kumma! Sitä konnaa!
JUST.
Oo, hän on reima mies! jääkäri, joka viidenkymmenen peninkulman alalla tuntee kaikki polut ja salatiet kautta metsien ja soiden. Ja ampua hän osaa!
FRANZISKA.
Hyvä, että majurilla on vielä ainakin kunnon kuskinsa!
JUST.
Vieläkös hän on jälellä?
FRANZISKA.
Luulin kuulleeni hänen sanovan, että Martin on ratsastamassa? Palannee kai hän takaisin?
JUST.
Niinkö hän luulee?
FRANZISKA.
Mihin hän siis on lähtenyt?
JUST.
Siitä on jo kymmenettä viikkoa, kun hän lähti herransa ainoata ja viimeistä ratsua — uittamaan.
FRANZISKA.
Eikä vieläkään ole palannut? Voi sitä hirtehistä!
JUST.
Ehkäpä on tuo kunnon kuski uittanut itsensä upoksiin! — Se olikin oikein oiva kuski! Hän oli ajellut Wienissä kymmenisen vuotta. Sellaista ei herra enää saa mistään. Kun hevoset juoksivat täyttä laukkaa, tarvitsi hänen vain sanoa: »Purr!», ja ne seisahtuivat kuin seinään. Sen lisäksi oli hän täysinoppinut hevoslääkärikin!
FRANZISKA.
Minua jo arveluttaa juoksijan yleneminen.
JUST.
Ei, ei, kyllä siinä on perää. Hänestä tehtiin rummunlyöjä erääseen varusväkirykmenttiin.
FRRNZISKA.
Enkös arvannutkin!
JUST.
Fritz takertui erääseen kevytkenkäiseen olentoon, ei öisin koskaan saapunut kotia, teki kaikkialla velkoja herransa nimeen ja tuhansia hävyttömiä kolttosia. Lyhyesti, majuri näki, että hän kaikin mokomin halusi ylenemään: (matkien hirttämistä mykin elein) hän siis auttoi hänet oikealle tielle.
FRANZISKA.
Voi sitä vekaraa!
JUST.
Mutta tosi juoksija hän on, se on varma. Kun herra antoi hänelle viidenkymmenen askeleen etumatkan, niin ei hän parhaalla ratsullaankaan häntä enää kiinni saanut. Fritz sitävastoin saattaa myöntää hirsipuulle tuhannenkin askeleen etumatkan, ja siitä panen vaikka pääni pantiksi, tavoittaa sen sittenkin. Ne kaikki olivat kaiketi hänen hyviä ystäviään, neitsyt? Wilhelm ja Philipp, Martin ja Fritz? — No, Just sulkeutuu hänen suosioonsa! (Poistuu.)