YHDEKSÄS KOHTAUS.
v. Tellheim. Paul Werner.
v. TELLHEIM.
Siinä hän oli! — Mutta sinähän tunnet hänet?
WERNER.
Niin, minä tunnen tuon neitokaisen. —
v. TELLHEIM.
Mutta ethän sinä, jos oikein muistan, ollut luonani, kun minulla oli talvimajani Thüringissä?
WERNER.
En ollut, silloin olin Leipzigissä hankkimassa vaatevarastoja.
v. TELLHEIM.
Mistä siis hänet tunnet?
WERNER.
Tuttavuutemme on vastasyntynyt. Se alkoi tänään. Mutta nuori tuttavuus on lämmintä.
v. TELLHEIM.
Siis olet kai jo nähnyt hänen neitinsäkin?
WERNER.
Neitikö siis on hänen arvoisa emäntänsä? Hän sanoi minulle teidän tuntevan hänen herrasväkensä.
v. TELLHEIM.
Johan sen kuulit! Thüringin ajoilta.
WERNER.
Onko se neiti nuori?
v. TELLHEIM.
On.
WERNER.
Ja kaunis?
v. TELLHEIM.
Hyvin kaunis.
WERNER.
Rikas?
v. TELLHEIM.
Hyvin rikas.
WERNER.
Pidättekö te neidistä yhtä paljon kuin tytöstäkin? Sehän olisi erinomaista!
v. TELLHEIM.
Mitä tarkoitat?