I
Darja Aleksandrovna vietti kesää lastensa kanssa Pokrovskojessa sisarensa Kitty Levinan luona. Hänen oman maatilansa asuinrakennus oli kerta kaikkiaan rappeutunut, ja Levinit olivat hartailla pyynnöillään saaneet hänet tulemaan kesäksi Pokrovskojeen asumaan. Stepan Arkadjevitshin mielestä asia oli järjestynyt mainiosti. Hän sanoi kovasti pahoittelevansa, että virka esti häntä viettämästä kesää perheensä kanssa maalla, mitä hän olisi pitänyt korkeimpana onnenaan, ja jäi itse Moskovaan, mistä tuli joskus päiväksi tai pariksi maalle omaistensa luo. Paitsi Oblonskit kaikkine lapsineen ja kotiopettajattarineen, Levinien luona vieraili tänä kesänä myös vanha ruhtinatar Shtsherbatskaja, joka piti velvollisuutenaan olla valvomassa kokematonta tytärtään hänen nykyisessä tilassaan. Lisäksi Varenka, Kittyn ulkomaanmatkan aikainen ystävä, oli täyttänyt lupauksensa ja tullut vierailemaan naimisiin menneen ystävänsä luo. Kaikki edellä mainitut olivat Levinin vaimon sukulaisia ja ystäviä. Ja vaikka Levin pitikin heistä, hänen oli hieman sääli omaa leviniläistä maailmaansa ja järjestystään, jota tuo "shtsherbatskilaisen aineksen" tulva huomattavasti järkytti. Levinin sukulaisista heillä oli tänä kesänä vain Sergei Ivanovitsh mutta tämäkään ei ollut leviniläistä, vaan Koznysheviläistä ihmislajia, joten siis leviniläinen henki oli kokonaan alakynnessä.
Levinin ennen niin autiossa talossa oli nyt niin paljon ihmisiä, että melkein kaikki huoneet olivat käytössä, ja vanha ruhtinatar sai melkein joka päivä pöytään istuuduttaessa laskemalla laskea, olivatko kaikki läsnä, ja asettaa kolmannentoista tyttärenpojan tai -tyttären eri pöydän ääreen. Taloudesta huolta pitävä Kitty sai nähdä paljon vaivaa hankkiessaan kanoja, kalkkunoita ja sorsia, joilla oli vieraiden ja varsinkin lasten kesäisen ruokahalun johdosta kova menekki.
Koko perhe istui päivällisellä. Dollyn lapset tekivät kotiopettajattarensa ja Varenkan kanssa suunnitelmia sieniretkistä. Sergei Ivanovitsh, joka nautti vieraiden keskuudessa miltei pelonsekaista kunnioitusta viisautensa ja oppineisuutensa vuoksi, hämmästytti kaikkia sekaantumalla keskusteluun, joka koski sieneenmenoa.
— Ottakaa minutkin mukaan. Pidän kovasti sieniretkistä, hän sanoi katsoen Varenkaan, — se on minusta hyvin hauskaa.
— Mikäpä siinä, mielellämme, vastasi Varenka punastuen.
Kitty vilkaisi merkitsevästi Dollyyn. Viisaan ja oppineen Sergei Ivanovitshin aie lähteä Varenkan kanssa sieneen antoi tukea muutamille Kittyn viimeaikaisille oletuksille. Hän kiiruhti sanomaan jotain äidilleen, jottei hänen katsettaan olisi huomattu. Päivällisen jälkeen Sergei Ivanovitsh istuutui vierashuoneen ikkunan ääreen juomaan kahvia ja jatkamaan keskustelua veljensä kanssa. Hän vilkuili ovelle, josta sieniretkelle valmistautumaan menneiden lasten oli määrä tulla. Levin istuutui ikkunalle veljensä viereen.
Kitty seisoi miehensä luona ja odotti nähtävästi tuon ikävystyttävän keskustelun loppua sanoakseen hänelle jotakin.
— Sinä olet muuttunut kovasti eduksesi sen jälkeen kun menit naimisiin, sanoi Sergei Ivanovitsh veljelleen ja hymyili Kittylle, nähtävästi tuntematta mielenkiintoa aloitettuun keskusteluun, — mutta sinulla on yhä tuo entinen intohimosi paradoksaalisiin väitteisiin.
— Katja, sinun ei ole hyvä seistä, sanoi Levin vaimolleen nostaen hänelle tuolin ja katsoen häneen merkitsevästi.
— No niin, nyt ei ole enää aikaa väittelyyn, lisäsi Sergei
Ivanovitsh nähdessään lasten syöksyvän ovesta.
Etummaisena rynnisti Tanja sivulaukkaa ihonmyötäisissä sukissaan, heilutellen koppaansa ja Sergei Ivanovitshin hattua. Hän juoksi suoraa päätä Sergei Ivanovitshin luo, kauniit, isältä periytyneet silmät säteillen, tarjosi tälle hattua ja osoitti itse tahtovansa panna sen tämän päähän. Hän pehmensi rohkeaa toivettaan ujolla, viehkeällä hymyllä.
— Varenka odottaa, hän sanoi painaen varovasti hatun Sergei
Ivanovitshin päähän arvattuaan miehen hymystä, että sai niin tehdä.
Varenka seisoi ovensuussa keltainen karttuunipuku yllään ja valkea liina sidottuna päälaelle.
— Tulen heti, Varvara Andrejevna, sanoi Sergei Ivanovitsh juoden kahvinsa loppuun ja työntäen taskuihinsa nenäliinan ja sikarikotelon.
— Kyllä Varenka sitten on suloinen! Eikö ole? sanoi Kitty miehelleen, kun Sergei Ivanovitsh oli noussut lähteäkseen metsään. Hän sanoi sen tahallaan niin kovasti, että Sergei Ivanovitsh saattoi kuulla sen. — Ja miten kaunis hän on, ylevän kaunis! Varenka! huusi Kitty, — menettekö myllyn takana olevaan metsään? Me tulemme hevosella jäljestä.
— Sinä et ollenkaan muista tilaasi, Kitty, sanoi vanha ruhtinatar tullen hätäisesti ovesta sisään. — Sinä et saa huutaa niin kovasti.
Kuultuaan Kittyn äänen ja hänen äitinsä nuhtelun Varenka kiiruhti kevein askelin Kittyn luo. Vilkkaat liikkeet ja eloisien kasvojen väri kielivät, että hänen mielessään oli meneillään jotain erikoista. Kitty tiesi, mitä tuo erikoinen oli, ja seurasi häntä tarkkaavaisesti. Hän huusikin nyt Varenkan luokseen vain sitä varten, että saisi ajatuksissaan siunata hänet sen tärkeän tapauksen varalle, jonka Kittyn arvelun mukaan oli määrä tapahtua tänä iltapäivänä metsässä.
— Varenka, minä olen hyvin onnellinen, mutta tulen vielä onnellisemmaksi, jos eräs asia tapahtuu, kuiskasi Kitty hänelle suudellen häntä.
— Lähdettekö te meidän mukaamme? kysyi Varenka Leviniltä hämmentyneenä, koettaen näyttää siltä kuin ei olisi kuullut, mitä Kitty hänelle kuiskasi.
— Lähden, mutta ainoastaan puimahuoneelle saakka ja jään sinne.
— Mitä sinä siellä nyt teet? sanoi Kitty.
— Täytyy käydä tarkastamassa uudet kuormarattaat, sanoi Levin. —
Mutta mihin sinä menet?
— Minä menen kuistille istumaan.