VIII
Kun Levin pöydästä noustuaan lähti Gaginin kanssa korkeiden huoneiden poikki kohti biljardisalia, hän tunsi käsiensä heiluvan erityisen tasaisesti ja kevyesti kävelyn tahdissa. Suuressa salissa hän tapasi appensa.
— No, mitäs pidät meidän joutilaisuuden temppelistä? kysyi ruhtinas ottaen häntä käsikoukusta. — Lähdetäänpäs katselemaan.
— Niin juuri aioinkin tehdä. On mukava katsella.
— Niin kai. Mutta minua se huvittaa jo toiselta kannalta kuin sinua. Sinä katselet noita ukonköriläitä, sanoi ruhtinas osoittaen kumaraista, riippuhuulista vanhaa herraa, joka lyhyin askelin tulla tepsutteli heitä vastaan pehmeissä kengissään, — ja luulet niiden syntyneenkin hyytyneiksi.
— Hyytyneiksi?
— Niin, sinä et tiedäkään sitä nimitystä. Se kuuluu meidän klubimme sanastoon. Tiedäthän, että jos munaa pääsiäisleikeissä vieritellään pitkään maassa, se hyytyy. Niin on meikäläisenkin laita: sitä käy ja käy klubissa ja aikanaan hyytyy. Niin, sinä vain naurat, mutta meikäläinen miettii jo, koska joutuu itse hyytyneiden kirjoihin. Tunnethan Tshetshenskin? ruhtinas kysyi, ja Levin näki, että hän aikoi kertoa jotain lystikästä.
— Ei, en tunne.
— Et tunne! No se tunnettu ruhtinas Tshetshenski. Kova biljardinpelaaja… No yhdentekevää, vaikket tunnekaan. Kolmisen vuotta sitten hän ei vielä kuulunut hyytyneisiin, ylpeili siitä ja nimitti muita sillä nimellä. Mutta sitten kerran, kun hän taas tulee tänne, on ovella vastassa Vasili, tiedäthän? Se meidän tanakka ovenvartijamme, mainio leikinlaskija. Tshetshenski tulee ja kysyy: "No, Vasili, keitä ja keitä on tullut? Onko hyytyneitä?" Vasili vastaa: "Vasta olette kolmas." Kas sillä lailla se käy, veliseni!
Puhutellen ja tervehtien tuttuja vastaantulijoita ruhtinas ja Levin kulkivat huoneesta toiseen, läpi korttisalin, jonka pöytien ääressä hääräili jo innokkaimpia pelaajia, läpi shakkihuoneen, jossa Sergei Ivanovitsh istui puhelemassa erään herran kanssa, ja biljardihuoneen, jonka nurkassa olevan sohvan luo oli kokoontunut iloinen samppanjaseurue, Gagin sen joukossa. He vilkaisivat myös "infernoon", missä erään pöydän ääressä istui Jashvin, joukko arpapelin harrastajia ympärillään. Hiljaa ja varovasti he astuivat hämärään lukuhuoneeseen, missä nuori, äkäisennäköinen mies istui kupulamppujen ääressä selaillen nopeasti aikakauskirjoja, ja lukemiseen syventynyt kaljupää kenraali. Mentiin myös siihen huoneeseen, jota ruhtinas nimitti viisaaksi. Siinä huoneessa oli kolme herraa, jotka keskustelivat innokkaasti viimeisistä valtiollisista tempauksista.
— Ettekö tule jo, ruhtinas, kaikki on valmista? sanoi eräs ruhtinaan pelitovereista löytäessään etsimänsä. Ruhtinas meni ja Levin jäi vähäksi aikaa istumaan. Mutta hänen mieleensä muistuivat kaikki tämänpäiväiset keskustelut ja hänen tuli yhtäkkiä kauhean ikävä. Hän nousi kiireesti ja lähti etsimään Oblonskia ja Turovtsynia, joiden seurassa oli hauskaa.
Turovtsyn istui biljardisalin korkealla sohvalla, ryyppylasi edessään, ja Stepan Arkadjevitsh ja Vronski puhelivat jostain oven luona, huoneen peränurkassa.
— Ei hän oikeastaan niinkään ikävöi, mutta se epämääräinen ja epävarma asema, Levin kuuli ja aikoi kiiruhtaa pois, mutta Stepan Arkadjevitsh kutsui häntä.
— Levin! huudahti Stepan Arkadjevitsh, ja Levin huomasi, että hänen silmänsä olivat kosteat kuten aina kun hän oli juonut liikaa tai liikuttunut. Nyt hän oli kumpaakin. — Levin, älähän mene, hän sanoi ja tarttui lujasti Levinin kyynärvarteen tahtoen nähtävästi kaikin mokomin pidätellä häntä.
— Hän on minun vilpitön ja miltei paras ystäväni, hän sanoi Vronskille. — Sinä taas olet minulle vieläkin läheisempi ja rakkaampi. Minä tahdon ja tiedän, että teidänkin pitää olla läheisiä ystäviä keskenänne, sillä te olette kumpikin hyviä ihmisiä.
— No ei kai meillä sitten ole muuta neuvoa kuin syleillä toisiamme, sanoi Vronski hyvänsävyisen leikillisesti ja ojensi Levinille kätensä.
Levin tarttui nopeasti tarjottuun käteen ja puristi sitä lujasti.
— Olen hyvin iloinen, sanoi Levin puristaessaan hänen kättään.
— Tuokaa pullo samppanjaa, sanoi Stepan Arkadjevitsh lakeijalle.
— Minä olen myös hyvin iloissani, sanoi Vronski.
Mutta huolimatta Stepan Arkadjevitshin ja myös heidän keskinäisestä toivomuksestaan heillä ei ollut mitään puhumista keskenään, ja kumpikin tunsi sen.
— Tiedätkö, että hän ei ole tuttu Annan kanssa? sanoi Stepan Arkadjevitsh Vronskille. — Minun pitää välttämättä viedä hänet Annan luo. Lähdethän, Levin?
— Tosiaanko? sanoi Vronski. — Hän tulee hyvin iloiseksi. Minä lähtisin myös mielelläni kotiin nyt heti, lisäsi hän, — mutta Jashvin ei suo minulle rauhaa, ja minun täytyy jäädä tänne, kunnes hän lopettaa.
— Meneekö huonosti?
— Häviää häviämistään, ja vain minä voin pidättää häntä.
— Entäs meidän "pyramidimme"! Levin, pelaathan sinä myös? No hyvä, sanoi Stepan Arkadjevitsh. — Aseta pyramidi, lisäsi hän pelimerkitsijälle.
— On jo kauan ollut valmiina, vastasi merkitsijä, joka oli jo asettanut pallot kolmioon ja huvikseen kieritteli punaista.
— No, alkakaamme sitten.
Biljardin jälkeen Vronski ja Levin istuutuivat Gaginin pöytään ja Stepan Arkadjevitshin ehdotuksesta pelattiin ässää. Vronski puheli väliin tuttaviensa kanssa, joita tuontuostakin tuli pöydän ääreen, ja väliin taas kävi "infernossa" katsomassa Jashvinia. Levin tunsi olevansa suloisessa levossa aamupäivän henkisen väsymyksen jälkeen. Häntä ilahdutti Vronskin kanssa tehty sovinto, eikä tyyneyden, yleisen sopivaisuuden ja mielihyvän tunnelma jättänyt häntä.
Kun peli oli loppunut, Stepan Arkadjevitsh otti Leviniä kädestä.
— No, lähdetään nyt Annan luo. Nyt heti, vai mitä? Hän on kotona. Minä olen jo kauan sitten luvannut hänelle tuoda sinut joskus mukanani. Minne sinä aioit illalla?
— En oikeastaan minnekään. Lupasin vain Svijazhskille tulla maatalousseuran kokoukseen. Lähdetään sitten, sanoi Levin.
— No hyvä, lähdetään! Kysypäs, ovatko minun vaununi tulleet, sanoi
Stepan Arkadjevitsh lakeijalle.
Levin meni pöydän luo, maksoi "ässässä" menettämänsä neljäkymmentä ruplaa ja suoritti kaikki klubikulunkinsa oven luona seisovalle ylilakeijalle, joka jollain salaperäisellä tavalla tiesi tarkalleen, mitä kukin oli kuluttanut. Sitten hän lähti erikoisesti käsiään heilutellen salien poikki eteiseen.