XXIX
Levinin suunnitelma kohtasi paljon vaikeuksia sitä täytäntöön pantaessa. Mutta hän ponnisteli voimiensa takaa ja vaikka hän ei saavuttanutkaan sitä, mitä oli tahtonut, saavutti hän kuitenkin sen, että saattoi itseään pettämättä uskoa asiansa vaivan arvoiseksi. Suurta vaikeutta tuotti se seikka, että talous oli jo käynnissä eikä sitä voinut pysäyttää ja aloittaa alusta, vaan konetta täytyi korjailla käynnin aikana.
Kun Levin kotiin saavuttuaan kertoi työnjohtajalleen uudet suunnitelmansa, tämä hyväksyi ilomielin sen osan puheesta, joka osoitti, että kaikki, mitä tähän asti oli tehty, oli joutavaa ja epäedullista. Työnjohtaja sanoi jo kauan puhuneensa samaa asiaa, vaikka häntä ei ollut kuunneltu. Levinin ehdotukseen, että jokainen työntekijä ottaisi yhtiöosakkaana osaa koko talousyritykseen, työnjohtaja suhtautui jurosti, mitään selvää mielipidettä lausumatta, ja alkoi samassa puhua huomisesta ruislyhteitten ajosta ja kesannon kertaamisesta, mistä Levin tunsi, ettei nyt ollut sen asian aika.
Puhuessaan talonpojille samasta asiasta ja tehdessään heille ehdotuksiaan maiden vuokraamisesta uusilla ehdoilla hän huomasi tuon saman vaikeuden, että kaikki olivat niin kiinni päivän työssä, ettei heillä ollut aikaa harkita yrityksen etuja ja puutteita.
Yksinkertainen karjarenki Ivan näytti hyvin käsittäneen Levinin ehdotuksen, että hän perheineen pääsisi osalliseksi karjatarhan tuotosta, ja oli asialle täysin myötätuntoinen. Mutta kun Levin koetti selittää hänelle hänen tulevia etujaan, Ivanin kasvoista paistoi rauhattomuus ja ikään kuin sääli, ettei voinut kuunnella kaikkea loppuun, ja hän keksi kiireesti jonkun työn, joka ei sietänyt lykkäystä: piti mennä heittämään hangolla heiniä häkistä, kaatamaan vettä tai luomaan lantaa.
Toinen vaikeus johtui siitä, etteivät talonpojat voittamattomassa epäluulossaan herroja kohtaan voineet uskoa, että tilanomistajalla voisi olla muuta tarkoitusta kuin talonpojan mahdollisimman suuri nylkeminen. He olivat varmoja, että herra salasi heiltä varsinaisen tarkoituksensa, puhuipa hän mitä hyvänsä. Ja selittäessään kantaansa he puhuivat paljon, mutta eivät sanoneet koskaan todellista näkökantaansa. Lisäksi (Levin tunsi äkäisen tilanhaltijan olleen oikeassa) talonpojat asettivat jokaisen sopimuksen ensimmäiseksi ja muuttumattomaksi ehdoksi sen, ettei heitä pakotettaisi mihinkään uusiin työtapoihin ja uusien työkalujen käyttöön. He myönsivät auran kyntävän paremmin ja siemennysatran toimivan joutuisammin, mutta he löysivät tuhansia syitä, joiden vuoksi eivät tahtoneet käyttää kumpaakaan, ja vaikka Levin olikin varma siitä, että viljelytehoa oli alennettava, oli hänen sääli luopua uudistuksista, joiden etevämmyys oli niin silminnähtävä. Mutta kaikista näistä vaikeuksista huolimatta Levin sai aikeensa läpi, ja syksystä asiat näyttivät rupeavan luistamaan.
Ensin Levin oli aikonut antaa koko taloutensa sellaisenaan talonpoikien — työväkensä ja työnjohtajansa — huostaan uusilla yhtiöehdoilla. Mutta varsin pian hän oli tullut huomaamaan sen mahdottomaksi ja päättänyt jakaa taloutensa pienempiin osastoihin. Karjatarha, puutarha, kasvimaat, heinämaat ja pellot useampiin osiin jaettuina muodostivat eri osastoja. Yksinkertainen karjarenki Ivan, joka Levinistä näytti parhaiten ymmärtävän asian, kokosi arttelin etupäässä omasta perheestään ja tuli karjatarhan osakkaaksi. Kaukaisen peltomaan, joka oli ollut kahdeksan vuotta kesantona, otti kuusi talonpoikaisperhettä uusilla yhdyskuntaperusteilla haltuunsa viisaan puuseppä Feodor Rezunovin avulla, ja talonpoika Surajev otti samoilla ehdoilla kaikki kasvimaat. Muu oli vielä ennallaan, mutta nämä kolme osastoa olivat uuden yrityksen alkuna ja kiinnostivat Leviniä kovasti.
Totta kyllä asiat karjatarhassa eivät toistaiseksi sujuneet entistä paremmin. Ivan vastusti kovasti lehmien sijoittamista lämpimään ja kermavoin valmistamista, väittäen lehmien kylmässä tarvitsevan vähemmän ruokaa ja smetanavoin syntyvän joutuisammin, ja vaati palkkaa vanhaan tapaan välittämättä vähääkään siitä, että hänen saamansa rahat olivat etukäteen otettua voitto-osuutta eivätkä suinkaan palkkaa.
Totta sekin, että Feodor Rezunovin yhdyskunta jätti vastoin sopimusta takapellon kynnön ennen kylvöä kertaamatta puolustautuen sillä, että aika oli niin lyhyt. Ja vaikka tuon yhdyskunnan talonpojat olivatkin ottaneet pellon uusien perusteitten nojalla, he eivät sanoneet sitä yhteiseksi, vaan osapelloksi, ja niin Rezunov kuin muutkin arttelin miehet sanoivat Levinille useammankin kerran: "Ottaisitte pois rahat siitä maasta, niin itsellänne olisi vähemmän ajateltavaa ja meillä vapaampaa." Sitä paitsi talonpojat viivyttelivät sopimuksessa määrättyjen karjatarhan ja riihen rakentamista monenlaisilla tekosyillä talveen asti.
Totta, että myös Surajev aikoi mitättömästä maksusta jakaa ottamansa kasvimaat talonpojille. Hän oli nähtävästi aivan nurinkurisesti, kenties tahallisen nurinkurisesti, käsittänyt ne ehdot, joilla maa oli hänelle annettu.
Totta oli sekin, että Levin tunsi usein noiden talonpoikien kanssa jutellessaan ja selitellessään heille yrityksen etuja, että talonpojat kuuntelivat vain hänen äänensä sointia, ajatellen vakaasti, että mitä ikinä hän puhuikin, hän ei saisi heitä koukkuihinsa. Varsinkin hän tunsi sen puhutellessaan viisainta heistä, Feodor Rezunovia; hänen silmissään Levin huomasi sellaisen välkkeen, josta näkyi selvästi iva Leviniä kohtaan ja luja varmuus siitä, että jos jotakuta muuta vielä voidaankin pettää, niin ei ainakaan häntä.
Mutta siitä huolimatta Levin uskoi asian menestyvän ja toivoi tarkkaa kirjanpitoa pitäen ja lujana suunnitelmassaan pysyen saavansa tulevaisuudessa todistetuksi heille uuden järjestyksen edut, ja silloin asiat lähtisivät sujumaan omalla painollaan.
Nämä toimet, entisellään oleva muu talous sekä tekeillä oleva kirja nielivät Levinin ajan niin, ettei hän koko syksynä joutanut metsästelemäänkään kuin nimeksi. Syyskuun lopussa hän sai kuulla Oblonskien muuttaneen Moskovaan; sen kertoi mies, joka toi takaisin satulan. Levin tunsi, että jättäessään vastaamatta Darja Aleksandrovnan kirjeeseen hän oli epäkohteliaisuudellaan, jonka muisto vieläkin kohotti häpeän punan hänen kasvoilleen, tuhonnut kaiken ja ettei hän enää koskaan voisi käydä heidän luonaan. Samoin hän oli käyttäytynyt Svijazskeja kohtaan lähtiessään talosta hyvästiä sanomatta. Mutta hän ei enää koskaan menisi sinnekään. Vähän hän siitä nyt välitti. Talouden järjestäminen uusille perusteille kiinnosti häntä nyt enemmän kuin mikään koko elämässä. Hän oli lukenut Svijazhskin antamat kirjat ja useita muita ulkomailta tilaamiaan saman alan poliittis-taloudellisia ja sosialistisia kirjoja, mutta, kuten oli edeltäpäin arvannut, ei ollut löytänyt mitään sellaista, joka olisi koskenut hänen pyrkimyksiään. Poliittisen taloustieteen kirjoista, esimerkiksi Millistä, jota hän oli tutkinut hyvin innokkaasti toivoen joka hetki pääsevänsä monien tärkeiden kysymysten perille, hän oli löytänyt Euroopan talouden tilasta johdettuja lainalaisuuksia; mutta hän ei mitenkään voinut ymmärtää, miksi nuo Venäjälle soveltumattomat lait muka olisivat yleispäteviä. Saman asian hän näki sosialistisissakin kirjoissa; ne olivat joko kauniita, soveltamiskelvottomia haaveita, jommoisia hän oli ennen ylioppilasaikoinaan hautonut mielessään, tai yrityksiä paikkailla ja korjailla Euroopan tilannetta, jonka kanssa Venäjän maanviljelyksellä ei ollut mitään yhteistä. Kansantaloustiede selitti, että ne lait, joitten mukaan Euroopan varallisuus on kehittynyt ja kehittyy, ovat yleisiä ja horjumattomia. Sosialistien oppi taas väitti, että niiden lakien mukainen kehitys vie turmioon. Kumpikaan ei antanut pienintäkään vihjettä siitä, mitä hänen, Levinin, ja kaikkien Venäjän talonpoikien ja maanomistajien oli tehtävä miljoonilla käsillään ja desjatiinoillaan, jotta ne tuottaisivat mahdollisimman paljon ja kohottaisivat yleistä hyvinvointia.
Käytyään kerran asiaan käsiksi hän luki tunnollisesti kaiken, mikä koski hänen kiinnostuksensa kohdetta, ja aikoi myöhemmin syksyllä lähteä ulkomaille tutkimaan näitä asioita, jottei hänelle enää sattuisi tässä kysymyksessä kuten niin usein ennen, että aina kun hän oli ymmärtämäisillään väittelytoverinsa ajatuksen ja alkoi esittää omaa kantaansa, hänelle sanottiin: "Entä Kaufmann, entä Jones, entä Dubois, entä Miceli? Ettekö ole lukenut niitä? Lukekaa, niin näette, kuinka ne ovat sen kysymyksen ratkaisseet."
Hän näki nyt selvästi, ettei Kaufmannilla eikä Micelillä ollut hänelle mitään sanottavaa. Hän tiesi mitä tahtoi. Hän näki, että Venäjällä oli oivallisia maita, oivallista työväkeä ja että muutamissa tapauksissa, kuten puolimatkan talonpojan talossa, maa ja työväki tuottivat hyvin, joskin ne enimmäkseen, käytettäessä pääomaa Euroopan malliin, tuottivat huonosti, ja että se kaikki johtui vain siitä, että työväki tahtoi saada tehdä ja teki hyvin työtään vain omalla omituisella tavallaan ja ettei sen vastustus ollut satunnaista, vaan pysyvää ja kansan henkeen perustuvaa. Hän arveli, että Venäjän kansa, jonka kutsumuksena oli suunnattomien viljelemättömien alojen kansoittaminen ja muokkaaminen, pitäytyi tietoisesti sitä tarvetta vastaavissa työkaluissa ja että nuo työkalut eivät olleet läheskään niin huonoja kuin yleensä luultiin. Ja hän tahtoi todistaa sen teoreettisesti kirjassaan ja käytännössä omassa taloudessaan.