XXVIII
Sinä iltana Levinillä oli naisten seurassa sietämättömän ikävää. Enemmän kuin koskaan ennen häntä vaivasi ajatus, että se tyytymättömyys, jota hän oli tuntenut isännäntoimessaan, ei johtunutkaan mistään poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa tilanomistajat Venäjällä työskentelivät, ja että sellaisten olojen aikaansaanti, joissa työväki tekisi työtä niin kuin puolimatkan talonpojan talossa, ei ollut pelkkä haave, vaan tehtävä, joka oli ratkaistava. Ja tämän tehtävän ratkaiseminen tuntui mahdolliselta ja houkutteli yrittämään.
Sanottuaan naisille hyvää yötä ja luvattuaan jäädä vielä koko huomispäiväksi, jotta voitaisiin yhdessä ratsastaa kruunun metsään katsomaan siellä olevaa omituista maanhalkeamaa, Levin poikkesi ennen maatamenoa Svijazhskin työhuoneeseen ottaakseen luettavakseen tämän tarjoamat työväenkysymystä käsittelevät kirjat. Suuren huoneen seinävierillä oli kirjakaappeja, keskellä huonetta oli jyhkeä kirjoituspöytä ja nurkassa toinen pyöreä pöytä, jolle oli kasattu säteittäin lampun ympärille erikielisten sanoma- ja aikakauslehtien viimeiset numerot. Kirjoituspöydän luona oli asiakirjakaappi, jonka laatikot olivat varustetut kultakirjaimisilla otsakkeilla.
Svijazhski otti kirjat esiin ja istuutui keinutuoliin. — Mitä te katsotte? hän sanoi Levinille, joka oli pysähtynyt pyöreän pöydän luo selailemaan aikakauslehtiä. — Niin, siinähän onkin erittäin mielenkiintoinen artikkeli, sanoi Svijazhski nähdessään mikä lehti Levinillä oli kädessään. — On käynyt ilmi, lisäsi hän vilkkaasti, — että pääsyyllinen Puolan jakoon ei ollutkaan Fredrik. On käynyt ilmi…
Ja hän kertoi lyhyesti ja selvästi nuo uudet, erittäin tärkeät ja mielenkiintoiset huomiot. Vaikkakin Leviniä kaikkein eniten kiinnosti nyt ajatus maatilansa hoidosta, kysyi hän Svijazhskia kuunnellessaan itseltään: "Mikä hänen oikein on? Ja miksi, miksi häntä huvittaa Puolan jako?" Kun Svijazhski lopetti, kysyi Levin tahtomattaan: — Entä sitten? Eikä ollutkaan mitään. Oli vain mielenkiintoista se, että oli "käynyt ilmi". Mutta Svijazhski ei selittänyt eikä pitänyt tarpeellisena selittää, miksi se oli hänestä mielenkiintoista.
— Mutta sitä äkäistä tilanomistajaa oli hauska kuulla, Levin sanoi huoahtaen. — Viisas mies, puhui paljon totta.
— Mitä turhia! Piintynyt orjuuden kannattaja, kuten ne kaikki! sanoi
Svijazhski.
— Niiden johtaja te olette…
— Niin, mutta minä johdatan heitä toiseen suuntaan, sanoi Svijazhski nauraen.
— Kyllä se vain on totta, Levin sanoi, — että järkiperäinen maatalous ei meillä vetele, vetelee vain koronkiskuritalous tai sitten aivan vaatimaton talonpito… Kenessä lie syy? — Tietysti meissä itsessämme. Eikä se ole totta, ettei vetele. Veteleehän Vasiltshikovillakin.
— Hänellä on tehdas.
— En minä sittenkään käsitä, mikä teitä ihmetyttää. Rahvas on niin alhaisella asteella aineellisessa ja henkisessä kehityksessään, että sen täytyy nähtävästi vastustaa kaikkea, mitä se tarvitsee. Euroopassa järkiperäinen maatalous menestyy siksi, että kansa on sivistynyttä. Meilläkin on siis pyrittävä sivistämään kansaa — siinä kaikki.
— Mutta miten sen saa sivistymään?
— Siihen tarvitaan kolme asiaa: kouluja, kouluja ja kouluja.
— Mutta tehän itse sanoitte, että kansa on aineellisen kehityksen alhaisimmilla asteilla; mitä koulut siinä asiassa auttavat?
— Tiedättekö, te tuotte mieleeni pilajutun sairaan neuvojasta: "Koettakaa jotain ulostuslääkettä". Annetaan, ja tila käy vain pahemmaksi. "Koettakaa iilimatoja". Koetetaan; sekin on vain pahemmaksi. "Ei sitten muuta kuin rukoilkaa Jumalaa." Koetetaan; yhä vain pahemmaksi menee. Niin mekin tässä. Minä puhun valtiontaloudesta, te sanotte sen vain pahentavan. Minä puhun sosialismista — pahasta sekin. Sivistys — pahaksi myös.
— Mitä apua tässä on kouluista?
— Ne tuovat kansalle uusia tarpeita.
— Kas sitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, Levin sanoi kiivaasti — millä lailla koulut auttavat kansaa parantamaan aineellista tilaansa! Te sanotte: koulut ja sivistys tuovat sille uusia tarpeita. Sen pahempi, sillä se ei kykene niitä tyydyttämään. Enkä minä ole koskaan ymmärtänyt, miten yhteen- ja vähennyslasku ja katkismus auttavat kansaa parantamaan aineellista asemaansa. Toissailtana tapasin rintalasta kantavan eukon ja kysyin, minne matka. Eukko sanoi käyttäneensä lasta kätilömummon luona, kun se oli huutanut aivan tikahtuakseen. Minä kysyin: "Millä lailla se mummo siitä pahasta parantaa", ja eukko sanoi, että "pistää lapsen kanojen viereen orrelle ja lukee loitsuja."
— No siinähän te sen itse näette! Etteivät eukot veisi lapsia kanaorrelle parannettavaksi, tarvitaan… sanoi Svijazhski iloisesti hymyillen.
— Vielä mitä! keskeytti Levin harmissaan, — tuo lääkitseminen oli minusta juuri samanlaista kuin kansan lääkitseminen kouluilla. Kansa on köyhää ja sivistymätöntä, — sen me näemme yhtä selvästi kuin eukko lapsensa sairauden, koska lapsi huutaa. Mutta miksi tuosta onnettomuudesta — köyhyydestä ja sivistymättömyydestä — päästään eroon juuri koulujen avulla, on yhtä käsittämätöntä kuin se, miksi lapsen itkuun auttavat orrella istuvat kanat… Pitää parantaa se, mikä tekee kansan köyhäksi.
— No, siinä te ainakin olette samaa mieltä kuin Spencer, jota te niin vihaatte. Hänkin sanoo, että sivistys voi olla seurauksena suuresta hyvinvoinnista ja elämän mukavuudesta, usein toistuvasta pesusta, kuten hän sanoo, mutta ei luku- ja laskutaidosta.
— No niin, minä olen hyvilläni tai oikeammin pahoillani siitä, että olen yhtä mieltä Spencerin kanssa. Sen olenkin jo kauan tiennyt. Koulut eivät siinä auta, vaan sellainen taloudellinen järjestys, jonka nojalla kansa vaurastuu ja saa joutoaikaa, ja silloin tulee koulujakin.
— Mutta onhan koko Euroopassakin koulupakko.
— Mutta tehän olette sanonut siinä olevanne Spencerin kannalla, huomautti Levin.
Svijazhskin silmissä välähti pelokas ilme, ja hän sanoi hymyillen:
— Se juttu siitä eukosta oli mainio! Itsekö te sen kuulitte?
Levin huomasi, ettei tuon miehen elämän ja ajatusten välillä ollut mitään yhdyssidettä. Nähtävästi hänelle oli aina yhdentekevää, mihin johtopäätöksiin hänen ajattelunsa hänet vei: hän kaipasi ainoastaan ajatteluprosessia, ja hänestä oli ikävää, kun tuo prosessi vei hänet umpikujaan. Siitä hän ei pitänyt, ja välttääkseen sellaista hän siirsi aina keskustelun johonkin miellyttävämpään aiheeseen.
Sen päivän monet vaikutelmat, alkaen puolimatkan talonpojan talosta joka oli ikään kuin taustalla päivän muille vaikutelmille ja ajatuksille, saivat Levinin mielen rauhattomaksi. Tuo kiltti Svijazhski, jolle ajatukset olivat vain seurusteluväline ja jolla nähtävästi oli joitakin muita, salaisia elämän peruspilareja, tuo tyyppi, joka kaltaistensa laumasielujen kanssa kaikesta huolimatta johtaa yleistä mielipidettä vieraiden ajatusten välityksellä; katkeroitunut tilanomistaja, jonka suoraan elämästä pusertuneet mietteet olivat täysin tosia, mutta joka oli väärässä vihatessaan kokonaista kansanluokkaa ja kaikkein parasta kansanluokkaa Venäjällä; tyytymättömyys omaan toimintaan ja hämärä toive parannuskeinon löytämisestä, — kaikki sulautui Levinin sielussa sisäisen rauhattomuuden ja ratkaisun odotuksen tunteeksi.
Mentyään vuoteeseen Levin makasi kauan unta saamatta joustinpatjalla, joka ponnahteli hänen käsiensä ja jalkojensa pienimmistäkin liikkeistä. Vaikka Svijazhski oli puhunut yhtä ja toista viisastakin, mikään hänen sanomansa ei kiinnostanut enää Leviniä; mutta vieraan tilanomistajan esiintuomat seikat vaativat pohdiskelua. Levin muisteli tahtomattaankin hänen sanojaan ja korjaili mielessään äskeisiä lausuntojaan.
"Niin, minun olisi pitänyt sanoa hänelle tähän tapaan: te sanotte, ettei meidän maataloutemme menesty siksi, että talonpoika vihaa kaikkia uudistuksia ja että siihen tarvitaan valtakeinoja; ja te olisitte oikeassa, jos maatalous ei ollenkaan voisi menestyä vain silloin, kun työmies saa toimia tottumustensa mukaan, kuten puolimatkan talonpojan talossa. Meidän yhteinen tyytymättömyytemme todistaa, että syy on meissä eikä työväessä. Me riuhdomme aina vain oman päämme mukaan eurooppalaisesti, välittämättä mitään työvoiman ominaisuuksista. Koettakaamme lakata pitämästä työvoimaa pelkkänä ihanteellisena voimana ja koettakaamme nähdä siinä venäläinen talonpoika sille ominaisine vaistoineen ja järjestää taloutemme sen mukaan. Ajatelkaahan, että te olisitte hoitanut tilaanne niin kuin se talonpoika ja keksinyt keinon, millä saa työväen innostumaan työn menestyksestä, sen uudistusten keskitien, jonka rahvas hyväksyy, niin te saisitte varmasti maaperää näännyttämättä kaksi, jopa kolme kertaa enemmän kuin ennen. Jakakaa maanne kahtia, antakaa puolet työvoiman käytettäväksi, niin te tulette kuitenkin saamaan enemmän kuin muuten, ja työvoima saa myös enemmän. Mutta sitä varten täytyy alentaa talouden tehoa ja saada työväki innostumaan talouden menestyksestä. Miten se tapahtuu, on yksityiskohtaisempi kysymys; mutta mahdollista se epäilemättä on."
Tuo ajatus kuohutti Levinin mieltä niin, ettei hän nukkunut puoleen yöhön, vaan mietiskeli keinoja sen toteuttamiseksi. Hän oli aikonut jäädä vielä huomispäivän yli, mutta nyt hän päätti lähteä jo aamulla pois. Lisäksi avokaulainen neiti oli herättänyt hänessä omituisen häpeän ja katumuksen tapaisen tunteen, kuin hän olisi tehnyt jotain pahaa, joka vaivasi häntä. Mutta ennen kaikkea hänen piti viipymättä joutua kotiin, jotta ehtisi esittää talonpojille uuden suunnitelman ennen syyskylvöjä ja saisi syyskylvöt suoritetuksi jo uuteen tapaan. Hän oli päättänyt kääntää koko entisen taloutensa päälaelleen.