XXXI

Vastavalittu lääninmarsalkka ja monet voitostaan riemuitsevan uuden puolueen jäsenistä oli sinä päivänä kutsuttu Vronskin järjestämille juhlapäivällisille.

Vronski oli tullut vaalipäiville monestakin syystä. Hän oli ollut ikävystynyt maalla ja hän oli tahtonut osoittaa Annalle, että hänellä täytyi olla oikeus käyttää vapauttaan. Sitä paitsi hän oli katsonut velvollisuudekseen vaaleissa kannattaa Svijazhskia, joka oli puhunut zemstvon kokouksissa niin paljon hänen hyväkseen. Tärkein syy hänen osanottoonsa oli kuitenkin se, että hän tahtoi tarkasti täyttää ne velvollisuudet, joita katsoi maanomistaja-aatelistolla olevan.

Mutta hän ei ollut voinut aavistaakaan, että vaaliasiat voisivat innostaa häntä siinä määrin ja että hän pystyisi hoitamaan niitä niin hyvin. Hän oli aivan uusi tulokas tässä aateliston piirissä, mutta saavutti ilmeistä menestystä eikä erehtynyt, kun arveli jo saaneensa vaikutusvaltaa sen keskuudessa. Siihen vaikuttivat monet tekijät: hänen rikkautensa ja ylhäisyytensä; komea kaupunkiasuntonsa, jonka hän oli saanut käyttöönsä vanhalta tuttavaltaan Sirkovilta, joka oli rahamies ja Kashinin kukoistavan pankin perustaja; oivallinen kokki, jonka hän oli tuonut maatilaltaan; ystävyys kuvernöörin kanssa, joka oli aikoinaan ollut hänen toverinsa ja jopa suojattinsakin; ja ennen kaikkea hänen suora, kaikkia kohtaan tasaveroinen käytöksensä, joka sai aateliston valtaosan pian muuttamaan mielensä hänen luullusta ylpeydestään. Vronski tunsi itse, että ellei otettu lukuun tuota Kitty Shtshertbatskajan kanssa naimisissa olevaa mieletöntä herraa, joka à propos de bottes[72] oli raivokkaan vihaisena ladellut hänelle aivan tarkoituksettomia tyhmyyksiä, hän oli saanut puolelleen jokaisen aatelismiehen, johon hän oli tutustunut. Hän näki selvästi ja toisetkin myönsivät sen, että Nevedovskin vaalimenestys oli suureksi osaksi hänen ansiotaan. Juhliessaan nyt päivällispöydässään Nevedovskin valintaa Vronski tunsi suloista voitonriemua valitun puolesta. Vaalit olivat niin kovasti Vronskin mieleen, että hän päätti itsekseen, että jos hän olisi naimisissa kolmen vuoden päästä, jolloin taas tulisi uudet vaalit, hän suostuisi itsekin ehdokkaaksi, — samoin kuin hänen usein teki mieli ratsastaa itse oman ratsurengin voitettua kilpailut.

Mutta nyt juhlittiin ratsurengin voittoa. Vronski istui pöydän päässä. Hänen oikealla puolellaan istui läänin nuori kuvernööri, seuruekenraali. Kaikki vieraat kohtelivat vaalipäivät juhlallisesti avannutta kuvernööriä kuten ainakin läänin isäntää, ja Vronski huomasi orjamaista kunnioitusta häntä kohtaan; Vronskille hän sen sijaan oli pelkkä Katka Maslov — kuten häntä paashikoulussa oli nimitetty —, joka ujosteli hänen edessään ja jota Vronski koetti mettre à son aise[73]. Vasemmalla istui Nevedovski nuorekkaine, järkkymättömine ja myrkyllisine kasvoineen. Häntä Vronski kohteli arvokkaasti ja kunnioittavasti.

Svijazhski kesti iloisesti tappionsa. Eikä se ollutkaan hänelle tappio, kuten hän itse sanoi, malja kädessä Nevedovskin puoleen kääntyen: tätä parempaa edustajaa se uusi suunta, jota aateliston tuli seurata, ei olisi voinut löytää. Ja siksi kaikki rehelliset voimat, kuten hän sanoi, olivat tämänpäiväisen voiton puolella ja riemuitsivat siitä.

Stepan Arkadjevitsh oli myös hyvillään, kun oli saanut viettää aikaansa miellyttävästi ja kun kaikki olivat tyytyväisiä. Erinomaisen hienon aterian aikana muisteltiin vaaleissa sattuneita kohtauksia. Svijazhski esitti koomisesti marsalkan kyynelehtivää puhetta ja huomautti Nevedovskille, että hänen ylhäisyytensä joutuu valitsemaan hiukan konstikkaamman rahastojen-tilitystavan kuin pelkät kyyneleet. Toinen leikkisä aatelismies kertoi, että lääninmarsalkan juhliin oli tilattu sukkajalkaisia lakeijoita ja että ne oli nyt lähetettävä takaisin, jollei uusi lääninmarsalkka järjestäisi juhlia, joissa sukkajalkaisia tarvittiin.

Aterian kestäessä Nevedovskia puhuteltiin kaiken aikaa sanoilla "meidän lääninmarsalkkamme" ja "teidän ylhäisyytenne". Noita nimityksiä käytettiin yhtä mielellään kuin nuorta aviovaimoa puhutellaan miehen sukunimellä. Nevedovski koetti näyttää siltä kuin hän olisi ollut täysin välinpitämätön kunniavirastaan, jopa halveksinutkin sitä, mutta näkyi selvästi, että hän oli onnellinen ja piteli itseään aisoissa ollakseen ilmaisematta riemuaan. Se ei olisi sopinut tyyliin siinä uudessa, vapaamielisessä piirissä, johon kaikki kuuluivat.

Päivällisiltä lähetettiin useita sähkösanomia henkilöille, jotka seurasivat kiinnostuneina vaalien sujumista. Ja Stepan Arkadjevitsh joka oli jo kovin iloisella tuulella, lähetti Darja Aleksandrovnalle näin kuuluvan sähkösanoman: "Nevedovski valittu kahdenkymmenen äänen enemmistöllä. Onnittelen. Kerro muillekin." Stepan Arkadjevitsh luki sen ääneen ja sanoi: "Täytyy heitä ilahduttaa." Mutta kun Darja Aleksandrovna sai sähkösanoman, hän vain huokasi sen ruplan takia, joka siihenkin oli mennyt, ja arvasi miehensä taas olleen juhlapäivällisillä. Hän tiesi, että Stivalla oli päivällisten lopussa taipumus "faire jouer le télégraphe".[74]

Kaikki oli hienostunutta, korutonta ja iloista, niin itse päivällinen ulkomaisine viineineen kuin pöytäseurustelukin. Svijazhski oli valinnut pöydässä istuvan kaksikymmenhenkisen seurueen uuden vapaamieliseen puolueen piiristä, sen älykkäimmistä ja parhaimmista aineksista. Juotiin maljoja, puoleksi leikillisiäkin, uuden lääninmarsalkan, kuvernöörin, pankinjohtajan ja "vieraanvaraisen isännän" menestykseksi.

Vronski oli tyytyväinen. Hän ei ollut mitenkään voinut odottaa tapaavansa täällä maaseudulla niin miellyttävää seuraa.

Päivällisten päättyessä seurasi vieläkin hauskempaa. Kuvernööri pyysi Vronskia tulemaan konserttiin, jonka hänen vaimonsa järjesti veljeskansan hyväksi; hän sanoi vaimonsa haluavan tutustua Vronskiin.

— Lopussa on tanssiaiset ja sinä saat nähdä meidän parhaan kaunottaremme. Hän on tosiaan jotain.

— Not in my line[75], vastasi Vronski, joka piti tuosta sanontatavasta, mutta hymyili ja lupasi tulla.

Istuttiin vielä pöydässä ja poltettiin sikareja ja savukkeita, kun
Vronskin kamaripalvelija toi herralleen tarjottimella kirjeen.

— Pikalähetti Vozdvizhenskojesta, sanoi kamaripalvelija merkitsevä ilme kasvoillaan.

— Hän on tavattomasti syyttäjän apulaisen Sventitskin näköinen, sanoi eräs vieras ranskaksi silmäillen kamaripalvelijaa, kun Vronski kulmat kurtussa luki kirjettä.

Kirje oli Annalta. Vronski tiesi sen sisällön jo ennen kuin oli lukenutkaan. Hän oli luullut kokouksen kestävän vain viisi päivää ja luvannut tulla kotiin perjantaina. Nyt oli lauantai, ja hän tiesi, että kirje sisältäisi nuhteita siitä, ettei hän ollut palannut aikanaan. Kirje, jonka hän oli eilen lähettänyt, ei luultavasti ollut vielä saapunut perille.

Sisällys oli sellainen kuin hän oli odottanutkin, mutta muoto oli odottamaton ja vaikutti hyvin ikävästi. "Ani on hyvin kipeä, lääkäri sanoo, että voi tulla tulehdus. Olen yksinäni aivan neuvoton. Ruhtinatar Varvara on enemmän haitaksi kuin avuksi. Odotin sinua toissapäivänä ja eilen ja lähetän nyt tiedustelemaan, missä olet ja mikä sinun on. Aioin tulla itse, mutta arvelin sinun pahastuvan. Anna jokin vastaus, että tiedän mitä tehdä."

Lapsi sairaana ja aikoi itse tulla tänne… Lapsi sairaana ja tuo vihamielinen sävy…

Vaalipäivien viaton ilo ja tuo synkkä, raskas rakkaus, johon hänen täytyi palata, tuntuivat Vronskista viiltävän vastakkaisilta. Mutta täytyi lähteä, ja hän matkusti ensimmäisessä yöjunassa.