IV.
"Niin, vasta kärsittyäni, mitä olen kärsinyt, vasta sen vaikutuksesta tajusin, missä kaiken juuri on, käsitin, kuinka täytyy olla, ja näin olevaisen koko kauheuden.
"Kuulkaahan siis, kuinka ja koska alkoi se, mikä johti minulle sattuneeseen välikohtaukseen. Se alkoi silloin kuin en vielä ollut täyttänyt kuudettatoista ikävuottani. Olin silloin vielä lukiossa, ja vanhin veljeni oli ensimäisen vuosiluokan ylioppilas. En vielä tuntenut naisia, mutta, kuten kaikki säätymme onnettomat lapset, en enää ollut viaton poika; nainen, ei henkilö, vaan nainen, naisen alastomuus oli kiusannut jo minua. Yksinäiset hetket olivat epäpuhtaita. Minua vaivasi sama tuska kuin 99 prosenttia pojistamme. Minä kauhistuin, kärsin, rukoilin ja aina lankesin. Minä olin jo turmeltunut ajatuksissa ja teoissa, mutta viimeistä askelta en vielä ollut ottanut. Minä turmelluin yksin, satuttamatta kättäni toiseen ihmisolentoon. Mutta kerran veljeni toveri, ylioppilas, aika iloveikko, n.k. kunnon poika, t.s. pahin heittiö, joka oli opettanut meidät juomaan ja pelaamaan korttia, ehdotti juomingin jälkeen, että menisimme sinne. Me lähdimme. Veljenikin oli silloin vielä puhdas ja lankesi samana yönä. Ja minä, viidentoistavuotias poika saastutin itseni ja olin mukana naisen saastuttamisessa, lainkaan käsittämättä, mitä tein. Enhän ollut keneltäkään vanhemmalta ihmiseltä kuullut, että se, mitä tein, oli pahaa. Eikä kukaan sitä nytkään saa kuulla. Tosinhan se on käskyissä, mutta käskythän luetaan vain sitä varten, että voitaisiin tutkinnossa vastata papille, eikä niitä pidetä kovinkaan tärkeinä, ei läheskään niin tärkeinä kuin sääntöä ut-sanan käyttämisestä ehtolauseissa.
"En siis ollut kuullut niiltä vanhemmilta ihmisiltä, joiden mielipiteitä kunnioitin, ainoaltakaan, että tekoni olisi ollut paha. Päinvastoin, kuulin henkilöiltä, joita pidin arvossa, että se oli hyvä. Kuulin, että taisteluni ja kärsimykseni tyyntyvät sen jälkeen, kuulin sen ja luin, kuulin vanhemmilta, että se oli terveydelle edullista; tovereiltani taas kuulin, että siinä oli jotakin ansiokasta, miehekästä. Siitä ei siis ollut odotettavissa muuta kuin hyvää. Sairastumisen vaara? Mutta sitäkään ei tarvitse pelätä. Isällinen hallitus pitää siitä huolen. Se valvoo porttolain toiminnan säännönmukaisuutta ja tekee epäsiveellisyyden lukiolaisille turvalliseksi. Myöskin lääkärit valvovat sitä, saaden siitä palkkaa. Niinhän heidän täytyykin. He vakuuttavat, että siveettömyys on hyödyksi terveydelle ja niin he järjestävät säännöstellyn, säännöllisen siveettömyyden. Tunnen äitejä, jotka huolehtivat siinä mielessä poikiensa terveydestä. Ja tiede lähettää nämä porttoloihin".
"Miksi tiede?" kysyin minä.
"Mitäpä lääkärit ovat, elleivät tieteen palvelijoita? Kuka turmelee nuorukaiset vakuuttamalla, että siveettömyys on tarpeellinen terveyden pysyttämiseksi? He juuri. Ja sitten he suunnattoman tärkeinä parantavat kuppatautia."
"Miksikä he eivät sitä parantaisi?"
"Siksi, että jos sadas osa niistä ponnistuksista, jotka on uhrattu kuppataudin parantamiseen, olisi käytetty siveettömyyden hävittämiseen, ei kuppataudista enää moniin aikoihin olisi tarvinnut puhuakaan. Mutta ponnistuksia ei ole uhrattu siveettömyyden poistamiseen, vaan sen edistämiseen, siveettömyyden tekemiseen vaarattomaksi. Mutta siitä ei olekaan kysymys, vaan siitä, että minun, samoinkuin yhdeksän kymmenesosan, ellei vielä useammankin, ei ainoastaan meidän säätymme poikien, vaan kaikkien, talonpoikaistenkin, on käynyt niin kauheasti, että lankeamiseni ei johtunut jonkun naisen sulojen luonnollisesta lumosta, — ei, minua ei vietellyt kukaan nainen, vaan minä lankesin siksi, että ympäristöni näki siinä, mihin lankesin, toiset — täysin luvallisen ja terveydelle hyödyllisen toimituksen, toiset — aivan luonnollisen, ei ainoastaan anteeksiannettavan, vaan kerrassaan viattoman huvituksen nuorelle miehelle. Minä en ymmärtänytkään sitä miksikään lankeemukseksi, antauduin yksinkertaisesti vain niihin nautintoihin ja niiden tarpeiden tyydyttämiseen, jotka, kuten minulle oli opetettu, olivat ominaisia määrätyssä iässä oleville, antauduin siveettömyyteen, samoin kuin olin alkanut juoda ja tupakoida. Mutta tässä ensimäisessä lankeemuksessa oli kuitenkin jotakin erikoista ja liikuttavaa.
"Heti senjälkeen, ennenkuin vielä olin poistunut huoneestakaan, tuli mieleni alakuloiseksi, niin surulliseksi, että olisin tahtonut itkeä. Itkeä viattomuuteni kadottamista, iäksi turmeltua suhdettani naiseen. Luonnollinen, yksinkertainen suhde naiseen oli iäksi turmeltu. Sen jälkeen en ole ollut enkä ole voinut olla puhtaassa suhteessa naisen kanssa. Minusta oli tullut irstailija. Ja irstailijan tila on samankaltainen, fyysillinen kuin morfinistin, juomarin, tupakoitsijan. Samoinkuin morfinisti, juomari ja tupakoitsija jo on epänormaali, niin on sellainenkin mies, joka on etsinyt nautintoa useammista naisista, epänormaali, iäksi turmeltunut ihminen — irstailija. Samoinkuin juomarin ja morfinistin voi heti tuntea kasvoista, eleistä, aivan samoin voi tuntea irstailijankin. Irstailija voi pidättäytyä, taistella; mutta hän ei voi enää milloinkaan olla yksinkertaisessa, selvässä, puhtaassa suhteessa naiseen. Irstailijan voi heti tuntea tavasta, jolla hän katsahtaa nuoreen naiseen ja silmäilee häntä. Minusta tuli irstailija ja pysyin sellaisena, ja se minut tuhosi."