V.
"No, niin. Sitten menin yhä pidemmälle, yhä useammin poikkeilin oikealta tieltä. Hyvä Jumala! Kun muistelen kaikkia rivouksiani, niin aivan kauhistun! Muistelen, kuinka toverit minua pilkkasivat muka viattomuuteni tähden! Ja mitä kaikkea kuulimme 'kultaisesta nuorisosta', upseereista, pariisilaisista! Ja kaikki nuo herrat, minäkin, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat, joilla oli tunnollamme satoja mitä erilaatuisimpia rikoksia naista vastaan, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat astumme puhtaiksi pestyinä, posket silkoisina, hajuvesillä tuoksuvina, valkeissa paidoissamme, hännystakissa tahi virkapuvussa vierassuojaan tahi tanssisaliin, — kas siinä puhtauden tunnuskuva, ihastuttava näky!
"Sillä ajatelkaahan, kuinka pitäisi olla ja kuinka on. Pitäisi olla niin, että kun tuollainen herrasmies seurassa astuu sisareni, tyttäreni luo, minä tuntiessani hänen elämäntapansa menisin hänen luokseen, kutsuisin hänet syrjään ja hiljaa sanoisin: 'ystäväiseni, tiedänhän minä, kuinka sinä elät, kuinka ja keiden seurassa vietät yösi. Täällä ei ole sinun paikkasi. Täällä on puhtaita, viattomia nuoria tyttöjä. Poistu täältä!' Näin pitäisi olla; mutta sensijaan on niin, että kun sellainen herra tulee ja tanssittaa sisartani, tytärtäni, syleillen häntä, niin me iloitsemme, jos hän on rikas ja hänellä on vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, vaikkapa taudinkin jälkiä, — vähät siitä, parantaminen käy nykyään helposti. Tiedän, kuinka monet ylhäisimpiin piireihin kuuluvat vanhemmat ovat naittaneet tyttäriään miehille, jotka potevat erästä tiettyä tautia. Oi,… iljettävää! Mutta on tuleva aika, jolloin kaikki tuo saastaisuus ja valhe paljastetaan!"
Hän äännähti jonkun kerran ominaisella tavallaan ja kävi juomaan teetä. Tee oli tavattoman väkevää, eikä ollut vettä, jolla laimentaa sitä. Minä tunsin kiihoittuneeni niistä kahdesta lasillisesta, jotka olin juonut. Häneenkin varmaan vaikutti tee, sillä hän kiihoittui kiihoittumistaan. Hänen äänensä kävi yhä laulavammaksi ja kuvailevammaksi. Hän muutti lakkaamatta asentoaan, milloin otti lakin päästään, milloin pani sen taas päähänsä ja hänen piirteensä muuttuivat omituisesti ympäröivässä puolipimeässä.
"No niin, sellaista elämää vietin kolmikymmenvuotiaaksi, heittämättä hetkeksikään mielestäni ajatusta mennä naimisiin ja perustaa mitä ihanteellisin, puhdas perhe-elämä, ja siinä mielessä katselin itselleni tarkoitukseen sopivaa tyttöä", jatkoi hän. "Minä ryvin siveettömyyden saastassa ja samall'aikaa etsin tyttöjä, jotka olisivat olleet kyllin puhtaita soveltuakseen minulle.
"Usein hylkäsin juuri siksi, etteivät olleet tarpeeksi puhtaita, minulle kelvatakseen; vihdoin löysin sellaisen, jota pidin itselleni ansiokkaana. Hän oli toinen erään aikoinaan sangen rikkaan, mutta sitten köyhtyneen pensalaisen tilanomistajan kahdesta tyttärestä.
"Eräänä iltana, kun olimme olleet soutelemassa ja palasimme yöllä kuutamossa kotiin, ja minä istuin hänen vieressään ihaillen hänen siromuotoista, tiukasti kiinnivedetyn Jersey-takin verhoamaa vartaloaan ja suortuviaan, — päätin yht'äkkiä, että hän se on. Minusta tuntui sinä iltana, että hän ymmärsi kaiken, kaiken, ja että tunsin ja ajattelin mitä ylevimpiä asioita. Mutta todellisesti oli kaikki vain sitä, että Jersey-takki sopi hänelle erikoisesti, samoin suortuvat, ja että hänen läheisyydessään vietetyn päivän jälkeen halusin päästä häntä vieläkin lähemmäksi.
"On ihmeellistä, kuinka täydellisesti ihminen on sen harhaluulon vallassa, että kauneus on samaa kuin hyvä. Kaunis nainen puhuu tyhmyyksiä, kuuntelet etkä kuule tyhmyyksiä, vaan jotakin viisasta. Hän puhuu, tekee mitä ilkeyttä tahansa, ja näet jotakin suloista. Ja milloin hän ei puhu tyhmyyksiä eikä rivouksia, mutta on kaunis, niin olet heti varma siitä, että hän on ihmeteltävän kaunis, älykäs ja siveellinen.
"Palasin kotiin haltioissani ja päätin mielessäni, että hän oli siveellisen täydellisyyden huippu ja siksi kyllin ansiokas tulemaan vaimokseni, ja seuraavana päivänä menin ja kosin häntä.
"Selvittämätön käsitteiden sekaannus! Tuhannesta naimisiin menevästä miehestä, ei yksin meidän säädyssämme, vaan kaikeksi onnettomuudeksi kansankin keskuudessa, on tuskin yhtä, joka ei ennen avioliittoon astumistaan olisi ollut naimisissa jo kymmenesti, ehkäpä sadasti, tuhannestikin, kuin mikä Don Juan.
"Nykyään, totta kyllä, on, — olen kuullut ja nähnyt, — puhtaita nuoria miehiä, jotka tuntevat ja tietävät, ettei se ole leikkiä vaan suuri asia.
"Jumala heitä auttakoon! Mutta minun aikanani ei ollut ainoatakaan sellaista kymmenestä tuhannesta. Ja kaikki tietävät sen, mutta tekeytyvät tietämättömiksi. Kaikissa romaaneissa kuvaillaan yksityiskohtia myöten sankarien tunteet, lammikot ja pensaat, joiden luona he kulkevat; mutta kun kuvaillaan heidän suurta rakkauttaan johonkin neitoon, ei sanallakaan mainita siitä, mitä ihaillun sankarin elämässä aikaisemmin on tapahtunut: ei sanaakaan hänen käynneistään porttoloissa, kamarineidoista, keittiöpalvelijattarista, toisten miesten vaimoista. Jos onkin niin säädyttömiä romaaneja, niin niitä ei anneta lukea, ei ainakaan niiden, joiden ennen kaikkea tarvitsisi tämä tietää, — nuorten tyttöjen.
"Aluksi neidoille näytetään sellaista naamaa, kuin sitä siveettömyyttä, mikä täyttää puolet kaupunkiemme, maakyliemmekin elämästä, ei olisi lainkaan olemassa. Sitten totutaan tähän teeskentelyyn siinä määrin, että vihdoin aletaan itse vilpittömästi uskoa, että kaikki olemme perin siveellisiä ihmisiä ja elämme täysin siveellisessä maailmassa. Tytöt, poloiset, uskovat siihen aivan todenteolla. Niin uskoi minunkin onneton vaimoni. Muistan vielä, kuinka sulhasena ollessani näytin hänelle päiväkirjani, josta hän sai tietää, vaikkakin vähäisessä määrässä, entisyyteni, ennen kaikkea — viimeisen suhteeni, jonka hän olisi voinut saada tietää muilta ja jonka senvuoksi katsoin välttämättömäksi saattaa hänen tietoonsa. Muistan hänen kauhistuksensa, epätoivonsa, hämminkinsä, kun hän sai sen tietää ja käsitti kaiken. Näin, että hän silloin olisi tahtonut purkaa välimme. Ja miksi hän ei sitä tehnytkin!…"
Posdnishev päästi taas omituisen äännähdyksensä, otti kulauksen teetä ja istui hetkisen äänettömänä.