XIX.
Hän nousi yht'äkkiä ja siirtyi aivan ikkunan luo.
"Suokaa anteeksi", virkkoi hän ja istui pari kolme minuuttia mitään puhumatta, tuijottaen ikkunaan. Sitten hän huoahti raskaasti ja tuli taas istumaan vastapäätä minua. Hänen piirteensä olivat kokonaan muuttuneet, katseensa oli surullinen, ja miltei kummallinen hymy karehti hänen huulillaan.
"Olen hiukan väsynyt, mutta jatkan. Aikaa on vielä, ei vielä sarasta. No, niin", alkoi hän taas, sytytettyään savukkeen. "Hän kävi täyteläisemmäksi siitä pitäin kuin lakkasi synnyttämästä, ja hänen tautinsa — alituinen huoli lasten tähden — alkoi mennä ohitse… ehkei juuri sitä, mutta hän ikäänkuin selvisi humalasta, tuli tajuihinsa ja näki ympärillään Jumalan maailman ja sen riemut, jotka hän oli unohtanut, mutta jossa hän ei ollut osannut elää, — Jumalan maailman, jota hän ei lainkaan käsittänyt. 'Kumpa vain en päästäisi käsistäni! Aika rientää, eikä tule takaisin!' Minusta tuntuu, että hän ajatteli tai pikemminkin tunsi niin, eikähän hän olisi voinut ajatella eikä tuntea toisin: hänet oli kasvatettu siihen ajatukseen, että maailmassa vain yksi on jonkin arvoista — rakkaus. Hän joutui naimisiin, sai jotakin tästä rakkaudesta, joka ei ainoastaan ollut kaukana siitä mitä oli luvattu, odotettu, mutta jonka lisäksi tuli paljon pettymyksiä, kärsimyksiä ja vielä aivan odottamaton vaiva — sellainen lapsijoukko! Tämä vaiva näännytti hänet. Ja nyt hän saikin avuliailta lääkäreiltä tietää, että voi olla lapsia saamattakin. Hän ilostui, koetteli sitä ja alkoi taas elää vain sille, mitä tunsi — rakkaudelle. Mutta rakkaus turmeltuneen, mustasukkaisen ja aina ilkeän miehen kanssa ei enää ollut oikeaa. Hänelle alkoi häämöttää jonkinlainen toinen, puhdas, uusi rakkaus; niin ainakin arvelin hänestä. Hän alkoi katsella ympärilleen, ikäänkuin odottaen jotakin. Minä näin sen enkä voinut olla vapisematta.
"Sattui tuhkatiheään, että hän, kuten ainakin, keskustellessaan kanssani toisten välityksellä, s.o. puhuen sivullisten kanssa, mutta kohdistaen sanansa minuun, mainitsi rohkeasti, lainkaan ajattelematta, että hän tuntia aikaisemmin oli puhunut aivan päinvastoin, mainitsi puolivakavasti, että äidin huoli on — petosta, ettei kannata uhrata elämäänsä lapsilleen, kun on nuoruutta ja voi nauttia elämästä. Hän huolehti lapsistaan vähemmin, ei enää niin rajattomalla antaumuksella kuin ennen, mutta alkoi hoidella itseään yhä enemmän, huolehti ulkonäöstään, vaikkakin salaillen sitä, huvitella, vieläpä kehittää itseään. Hän kävi taas innokkaasti käsiksi pianonsoittoon, joka oli jäänyt häneltä aivan unohduksiin. Siitä saikin kaikki alkunsa."
Hän kääntyi taas ikkunaan päin, tuijottaen siihen väsynein katsein, mutta taas kohta, nähtävästi ponnistaen tahtoaan, jatkoi:
"No niin, sitten tuli tuo mies…"
Hän siirtelihen ja tuhautti pari kertaa nenäänsä omituisella tavallaan.
Näin, että hänen oli tuskallista mainita, muistella tuota miestä, puhua hänestä. Mutta hän pakotti itseään, ja ikäänkuin mursi sulun, joka oli hänen tiellään, ja jatkoi päättävästi:
"Hän oli kurja mies, minun silmissäni, minun arviointini mukaan. Ei suinkaan sen merkityksen tähden, mikä hänelle tuli minun elämässäni, mutta siksi, että hän todella oli sellainen. Se, että hän oli huono ihminen, todistaa vain, miten syyntakeeton vaimoni oli. Ellei tuo mies, niin joku toinen, niin olisi ehdottomasti käynyt!"
Hän vaikeni taas hetkeksi.
"Hän oli musiikkimies, viuluniekka; ei ammattilainen, mutta puoliammattilainen, puolijulkinen henkilö. Hänen isänsä, tilanomistaja, oli isäni naapuri. Isä menetti omaisuutensa, ja lapset — niitä oli kolme poikaa — etsivät itselleen toimen; yksi heistä, nuorin, juuri tämä, joutui ristiäitinsä hoiviin Pariisiin. Siellä hänet pantiin konservatorioon musikaalisten lahjojensa tähden, ja hän pääsi sieltä viulutaiturina ja esiintyi konserteissa. Ihmisenä hän oli…" hän ei jatkanut lausettaan, nähtävästi jottei olisi sanonut hänestä pahaa, vaan sanoi nopeasti. "No niin, enhän tiedä, miten hän sen jälkeen eli, tiedän vain, että hän tänä vuonna ilmestyi Venäjälle ja tuli minun luokseni.
"Mantelinmuotoiset, kosteat silmät, punaiset, hymyilevät huulet, vahatut pikkuviikset, tukka tuoreimman kuosin mukaisesti kammattu, puku kuosikas, kasvot typeränsievät — sellaiset, joista naiset sanovat: ei hullumpi — ruumiinrakenne heikko, vaan ei silti epämuodostunut, istuinseutu sangen voimakkaasti kehittynyt, kuten naisilla, kuten hottentoteilla, sanotaan. Myöskin hottentottien sanotaan olevan musikaalisia. Tuttavallisuuksiin pyrkivä niin suuressa määrin kuin mahdollista, mutta tarkkavainuinen ja aina valmis pysähtymään vähäisimmänkin esteen tiellä, ulkonaisen arvokkuuden vaatimuksia noudattava, nappikengissään, loistavan värisissä kaulahuiveissa ja kaikessa muussa pariisilaisvivahdus, jonka ulkomaalaiset Pariisissa omaksuvat ja joka uutuuden-erikoisuudellaan aina vaikuttaa naisiin. Käyttäytymisessä ja puhetavoissa teennäinen, ulkonainen hilpeys. Tuo tapa, tiedättehän, puhua kaikesta vihjauksin ja katkolausein, ikäänkuin toinen luonnollisestikin kaiken tietäisi, muistaisi ja voisi itse täydentää.
"Tämä mies se musiikkineen oli kaiken aiheena. Oikeudessa asia esitettiin siten, että kaikki oli tapahtunut mustasukkaisuudesta. Ei ollut niin mitään, tahi eipä niinkään, ettei mitään ollut, mutta ei siinä mielessä. Oikeudessa päätettiinkin, että minä olin petetty aviomies ja tein murhan puolustaessani loukattua kunniaani (niinhän se on heidän kielellään). Ja siitä syystä minut vapautettiin. Koetin oikeudessa selvittää syitäni, mutta he käsittivät sen siten, että tahdoin puhdistaa vaimoni.
"Hänen suhteillaan tähän soittajaan, millaiset ne olivatkin, ei ollut minulle mitään varsinaista merkitystä, eikä hänelle itsellekään. Ratkaiseva merkitys oli sillä, mistä olen teille kertonut, minun sikamaisuudellani. Kaikki tapahtui siksi, että meidän välillämme oli tuo kauhea kuilu, josta teille puhuin, tuo katkeamaisilleen jännitetty viha toisiamme kohtaan, jonka vallitessa ensimäinen aihe riitti aikaansaamaan lankeamisen. Riitamme olivat viime aikoina jotakin kerrassaan hirveätä ja koskivat erikoisen tuskallisesti, ja niiden välillä purkautui eläimellinen intohimomme ilmoille aivan erikoisen kiihkeänä.
"Ellei tämä mies olisi tullut, niin joku toinen. Ellei mustasukkaisuus, niin jokin toinen aihe. Minä vakuutan, että kaikki aviomiehet, jotka elävät siten, kuin minä elin, rupeavat ehdottomasti irstailemaan tahi eroavat vaimoistaan tahi surmaavat itsensä tai vaimonsa, kuten minä tein. Jos on joku, jonka ei ole niin käynyt, on se perin harvinainen poikkeustapaus. Minäkin, ennenkuin lopetin siten, kuin lopetin, olin useita kertoja tekemäisilläni itsemurhan, ja vaimonikin otti useita kertoja myrkkyä".