V
PERIAATTEET.
Otin paperiarkin ja aijoin aluksi tehdä luettelon velvollisuuksista ja lukutöistä ensi vuodeksi. Paperi oli sitä ennen viivotettava. Mutta kun viivotinta en sattunut löytämään, käytin siihen tarkotukseen latinan sanakirjaa. Vedettyäni mustekynällä viivan pitkin sanakirjan reunaa ja siirrettyäni tämän alemmas näyttäytyi paperilla viivan asemasta pitkulainen mustelätäkkö. Sitä paitsi sanakirjaa ei riittänyt viivan koko pituudelle ja viiva kiertyi sen pehmeän kulman mukaan. Otin toisen paperin ja siirtämällä sanakirjaa sain jotakuinkin viivotetuksi. Jaettuani velvollisuudet kolmeen luokkaan: velvollisuuksiin itseäni, lähimmäistä ja Jumalaa kohtaan, aloin kirjottaa ensimäisiä, mutta niitä ilmaantui olevan niin paljon ja niin monenlaatuisia, että näyttäytyi tarpeelliseksi tehdä selkoa yleensä "elämän periaatteista", ja vasta sitten ryhtyä erittelemiseen. Otin kuusi paperiarkkia, ompelin niistä vihon ja kirjotin päällekirjotuksen "Elämän periaatteita." Nuo kaksi sanaa tuli kirjotetuksi niin vinosti ja epätasaisesti, että olin kauan kahden vaiheilla kirjotanko ne uudestaan, ja kauan tuskailin nähdessäni rikkirevityn arkin ja tuon päällekirjotuksen. Miksi kaikki on päässäni niin selvänä, mutta saa niin kömpelön muodon paperilla ja yleensäkin elämässä, kun tahdon toteuttaa jotakin siitä mitä ajattelen?…
— Pappi on saapunut, tehkää hyvin ja tulkaa alas, ilmotti Nikolai. Piilotin vihon pöytälaatikkoon, katsahdin peiliin, kampasin tukkani pystyyn, mikä vakaumukseni mukaan teki minut miettiväisen näköiseksi, ja menin alas kabinettihuoneeseen, missä pöytä oli jo katettuna ja sen päälle pyhäinkuva sekä palavia vahakynttilöitä asetettu. Isä astui huoneeseen yhteen aikaan toisesta ovesta. Pappi, harmaapäinen munkki, jonka kasvot oli vanhat ja ankarat, siunasi paraillaan isää. Isä suuteli hänen pienenlaista, leveää ja kuivaa kättänsä; minä tein samoin.
— Käskekää Volodja sisälle, sanoi isä. — Missä hän on? Taikka antaa olla, sehän valmistuu ripille yliopistossa.
— Hän lukee ruhtinaan kanssa, sanoi Katinka ja katsahti Ljubotshkaan. Tämä äkkiä punastui jostakin syystä, rypisti silmänsä ikäänkuin muka jokin olisi tehnyt hänelle kipeätä ja meni pois huoneesta. Minä menin hänen perässään. Hän pysähtyi vierashuoneeseen ja kirjotti taas jotakin lyijykynäsellä paperilappuunsa.
— Joko teit taas uuden synnin, kysyin minä.
— En, ei se ole mitään, muuten minä vaan, vastasi hän punehtuen.
Samassa kuului eteisestä kuinka Dmitri jätti hyvästiä Volodjalle.
— Sinäpä otat kaikki kiusauksen kannalta, sanoi Katinka tullen huoneeseen ja kääntyen Ljubotshkan puoleen.
En voinut ymmärtää mitä sisarelle oli tullut: hän oli niin hämillään, että silmät kyyneltyivät, ja että tämä hämminki muuttui vihdoin suuttumukseksi häneen itseensä ja Katinkaan.
— Näkyy selvästi, että olet muukalainen (mikään ei voinut niin loukata Katinkaa kuin tämä nimitys, ja juuri siksi Ljubotshka olikin sitä käyttänyt) — edessä on niin suuri asia, jatkoi hän vähän mahtavoiden: — ja sinä tahallasi ärsytät minua… sinun pitäisi ymmärtää, ettei tämä ole mitään leikkiä.
— Arvaappa, Nikolenka, mitä hän kirjotti! sanoi Katinka loukkaantuneena muukalaisen nimitykseen: — hän kirjotti…
— En olisi todellakaan luullut sinua noin ilkeäksi, sanoi Ljubotshka, joka oli kokonaan tullut tolaltaan, ja meni pois: — semmoisena hetkenä, ja ihan tahallaan koko ajan johdattaa syntiin. Enpä minäkään urki enkä kysele sinun tunteitasi ja kärsimyksiäsi.