XXIII.

Minä huomasin syyksi ihmisten kärsimyksiin ja turmelukseen sen, että toiset ihmiset ovat toisten orjina, ja siitä tein hyvin yksinkertaisen johtopäätöksen. Jos kerran tahdon auttaa ihmisiä, pitää minun ennen kaikkea olla aikaansaamatta niitä onnettomuuksia, joista tahdon ihmisiä auttaa, s.o. olla osaa ottamatta ihmisten orjuuttamiseen. Ihmisten orjuuttamiseen minua saattoi se, että olin lapsuudestani tottunut olemaan työtä tekemättä ja käyttämään hyväkseni toisten työtä, eläen yhteiskunnassa, joka ei ainoastaan ollut tottunut tuohon toisten ihmisten orjuuttamiseen, vaan joka puolustaa sitä kaikellaisilla taidokkailla ja taidottomilla viisasteluilla. Minä tein sen yksinkertaisen johtopäätöksen, että, ollakseni aikaan saamatta ihmisten kärsimyksiä ja turmelusta, minun pitää niin vähän kuin mahdollista käyttää hyväkseni toisten työtä ja niin paljon kuin mahdollista itseni tehdä työtä. Minä tulin pitkän mutkan kautta siihen välttämättömään johtopäätökseen, jonka kiinalaiset tuhat vuotta sitten ovat tehneet lauselmassaan: jos on olemassa yksi joutilas ihminen, niin on olemassa toinen, joka on nälkään kuolemassa. Minä tulin siihen yksinkertaiseen ja luonnolliseen johtopäätökseen, että, jos minä säälin sitä piinaantunutta hevosta, jolla ratsastan, niin on ensi tehtäväni nousta pois sen selästä ja kävellä omin jaloin.

Tämä vastaus, joka antaa niin täydellisen tyydytyksen siveelliselle tunteelle, huikaisi silmiäni, ja huikaisee meidän kaikkien silmiä, niin ett'emme sitä näe ja katsomme syrjään.

Etsiessämme parannusta yhteiskunnallisista taudeistamme, etsimme sitä joka taholta: sekä hallitusmielisistä että hallitusvastaisista, sekä tieteellisistä että filantroopillisista taikauskoista, emmekä näe sitä, mikä on jokaisen silmäin edessä.

Sille, joka todellakin vilpittömästi kärsii meitä ympäröivien ihmisten kärsimysten vuoksi, löytyy mitä selvin, yksinkertaisin ja helpoin keino, ainoa mahdollinen parantamaan meitä ympäröivää onnettomuutta ja tekemään meidän elämämme lailliseksi, — se keino, jonka Johannes Kastaja neuvoi, kun häneltä kysyttiin: mitä meidän on tekeminen, ja jonka Kristus vahvisti: olla omistamatta enempää, kuin yhden puvun, olla omistamatta rahaa, s.o. olla käyttämättä hyväkseen toisten työtä, ja senvuoksi ennen kaikkea tehdä omin käsin kaikki, minkä voi.

Se on niin yksinkertaista ja selvää. Mutta se on yksinkertaista ja selvää silloin, kun tarpeet ovat yksinkertaiset ja selvät, ja kun ihminen itse on vielä raitis eikä ole pilaantunut luihin ja ytimiin asti laiskuuden ja joutilaisuuden kautta. Jos minä asun maalla, makaan uunin päällä ja annan velalliseni, naapurini, pilkkoa puita ja lämmittää uunia, niin on selvää, että minä laiskottelen ja estän naapuriani omaa työtään tekemästä. Minua rupeaa hävettämään ja minun on ikäväkin aina loikoa, ja jos jänteeni ovat tottuneet työhön, niin menen itse puita hakkaamaan.

Mutta niin kauan on kaiken näköisen orjuuden kiusaus elänyt, niin paljon on se kasvattanut keinotekoisia tarpeita, niin paljon näihin tarpeisiin nähden eri tottumuksien asteilla olevia ihmisiä on punoutunut toinen toiseensa, niin ovat ihmiset aikain kuluessa turmeltuneet ja veltostuneet, semmoisia monimutkaisia viettelyksiä ja puolustuksia ovat he ylellisyydelleen ja joutilaisuudelleen keksineet, että joutilaisuuden portaitten huipulla olevan ihmisen ei ole läheskään niin helppo ymmärtää syntiänsä, kuin sen talonpojan, joka pakoittaa naapuriansa lämmittämään uunia.

Näitten portaitten ylimmällä astimella olevien ihmisten on hirmuisen vaikeata käsittää sitä, mitä heiltä vaaditaan. Heidän päätänsä huimaa noitten valheen portaitten korkeus, kun he ajattelevat sitä paikkaa maan päällä, johon heidän on laskeutuminen, ruvetakseen elämään edes johonkin määrin inhimillisesti, ja sen vuoksi tämä yksinkertainen ja selvä totuus näyttää näistä ihmisistä kummalliselta.

Ihmisestä, jolla on kymmenen palvelijaa, liveripukuisia lakeijoja, kuskeja, kokkeja, komeita tauluja seinillä, piaanoja y.m., näyttää tietysti omituiselta, jopa naurettavaltakin se, mikä oikeastaan on jokaisen tavallisen ihmisen yksinkertaisin ja lähin tehtävä, nimittäin: pilkkoa itse puut, joilla keitetään hänen ruokansa ja lämmitetään hänen uuninsa, puhdistaa itse kalossinsa tai kenkänsä, tuoda itse pesuvetensä ja viedä ulos likavesi.

Mutta paitsi sitä etäisyyttä, joka eroittaa ihmiset totuudesta, on vielä toinenkin syy estämässä heitä näkemästä velvollisuuttaan tehdä yksinkertaisinta ja heille itselleen luonnollisinta ruumiillista työtä, nimittäin kaikkien toisistaan riippuvien rikasten ihmisten olosuhteitten ja etujen monimutkaisuus ja sekavuus.

Eräänä aamuna, kun tulin ulos käytävään, oli palvelija paraikaa lämmittämässä uunia, josta lämmin johtui poikani huoneeseen. Astuin sisään. Poika nukkui vielä, vaikka kello oli 11. Oli nimittäin juhlapäivä ja koulusta oli lupaa.

Hyvinvoipa, 18 vuotias nuorukainen, jolla on jo partaakin, syötyään illalla vatsansa täyteen, nukkuu yhteentoista asti. Ja saman ikäinen miespalvelija on noussut varhain, suorittanut koko joukon tehtäviä ja lämmittää jo kymmenettä uunia, pojan yhä nukkuessa. "Kun ei tuo palvelija edes lämmittäisi hänen uuniansa, että tuo hyvinvoipa laiska ruumis saisi vähän palella!" ajattelin itsekseni, mutta samassa muistin, että sama uuni lämmittää myöskin taloudenhoitajattaren huonetta. Tuo 40 vuotias nainen oli edellisenä yönä saanut kolmeen asti valvoa illallisen valmistuksen ja astiain pesun vuoksi, ja kuitenkin noussut kello 7. Hän ei voinut itse lämmittää uunia sillä hänellä ei ollut siihen aikaa. Palvelija lämmitti hänen edestään. Mutta samalla sai lämmintä laiskurikin.

Totta on, että kaikkien edut ovat toisiinsa punoutuneet, mutta arvelematta sanoo jokainen omatunto, millä puolen on työ ja millä puolen joutilaisuus. Eikä sitä sano ainoastaan omatunto, vaan sen sanoo kaikkein selvimmin tilikirja. Mitä enemmän joku tuhlaa rahaa, sitä enemmän hän pakoittaa toisia edestänsä työtä tekemään, ja mitä vähemmän hän tuhlaa, sitä enemmän hän tekee työtä.

Entä teollisuus, entä yhteiskunnallinen yritteliäisyys, ja lopuksi kaikkein peloittavimmat sanat: kulttuuri, tieteiden ja taiteiden kehittyminen?