VII KOHTAUS.
Samat ja Nikita.
Nikita. Anisja! Eukko! Kuka tässä tulee? (Anisja luo katseensa ylös, vaan kääntyy vastaamatta pois.)
Nikita. (Vihaisesti) Kuka tässä tulee? Vai oletko unhottanut?
Anisja. Ole mahtailematta! Ja tule sisään!
Nikita. (Vielä vihaisemmin.) Kuka tässä tulee?
Anisja. (Menee ja tarttuu häntä käsivarresta.) Mieheni, ka. Tule tupaan!
Nikita. (Vastustellen.) No niin, miehesi! Vaan mikä on miehesi nimeltään? Sano, niinkuin sanoa pitää.
Anisja. Ole jo tuossa! — Nikita.
Nikita. No niin. Mutta isän nimen mukaan, — hölö!
Anisja. Akimitsh. No!
Nikita. (Yhä ovella.) No niin! Vaan sano vielä, mikä on sukunimi?
Anisja. (Nauraa ja vetää kädestä.) Tshilikin. Sekös nyt on hiivassa.
Nikita. No niin! (Pitää kiinni oven pielestä.) Ei, sano vielä, millä jalalla Tshilikin astuu tupaan?
Anisja. Lopeta jo, — kylmetät tässä tuvan.
Nikita. Vastaa! Millä jalalla?! Sinun pitää vastata!
Anisja. (itsekseen.) Suututtaa jo. No, vasemmalla. Tuletko jo sisään, vai?!
Nikita. No niin!
Anisja. Katsohan, kuka tuvassa on.
Nikita. Isä? Ka, enhän minä isää kammo. Isälle voipi kyllä kunniaa osoittaa. Päivää, isä. (Kumartaa hänelle ja antaa kättä.) Minulla on kunnia tervehtiä.
Akim. (Vastaamatta.) Näetsen, näetsen, minkä se viina tekee. Ruokottomuutta se on.
Nikita. Viinako? Ettäkö olen juonut? No, siihen olen suoraan syypää, että olen juonut ystävän kanssa hänen terveydekseen.
Anisja. Mene ja pane maata!
Nikita. Eukko! Missä minä seison? Vastaa!
Anisja. Lakkaa jo ja mene maata!
Nikita. Me tässä vielä isän kanssa samovaari tyhjennetään. Pane samovaari kiehumaan. Akulina, tuletko sisään, vai?!