XIV KOHTAUS.
Pjotr, Akim, Matrjona ja Nikita.
Matrjona. (Pjotrille.) Niin se on aina, Pietari Ignatjitsh. Ja semmoinen se on toraisa tuo ukko: minkä se päähänsä saa, niin sitä ei saa millään sieltä ulos. Turhaan nyt vain sinua vaivattiin. Ja eläköön ja olkoon poika ennallaan! Pidä häntä palvelijanasi!
Pjotr. Mitenkäs se sen laita on, Akim?
Akim. Enpä, tuota, minä mitä ole tahtonut pojalta omaa tahtoa riistää, kun ei vain… Olisin vain, näetsen tuota, tahtonut, että…
Matrjona. Sotket taaskinsa mitä sotket, itse tietämättä, mitä haastat. Eläköön ja olkoon ennallaan! Itsekään hän ei tahdo paikastaan lähteä. Ja minnekä me hänet… tullaanhan sitä ilmankin toimeen.
Pjotr. Sen minä vain sanon, Akim, että jos kesäksi hänet ottaa tahdot, niin en häntä talveksikaan tarvitse. Jos ollakseen, niin olkoon koko vuoden.
Matrjona. Vuodeksi se pannaankin. Ja kotona me, työaikaan, jos niiksi tulee, kyllä palkataan joku. Poika olkoon ja eläköön, kunhan sinä vain meille kymmenikön pistät…
Pjotr. Vuodeksiko sitte vielä vai?
Akim. (Huoahtaen.) Mitäs?! Siltä, näetsen, kun, tuota, näyttää, että, tuota… niin mitäs sille, tuota…
Matrjona. Vielä vuodeksi. Palkastahan kyllä sovitaan, ja kymmenikön kun nyt annat, niin päästään lähtemään. (Nousee ja kumartaa.)