XV KOHTAUS.
Nikita ja Anisja.
Anisja. Voi minua poloista! Ei se sitä ilman aikojaan sanonut: vaan näköjään jotakin ajatteli. (Menee Nikitan hio.) Mitäs sinä sanoit, että rahat ovat lattiassa, kun eivät ole.
Nikita. (Ei vastaa, vaan itkee.) En mitään pahaa ole häneltä saanut, vaan paljasta hyvää. Ja mitä olenkaan tehnyt!
Anisja. Ole tuossa! Missä rahat ovat?
Nikita. (Vihaisesti.) Mistä minä tiedän. Etsi itse!
Anisja. Kovinpa olet sääliväinen!
Nikita. Sääli minun on häntä, kovin sääli. Kuinka hän itki! O—oh!
Anisja. Senkös nyt kävi sääliksi, ja vielä ketä! Koirana se on sinua kohdellut, vastikään vielä käski pellolle ajamaan. Säälisit ennemmin minua.
Nikita. Mitä sinussa on säälimistä?
Anisja. Kuolee ja rahat piiloittaa…
Nikita. Eikä piiloita…
Anisja. Voi, Nikita! Hän lähetti sisartaan hakemaan; tahtoo, näet, hänelle antaa. Hukka meidät perii! Kuinka sitä eletään, jos hän antaa rahat pois. Pellolle ajavat minutkin! Tekisit edes sinä jotakin. Sanoithan hänen eilen parvelle kiivenneen.
Nikita. Näin kyllä hänen sieltä tulevan, vaan minne hän rahat pisti, sitä en tiedä.
Anisja. Voi minun päiviäni! Menenpähän sieltä etsimään. (Nikita vetäytyy syrjään.)
XVI KOHTAUS. i
Samat ja Matrjona (tulee tuvasta, laskeutuu Anisjan ja
Nikitan luo, kuiskaten.)
Matrjona. Elä mene minnekään. Rahat on hänellä. Minä tunnustelin; ristinyörissä riippuvat.
Anisja. Voi minun päiviäni!
Matrjona. Jos nyt päästät käsistäsi, niin et kuuna päivinä saa. Sisar tulee ja sieppaa.
Anisja. Jos tulee, niin hän antaa ne hänelle, se on varma. Vaan mitä minä nyt teen? Voi minun päiviäni!
Matrjona. Mitäkö pitää tehdä? Katsohan tänne: samovaari kun on kiehunut, niin mene ja valmista tee, ja kaada hänelle (kuiskaten); paperista karista kaikki ja anna hänen juoda. Kun on kupillisen juonut, niin silloin otat häneltä rahat. Ei vain hän sitä sitte enää kellekkään kerro.
Anisja. Voi, pelottaa!
Matrjona. Elä nyt pakise, vaan tee väleen; minä sill’aikaa hänen sisartaan vartioin, jos niiksi tulee. Eläkä hairahdu, vaan ota rahat ja tuo tänne. Nikita ne sitte kätkee.
Anisja. Voi minun päiviäni! Kuinka minä siihen ryhdyn ja… ja…
Matrjona. Elä pakise, sanon minä, vaan tee niinkuin käsken. Nikita!
Nikita. Mitä?
Matrjona. Istu ja odota tuossa seinävieruksella, jos mitä saat toimeksi.
Nikita. (Tehden liikkeen kädellään.) No jo ne naiset keksii! Tykkenään ihan kietovat verkkoihinsa. Olkaa ja jääkää! Pitää todellakin mennä perunoita nostamaan.
Matrjona. (pidättää hänet tarttumalla hänen käsivarteensa) Odota, sanon minä.