XVII KOHTAUS.
Samat ja Anjutka (tulee).
Anisja. No? Mitä?
Anjutka. Hän oli tyttärensä luona kaalimaassa. Tulee siinä paikassa.
Anisja. Jos tulee, mitä me sitte teemme?
Matrjona. Kyllä kerkiät! Tee, niinkuin käsken.
Anisja. En tiedä enää itse, — en mitään; ihan on pääni sekaisin. Anjutka! Mene, sirkkuseni, vasikoita katsomaan, etteivät metsään juoksisi. Oi, en uskalla minä…
Matrjona. Mene tuossa jo! Varmaan on samovaarikin jo kiehunut maahan.
Anisja. Voi, polonen päiviäni! (Menee.)