XXII.
Samana iltana lähti Pierre Rostoveille toimittamaan ruhtinas Andreilta saamaansa tehtävää. Natasha oli vielä vuoteessa, kreivi oli klubissa. Pierre jätti kirjeet Sonjalle ja meni itse Maria Dmitrijevnan huoneeseen, sillä tämä oli utelias tietämään, mitä ruhtinas Andrei oli arvellut asiasta. Kymmenkunnan minuutin kuluttua tuli Sonja Maria Dmitrijevnan huoneeseen.
— Natasha tahtoo välttämäti tavata kreivi Pietari Kirillovitshia, — hän sanoi.
— Kuinkas sitten? meneekö hän sitten teidän makuuhuoneeseenne? Teillä ei ole siellä edes siistitty, — sanoi Maria Dmitrijevna.
— Ei, Natasha on pukeutunut ja odottaa vierashuoneessa, — vastasi Sonja.
Maria Dmitrijevna kohautti harteitaan.
— Milloinkahan se kreivitärkin saapuu; olen aivan menehtyä. Kuulehan, ole varuillasi, älä sano hänelle kaikkea... — kääntyi Maria Dmitrijevna Pierreen. — Sääli on häntä jo sättiäkin, niin on surkeassa tilassa, niin surkeassa!
Natasha seisoi keskellä vierashuonetta. Hän oli tavattomasti laihtunut: kasvot olivat kalpeat, ja ilme ankara, mutta hän ei näyttänyt lainkaan häpeävän, kuten Pierre oli olettanut. Kun Pierre ilmestyi ovelle, joutui Natasha hämilleen, sillä hän ei tietänyt, pitikö hänen mennä Pierren luo, vai pitikö odottaa häntä paikallaan.
Pierre astui nopein askelin hänen luokseen. Hän arveli, että Natasha tavallisuuden mukaan ojentaisi hänelle kätensä, mutta tämä pysähtyi hänen eteensä kädet rentoina sivuilla ja hengitti raskaasti. Tällaisessa asennossa oli hän usein ennenkin seisonut keskellä huonetta hankkiutuessaan laulamaan, mutta nyt oli kasvojen ilme aivan toinen.
— Pietari Kirillovitsh, — alkoi Natasha hätäisesti, — ruhtinas Bolkonski on ollut ystävänne, on vieläkin ystävänne, — korjasi hän (hänestä tuntui kaikki olleelta, kaikki tuntui nyt aivan uudelta). — Hän pyysi minua silloin turvautumaan teihin...
Pierre katseli vaieten Natashaan, ynisten nenäänsä. Hän oli näihin saakka sydämessään moittinut Natashaa ja koettanut häntä halveksia, mutta nyt kävi hänen niin sääliksi tyttö rukka, ettei hänen sydämeensä enää jäänyt moitteen sijaa.
— Hän on nyt täällä; sanokaa hänelle ... että hän antaisi minulla anteek ... antaisi anteeksi.
Hän pysähtyi ja alkoi hengittää entistään raskaammin, muttei itkenyt.
— Kyllä ... sanon hänelle, — puhui Pierre, — mutta...
Hän ei tietänyt, mitä sanoisi.
Natasha nähtävästi säikähti Pierren ajatuksia.
— Ei, tiedän, että kaikki on lopussa, — sanoi hän hätäisesti! — Ei, se on ainiaaksi mahdotonta. Minua vain vaivaa se, että olen häntä niin loukannut. Sanokaa hänelle ainoastaan, että pyydän häneltä anteeksi, anteeksi, anteeksi kaikesta...
Hän alkoi katkerasti itkeä ja istuutui tuolille. Milloinkaan ei ollut Pierre ketään näin säälinyt.
— Sanon hänelle, sanon vielä kerran hänelle, puhui Pierre. — Mutta ... tahtoisin tietää erään...
"Mitä tietää?" kysyi Natashan katse.
— Tahtoisin tietää, rakastitteko te... — Pierre ei tietänyt, miten nimittäisi Anatolia, ja punastui hänet muistaessaan, — rakastitteko te sitä huonoa miestä?
— Älkää nimittäkö häntä huonoksi, — sanoi Natasha. — Mutta minä en tiedä mitään, en mitään...
Hän alkoi taas itkeä. Ja yhä valtavampi sääli, hellyys ja rakkaus täyttivät Pierren sydämen. Hän tunsi, miten kyyneleet tipahtelivat hänen lasiensa alta, ja hän toivoi, ettei kukaan niitä huomaisi.
— Älkäämme enään puhelko tästä, ystäväiseni, — sanoi Pierre.
Natashasta tuntui yhtäkkiä niin kummalta tämä lempeä, hellä, sydämellinen ääni.
— Älkäämme puhuko, ystäväiseni, sanon kaikki hänelle; mutta yhtä pyydän teiltä — pitäkää minua ystävänänne; ja jos tarvitsette apua, neuvoa, lyhyesti, jos tahdotte keventää sydämenne jollekulle, ei nyt, mutta sittenkun sydämenne seestyy, niin muistakaa minua. — Hän tarttui Natashan käteen ja suuteli sitä. — Olen onnellinen, jos voin...
Pierre hämmentyi.
— Älkää puhuko minulle näin: en ole sen arvoinen! — kirkasi Natasha ja aikoi poistua huoneesta, mutta Pierre pidätteli häntä kädestä.
Hän tiesi, että hänen pitäisi vielä jotain sanoa Natashalle. Mutta kun hän oli sen sanonut ihmetteli hän itsekin sanojaan.
— Olkaahan, olkaahan; koko elämä on teillä vielä edessä.
— Minulla? Ei! Minä olen kaikki menettänyt, — sanoi Natasha häveten ja halveksien itseään.
— Kaikki menettänyt? — toisti Pierre. — Jollen olisi se kuin olen, vaan maailman kaunein, viisain ja paras ihminen ja olisin vapaa, niin tällä hetkellä ryömisin jaloissanne ja rukoilisin kättänne ja rakkauttanne.
Ensi kerran monesta aikaa vuodatti Natasha kiitollisuuden ja nöyrän sydämen kyyneliä. Hän katsahti Pierreen ja poistui huoneesta.
Pierre riensi myös miltei juosten eteiseen. Onnen ja liikutuksen kyyneleet puristivat kurkkua. Hän heitti turkit hartioilleen ja istuutui rekeen.
— Minne nyt? — kysyi ajaja.
— Minne? — kysyi Pierre itseltään. — Minne voi nyt lähteä? Eihän toki klubiin tai vieraisille? — Kaikki ihmiset tuntuivat hänestä niin säälittäviltä, köyhiltä tuntemansa rakkauden ja riemun rinnalla, tuon pehmeän kiitollisen katseen rinnalla, jonka Natasha kyynelissään oli häneen heittänyt.
— Kotiin, — sanoi Pierre ja välittämättä kymmenen asteen pakkasesta hän heitti karhunnahkaturkit leveältä onnea huokuvalta rinnaltaan.
Sää oli kylmä ja kirkas. Tumma tähtitaivas kaareutui likaisten puolipimeiden katujen ja mustien kattojen yllä. Pierre katseli taivasta eikä tuntenut tämän maailman halpuutta taivaitten rinnalla, missä hänen sielunsa nyt liiteli. Arbatin torilla avautui Pierren silmille suunnattoman suuri tähtitaivas. Melkein keskellä tätä tähtipiiriä, Pretshistenkan puistokadun kohdalla, oli toisten tähtien ympäröimänä ja syleilemänä, mutta lähempänä maata, mahdottoman suuri kirkas pyrstötähti, tuo 1812 vuoden pyrstötähti, jonka sanottiin ennustavan ennen kuulumattomia kauhuja ja maailman loppua. Sen pitkä pyrstö oli kaarella ylöspäin, ja se loisti kirkkain, valkein valoin. Mutta Pierressä ei tämä kirkas tähti pitkine, säteilevine pyrstöineen herättänyt kauhun tunteita. Päinvastoin: riemukkain, kyyneleisin silmin hän katseli tätä kirkasta tähteä, joka mittaamattomat avaruudet huimaavaa vauhtia kiidettyään kierreradallaan nyt näytti pysähtyneen kuin maahan sujahtanut nuoli valitsemalleen paikalle tummalle taivaalle ja pyrstö tarmokkaasti kaaressa loisti ja säteili kirkkaan valkeana toisten lukemattomien tähtien keskellä. Pierrestä tuntui, että tämä tähti täydellisesti kuvasi hänen uuteen elämään herännyttä, pehminnyttä sydäntään.
Toisen nidoksen loppu.
[VIITESELITYKSET:]
[1] Olisi hän täytynyt hankkia.
[2] Rakastan teitä.
[3] Mutta mitä pirua teitte siellä nokkinenne.
[4] Isä rakas! Andrei!
[5] Ystävättäreni, pelkään että tämän aamuinen Frühstück [-eine] (kuten sanoo kokki Foka) teki minulle pahaa.
[6] Rohkeutta, enkelini!
[7] Ei, se on vatsa; sanokaa Maria, että se on vatsa.
[8] Jumalani! Jumalani!
[9] Rakas kreivi, olette parhaimpia oppilaitani, teidän pitää tanssia. Katsokaapa, miten paljon kauniita neitosia.
[10] Ei, rakkaani, istuskelen täällä seinustalla.
[11] Hyväilynimitys Nikolaille (Suom. muist.)
[12] Näin häviää maailman kunnia.
[13] Hieman hassahtanut, sen olen aina sanonut.
[14] Oikean hienon seurapiirin kerma, Pietarin seuramaailman intellektuaalisen olemuksen kaunis kukka.
[15] Hyvin ansiokas mies.
[16] Itse olet sitä tahtonut, George Dandin.
[17] Ruhtinas Hippolyt Kuragin — ihastuttava nuori mies. Hra Krook. Tanskan hovin asiamies — syväjärkinen mies. Hra Shitoff, hyvin ansiokas henkilö.
[18] Epäluulo on mairittelevaa!
[19] On tehtävä eroitus Wienin kabinetin ja Itävallan keisarin välillä. Itävallan keisari ei koskaan olisi voinut näin ajatella, vain kabinetti sanoo niin.
[20] Ah, rakas kreivini! Europa ei tule koskaan uskolliseksi liittolaiseksemme.
[21] Teidän täytyy välttämättä tulla minun luokseni.
[22] Preussin kuningas.
[23] Tahdoin ainoastaan sanoa, että me turhanpäiten käymme sotaa pour le roi de Prusse (s.o. turhista asioista) (Käännöksessä menettää sanaleikki merkityksensä).
[24] Tulkaa huomenna päivälliselle ... illalla. Tulkaa välttämäti ... Tulkaa.
[25] Preussin kuninkaan kanssa ja tähden.
[26] Tunnen elämässä vain kaksi todellista pahaa: ne ovat, omantunnon tuska ja sairaus. Ja ainoa hyvä on näiden pahojen puutos.
[27] Mutta asia ei ole kuten te sen käsitätte.
[28] Se on mieltäkiinnittävää, totta vieköön. — — — Mitä se Jumalan väki on?
[29] Andrei, mikset ilmoittanut edeltäkäsin?
[30] Sangen ihastuttavaa nähdä teitä. Olen hyvin tyytyväinen teidät nähdessäni.
[31] Tiedäppäs, että hän on nainen.
[32] Andrei Jumalan nimessä.
[33] Mutta, hyvä ystäväiseni, sinun pitäisi päinvastoin olla minulle kiitollinen, että selvittelen Pierrelle hartaan tuttavuutesi tähän nuoreen mieheen.
[34] Ruhtinatar, en tosiaankaan aikonut häntä loukata.
[35] Haluaisin nähdä tuon suuren miehen.
[36] Tarkoitatteko Buonapartea?
[37] Ruhtinas, tarkoitan keisari Napoleonia.
[38] Heti paikalla olen teidän käytettävänänne.
[39] Verraton vartalo ja nuoruuden tuoreus.
[40] Mitä se on?
[41] Vielä eräs anoja.
[42] Eläköön Keisari!
[43] Teidän majesteettinne, annattehan minulle luvan lahjoittaa Kunnialegionan ristin urhoollisimmalle sotilaistanne?
[44] Sille joka on ollut urhoollisin tässä viimeisessä sodassa.
[45] Teidän majesteettinne, sallinette minun kysyä pataljoonan päälliköltä?
[46] Napoleon, Ranska, urhoollisuus.
[47] Aleksanteri, Venäjä, ylevyys.
[48] Rakkaani,
[49] Hän se kaikki tekee.
[50] Pelkäätte myöhästyvänne.
[51] Yksinvaltojen peruste on kunnia, se näyttää minusta epäilemättömältä. Muutamat aateliston edut ja etu-oikeudet näyttävät minusta keinoilta tukemaan tätä tunnetta.
[52] Jos katsotte asiaa siltä näkökannalta.
[53] Siinäpä ihana luontokappale.
[54] Ihana nainen, yhtä henkevä kuin kauniskin.
[55] Ylimys.
[56] Lähetystöjen herrat.
[57] Hovipoikani.
[58] Sinisukka = oppinut nainen.
[59] Tuo on tuleva vaimokseni.
[60] Hänestä riippuvat nykyään sade ja pouta. (Ransk. sananlasku, jolla ilmaistaan, että joku on päässyt erityiseen suosioon).
[61] Sananlasku: on harvinaista. Suom. muist.
[62] Miellyttämishalu.
[63] Hellyyksien mailla.
[64] Orpanuus on vaarallinen naapuruus.
[65] Avioliitot solmitaan taivaassa.
[66] Rakas äitini.
[67] Teidän kuuliainen poikanne.
[68] Hiukset suitaan päälaelta otsalle ja niskaan ja latvat tasataan. (Suom. selit.).
[69] Venäläisten kansallinen, kolmikielinen kitaraa muistuttava soittokone. Suom. huom.
[70] Hän on kovin herttainen, mutta suvuton.
[71] Rikkoa kiellon.
[72] Hän on erittäin huomaavainen Juliaa kohtaan.
[73] Täytyy olla surumielinen.
[74] Yksinäiset puut, teidän tummat oksanne tuudittavat minut synkkeyteen ja surumieleen.
[75] Kuolemassa on pelastus ja kuolemassa on rauha. Ah, suruja vastaan ei ole olemassa muuta suojaa.
[76] Hellämielinen surumielisyys, sinä liian tunteellisia sieluja ravitseva myrkky, sinä, jota ilman onni minulle olisi mahdoton, tule, oi tule minua lohduttamaan; tule lohduttamaan synkän yksinäisyyteni kärsimyksiä ja vala salaista hurmaa runsaisiin kyynelvirtoihini.
[77] Karamsinin romani.
[78] Hyvää päivää.
[79] Verrattoman ihana!
[80] Olette kaunein seurassa. Tulkaa, rakas kreivitär, ja antakaa minulle pantiksi tämä kukka.
[81] Jumaloin nuoria tyttöjä.
[82] Ah, lumoava kaunottareni!
[83] Hän on höperö, mutta höperyys johtuu rakkaudesta teihin, armaani.
[84] Jumalallista, taivaallista, ihanaa!
[85] Oi sitä jalkaa, rakkaani, oi sitä katsetta! Jumalatar!!
[86] Jos suvaitsette minun vierashuoneessani.
[87] Älkää pelätkö, en käytä väkivaltaa.
[88] Tämän herran jälkiä.