XV.
Kukaan ei ollut tietääkseenkään mistään epämiellyttävästä Isidorin saarnassa, eikä kukaan siitä puhunut. Ja keisarista näytti, kuin vanhuksen sanat eivät olisi jättäneet häneen mitään jälkeä, mutta pari kertaa päivän kuluessa hän tuli muistelleeksi talonpoikien telotusta, joiden armahtamista Sventitskin lesken sähkösanomassa pyydettiin. Päivällä oli paraati, sitten huviajelu, sitten ministerien vastaanotto, sitten päivälliset, ja illalla teaatteri. Keisari nukkui niinkuin tavallista kohta kun painoi päänsä tyynyä vastaan. Yöllä hän heräsi kauheaan uneen: pellon aukeamalla oli olevinaan hirsipuita ja niissä heilui ruumiita, jotka pistivät kielensä ulos ja liikkuivat yhä edemmäs ja edemmäs, Ja joku huusi: sinun työtäsi, sinun työtäsi! Keisari heräsi hiostuneena ja alkoi ajatella. Ensi kerran hän ajatteli vastuunalaisuutta, jossa hän oli, ja ukon kaikki sanat muistuivat hänen mieleensä…
Mutta hän näki oman ihmisyytensä ainoastaan kaukaa katsoen eikä voinut antautua ihmisen yksinkertaisille vaatimuksille niiden vaatimusten vuoksi, joita joka taholta keisarille asetettiin; ja taas pelkkien ihmisvelvollisuuksien tunnustamiseen sitovammiksi kuin keisarinvelvollisuudet ei hänellä ollut voimaa.