XIV.
Rouva Sventitskin keisarille lähettämällä sähkösanomalla ei ollut minkäänlaista vaikutusta. Anomusten kansliassa ei ensin aijottu ollenkaan sitä keisarille esittää, mutta kun sitten keisarillisilla aamiaisilla nousi puhe Sventitskin asiasta, esitti aamiaisilla oleva kanslian tirehtööri sähkösanoman murhatun leskeltä. — C'est très gentil de sa part [se on kovin kilttiä hänen puoleltaan], — sanoi joku keisarillisen perheen naisista.
Mutta keisari itse huokasi, kohautti olkapäitä epolettineen ja sanoi: "laki", ojentaen esille maljan, johon kamarilakeija kaatoi Mosel-viiniä. Kaikki olivat ihmettelevinään keisarin lausuman sanan viisautta. Sähkösanomasta ei ollut sen enempää puhetta. Ja niinpä ne molemmat miehet, sekä vanha että nuori, hirtettiin Kasaanista hankitun julman murhaajan, tatarilaisen pyövelin avulla.
Muija olisi tahtonut pukea miehensä ruumiin valkoiseen paitaan, valkoisiin jalkariepuihin ja uusiin tallukkoihin, mutta ei annettu, ja molemmat ruumiit viskattiin samaan kuoppaan kirkkomaan ulkopuolelle.
— Minulle on ruhtinatar Sofia Vladimirovna maininnut hänen olevan erinomaisen saarnaajan, — sanoi kerran keisarin äiti, vanha keisarinna pojalleen.
— Faites le venir. Il peut precher à la Cathedrale. [Kutsukaa hänet tänne. Hän voi saarnata tuomiokirkossa]
— Ei, antaa hänen tulla mieluummin tänne, — sanoi keisari ja käski kutsua Isidor vanhuksen hoviin.
Hovikirkkoon kokoontui koko kenraalikunta. Kysymys oli uudesta, harvinaisesta saarnaajasta.
Esille tuli harmaapäinen äijä rähjä, katsahti kaikkiin ympärilleen: nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, ja alkoi.
Ensin meni kaikki hyvin, mutta mitä pitemmälle tultiin, sitä kummempia alkoi kuulua. Il devient de plus en plus aggressif [Hän käy yhä enemmän hyökkääväksi], — kuten keisarinna lausui. Ukko pauhasi kaikkia vastaan. Puhui kuolemanrangaistuksesta, ja piti sen välttämättömyyttä todistuksena kehnosta hallituksesta. Saako kristityssä maassa tappaa ihmisiä?
Kaikki katsahtelivat toisiinsa ja kaikkien mieltä kiinnitti ainoastaan saarnan sopimattomuus ja kuinka sen kuuntelemisen täytyi olla keisarille epämiellyttävä, mutta ei kukaan lausunut ajatustaan julki. Kun Isidor sanoi amenensa, lähestyi häntä metropoliitta ja pyysi luoksensa.
Metropoliitan ja synoodin yliprokuraattorin kanssa tapahtuneen keskustelun jälkeen ukko lähetettiin heti luostariin, ei kuitenkaan omaansa, vaan Susdalskin luostarivankilaan, jonka päällikkönä ja komentajana oli isä Misail.