XXIII.
Saipa Maria Semjonovna taas muutamasti eläkerahansa nostetuksi ja palatessaan rahakonttorista kotiin tapasi tutun opettajan.
— No, Maria Semjonovna, joko taas tuli rahaa? — kysyi opettaja, huutaen toiselta puolen katua.
— Tuli niinkin, — vastasi Maria Semjonovna, — nyt vain lävet tukkoon.
— Paljon sitä kai tuli, jäänee muuhunkin, — sanoi opettaja ja jatkoi matkaansa, nostaen hyvästiksi lakkiaan. — Hyvästi, — sanoi Maria Semjonovna ja opettajaan katsoessaan törmäsi yhteen kookkaan miehen kanssa, jolla oli pitkät kädet ja ankarat kasvot.
Kotiportille tullessaan hän näki ihmeekseen uudelleen saman pitkäkätisen miehen. Kun Maria Semjonovna oli mennyt portista, seisoskeli mies vähän aikaa siinä, kääntyi sitten ja poistui.
Maria Semjonovnaa alussa vähän kammotti. Mutta kun hän oli tullut kotiin ja jakanut tuomiset ukolle ja risatautiselle pikku Fedjalle ja hyväillyt ilosta vikisevää Tresorkaa, pääsi hän jälleen entiselle hyvälle mielelleen, antoi rahat isälle, ja ryhtyi työhönsä, joka ei hänellä milloinkaan keskeytynyt.
Mies, jonka hän oli tavannut, oli ollut Stepan.
Majatalosta, missä Stepan oli murhatyönsä suorittanut, hän ei mennyt kaupunkiin. Ihme kyllä, mutta muistaessaan viimeistä murhatyötään, hän ei sitä kauhistunut, vaan päinvastoin muisteli mielellään monta kertaa päivässä. Hän oli hyvillään, että oli osannut suorittaa asiansa niin puhtaasti ja sukkelasti, ettei kukaan ollut saanut siitä vihiä, eikä päässyt häiritsemään vastaisia samanlaisia tekoja. Juodessaan kapakassa teetä hän tarkasteli ihmisiä yhä vain siltä kannalta, miten voisi heitä tappaa. Hän oli mennyt yösijaa pyytämään tutun kuorma-ajurin luo. Ajuri itse ei ollut kotosalla. Stepan lupasi odottaa ja istui jutellen vaimon kanssa. Kun tämä meni uunin luo, juolahti Stepanin mieleen tappaa hänet. Stepan ihmetteli itsekin tätä ajatusta ja pudisti itselleen päätänsä, mutta samassa veti saapasvarrestaan esille veitsen, kaatoi akan ja katkaisi hänen kurkkunsa. Lapset alkoivat huutaa; hän tappoi nekin, ja läksi kaupungista, sinne yöpymättä. Hän nukkui yönsä kaupungin ulkopuolella olevassa kapakassa. Seuraavana päivänä tuli takaisin samaan kaupunkiin ja kuuli nyt Maria Semjonovnan ja opettajan välisen keskustelun. Maria Semjonovnan katse oli säikyttänyt häntä, mutta sittenkin hän päätti murtautua taloon ja ottaa rahat, joista oli ollut kadulla puhe. Yön tultua hän rikkoi lukon ja hiipi sisälle. Ensimäisenä heräsi nuorempi, nainut tytär, ja rupesi huutamaan, jolloin Stepan heti tappoi hänet. Vävy heräsi ja kävi Stepanin kimppuun, tarttuen häntä kurkkuun ja taisteli kauan hänen kanssaan, mutta Stepan oli voimakkaampi. Saatuaan vävyn hengiltä Stepan meni taistelusta hullaantuneena väliseinän toiselle puolelle. Sen takana makasi vuoteella Maria Semjonovna ja istuilleen kohoutuneena katseli Stepaniin pelästynein, lempein silmin, ja teki ristinmerkkejä. Jälleen säikytti hänen katseensa Stepania. Stepan loi silmänsä maahan.
— Missä rahat? — sanoi hän katsettaan nostamatta.
Maria Semjonovna oli vaiti.
— Missä rahat? — sanoi Stepan näyttäen veistä.
- Mikä sinun on, saako tuolla tavalla? — sanoi Maria Semjonovna.
— Näkyyhän saavan.
Stepan tuli hänen luoksensa aikoen tarttua hänen käsiinsä, jottei se pääsisi häntä häiritsemään, mutta Maria Semjonovna ei nostanut käsiänsä vastarintaan, vaan ainoastaan painoi ne poveansa vastaan ja toisti huokaisten:
— Voi, se on suuri synti. Ajattele toki itseäsi. Muita surmaat, mutta vielä pahemmin surmaat itsesi. Voi sinua, — huudahti hän.
Stepan ei voinut enää kestää hänen ääntänsä ja sivalsi veitsellä kohti hänen kurkkuansa. "Mitä pitkistä puheista?" — Maria Semjonovna vaipui koristen tyynylle tahraten sen veritulvaan. Saatuaan käsiinsä mitä tarvitsi Stepan sytytti paperossin, katseli ympärilleen, korjasi pukunsa ja meni ulos. Hän luuli pääsevänsä näistäkin murhista yhtä vähällä kuin oli päässyt entisistä, mutta ehtimättä vielä yöpaikkaansa hän jo tunsi semmoista väsymystä, ettei voinut jäsentäkään liikuttaa, vaan paneutui ojaan ja nukkui siinä lopun yötä, koko päivän ja seuraavan yön.
Toinen osa.