XXVI.
Kulettuaan eteisen ja yököttävä-hajuisen käytävän läpi, missä he hämmästyksekseen näkivät kahden vangin laskevan vettä suoraan permannolle, tulivat tirehtöri, englantilainen ja Nehljudof vartijain seuraamina ensimäiseen pakkotyöläiskoppiin. Lavitsat olivat keskellä koppia ja kaikki vangit jo makasivat. Niitä oli noin 70 henkeä, he makasivat vieri vieressä ja pää päässä kiinni. Vieraiden tullessa hypähtivät kaikki kahleita kalistellen pystyyn ja seisoivat lavitsain luona, vasta ajellut päänpuoliskot kumottavina. Kaksi jäi pitkäkseen. Toinen oli nuori mies, punanen, nähtävästi kuumeessa, toinen oli ukko, joka taukoomatta voivotteli.
Englantilainen kysyi oliko nuori vanki jo kauan sitten sairaana. Tirehtöri sanoi että aamusta, mutta että äijä oli sairastanut mahatautia jo kauan, vaikkei häntä voitu sijoittaa lasarettiin, koska tämä oli jo aikoja sitten täpö täynnä. Englantilainen pudisti paheksuvasti päätään ja sanoi haluavansa lausua noille ihmisille pari sanaa, sekä pyysi Nehljudofia kääntämään sen, mitä hän aikoi sanoa. Tuli ilmi että englantilaisen matka tarkoitti paitsi Siperian vankilain ja siirtolain kirjallista kuvaamista, myöskin pelastuksen saarnaamista uskon ja lunastuksen kautta.
Sanokaa heille, että Kristus sääli ja rakasti heitä,—sanoi hän,—ja kuoli heidän tähtensä. Jos he uskovat siihen, niin he pelastuvat.—Hänen puhuessaan kaikki vangit seisoivat ääneti lavitsain edessä, kädet ojona pitkin housun sivuja.—Tässä kirjassa, sanokaa heille,—päätti hän,—on se kaikki sanottuna. Onko lukutaitoisia?—Kävi ilmi että lukutaitoisia oli yli 20 henkeä.
Englantilainen otti käsilaukustaan esille muutamia, nidottuja Uusia Testamentteja, ja jäntehikkäät kädet ynnä kovat mustat kynnet ja likaiset paidan hihat ojentautuivat häntä kohden, toinen toistaan syrjäyttäen. Hän antoi tässä kopissa kaksi Evankeliumia ja meni seuraavaan.
Seuraavassa kopissa oli sama juttu. Sama ummehtunut ilma ja sama katku; ikkunain välissä perällä riippui samaten jumalan kuva, mutta vasemmalla ovesta seisoi likakorvo, ja samaten kaikki makasivat ahtaasti kylki kyljessä, ja samaten hypähtivät pystyyn ja ojentuivat kolmen hengen jäädessä makaamaan. Kaksi näistä ensin nousi, mutta istuutui heti jälleen, mutta yksi maatessaan ei edes katsahtanut tulleisiin; ne olivat sairaita. Englantilainen lausui saman puheensa ja samalla tavoin antoi kaksi Evankeliumia.
Kolmannessa kopissa oli neljä sairasta. Englantilaisen kysymykseen, miksi sairaita ei koottu yhteen huoneeseen, vastasi tirehtöri, että he itse olivat sitä vastaan. Näillä sairailla ei ollut tarttuvaa tautia, ja välskäri pitää heitä silmällä ja antaa apuansa.
—Kahteen viikkoon ei ole silmiänsä näyttänyt,—sanoi eräs ääni.
Tirehtöri ei vastannut, vaan johdatti seuraavaan koppiin. Taas avattiin ovet, ja taas kaikki nousivat ja vaikenivat ja taas englantilainen jakeli Evankeliumia: sama tapahtui viidennessä ja kuudennessa, sekä vasemmalla että oikealla, pitkin kumpaakin puolta.
Pakkotyöläisten luota mentiin siirtovankeja katsomaan. Siirtovankien luota yhteisselliläisten ja vapaaehtoisesti seuraavien luo. Kaikkialla oli samaa. Kaikkialla samat kylmettyneet, nälkäiset, työttömät, taudin tartuttamat, häväistyt, teljetyt ihmiset, ihan kuin villit eläimet.
Englantilainen, jaettuaan määräluvun Evankeliumia ei antanut niitä enään, eikä puhunut edes puheitansakaan. Raskas näky ja erittäinkin tuo ummehtunut ilma olivat nähtävästi lamauttaneet hänenkin tarmonsa, ja hän kulki nyt kopeissa lausuen vaan tuon »all-right»'insä tirehtörin ilmoituksiin, mitä vankeja kussakin kopissa oli.
Nehljudof kulki kuin unissaan jaksamatta kieltäytyä ja lähteä, ja tunsi yhä samaa väsymystä ja jäytävää toivottomuutta.