I.
Porthanin toimi kirjastonhoitajana oli saattanut hänet tarkkuudella seuraamaan kaikkia uusia virtauksia aikansa kirjallisuudessa. Hänen oli hankittava uutta ilmestynyttä kirjallisuutta eri maista ja sentähden hän käytti vilkkaasti kirjamarkkinoita sekä Ruotsissa että ulkomailla, etupäässä Hollannissa ja Saksassa. Usein on hän oppilaillensa terottanut mieleen, miten tärkeätä on valita teokset, joita lukee, ettei kuluttaisi turhaan aikaansa, usein on hän myöskin huomauttanut, että on seurattava erilaatuista kirjallisuutta niin paljon kuin suinkin, koska joka suunnalla on jotakin hyvää.[206] Sanomalehtimiehenä ja opettajana, sanalla sanoen valistuksen levittäjänä hänen oli ennen kaikkea otettava selvä kaikista uusista totuuksista, jotka olivat omiansa hajoittamaan ennakkoluuloja.
Välittäessään uusien teosten ja uusien tietojen hankkimista maahan Porthan joutui tekemisiin usean ruotsalaisen oppineen kanssa. Niinpä hän tilasi Gjörwellin kautta suuren osan teoksista, jotka olivat kirjastoon hankittavat, ja oli hänen kanssaan kirjevaihdossa 1770 luvulla. Avuliaana Porthanille näissä toimissa oli A.N. Clewberg, joka silloin oleskeli Tukholmassa.[207] Seuraavalla vuosikymmenellä tapaamme Porthanin kirjevaihdossa ruotsalaisen historioitsijan Hallenbergin kanssa Turun yliopiston kirjastossa olevista Arckenholtzin kokoelmista.
Välityksen tarve oli tähän aikaan suurempi kuin koskaan ennen. Sillä suurenmoinen kirjallinen toimeliaisuus toi yhtämittaa esille uusia huomioita ja uusia totuuksia ja valistusharrastus oli tehnyt niiden levittämisen jokaiselle pyhäksi velvollisuudeksi. Mutta kulkuneuvot olivat vielä huonoja, aikakauskirjallisuus vasta alullaan. Sitäpaitsi oli lähteiden julkaiseminen tahi keskittäminen hyvin vähän edistynyt. Nämät ovat syyt laajoihin kirjevaihtoihin sen ajan oppineitten välillä ja Porthankin on niiden tähden tuollaiseen kirjevaihtoon ryhtynyt.
Mutta Porthan ei tyytynyt yksinomaan kirjeelliseen välitykseen, vaan teki itse matkoja Ruotsiin niin pian kuin opetustoimeltaan pääsi. Jo vuonna 1771 hän kävi Tukholmassa ja Upsalassa. Cygnaeus, joka oli matkalla mukana, kertoo sittemmin kuinka Gjörwell ja Porthan keskustelivat Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa tieteellisistä ja kirjallisista kysymyksistä, sillä välin kuin hän sai käteensä Bælterin kirjeet ajan kulukkeeksi.[208] Myöskin vuonna 1775 tiedetään Porthanin olleen kesäaikana Tukholmassa.[209]
Näitä matkoja tärkeämpi oli kuitenkin matka Saksaan, jonka Porthan teki kesällä vuonna 1779. Lähimmän aiheen antoi siihen hänen nimityksensä professoriksi kaunopuheliaisuudessa 10. p. jouluk. 1777, hän kun sen kautta saattoi hankkia tällaiseen matkaan tarvittavat varat. Matkan tarkoituksena oli saksalaisten kirjain tilauksen järjestäminen sekä oppineihin mieskohtaisesti tutustuminen.[210]
Ruotsin kautta matkusti Porthan Lyybekkiin, viipyi pari päivää täällä ja viikon Hampurissa sekä matkusti sitten Göttingeniin.[211] Göttingen oli virkein ja vapaamielisin opinkeskus Saksassa ja maine sen tutkijoista oli jo silloin levinnyt pohjoismaihinkin. He olivat täällä tunnettuja ja arvossa pidettyjä. Useat ruotsalaiset oppineet olivat oleskelleet Göttingenissä ja jo 1768 ehdotti Warmholtz, että Schlözer saisi tehtäväkseen Ruotsin historian kirjoittamisen.[212] Göttingeniläisten teokset olivatkin sentähden levinneet tänne jotenkin nopeaan ja laajalti. Niin saa Porthan Gattererin Universal Historien kesällä 1776 Gjörwellin kautta ja seuraavana vuonna melkein samaan aikaan Schlözerin Nordische Geschichten. Viimemainittu teos oli loppunut ruotsalaisista kirjakaupoista heti kun se saapui vuonna 1773 ja viimeisen kappaleen siitä oli Mennander silloin hankkinut itselleen Turkuun.[213]
Göttingenissä Porthan otti innokkaasti osaa yliopistolliseen elämään. Kirjastoa hän kiittelee erinomaiseksi ja kertoo saavansa käyttää sitä esteettömästi. Myöskin kuunteli hän luentoja ja tutustui yliopiston opettajiin. Luultavasti hän joutui enimmin tekemisiin Heynen kanssa, hän kun oli saman aineen opettaja kuin Porthankin — runouden ja kaunopuheliaisuuden professori.
"Hän on koko mies alallaan", sanoo Porthan ja hänen mielipiteensä osottavatkin ajakseen useassa suhteessa hyvin edistynyttä kantaa. Hän pyrki todella syventymään klassillisen ajan henkeen ja hänelle selvisikin sen kerrassaan silloisesta ajasta eroava luonne. "Tarvitaan" — lausuu Heyne kerran — "mukautuvaa mieltä, sukkelaa ja sujuvaa ajatusta sekä kestävyyttä; tulee välttää liian nopeaa arvostelua ja itseensä luottamista eikä saa itsepäisesti pitää mielipidettä, jonka on saanut, jos tahtoo tunkeutua ja hiipiä toisten ajatustapaan". Mutta juuri tässä arvelee hän tutkijain usein erehtyvän, he kun päättelevät oman aikansa tavoista ja käsitystavoista alkuperäisemmällä kannalla olevien ihmisten mielentilaa.[214] Arvostellessaan asioita pyrki hän sen sijaan etupäässä käsittämään olosuhteita, jotka silloin olivat vallalla ja saattoivat tutkittaviin asioihin vaikuttaa. Siltä hän sentään samalla koetti syventää käsitystään vertailemalla tutkittavia oloja sellaisiin oman aikansa ilmiöihin, jotka erityisesti tuntuivat olevan samantapaisia kuin ne, joita hän tutki. Etupäässä villikansain tavat olivat mainiona vertailuaineena, kun tahtoi selittää antiikin kansain aikaisinta kehitystä.[215]
Tämän käsityksensä mukaisesti hän arvosteli myöskin lähteitä erottamalla niiden eri ainekset sen mukaan, koska ja miten ne olivat hankitut, mikä oli nähtyä, mikä kuultua ja mikä arvelua. Juuri Porthanin ollessa Göttingenissä selitteli Heyne tämän menettelytapansa avulla sikäläisessä tiedeseuran kokouksessa Hesiodoksen Teogoniaa. Tämä teos oli hänestä yhteenliitos erilaatuisista kappaleista, jotka jo sitä ennen olivat muuttuneet ja muodostuneet. Porthan piti esitelmää oikein hyvänä, vaikka Heynen tapa lausua latinaa saksalaisen ääntämistavan mukaan tuntui omituiselta. Myöskin seminaariharjoituksissaan selitteli Heyne Hesiodosta.[216] Nämät olivat samat seminaariharjoitukset, joilla useat Saksan myöhemmän henkisen elämän edustajat Voss, v. Humboldt y.m. saivat ensimäisen halun käsittämään klassillisen ajan varsinaista henkeä, vaikka he kyllä toiselta puolen pian jättivät opettajansa välittävän kannan.
Myöhemmin on Porthankin luennoillaan koettanut esittää antiikin oloja niin monipuolisesti ja täydellisesti kuin suinkin, jotta kuulijat niistä saamansa tarkan kuvan mukaan käsittäisivät asiat, joista klassillisessa kirjallisuudessa lukivat. Niinpä esitti tutkijamme vuonna 1801 klassillista arkeologiaa valaisten esitystään kuvilla vanhan ajan taideteoksista. Samoin on Porthan kuvannut vanhimmilla kulttuuriasteilla olevaa elämää, käyttäen kuten Heynekin rinnan vanhan ajan kirjallisuutta ja oman ajan raakalaiskansain tarjoamia aiheita apunaan. Niiden avulla on hän usein luonut kuvan ihmisten alkuasteilta alkavasta vähittäisestä täydentymisestä. Sellaisesta lähtee hän väitöskirjassa "De fama Magiae Fennis attributae" usein viitaten Heynen teoksiin. Myöskin "De Pandora Hesiodea" on sekä aiheeltaan että käsitykseltään samaa laatua. On kuitenkin huomattava, että tällainen käsitystapa juuri voitti alaa seuraavien vuosikymmenien aikana muuallakin.
Lähteiden puutteen tähden ei saata seurata Porthanin suhdetta muihin Göttingenin professoreihin, teoloogeja lukuunottamatta, joista hän laveammin kertoo kirjeissään. Tämän yliopiston kuuluisimpia kykyjä oli Johan Michaelis, etevä kielimies ja rationalistinen raamatun selittäjä. Hän oli Schlözerin opettaja ja häneltä oli tämän kriitillinen menettelytapa osaksi peräisin. "Muutamista hänen oppilauselmistaan ajatelkoon kukin oman vakaumuksensa mukaan, mutta varmaa on, että hänen raamatunkäännöksensä on teos, joka alallaan on erinomainen ja jota vailla ei ajatteleva teoloogi voi olla".[217] Näin Porthan, mutta yleensä herätti Michaeliksen rationalismi monessa pahennusta, niinpä Lidénkin Göttingenissä ollessaan ankarasti moitti kevytmielistä ja pilkallista tapaa, jolla Michaelis kohteli raamattua.[218] Porthanin suhteesta Michaeliksen oppilaaseen Schlözeriin ei ole tarkempia tietoja säilynyt, enempää kuin Gattereriin tahi muihinkaan historiantutkijoihin. Edempänä saan kuitenkin tilaisuuden puhua muutamista sitä valaisevista piirteistä Porthanin tieteellisten harrastusten yhteydessä. Kuuluisaan kirkkohistorian tutkijaan Valchiin hän näkyy myöskin tutustuneen, mutta ainoastaan ohimennen Porthan häntä mainitsee.
Mutta Porthan ei asettunut ainoastaan niiden tiedemiesten yhteyteen, joiden tutkimusalat lähentelivät hänen omia erikoistieteellisiä harrastuksiaan. Hän liikkui aivan eri tieteitten edustajain parissa, muun muassa matemaatikerien ja teoloogein, kävi yliopiston tähtitornissa j.n.e..[219] Hänen monioppisuutensa ja erilaiset harrastuksensa tekivät tuollaisen yhteyden toivottavaksi ja hyötyä tuottavaksi.
Göttingeniin jäi Porthan viideksi viikoksi. Sitten hän kävi useissa Keski-Saksan tärkeämmissä kaupungeissa, viipyi viikon Casselissa, jonkun päivän Gothassa, Erfurtissa, Weimarissa, Jenassa sekä Hallessa, Leipzigissä ja Dresdenissä. Täältä hän sitten palasi Berliinin, Greifswaldin ja Kööpenhaminan kautta kotimaahansa.[220] Kaikkialla hän tutustui aikansa etevimpiin tiedemiehiin ja valistuksenharrastajiin. Niin tiedämme hänen Berliinissä käyneen Mendelssohnin luona, jonka eklektinen valistusfilosofia monessa suhteessa muistuttaa Porthanin omaa filosoofista ajatustapaa. Täällä hän joutui tekemisiin myöskin K.F. Nicolain kanssa, joka vielä tähän aikaan edusti vallalla olevaa katsantotapaa ja tunnetulla aikakauskirjallaan vaikutti suuresti aikalaisiinsa.
On luonnollista, että matkalla oli suuri merkitys Porthanin katsantotapaan ja tieteelliseen kantaan. Saksalainen sivistys merkitsi Kustaa kolmannenkin aikana leimansa ruotsalaiseen ja suomalaiseen maailmankäsitykseen ainakin keskisäädyssä[221] ja saksalaisen tutkimuksen vaikutus voitti täällä yhäti alaa ranskalaisen rinnalla, Sentähden oli erittäin tärkeätä, että Porthan joutui läheisimpään vuorovaikutukseen Saksan tieteen kanssa, joka juuri näihin aikoihin sai päivä päivältä suuremman arvon ja sen mukaisen merkityksen Europassa. Itse on hän puolestaan vaikuttanut saksalaisen tieteen leviämiseen kotimaassamme osaksi suoranaisesti suosittelemalla ja levittelemällä saksalaista kirjallisuutta eri tieteiden aloilta, osaksi epäsuorasti saamalla mieskohtaisia vaikutuksia matkallansa, jotka vaikuttivat hänen tieteelliseen katsantotapaansa ja sen kautta suomalaisen tieteen luonteeseen. Täydellä syyllä saattoi hän senvuoksi jo Dresdenissä ollessaan kirjoittaa Tengströmille: "Toivon, että matka tulee hyödyttämään sekä minua että yliopistoa".