I.
1780 luku on Porthanin tieteellisessä toiminnassa määräävä, ratkaiseva aika, etenkin juuri hänen historiankirjoituksessaan. Edellisinä vuosikymmeninä on hänen kantansa kyllä jo vakaantunut ja hänen elintehtävänsä selvinnyt, hänen toimintansa oli saanut omituisen, moninaisen luonteensa. Suomessa oli silloin Aurora seura toiminut ja sen toiminta oli koskenut suurelta osalta juuri meidän maamme historiaa ja kieltä. Siinä oli puhjennut ilmi halu vaikuttaa ja toimia, joka silloin vallitsi. Se oli epäilemättä Porthanillekin tärkeä valmistuskausi ja päättyi hänen opintomatkallaan Saksaan vuonna 1779.
Mutta nyt 1780 luvulla esiintyy se, joka silloin oli valmistumassa; hänen monet pyrintönsä vasta nyt tulevat täyteen vauhtiin. Nyt vasta alkaa hän varsinaisen toimintansa yliopistomiehenä, opettajana ja konsistoorion jäsenenä, nyt vasta alkaa hänen toimintansa varsinaisena historiantutkijana. Keskellä käytännöllisiä puuhia, jotka vievät hänet milloin yhdelle milloin toiselle alalle, jotka riistävät häneltä suuren osan ajasta, ryhtyy hän varsinaiseen historiantutkimukseen. Ja huomattava on, että kaikki tämä tapahtuu aikaan, jolloin yleisön osanotto laimenee, sen maku kääntyy toiseen suuntaan. Itse Turussakin on suomalaisen historian harrastus laimennut. Aurora seura, joka oli ottanut sen asian ajaakseen, on hajonnut ja sen jäsenet joutuneet muihin toimiin. Mennander on muuttanut Ruotsiin, useat yliopiston opettajista ovat jättäneet nämät puuhat ja viettävät verrattain toimetonta elämää.
Porthan itse valittaa, että työteliäisyys nuorisossa vähenee, mutta ylellinen elämä voittaa alaa ja tekee ylioppilaitten oleskelun Turussa vaikeaksi ajan pitkään. Erittäinkin valitellaan aatelisten välinpitämättömyyttä opillisista toimista, ne kun ripustavat lastensa hartioille sinisen takin ja kultareunukset niin pian kuin voivat. Näin kertoo Porthan ja näin kertovat useat muutkin Turussa 1780 luvulla.[303] Eivätkä yliopiston opettajatkaan suinkaan aina tehneet tieteiden hyväksi, mitä olisi voinut heiltä odottaa. Porthanin kirjeissä tavataan vähän väliä valituksia siitä, että ne liiaksi harrastavat omaa mukavuuttaan ja kaikkea muuta kuin mitä virka heiltä olisi vaatinut. Erittäinkin joutui väitöstilaisuuksissa presideeraaminen ja väitöskirjain valmistaminen täten vain muutamien niskoille.[304] Valitellaan myöskin historiallisten opintojen laimiinlyöntiä. Gadd kertoo seuraavan vuosikymmenen alussa: "Katsoen siihen, että professori Bilmark on tullut vanhaksi ja on liian säästävä ostaakseen kirjallisuutta alallaan eikä meillä myöskään ole mitään historiarum docensia, on tämä jalo tiede suureksi osaksi viljelemättä. Sentähden on historiallisella kirjallisuudella meillä liian pieni menekki puhumattakaan siitä, että kaiken kirjakaupan Suomeen on täytynyt lakata, meillä kun ei ole muuta kuin Fahnehjelmaria eli sotakomissariaatin seteleitä, jotka Ruotsissa eivät ole käypiä".[305] Kuitenkaan ei asianlaita ollut niin perin huonosti.
1780 luvun alulta kertoo Cederhielm: "Täällä Turussa olen saanut nähdä useita huvittavia elämäkerrallisia kokoelmia eräällä adjunkti Tidgrenillä; Calonius ja Bilmark ovat hyviä kokoilijoita in historicis, Clewberg belles lettresissä; ja pieni adjunkti Tengström, joka muistuttaa Lidéniä hilpeydessä ja sukkeluudessa, silloin kun tämä oli nuori, on kaksi kertaa kirjallisuusakatemialta saanut kultamitalin nerontuotteistaan".[306] Huomattava on kuitenkin, että Tidgrenin harrastukset kohdistuivat suurimmaksi osaksi ruotsalaiseen maakuntahistoriaan, johon hän käytti kriitillisen kykynsä ja tutkimustaitonsa. Hän on sentään osaltaan täydentänyt Porthanin tutkimuksia suomalaisten vanhimmista vaiheista ja alkuperästä. Tämä ei näet ottanut noissa tutkimuksissaan ensinkään huomioon antiikin kirjailijain tiedonantoja, vaan on erottanut ne ilman muuta suomalaisten historiasta, kuten ruotsalaiset sadutkin. Nyt Tidgren on vahvistanut tämän menettelyn oikeuden näyttämällä toteen, ettei Herodotoksen luettelemia skyytalaisia kansoja voi asettaa minkäänlaiseen yhteyteen lappalaisten ja muiden pohjoismaiden kansojen kanssa.[307]
Bilmark, jonka Cederhielm mainitsee hyvänä kokoilijana, oli historian professorina Turun yliopistossa melkein koko sen ajan kuin Porthan sen opettajana toimi. Hän julkaisi kyllä innokkaasti väitöskirjoja ja toimi uutterasti historian alalla, mutta hän pysyi monessa kohdassa vanhalla Scarinin aikuisella kannalla. Hän etsi edelleenkin suomalaisten vanhimpia asuinsijoja Ruotsin ja Norjan nykyisiltä rajamailta eikä erottanut suomalaisten ja lappalaisten vanhinta historiaa toisistaan. Ja todisteina hän käyttää yhä edelleenkin skandinaavilaisia lähteitä. Kuitenkaan hän ei ole jäänyt aivan vieraaksi tutkimustavalle, jota Porthan harjoitti.
Niinpä hän jo 1785 esittää väitteen, ettei suomalaisilla ollut kuninkaita esihistoriallisella ajallaan. Todisteeksi ottaa hän sen, että suomalaiset kansanrunot ja muut luotettavat lähteet eivät sellaisia mainitse, eikä niistä myöskään puhuta minkään ruotsalaisen Suomeen tehdyn retken yhteydessä yhtä vähän kuin puhutaan suomalaisten omintakeisesti tekemistä retkistä. Lisäksi ei suomen kielellä ole mitään omaa sanaa merkitsemään ruhtinasta eikä mitään kuninkaanlinnaa tavattu maassa. Nämät aatteet toi Bilmark esille vuotta ennen kuin Porthan niitä käsitteli aivan samaan tapaan väitöskirjassa "De Bircarlis".[308] Mutta tällaisia yrityksiä kauemmaksi ei Bilmark päässyt ja hänen väitöskirjansa alkoivat nyt jo käydä sekä kooltaan että luvultaan vähäpätöisemmiksi.[309]
Tältä tutkijalta puuttui sitäpaitsi olojen ja rientojen tuntemusta maassa, jossa hän toimi, ja tämä oli kuitenkin välttämätön edellytys senaikuisen tutkimuksen menestykselle. Itse hän myöntää, että Porthanilla on laajempi yhteys maaseudun kanssa ja siis on voinut hankkia enemmän tutkimukseen tarvittavia lähteitä.[310] Ja suomalaista kansaa ei hän saattanut ymmärtää. Lidénille hän kerran kirjoitti tästä: "Väitän kuitenkin samalla, että jos järjellisempiä ihmisiä olisi tullut Suomen osaksi, ei Suomi siltä olisi ollut onnellisempi. Sillä Suomi ei olisi kumminkaan voinut synnyttää muuta kansaa kuin suomalaisia. Tiedetään ylipäänsä miten suuri vaikutus ilmastolla on kansan käytökseen, siis kun Suomi on jotenkin kovassa ilmanalassa, täytyy kansan tapainkin olla hyvin kovia ja karkeita".[311]
Vaikka ei näin ollen mitään varsinaista yhteistyötä Bilmarkin ja Porthanin välillä voinut tulla kysymykseen historiallisissa tutkimuksissa, helpotti edellinen kuitenkin jälkimäisen opettajatointa ja samalla myöskin julkaisutointa toiminnallaan. Hän näet presideerasi lukuisissa väitöstilaisuuksissa ja esti siten vielä suurempaa työtaakkaa lankeamasta Porthanin niskoille. Sillä tämä piti velvollisuutenaan johtaa väitöskirjain tarkastusta, kun muut eivät siihen suostuneet ja ylioppilaat tarvitsivat preesestä. Tuollainen ylenmääräinen presideeraaminen ei taas voinut olla väitöskirjoille eikä opettajan tutkimustoiminnalle eduksi. Siihen Porthan viittaa kirjoittaessaan vuonna 1797 Caloniukselle: "Useimmat toimeni ovat jo tulleet koneellisiksi, niin että ne eivät paljon kysy sielua. Väitöskirjojeni määrää tulee minun kuitenkin koettaa vähentää. Mutta kenen tulee astua sijaan? Veli ei usko kuinka vaikeata poikain on saada preesestä. Bilmark väsyy myöskin".[312]
Enemmän arvoinen oli kuitenkin se apu, jonka Porthan sai eri osista maata. Kun Mennander oli muuttanut Ruotsiin, tuli Porthan yhä yksinomaisemmin Suomen historiaa koskevien harrastusten keskustaksi ja tämä hänen merkityksensä on hyvin suureksi arvattava. 1780 luvun alulta on Porthan tällaisten puuhain etunenässä, joista edellisessä luvussa osaksi olen selkoa tehnyt. 1784 on hän puuttunut Suursillin sukuluettelon julkaisemiseen, kiiruhti sen lopullista valmistamista ja kehotti sitä painattamaan osittain.[313] Laajan kirjevaihdon kautta oli hän yhteydessä henkilöitten kanssa kaikkialla Suomessa. Kesän alulla vuonna 1795 oli hänen kirjoitettava niin paljon kirjeitä poismatkustavien ylioppilaitten ja maisterien mukana, että hänen muu kirjevaihtonsa keskeytyi.[314] Ja varmana voi pitää, että tämä kirjevaihto suureksi osaksi koski Suomen historiaakin.
Ei näet ollut historiantutkimus maaseuduiltakaan kokonaan hävinnyt, vaikka Aurora seuraa ei enää ollut sitä elvyttämässä ja Porthan valitteli, ettei täältä enää tahtonut saada apua Turun lehtiin. Tämän tutkimuksen edustajina mainittakoon ennen kaikkea Alopaeukset. Isä, M.J. Alopaeus oli jo 1770 vaiheilla nuorena kynmaasinlehtorina ruvennut kokoamaan aineksia Viipurin kymnaasin historiaan. Ja tässä auttoi Porthan häntä innokkaasti. Hänen välityksellään lähettää Calonius Alopaeukselle sen, mitä Palmsköldin kokoelmassa oli Viipurin koulua koskevaa. Itse lähettää hän 5. p. huhtik. 1796 muutamia tietoja Juustenista. Niinikään kesällä 1795 Porthan oli saanut toimekseen erään Kristiina kuningattaren kirjeen kopioituttamisen.[315] — Alopaeuksen pojat olivat Porthanin oppilaita ja julkaisivat hänen johdollaan väitöskirjansa, joista yksi perustui isän käsikirjoitukseen. Kun yksi pojista P.J. Alopaeus vuonna 1793 omalla presidiollaan painatti väitöskirjan "Specimen Historiae Litterariae Fennicae", lienee Porthan sitä tarkastanut ja korjaillut.[316]
Myöskin jatkui Porthanin yhteistyötä suomenkielen ja mytologian tutkimisen alalla, josta jo edellä olen puhunutkin. 1780 luvullahan hän yhdessä Lencquistin kanssa julkaisi, kuten olen maininnut, "De superstitione Pennorum" ja silloin ilmestyi myöskin Gananderin mytologia, jonka valmistamisessa Porthan oli osallisena. Mutta 1780 luvun lopussa oli tämä työ vähenemässä, samalla kuin Porthanin omatkin tutkimukset tällä alalla lakkasivat. 1790 kuoli sitten Porthanin uskollinen auttaja Kristfrid Ganander.
Sen sijaan alkoi Porthanin ympärille muodostua nuorempi tutkijajoukko, joka oli saanut tieteellisen sivistyksensä hänen omassa koulussaan. 1780 luvun alulla liittyi Tengström Suomen historiantutkimustyöhön ja paria vuotta myöhemmin otti Franzén ensimäiset askeleensa tällä alalla. Nämät nuoremmat tutkijat, runoilijoita kun samalla olivat, osasivat panna paljon suuremman arvon muotoon ja esitystapaan, kuin mitä tähänasti oli osattu niille antaa. En siis ihmettele, jos Porthan näissä oli nähnyt tulevat Suomen historian esittäjät, sen filosoofisen ja kauniin esityksen luojat. Hän koettikin tehdä Franzénista professorin Bilmarkin kuoleman kautta avoimeksi jääneelle oppisijalle, hänellä kun sitä virkaa varten kyllä olisi lahjoja historian esittämiseen ja sitäpaitsi erinomaisen hyvä stiili.[317]
Sensijaan oli Caloniuksen merkitys Porthanin tieteelliselle toiminnalle aina ollut ja oli yhä edelleenkin jotenkin suuri sen yhteistoiminnan kautta, jossa nämät miehet olivat. Caloniuskin oli ollut Aurora seuran jäsen ja hän oli hakenut kaunopuheliaisuuden opettajan virkaa yliopistossa yhdessä Porthanin kanssa. Gadd lausui tässä tilaisuudessa heistä kummastakin, että "he molemmat ovat yleisesti tunnettuja laajasta ja perinpohjaisesta opista kysymyksessä olevalla alalla ja ovat selvällä ja tarkalla opetustavalla useissa tieteissä jo ennen paljon hyödyttäneet akatemiaa sekä erinomaisella taidolla hoitaneet toimia, joita heille on uskottu".[318] Myöskin suomen kielen taitava tuntija oli Calonius ja neuvotteli Porthanin kanssa sen ominaisuuksista.[319]
Tästä toiminnasta on erityisesti huomattava sen historiaa koskeva puoli. Calonius lakimiehenä oli antautunut tutkimaan Suomen hallinnollista ja oikeushistoriaa ja kokoili varsinkin Turun hovioikeutta koskevia tietoja. Vuonna 1782 ryhtyivät hän ja Porthan toimiin hankkiaksensa kamarikolleegion arkistosta joukon tietoja, ja Porthan valittaa silloin, että asiakirjain kopioituttaminen sieltä tulee kovin kalliiksi. Maakirjain otteesta, joka olisi kirjoitettu heidän määräämänsä metoodin mukaan vaadittiin kamarikolleegiossa 100 taalaria. Sitäpaitsi oli lääninhallitusten arkistoista otettava mitä saatavissa oli.[320] Myöskin hovioikeuden pöytäkirjoja käyttivät kumpikin apunaan, Porthan omiin tutkimuksiinsa,[321] Calonius taas kokoelmiinsa Suomen hallinnollisen ja oikeushistorian alalta. Tarkoituksena oli nimenomaan valaista Suomen historiaa, joka on niin köyhä ja vähän tunnettu.
Porthan sanoo jo edellisenä vuonna, että oli hankittu kokoelmia, joita kannattaa saattaa yleisön luettaviksi ja että aijottiin sentähden uudestaan ruveta julkaisemaan Turun lehtiä. Väitöskirjainsa rinnalla piti Porthan näitä lehtiä paraimpana keinona tietojen julkaisemiseen.