III.
Mutta työskentely Suomen keskiajan historiassa vaati myöskin erityistietoja jopa erityistutkimuksiakin naapurikansain historian ja yleisen historiankin alalla. Etenkin Suomen varhaisin historia viittasi Venäjälle, josta suomalaiset olivat tulleet ja jossa heidän heimokansansa asuivat, kristillinen aika taas näytti Ruotsiin, vaati ottamaan selvää sen maan kirkollisista ja hallinnollisista oloista. Näiden maiden historian tutkiminen oli siis välittömässä yhteydessä Porthanin harrastusten kanssa.
Olen jo ennen puhunut Porthanin Venäjän historiaa koskevista harrastuksista. Näimme, että hän jo 1770 luvun lopulla, siis ennen laajempia tutkimuksiaan Suomen historiassa, oli ottanut sen erityisen esityksen aiheeksi. Hänellä oli myöskin Venäjän rajain sisällä paljon ystäviä, jotka saattoivat häntä auttaa, etenkin siellä asuvassa suomalaisessa papistossa, ja sitäpaitsi opiskeli Turussa hänen oppilainaan sen puolen nuorukaisia. Porthanilla oli sentähden edellytyksiä tässä suhteessa, jotka kerrassaan puuttuivat hänen virkaveljiltään ruotsalaisessa emämaassa.
Kun Porthan siis kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian julkaisuihin aikoi vuonna 1790 kirjoittaa tutkimuksen Pähkinäsaaren rauhasta,[408] niin olisi voinut odottaa aikomuksen toteutuvan. Hän ryhtyikin toimiin saadakseen ystäviensä kautta Nestorin kronikan, jota työhönsä tarvitsi ja joka sitäpaitsi oli päälähde Venäjän vanhemmassa historiassa. Vastaus, jonka hän Cygnaeukselta sai, kuvaa hyvin vaikeuksia, jotka Porthanilla tässä oli voitettavana: "Nestorin kronikasta kuuluu saksalainen käännös ilmestyneen jossakin Saksassa, jos oikein muistan Danzigissa; sitä ei saa täältä ostaa kuin sattumalta tahi jos se ulkoa tilataan erityisesti. Muita kronikoita ei liene käännetty, jota kuitenkin vielä tahdon tarkemmin kysellä. Täällä ne eivät ainakaan ole käännetyt. Myöskin kuuluu ruhtinas Schtscherbatovin historiasta Saksassa löytyvän käännös, jota ei täällä myödä ja ulottunee se vain toiseen osaan".
Painos, jota Cygnaeus tarkoittaa kirjeessään on Schererin vuonna 1774 julkaisema saksalainen käännös, joka monessa suhteessa oli puutteellinen ja virheellinenkin. Sitäpaitsi oli Pietarin tiedeakatemia julkaissut Nestorin kronikan vuosina 1767-1790. Porthanilla oli kuitenkin aije yhä edelleenkin mielessään. Vuonna 1797 hankki hän Caloniuksen kautta itselleen Nestorin kronikan käännöksen, mutta monet muut puuhat hidastuttivat hänen työtään. Hän aikoi nyt valmistaa sen Upsalan tiedeseuraa varten ja vielä 1803 kertoo hän jo alottaneensa sitä. Kuolema kuitenkin ehti ennen, kuin teos valmistui.[409]
Muutamia venäläisiä kronikoita oli kyllä Turun yliopiston kirjastossa, Lindheimin peruja, mutta ei ole mitään merkkiä siitä, että Porthan olisi niitä käyttänyt. Tämä oli kyllä sitä luonnollisempaa, kun tutkijamme kriitillisten periaatteittensa mukaan vaati varmoja, tarkastettuja lähteitä, eikä tyytynyt yksityisiin kappaleisiin, jotka satunnaisesti löysi. "Sitten kun ovat tarkoin ja kriitillisesti julkaistut", — sanoo Porthan — "kootut ja tarkastellut, antavat nämät vanhan venäläisen historian jätteet sille, joka tuntee tuon kansan kielen ja kirjallisuuden yhtä hyvin kuin meidän historiamme, tilaisuuden päättää tätä".[410] Porthan oli tässä suhteessa samassa asemassa, kuin ruotsalaiset tutkijatkin, jotka kyllä käsittivät Venäjän historian tärkeyden, mutta eivät koskaan ottaneet siitä selvää, v. Celse sanoo nimenomaan kokoelmissaan: "Naapureimme historia on verrattava meikäläiseen. Venäläisillä kronikoilla on iässä etusija meikäläisten ja muitten naapureimme historian rinnalla".[411] Ja kuitenkin oli eräässä Vesteråsin arkistossa venäläisiä kronikoita useitakin, mutta ne jäivät ymmärtämättä ja huomaamatta. Niiden joukossa oli eräs kokonaista 78 arkkia käsittävä kappale Nestorin kronikkaa.[412]
Samalla lailla kävi myöskin Porthanin kielellisten ja kansatieteellisten tutkimusten suomensukuisista kansoista. Ne perustuivat vain sanakirjoihin ja matkakertomuksiin, muita tarkempia tietoja hänellä ei ollut. Sentähden eivät Porthanin tutkimukset tähän suuntaan voineet edistyä ja hän pysyi edelleen kannalla, jolla saksalainen tutkimus oli. Tosin hän vuonna 1795 sai tarjouksen Pallakselta raha-apuun Venäjän keisarinnalta suomalaisten kansain tutkimista varten, mutta hän sen hylkäsi. "Jos minulla nuorempana olisi ollut mahdollisuutta sellaiseen apuun, olisin joutunut kiusaukseen sitä käyttämään: nyt on minulla Venäjää ja kaikkea siihen kuuluvaa kohtaan sellainen kauhu, ettei minulla edes ole ollut halua matkustaa Pietariin, johon entiset oppilaani usein ovat minua kutsuneet, vielä vähemmin syvälle noiden barbaarien maihin. Mutta kyllä toivoisin, että joku nuori ja taitava mies saisi tehdä sen matkan, ennenkuin kaikki nuot eri heimot ovat sekaantuneet venäläisiin".[413]
Näin meni tuo suurenmoinen aate hukkaan ja Porthan rajoittui edelleenkin verrattain vähäpätöiseen toimintaan tällä alalla. Se koski erittäin suomalaisten lähimpiä sukukansoja, jotka samalla olivat heidän naapurikansojaan. Jo 1780 luvun loppupuolella — siis aikana, jolta Porthanin varsinaiset tutkimukset suomalaisista sukukielistä olivat peräisin — oli hänen oppilaansa L.A. Zetraeus koonnut tietoja vatjalaisten kansallisuudesta ja elintavoista. Mahdollisesti oli virolaisen papin Trefurtin kertomus näistä, jonka Porthan saattoi lukea Gadebuschin kokoelmista, herättänyt hänen huomiotansa ja tiedonhaluaan vatjalaisista.[414] Kysymys näyttää edelleenkin häntä viehättäneen 1790 luvulla ja 1802 hän Turun lehdissä julkaisi yllämainitun Zetraeuksen tietojen mukaan kertomuksen vatjalaisista. Hän oli samalla uudelleen pyytänyt heistä tietoja, mutta ilmoitukset, joita hän sen johdosta sai, supistuivat hyvin mitättömiin.[415]
Näin ollen ei Porthan voinut laajemmalti ottaa Venäjää koskevia kysymyksiä erityistutkimuksensa aiheeksi. Sen sijaan oli Porthanin yhteys Ruotsin kanssa yhä lujittunut monenlaisten kosketusten kautta siltä taholta. Hän tuli myöskin matkoillaan siellä tutustumaan ruotsalaisiin lähteisiin ja ruotsalaisten oppineitten seurain jäsenenä oli hän velvoitettu käsittelemään niiden julkaisuissa joitakin kysymyksiä alaltaan. Kun näiden melkeinpä täytyi olla yleisempää laatua, tuli Porthan helposti valinneeksi kysymyksiä, jotka, samalla kuin liittyivät hänen omiin tähänastisiin tutkimuksiinsa, käsittelivät ruotsalaista tahi yleensä pohjoismaiden historiaa.
Lähimpänä aineena olivat Ruotsin puolella asuvat suomalaiset, joista Porthan kirjoitti tutkimuksen "Om de på Svenska sidan boende Finnar" Turun lehtiin vuonna 1793. Tähän hän sai tilaisuutta sen kautta, että useat ruotsalaiset kokoilijat vähää ennen olivat julkaisseet kokoelmansa maakunnista, joissa suomalaisia asui. Niin Hülphers vuonna 1789 painatti viidennen osan kokoelmistaan "Samlingar til en Beskrifning öfver Norland" ja Linderholm vuosina 1788 ja 1790 "De Fennonibus Wermelandiae" j.n.e. Kirjoituksensa alussa huomauttaakin Porthan, että hän tahtoo näistä hajanaisista lähteistä koota yhtenäisen kertomuksen, etenkin kun Turun sanomain lukijoilla ei liene tilaisuutta noihin kaikkiin tutustua. Että kirjoitus ilmestyi vasta 1793, siihen oli nähtävästi syynä se, että Porthan vasta myöhemmin sai tiedon tätä alaa koskevasta uudemmasta kirjallisuudesta. Niin sai Turun yliopisto vasta vuonna 1792 Upsalan yliopiston väitöskirjat vuodesta 1789 alkaen, joissa oli toinen osa Linderholmin väitöskirjaa.[416]
Aine ei kuitenkaan vetänyt Porthania puoleensa vain sentähden, että se käsitteli omaa suomalaista sukua olevaa maaseutuväestöä, sen kieltä ja tapoja. Päinvastoin tuntuu hyvinkin luonnolliselta, että se huvitti tutkijaamme senkin tähden, että se oli läheisessä yhteydessä kysymyksen kanssa suomen kansan alkuperästä ja alkukodista. Scarinin ja Bilmarkin edustama ajatussuunta piti Pohjois-Ruotsin ja Norjan rajamaita suomalaisten alkukotina ja Vermlannin suomalaisia jäännöksenä tästä alkuperäisestä asutuksesta näillä seuduilla. Vielä 1785 oli Bilmark tuonut esille tämän väitteen kirjoituksessa "De regihus Finlandiae".[417] Kun Porthan nyt nojautuen viimeisiin ruotsalaisiin tutkimuksiin todisti täällä asuvat suomalaiset aivan myöhäisenä aikana sinne muutetuiksi, tähtäsi hän Bilmarkin edustamaa ajatustapaa vastaan ankaran iskun.
Porthanin viimeisinä elinvuosina joutui kysymys näistä Vermlannin suomalaisista vielä kerran hänen huomionsa alaiseksi. Eräs suomalainen ylioppilas Johan Ahlberg oleskeli sikäläisellä suomalaisalueella lopulla vuotta 1801 ja Porthanin pyynnöstä kertoo hän oloista siellä. Ahlberg oli valmis jatkamaan tutkimuksiansa ja kirjoittamaan väitöskirjan "Medelpadissa, Helsinglannissa ja Gestriklannissa, Vermlannissa sekä Taalain maassa olevista suomalaisista" Porthanin johdolla tarkastettavaksi. Nimenomaan huomauttaa hän, että Porthan ei voisi kirjevaihdon kautta tutkia oloja täällä, vaan tarvittaisiin siihen jonkun suomalaisen tutkijan oleskelua paikkakunnalla.[418] — Mutta sen jälkeen ei ole yrityksestä mitään tietoa.
Ensimäiseen julkaisuunsa kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian toimituksissa oli Porthan ottanut aineen, joka kuului suorastaan Suomen historiaan. Se oli hänen tulopuheensa, josta ennen puhuin. Sen aine oli kylläkin omiansa kiinnittämään huomiota puoleensa; siitä olisi todistuksena akatemian sihteerin vastauskin, jos tuollaisiin korupuheisiin voitaisiin suurempaa arvoa panna. Siinä on kuitenkin huomattava yksi kohta, vakuutus, että akatemia valitessaan Porthanin jäsenekseen "ei ole etsinyt vain sitä apua, jota nero ja oppi aina tarjoovat, vaan erittäinkin hyötyä, jota ei kukaan muu kuin Porthan ole voinut tuottaa". Sillä hän yksin oli kykenevä edustamaan Suomen historian tutkimusta akatemiassa.[419] Vaikka siis Porthan saattoi tarjota Suomen historiasta sellaisenaan aineita, jotka sopivat akatemian julkaisujen palstoille — sellainenhan oli paitsi tulopuhetta myöskin ennen mainittu kirjoitus suomensukuisista kansoista — huomaamme hänen piankin kääntyvän aloille, jotka samalla koskivat naapurimaitten historiaa. Kun Venäjän historiaa koskeva aine sitten epäsuotuisten olosuhteitten tähden viivästyi, ryhtyi Porthan Skandinaavian vanhempaan historiaan. Tämä aiheutti kirjoituksen "Försök at uplysa Konung Aelfreds geographiska Beskrifning öfver den Europeiska Norden", joka julkaistiin yllämainitun akatemian toimitusten kuudennessa osassa.
Tämä Alfredin kertomus oli jo aikaisin herättänyt Porthanin huomiota sentähden, että se sisälsi tärkeitä tietoja suomensukuisten kansojen vanhemmista asuinsijoista. Jo väitöskirjassa "De Bircarlis" oli siitä mainittu ja huomautettu, että Langebekin editiooni kertomuksesta oli virheellinen. Kahta vuotta myöhemmin on Porthan laajasti tehnyt selkoa kainulaiskysymyksestä väitöskirjassaan "De antiqua gente Quenorum" esittämällä kveenejä koskevan kohdan Alfredin esityksestä ja selitellen sitä. Paitsi Langebekin tuntee Porthan nyt myöskin Forsterin editioonin teoksesta, mutta ei Barringtonin esitystä. Jos Porthan tutkiessaan kainulaisia usein oli ottanut huomioonsa Otherin Peripluksen, niin antoi lopullisen aiheen sen julkaisuun toisen sukulaiskansan tutkimus. Itse kertoo Porthan, että hän kääntyessään permalaisiin aikeissa jatkaa kirjoitussarjaansa suomensukuisista kansoista tuli kirjoittaneeksi selitykset Periplukseen.[420]
Nordinin kanssa Porthan sitten keskustelee kirjeellisesti tuosta Alfredin kirjoituksesta ja tiedustelee häneltä Barringtonin editioonia, jota Nordin ei kuitenkaan tuntenut. Nordin kehottaa Porthania kääntymään British Museumin hoitajan puoleen englantilaista kirjallisuutta saadaksensa teostaan varten. Tämä oli helmikuussa 1791.[421] Varmaankin varsinainen kirjoituksen selittely tapahtui näihin aikoihin, sillä joulukuussa vuonna 1794 kertoo Porthan, että hänen memoaarinsa aineesta on valmiina. Hän aikoo jättää sen kirjallisuusakatemialle, mutta pelkää, että se jo on nukkunut, ja siltä varalta hän tuumii muuttaa tämän ynnä muita memoaarejaan latinalaisiksi väitöskirjoiksi.[422] Kuitenkin Porthan vielä 1795 viimeistelee kirjoitustaan, hankkien silloin Aurivilliuksen kautta anglosaksilaisen sanakirjan Upsalasta[423] ja Caloniukselta Saksan keskiajan maantiedettä koskevan teoksen.[424]
Porthanilla oli käytettävänään kaksi eri jäljennöstä asiakirjasta, Spelmannin ja Barringtonin, mutta itse käsikirjoitusta hän ei tuntenut. Tästä oli seurauksena, että hän tuli painattaneeksi tekstiinsä, jossa hän pääasiallisesti seuraa Barringtonin tekstiä, muutamia tämän huolimattomuuksia ja painovirheitä. Mutta nämät koskivat vain sivuasioita. Hänen muistutuksensa ovat laajat ja käsittelevät asiaa erittäin tarkoin. Forsterin tunnetut muistutukset ottavat melkein puolta pienemmän alan, Langebekin muutamista huomautuksista puhumattakaan. Mutta tärkeämpi on niissä esiintyvän kritiikin arvo. Hänen tekstin tulkitsemisensa ja sen yhteydessä olevat selitykset edustavat käsitystapaa, joka parhaiten sopii sekä sanaetymologioihin että maantieteelliseen kokonaisuuteen. Tässä on Porthanin onnistunut löytää useita ennen huomaamattomia selitystapoja, joista esim. Sillende nimen selittäminen on huomattava. Lisättäköön tähän myöskin, että Porthan myöhemmin eräästä käsinkirjoitetusta muistiinpanosta päättäen vertasi sanaa Syssyle Schlesiaan. Useat hänen edeltäjistään seurasivat liiaksi sanojen etymologiaa ja heidän hypoteesinsa tulivat sentähden kovin rohkeiksi, kun maantieteellisiä käsitteitä pidetään silmällä. Porthan osasi yhdistää molemmat vaikeudet niin, että tuli luontevaan ajatukseen. Eräs hänen seuraajansa on arvostellut hänen tutkimustaan näin: "Hän on siinä antanut verrattoman todisteen opistaan ja tarkkanäköisyydestään, hän on itse, vaikka hänellä oli sellainen mies kuin Langebek edeltäjänä, tehnyt niin monta korjausta selityksiin ja käännökseen ja perustellut kaiken niin perinpohjaisilla todisteilla, ettei voi kyllin ihmetellä hänen tietojaan kielessä, joka on niin eroava hänen äidinkielestään, kuin anglosaksin kieli todella on suomen kieleen nähden".[425] Tähän suuntaan ovat viime ajan tutkijatkin tällä alalla arvostelleet Porthanin teosta.[426] Sen ajan tutkijoista ainakin Schlözer sitä suuresti kiittelee, käyttäen esityksissään Porthanin antamia selityksiä.[427]
Kun Porthanin laitos Otherin matkasta oli ilmestynyt, sanoo hän olevansa utelias näkemään miten sitä arvostellaan Tanskassa ja Saksassa, hän on näet siinä mennyt hiukan niiden rajojen ylitse, jotka hän muuten on pannut tutkimuksilleen.[428] Se oli hänen ensimäinen aineensa, joka aiheeltaan oli yleisskandinaavinen; näemme, että se oli alkuna muihin samanlaisiin. Ja samaan aikaan alkaa myöskin hänen yhteytensä tanskalaisten oppineitten kanssa. Vuosina 1787 ja 1788 olivat P.F. Suhm ja Porthan vaihtaneet keskenänsä jonkun kirjeen. Mutta vasta vuodesta 1797 alkoi jälkimäisen yhteys tunnetun tanskalaisen polyhistorin Nyerupin kanssa. Se ei johtunut suomenkielisten kansain tutkimuksesta saaduista yhteisestä intressistä, vaan pikemmin yleisistä kirjallisista harrastuksista. Mahdollisesti aiheutti sen skandinavismi, joka 1790 luvun lopulla levisi pohjoismaissa. Nyt vasta joutuikin Porthan lähempään yhteyteen tanskalaisen tieteen kanssa.
Yhtä yleinen aineeltaan ja sen kautta samaten omiansa herättämään laajempaa huomiota oli Porthanin viimeinen suurempi julkaisu: Ad recensionem Bullarii Romano-Sveogothici, a Nobil. a Celse editam, accessio. Julkaisun aiheena olivat Fredenheimin Roomasta hankkimat paavien bullat, jotka saapuivat Ruotsiin 23. p. marraskuuta 1783. Nordin teki näistä luettelon, jonka hän esitti kuninkaallisessa kansliakolleegiossa 1. p. joulukuuta samana vuonna.[429] Luettelon lähetti Mennander senjälkeen v. Celselle, jotta tämä voisi esittää bullain sisällyksen erityisessä julkaisussa. Se oli aijottu jatkoksi hänen teoksensa "Recensio Bullarii" ensi osaan, joka käsitti jo ennen Ruotsissa tunnetut bullat ja viittasi niitä mainitseviin teoksiin. Mutta v. Celse oli tuskin päässyt työnsä alkuun, kun hänet kohtasi kuolema.
Hänen työnsä, jäi aluksi jatkamatta. Porthan oli kuitenkin saanut käyttää hyväksensä noita bullia julkaistessaan Juustenin kronikkaa ja niin kypsyi hänessä vähitellen päätös jatkaa v. Celsen työtä. Niinpä hän 7. p. toukokuuta 1795 kirjoitti Caloniukselle: "Olisi hyvin hyvä, jos saisimme hänen kokoelmansa bullae papales: varmaan antaisin väitöskirjoina niistä resensioonin, joka olisi jatkoa v. Celsen teokseen". Tämä oli vastauksena Caloniuksen ilmoitukseen, että Fredenheim oli luvannut lahjoittaa kokoelmansa Turun yliopiston kirjastoon, kirjeessä Porthanille, 10. p. huhtik. 1795. Seurauksina tällaisista toimenpiteistä oli, että Porthanin vanha suosija Fredenheim lahjoitti kokoelman Turun yliopistolle ja resensiooni todella joutui Porthanin tehtäväksi.
Missä määrin Porthan resensioonissaan perustui Nordinin ja v. Celsen esitöihin, ei voi varmuudella tietää. Kun teos oli tekeillä, kirjoitti Fredenheim siitä Porthanille:[430] "Muistutuksesi ovat hyvin valaisevia ja on hyvä, ettei Nordin voi sanoa meidän kyntäneen hänen vasikoillaan. — — — Minkä säännön mukaan olet pannut päivämäärät? Oletko kaikessa voinut luottaa Nordiniin; sillä tiedän että Celsellä oli muutamia epäilyksiä tässä suhteessa?" Nordinin resenseeraava luettelo, sellaisena kuin se tavataan hänen kokoelmissaan Upsalan yliopiston kirjastossa, on verrattain lyhyt ruotsalainen selonteko bullain sisällyksestä. Silloin tällöin on liitetty oheen lyhyitä huomautuksia niissä esiintyvistä seikoista. Niin huomautetaan esim. karjalaisista, että näillä tarkoitettiin myöskin virolaisia, liiviläisiä ja venäläisiä j.n.e.
Porthanin resensiooni on tehty aivan samaan malliin kuin v. Celsen, kuitenkin on hän liittänyt tekstin alle hyvin lukuisia muistutuksia. Sellaiseksi oli resensioonia heti alustapitäin aijottukin. Jo vuonna 1783 ilmoittaa Mennander Fredenheimille toivomuksensa julkaisutavasta: "Neuvoni on siis, että kukin bulla laitetaan ja painetaan niinkuin v. Celse on tehnyt bullaariossaan. Tämä voi tapahtua sitä helpommin, kuin asiakirjain päällekirjoitus jo sisältää sen sisällön, jota kuitenkin tulee siellä täällä vähän pitentää. Mutta Kustaa I:sen kirjeet ja ehkäpä yksi ja toinen bulla ovat kokonaisuudessaan painettavat, samassa muodossa ja samoilla kirjasimilla kuin v. Celsen, että ne voidaan tämän kanssa yhteen nidokseen liittää. Luulen, että sellainen teos ei nouse yli 10 à 12 painoarkin".[431]
Paitsi näitä lähdejulkaisuja, aiheutti tutkimus Juustenin kronikkaa varten Porthanin tekemään lukuisia erikoistutkimuksia eri aloilla. Useat näistä muodostuivat yleisruotsalaisiksi aiheeltaan, ne kun pyrkivät selvittämään Suomessa vallalla olevia ruotsalaisia laitoksia ja tapoja. Niin väitöskirjat "Observationes circa historiam decimarum ecclesiasticarum in Svecia", joka ilmestyi vuosina 1796 ja 1798 kahdessa osassa ja "Observationes circa historiam Denarii Petrinii in Svecia" vuodelta 1802.
Edellinen tutkimus osottaa, miten Porthan vähitellen joutui erikoisaineistaan yhä yleisempiin tutkimuksiin. "Tämän väitöskirjan johdosta olen huomannut" — sanoo hän — "miten huonosti maakuntalakimme (niin mainio lähde historiallemme) ovat sekä julkaistuja että käännettyjä: se olisi aine juriidiselle historiankirjoittajalle". Erityisesti huomauttaa hän, että olisi vertailtava eri maitten lakeja ja tutkittava niiden vaikutuksia toisiinsa; arvellen omasta puolestaan, että anglo-saksilaiset lait vanhojen norjalaisten kautta ovat vaikuttaneet ruotsalaisiin.[432] Ja muutamia vuosia myöhemmin hän palaa tähän aatteeseensa, kehottaen Caloniusta pitämään tulopuheensa kirjallisuusakatemiaan tästä aineesta. Silloin olisi paitsi muita myöskin venäläiset ja mongoolilaiset lait otettavat huomioon.[433]
Milloin Porthan ryhtyi ensimäiseen noista kirjoituksista? Epäilemättä oli hänen toimenpiteensä vanhojen maakuntalakien hankkimiseksi kirjastoon sen kanssa yhteydessä. Jo vuonna 1791 oli Porthan tutkinut vanhoja lakeja Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa, etupäässä kyllä suomalaisia lainkäännöksiä, mutta pitäen muitakin kappaleita vanhoista laeista silmällä. Keväällä vuonna 1794 lähettää Calonius hänelle useita sellaisia,[434] mahdollisesti Porthan silloin viehättyi kirjoittamaan tästä aineesta. Porthanilla näkyy olleen se valmiina jo vuonna 1796, vaikka toinen puoli silloin jäi painamatta syystä, että respondentilta puuttui tarvittavia varoja.[435]
Ruotsin vanhempaa hallinnollista historiaa valaisi myöskin väitöskirja "Observationes nonnullae De dignitate Jarlorum in Svecia" vuodelta 1798. Se ei ollut enää missään yhteydessä Suomen historian tutkimisen kanssa, vaan oli se alusta asti lähtenyt yleisskandinaavilaisesta intressistä, johon edellä mainitsemani tutkimukset ehkä olivat Porthania vieneet ja varmaan polyhistoriallinen harrastus häntä kehotti. Lähimpänä syynä oli kai Botinin liiaksi kaavamainen ja systematiseeraava esitys tästä aineesta, jota Rosenhane oli seurannut. Tämä oli arvellut varsinaisen jaarlin arvon sellaisena, kuin se myöhemmin oli, alkaneen Ruotsin hämärästä muinaisuudesta asti. Aivan saman periaatteen mukaan olivat Peringsköld, v. Dalin ja v. Stiernman käsitelleet neuvosherran virkaa. Siinä esiintyi vielä vanha halu toisarvoisten lähteitten perustalla viedä vanhain laitosten alkujuuri niin kauvas taapäin kuin suinkin mahdollista, halu joka oli jonkinlainen jäte vanhasta systematiseeraavasta suunnasta. Ruotsin historiograafi Schönberg lausuu jo vuonna 1789, että on luettava neuvosherroiksi vain sellaiset, jotka kuninkaankirjeissä ja muissa vanhoissa asiakirjoissa sillä nimellä mainitaan, sillä ei voida luottaa vanhoihin sukukirjoihin, vielä vähemmin uudempiin genealogioihin tässä suhteessa.[436] Porthan on noudattanut samaa menettelyä tutkimuksessaan jaarlin arvosta ja tullut edellisistä tutkijoista eroaviin tuloksiin. Hänen tutkimuksensa merkityksen silloisille tiedemiehille todistaa Schlözerin lausunto: "Etsikäämme ilmeisempää totuutta ja kysykäämme kiitollisina neuvoa Porthanilta, joka ensimäisenä tällä alalla uskalsi epäillä ja lakkasi uskomasta kärsivällisesti pelkkiin kuvitteluihin, joka uskominen juuri oli erehdystä".[437]
Porthanin skandinaavilaista historiaa käsitteleviin tutkimuksiin lukisi helposti myöskin teoksen "De Poësi Gentium Septentrionalium antiquissima" ensi osan, ellei tietäisi sitä pääasiassa respondentin kirjoittamaksi. Itse Porthan antaa tälle kunnian teoksen kirjoittamisesta, selittäen ettei hän itse pystynyt tämäntapaisiin aineisiin. "Vanhaa pohjolan kieltä ja runoutta en ole kyllin perinpohjaisesti opiskellut, rohjetakseni niissä luomaan mitään arvokasta teosta: sikäläisissä aineissa kuulun vain diletantein joukkoon".[438]
Porthan ei olekaan tutkimuksissaan käsitellyt kysymyksiä, jotka vaativat tarkempaa islantilaisen kirjallisuuden tuntemista. Ne olivat kuitenkin läheisimmässä yhteydessä toisten kysymysten kanssa, kysymysten suomalaisten muinaisuudesta, joiden tiedämme olleen Porthanin tarkastuksen esineenä, vaikka tutkijamme ne erotti toisistaan käsitelläkseen jälkimäisiä erikseen. Edellisistä hän ei ole edes selvästi mielipidettään esittänyt, vaan osotti siinä suurta varovaisuutta.
Pohjoismaitten historiaa laajemmalle alalle eivät Porthanin tutkimukset oikeastaan ulottuneet. Tosin on hänen presidiollaan ilmestynyt historiallisia väitöskirjoja, joiden aihe on yleisempi, mutta ne ovat melkein kaikki graduaaleja ja siis aijottuja etupäässä oppilaitten harjoituksiksi. Sellaisia ovat "De libertate Graecis callide a Romanis oblata" ja "De ambiguis Pontificum Romanorum de Litterarum flore promovendo meritis", edellinen vuodelta 1794 ja jälkimäinen seuraavalta vuodelta. Vielä voisi tähän luokkaan lukea ennen mainitun "De imperio Hermanrici, Ostrogothorum Regis".
Samoihin aikoihin ilmaantui "De origine et propagatione Litterarum", sekin yleisempää kulttuurihistoriallista ainetta käsittelevä. Se ilmaantui vuosina 1794 ja 1795 S.W. Heurlinin ollessa respondenttina ja tämä julkaisi sitten omalla johdollaan siihen jatkon. Tämä seikka tuntuu osottavan, että respondentilla oli verrattain suuri osuus julkaisuun, erittäinkin kun sen lisäksi otamme huomioon, että hänet myöhemmin määrättiin kirjallisuushistorian dosentiksi. Mutta toiselta puolen oli Porthan sielutieteen luennoilla käsitellyt samaa ainetta ja yleensä osottanut harrastavansa sitä. Niinpä oli hänen presidiollaan jo vuonna 1786 ilmestynyt tutkimus latinalaisten kirjainten alkuperästä "De origine Litterarum Latinarum". Lähimpänä aiheena tutkimukseen oli se, että yliopiston kansleri kreivi Sparre oli lahjoittanut yliopiston kirjastoon muutamia uudempia teoksia, jotka käsittelivät etruskien kieltä ja kirjallisuutta. Tiedemiesten huomio oli kiintyneenä tähän alaan noin 1740 seuduilta asti, tutkimuksia siitä oli julkaistu eri maissa ja nyt ilmestynyt väitöskirja oli ensimäinen ilmaus tästä harrastuksesta Suomessa. Syyn tällaisen aineen valintaan Porthan selittää, määritellessään aineen merkitystä: "Kirjoitustaidon historia osottaa, paitsi inhimillisen neron moniaita edistysaskeleita sekä kansojen alkuperää ja sukulaisuutta, myöskin erilaisen määrän sielunvoimia, jotka eri kansakunnat ovat saaneet osakseen".[439]
Tällaisten sivistysilmiöiden alkuperän ja kehityksen tunteminen näytti Porthanista erittäin tärkeältä. Sentähden on hän kirjoitustaidon historiaa tutkinut, niinkuin hän on kielen, uskonnon, tieteitten ja taiteitten sekä valtion syntyä selvittänyt ja luennoillaan esittänyt. Hän on kuitenkin pääasiassa tyytynyt esittämään muitten, erittäinkin uudempain tutkijain tutkimusten tuloksia tällä alalla.
Kuten mainitsin, on Porthan usein huomauttanut, että Juustenin kronikan julkaisu oli vain esityö varsinaiseen Suomen historiaan, jonka tuleva tutkijapolvi saisi tehtäväkseen. Olen myöskin ennen huomauttanut, että tämä merkillinen tutkija siinäkin oli aikakautensa lapsi, että hänkin niinkuin sen tutkijat yleensä piti itseänsä esitöitten tekijänä ja kokoilijana. Gjörwell kirjoitti 13. p. tammik. 1797 Lindahlille, että Ruotsilla oli vain yksi historioitsija sanan täydessä merkityksessä, nimittäin Hallenberg, muut olivat kyllä hyviä alallaan, mutta he eivät voi asettaa, yhdistää, elostuttaa ja sovittaa tapauksia, samalla kuin heillä olisi historiallista stiiliä. Ei edes Porthankaan ole poikkeus, vaikka onkin paras nyt elävistä tutkijoista ja julkaisijoista.[440]
Edelleen olen viitannut ristiriitaan, joka Porthanissa syntyi, kun hänen täytyi julkaista lähteitä muodottomissa julkaisuissa, vaikka hänelle kauniin esitystavan saavuttaminen oli kunnianasiana. Tämän tähden ei saata ihmetellä, että Porthan joskus oli tuntenut halua muodostaa aineksistaan muodoltaan täydellisen esityksen ja itse kirjoittaa Suomen historian, jota varten hän tulevalle tutkijapolvelle oli aineksia koonnut. Niinpä julkaiseekin hän näytekappaleen aiotusta teoksestaan Turun lehdissä alkuvuodella 1800. Mutta ennen sen ilmestymistä kirjoittaa hän Gjörwellille aikeestaan ikäänkuin se olisi jätetty sikseen: "Yhteen aikaan oli minulla aikomus valmistaa Suomen historia (tahi oikeammin katkelmia Suomen historiasta, sillä muuta emme voi tarjota) siitä asti kuin maa tuli Ruotsin vallan alle aina meidän päiviimme; siitä oli tämä pala aijottu näytekappaleeksi. Mutta monet muut sitten väliin tulleet tehtävät ovat vieroittaneet minut tästä aikeesta".[441]
Kappaleella oli päällekirjoituksena: "Finlands Historia under Konung Christiern den 2:s Regering". Enimmäkseen käsitellään siinä ajan valtiollisia tapauksia, vasta viimeisessä 14:nessä pykälässä esitetään maan sisällistä tilaa. Minkäänlaisessa lähemmässä yhteydessä nämät osat eivät ole keskenään. Käsitys on tavallinen pragmaatinen, antiikin kirjoittajain malliin. Varsinaisia syitä Kristianin menettelyyn ei koeteta selittää, enempää kuin hänen luonnettaankaan.
Porthan näyttää kuitenkin aikoneen uudelleen käsitellä tätä ainetta ja varmaan olisi hän silloin tarkemmin koskettanut juuri viimemainittua vajanaista puolta kuvauksesta. Näin lienee selitettävissä muutama hänen muistiinpanonsa P.J. Alopaeuksen 14. p. kesäk. 1803 kirjoittaman kirjeen takasivulla.[442] Otan siitä otteen:
"Uudempain tanskalaisten taipumus puolustamaan Kristian II:sta. Ei kielletä, että hän oli vapaa taikauskosta ja että hänellä oli useita aatteita valtakunnan voimistuttamiseksi, ei rakkaudesta alamaisiin, vaan keinona mahtinsa lisäämiseksi. Mutta hänen luonteensa ilman kuntoa ja arvoa, väärine valoineen ja petoksineen, salakavaloine keinoineen ja hillittömine haluineen, rajaton viha; ei välittänyt mistään oikeuksista eikä laeista, ei Jumalan eikä maailman. Hänen innokkaimmat ruotsalaiset puoluelaisensa petollisesti murhattuina (Thure Jönsson, Trolle). Roistot hänen ministereitään (Slaghök, Beldenack)." Vielä on muutamia viittauksia Stuuren suhteesta paaviin sekä Kristianiin y.m. Muistiinpanot näkyvät syntyneen etupäässä muistutuksina johonkin vasta ilmestyneeseen teokseen. Vai olisiko tutkija aikonut laajentaa kirjoitustaan Turun lehdissä tahi eikö hän olisikaan luopunut aikeestaan kirjoittaa täydellisen Suomen historian, johon parhaimman osan elämästänsä oli tulevaa polvea varten aineita koonnut? Sitä en tiedä, sillä kohta sen jälkeen päättyi Porthanin uuttera toiminta historiantutkijana. Jo vuonna 1800 oli hän muistuttanut, että hänen pääteoksensa olivat lopussa ja hänen loppuikänsä salli hänelle vain muutamien kesken jääneitten teosten valmistamisen ja parin lyhyemmän kyhäyksen sepittämisen. Ei edes siihenkään hänelle tilaisuutta sallittu, sillä kuolema kohtasi hänet keskellä uutterinta työtä — 16. p. maalisk. 1804 — ja antoi sen levon, jota tutkija ei milloinkaan eläissään ollut itsellensä pyytänyt eikä saanut. Hänen elintyönsä oli kuitenkin todella suoritettu ja hän jätti sen ajalle, jonka luonnetta hän ei enää täysin käsittänyt.