IV.
Omituinen muoto, jonka Porthan valitsi esittääkseen mielipiteensä suomalaisten esihistoriallisesta ajasta, viitannee siihen, että hän piti tätä tutkimusalaa vielä verrattain syrjäseikkana tutkimistoiminnassaan. Samaan suuntaan osottaa myöskin se seikka, että hän jotenkin vähän itsenäisesti on käsitellyt ainettaan. Myöhemmin Porthan onkin uudelleen paljoa laajemmalti esittänyt samoja asioita, joita hän tässä kosketteli, jonkatähden tapaammekin siinä muutamissa muistutuksissa idut useihin hänen myöhempiin väitöskirjoihinsa ja muihin esityksiinsä. Siinä hän käsittelee lyhyesti kysymystä kainulaisten alkuperästä, siinä hän jo huomauttaa, että teksti Otherin Peripluksessa, sellaisena kuin Langebek on sen julkaissut, ei ole suinkaan virheetön, siinä hän myöskin puhuu suomalaisen pakana-ajan sivistyskannasta.[256] Viimeksi mainittu ala on ollut Porthanin lähinnä seuraavien tutkimusten esineenä.
Ainetta oli kosketeltu kautta koko vuosisadan, mutta aina vain sivumennen jonkun muun kysymyksen yhteydessä, etupäässä kun oli kysymys suomalaisten alkuperästä. Niinkauvankuin pidettiin muita kansoja suomalaisten esi-isinä, sen lisäksi vielä sellaisia, joista löytyi ilmoituksia vanhoissa lähteissä, käytettiin näitä samoja ilmoituksia etupäässä kuvaamaan suomalaisten esihistoriallista tilaa. Kuitenkin aljettiin näiden rinnalla käyttää myöskin suomen kielestä saatuja todisteita. Otaksuttiin nimittäin, että kansa, joka oli lainannut toiselta kansalta jonkun käsitteen nimen, oli samalla tältä oppinut tuntemaan myöskin itse käsitteen; esimerkiksi kun oli puhe kulttuuriesineestä ja sen käyttämisestä. Tästä oletuksesta lähtien oli saksalainen tutkija Eccard vuosisadan alulla esittänyt puolalaisten saksalaisilta saamia lainoja ja samalla kuvannut puolalaisen sivistyksen kehitystä saksalaisten kosketusten kautta.[257]
Samaan aikaan käytti Juslenius tällaista kielellisille todisteille perustuvaa todistelutapaa esittäessään suomalaisten vanhinta sivistyskantaa. Hän mainitsee kuitenkin vain muutamia yksityisiä sanoja, joita hän arvelee alkujaan suomalaisiksi ja ottaa sitäpaitsi muita todistuksia vanhoista islantilaisista saduista, luullun suomalaisten esi-isän Magogin toiminnasta ynnä muusta sellaisesta.[258] Tästä selviää, missä hengessä uutta kielitieteellistä todistelutapaa silloin käytettiin. Se lähti välittömästi rudbeckilaisuuden pyrkimyksestä etymologiain avulla selittää kansain kaikkein vanhimpia vaiheita ja rohkeasta uskosta siihen, että tällainen helposti onnistuisi. Niinpä Eccardkin ylistelee vanhan suunnan miehiä Rudbeckiä, Stiernhielmiä ja Bochartia suurina tiedemiehinä, jotka etymologiasta toivat suuren totuuden lähteen ihmiskunnalle.[259]
Sen jälkeen käytettiin usein samaa menettelyä, kun käsiteltäissä kansain alkuperää ja keskinäistä sukulaisuutta aihe pakotti esittämään joitakuita piirteitä niiden sivistystilasta.[260] Mitä erittäin suomalaisiin tulee, oli Benzelius jo vuonna 1731 kehottanut suomalaisia tutkimaan mitkä sanat heidän kielessään olivat ruotsalaisia lainasanoja, kuten jo ennen olen maininnut. Kehotus oli syntynyt suomalaisten alkuperän selvittämisen halusta ja herättikin useita vertailuja suomen ja ruotsin sekä etenkin gootin kielen välillä. Mutta kun useimmat näistä sanoista olivat kulttuurisanoja, täytyi huomion ennen pitkää kääntyä niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen. Niin asetti Bonde vuonna 1755 vastattavakseen kysymyksen oliko suomalaisilla pakanoina ollessaan mitään järjestettyä valtiolaitosta vai elivätkö heimokunnittain. Tätä seikkaa pidettiin kansan sivistystilan päämäärääjänä. Oli näet filosoofisesti konstrueerattu erilaisia yhteiskuntatiloja ja nyt tahdottiin kielitieteen avulla ottaa selville, missä tilassa kansa oli. Lainasana "kuningas" osotti Bondesta, että suomalaiset eivät esihistoriallisena aikana tunteneet kuninkuutta, sensijaan oli heillä jonkinlainen hallitsija, jota sanoivat ruhtinaaksi. Sana "kaupunki", joka johtuu vanhasta ruotsin sanasta "kaupungir", osottaa, etteivät suomalaiset tunteneet sellaisia.[261] Lainasanoja käyttää apunaan myöskin Lindheim. Hän sanoo nimenomaan suomalaisista: "On selvää, että sen, mitä heidän esi-isänsä ottivat sellaista, joka ei ollut itse keksittyä, sanoihin ja puheeseen, täytyi suurimmaksi osaksi johtua käytännössäkin joko itäisestä naapuristosta eli Venäjältä tahi läntisestä eli Ruotsista, lukuunottamatta muutamia kirkollisia sanoja, jotka ensimäinen piispa Henrik toi Englannista".[262]
Mutta sitäpaitsi jouduttiin myöskin aivan toisia teitä käsittelemään suomalaisten esihistoriallista sivistystilaa. Kahdeksannellatoista vuosisadalla ilmestyi runsaasti kirjoituksia, jotka käsittelivät oman ajan maan ja kansan tilaa ja elinehtoja, etenkin aineellisessa suhteessa. Näitä olivat lukuisat pitäjänkertomukset ja muut paikalliskuvaukset ja sitten jotakin erityistä elinkeinoa tahi laitosta koskevat esitykset. Ja ajan tavan mukaan aljettiin tuollaiset kuvaukset lyhyellä historiikilla aina vanhimmista tunnetuista ajoista asti. Sellaisia, vaikka tosin vain muutamin sanoin kerrottuja, tavataan useissa Gaddin väitöskirjoissa, kuten "Om jordens swedande och kyttande" vuodelta 1753 ja "Om blandade åkerjordmonernes rätta känning". Sitäpaitsi on hänen presidiollaan ilmestynyt "Indicia mineralogiae sub gentilismo" vuodelta 1767,[263] jossa tehdään selkoa vuorityön tilasta Suomessa yksinomaan pakanuuden ajalla. Se on katsottava jonkinlaiseksi suuremmaksi historiikiksi lukuisiin väitöskirjoihin, jotka Gadd on kirjoittanut oman aikansa vuorityöstä. Sitäpaitsi on sen aiheuttanut Porthanin keräämien runojen tunnetuksi tuleminen. — Huomattava on myöskin Bilmarkin esimiehyydellä ilmestynyt "Undersökning om Lagskipningen i de äldre tider" vuodelta 1772, jossa nimenomaan käytetään lainasanoja todistuksina pakana-ajan tavoista, kuitenkin rinnan filosoofisten arvelujen ja skyytoja koskevain kuvausten kanssa.[264] Ja jo 1764 lausuu Bilmark: "Useat talouskalut ovat tähän asti olleet merkittyjä gootilaisilla nimillä; luullakseni se on selvä merkki siitä, että yksinkertaiset esi-isämme eivät useimpia tunteneet, ennenkuin saivat naapurikansoilta sekä ne itse että niiden nimet".[265]
Näissä hajanaisissa aluissa oli runsaasti aineksia kuvaukseen suomalaisten esihistoriallisesta sivistystilasta. Puuttui vain kirjoittajaa, joka olisi näistä aluista rakentanut kokonaisen kuvauksen lisäten ja täydentäen aineksia moninkertaisesti.
Tällainen kuvaus oli nyt se, jonka Porthan esitti Ruotsin kirjallisuus-, historia- ja antikviteettiakatemian julkaisuissa nimellä "Anmärkningar rörande Finska folkets läge och tillstånd vid den tiden när det först lades under Svenska Kronans vissa och varaktiga välde".[266] On kuitenkin epävarmaa, missä määrin Porthanille jää ansio tämän yhtenäisen kuvauksen omintakeisesta luomisesta.
Gadd, joka oli tehnyt laajoja kokoelmia Suomen maantieteestä ja elinkeinoista ja niiden perusteella kirjoittanut esityksen "Strödda Kortta Anmärkningar Hwilka kunna gifva anledning at efterfråga Det hufvudsakeligaste om Finlands Antiquiteter, Geographie, Naturförmoner och brister; Dess äldre och nyare hushållning Samt hvad til Näringarnes upkomst, nu torde vara nödigast at vidtaga, I Hast upsatte år 1775",[267] on siinä käsitellyt samaa ainetta kuin Porthan ylläolevassa esityksessään. Ja hän on käyttänyt samaa tutkimustapaa ja samalla tavalla esittänyt tulokset. Mutta hän on kirjoittanut ne kolmetoista vuotta aikaisemmin, kuin Porthan julkaisi omansa. Missä suhteessa ovat nämät kaksi kirjoitusta toisiinsa?
Porthanin paperien joukossa on useita luetteloja suomalaisista sivistyssanoista, toiset lyhyempiä, toiset taas täydellisempiä. Yhdessä näistä, nähtävästi ensimäisessä laitoksessa on sanain "kiria, kirjotta, lukia" jälkeen huomautus "heillä oli siis kirjaimia, jotka meille nyt ovat tuntemattomia".[268] Mutta jo vuonna 1771 huomauttaa Porthan, että vaikka suomalainen sana "kirja" osottaisi, että esi-isillemme kirjoitustaito oli tunnettu, puuttuu taas kirjainta merkitsevä alkuperäinen suomalainen sana ja sentähden ei edellisen nojalla voi päättää mitään. Kun Porthanin mielipide tässä kohden aina on pysynyt, voinee päättää, että kysymyksessä oleva luettelo on kirjoitettu ennen vuotta 1771. Samaan suuntaan viittaa se seikka, että useat k-äänteellä alkavat sanat siinä ovat merkityt c:llä.
Jos sitten lähemmin otamme tarkastaaksemme tätä merkillistä Porthanin ensimäistä konseptia, huomaamme piankin, että tutkijallamme sitä laatiessaan on ollut eräs teos silmäin edessä, jota tähän asti en ole maininnut. Se on Ihren johdolla Upsalassa vuonna 1748 ilmestynyt väitöskirja: "De usu linguae Sveogothicae in illustranda Antiqua Gentis nostrae simplicitate". Tämä teos on samaan suuntaan kirjoitettu kuin mainitsemamme Eccardin teos, mutta esittää asiansa paljoa perinpohjaisemmin. Sen ensimäinen osa esittää, "miten kielen puutteesta voi päättää entisten asukkaitten yksinkertaisuuden", todistamalla useat ruotsalaisten tärkeimmistä sivistyssanoista myöhemmiksi lainoiksi.
Aluksi luetellaan useita vaatekappalten nimiä tässä järjestyksessä: mössa, kappa, rock, vest, tröja, strumpa, sockor. Porthanilla on konseptissaan: "Myssa, kappa, råck, väst främande. Mecko, jacku, Tacki, sotakengä etc. Sucka, sapas, kengä, housut, Sockor, Suet. a sukat hälre än af Soccus Lat.". Ihre oli nimittäin olettanut, että ruotsin sockor johtui latinaisesta soccus.[269] En jatka enää pitemmältä vertausta. Jatkosta näkyy yhä selvemmin, että Porthan on saanut mainitsemastani väitöskirjasta aiheen konseptiinsa.
Mutta sen jälkeen ei tavata mitään tietoa sivistyssanain vertailuista, joita Porthan olisi tehnyt, ennenkuin vuonna 1783. Silloin pyytää hän Europaeukselta tietoja sanoista, jotka koskevat taloutta, elinkeinoja y.m. ja jotka suomalaiset ehkä ovat venäläisiltä lainanneet, sillä vertaamalla suomalaisia sanoja ruotsalaisiin huomaa helposti, miten paljon siltä taholta on saatu. Nämät vertailuharrastukset ilmenevät samoihin aikoihin kuin Porthan vertasi suomea sen sukukieliin niiden sukulaisuuden selville saamiseksi. Miten välittömässä yhteydessä nuot harrastukset ovat, huomaa siitäkin, että Porthan juuri vähää ennen oli saanut Europaeukselta kielellisiä vertailuja muunlaisista venäläisistä sanoista.[270] Luultavaa on siis, että Porthanin useimmat kulttuurisanoja koskevat konseptit ovat 1780 luvun alulta, jolloin hän teki muitakin kielitieteellisiä vertailuja.
Jos sitten vertaamme Porthanin ensimäistä luetteloa, joka luultavasti on 1760 luvulla tehty ja Gaddin luetteloja vuodelta 1775, huomaamme, että sanavarasto niissä on erilainen. Gaddilla on muun muassa puulajien nimiä, joita Porthanin luetteloissa ei ollenkaan tavata, samoin hän huomauttaa, että tammen terhot olivat silloisen kansan ravintona.[271] Sama huomautus on eräässä hänen väitöskirjoistaan. Muuten osottavat mielipiteet suuria eroavaisuuksia, jos vertaamme Gaddin esitystä Porthanin myöhempään esitykseen antikviteettiakatemian julkaisuissa, jossa suhteessa kuitenkin on huomattava, että Porthanin aikaisemmat mielipiteet lienevät paljoa enemmän lähennelleet Gaddin mielipiteitä. — Näin ollen en ole voinut saada täyttä selvyyttä kysymykseen. Luultavaa on kuitenkin, että tuollaiset luettelot lainasanoista ja niiden johdosta tehdyt päätelmät, joita vähemmässä määrässä yhä useammin tavataan, olivat silloisten tutkijain mielissä ja että sekä Porthan että Gadd ovat luettelonsa itsenäisesti tehneet.
Mutta katsokaamme, miten Porthan on käyttänyt kansan kieltä lähteenä sen muinaisuutta selvittäessään. Hänen huomiotansa vetivät ensiksi puoleensa lukuisat suomalaiset sanat, joiden äänneasu suuresti muistutti vastaavia ruotsalaisia. Porthan päätti, että nämät sanat ja samalla käsitteet, joita niillä merkittiin, olivat ruotsalaisilta lainattuja sen jälkeen kuin kristinusko oli tuotu Suomeen. Gootilaisiin muotoihin on Porthan verrannut vain parissa kohdassa ja on hän arvattavasti luullut tuollaisten sanojen vielä silloin olleen ruotsin kielessä, kun ruotsalainen ristiretki tehtiin Suomeen. Ei hänellä konseptissakaan ole muita vertauksia gootilaisiin sanoihin. Vasta myöhemmissä muistutuksissa Jusleniuksen "Sana Lugun Koetukseen" on Porthan tehnyt lukuisia vertauksia Ulfilaan gootin kieleen.[272] Kuitenkin muistuttivat gootilaiset sanamuodot suomalaisia aivan silminnähtävästi enemmän kuin vastaavat ruotsalaiset. Sellaisia vertailuja olikin usein tehty oppineitten kesken. Mutta historialliset tapahtumat eivät antaneet otaksumalle mitään tukea ja niinpä mahtoi tuntua Porthanista "päivänselvältä, ettei suomalaisen sanan alkuperää voi johtaa vanhasta gootin kielestä".[273] Ei missään Porthanin vertailuissa ole edes yritettykään verrata suomalaista muotoa johonkin vanhaan ruotsalaiseen alkumuotoon sellaisena kuin se tavataan kielen vanhimmissa muistomerkeissä.
Kulttuurisanaluettelojen konsepteissa, jotka Porthan tutkimukseensa painatti, tavataan lukuisia vertauksia lätin ja liettuan kieleen, mutta itse tutkimuksesta ovat ne poisjätetyt. Porthanin jälkeenjättämäin paperien joukossa on muitakin sanavertailuja noiden kielten ja suomen kielten välillä, — luonnollisina seurauksina huomiosta, jonka näiden kielten suhde viime aikoma oli tutkijoissa herättänyt. Göttingeniläiset olivat tuota suhdetta tarkastaneet ja tulleet siihen päätökseen, että liettualaiset ja suomalaiset olivat jonkinlaisissa heimosuhteissa keskenään.[274] Porthan sitävastoin ei ole antanut minkäänlaista ilmoitusta mielipiteestään tässä kysymyksessä, eikä hänellä liene aivan varmaa mielipidettä ollutkaan. Kun hän näet olettaa sanan "Suomi" olevan yhteistä alkujuurta vastaavan slaavilaisen sanan kanssa, antaa hän tuolle ilmiölle seuraavan epämääräisen selityksen: "Joko ovat slaavilaiset saaneet tämän sanan suomalaisilta, tahi päinvastoin nämät ensimainituilta, tahi myöskin on molemmilla ollut se ensi alkuperästään asti".[275]
Missä Porthan arveli noitten kansain joutuneen tekemisiin toistensa kanssa, ei voitane aivan varmuudella sanoa. Eräässä toisessa lausunnossa[276] hän viittaa noitten kansain naapuruuteen samasta sanasta puhuessaan: "Voisipa luulla sen — — — olevan kotoisin slaavin tahi ehkä lätin kielestä, joilta naapureiltaan sekä meikäläiset että lappalaiset ovat sen muuntaneet". Tarkoittiko Porthan, että suomalaiset Suomenmaassa ollessaan joutuivat tekemisiin lättiläisten kanssa, vaiko sitä, että he nykyisessä Venäjässä asuessaan olivat näiden kanssa yhteydessä? Olisin taipuvainen uskomaan edellistä, sillä Porthan luuli suomalaisten tulleen myöhään maahamme idästäpäin eikä arvellut heidän asuneen Itämeren maakunnissa ja Länsi-Venäjällä, kuten Thunman oli otaksunut. Sitäpaitsi ei Porthan ole olettanut muitakaan erikoissuomalaista aikaa vanhempia lainoja, hän kun on rajoittunut tarkastamaan vain kaikkein otaksuttavimpia ja myöhimpiä lainoja. Itse lainattu nimikin "Suomi" viittaa siihen, että Porthan ajatteli sen erikoissuomalaisena aikana lainatuksi. Oli miten tahansa, lättiläisiä vertailuja ei Porthanin teoksessa enää tavata.
Miksi Porthan jätti yhtäläisyydet suomen ja lätin kielten välillä huomioonottamatta esityksessään? Voisi ajatella, että se riippui käsiteltävästä aineesta, joka tarkoitti suomalaisten tilan tuntemista siltä ajalta, kun ruotsalaiset tulivat maahan ja siis ei sallinut lättiläisten kosketusten esittämistä, jos niitä vain ajateltiin vanhemmiksi sitä aikaa. Mutta siinä tapauksessa ei Porthan olisi kutsunut noita sanoja, jotka olisi arvellut alkujaan lättiläisiksi nimellä alkuperäiset (vernacula). Sitäpaitsi on Porthan erityisesti huomauttanut, missä luuli jonkun sanan olevan venäjän kielestä lainatun joko suorastaan ilmoittamalla sen tahi merkitsemällä sanan kysymysmerkillä.
Syy oli siis toinen. On otaksuttavaa, että Porthan ei luullut voivansa kyllin selvästi selittää kysymyksen historiallista puolta, missä tilaisuudessa ja mitä teitä lainat tapahtuivat. Siihen viittaa epävarmuus, jota Porthan osotti äsken mainitun lainasanan olemassa oloa selittäessään. Ja sellaisessa tapauksessa sen ajan uudemmat tutkijat eivät pitäneet itseään oikeutettuina tekemään mitään johtopäätöksiä. Saattoivathan yhtäläisyydet olla satunnaisia. Ainoa keino tuollaista epävarmuutta vastaan oli olettaa vain sellaiset lainat, jotka todistettavasti olivat saattaneet tapahtua, sellaiset, joiden olemassaoloon historialliset tosiasiat pakottivat uskomaan. Sitäpaitsi ei ollut mitään tarkempaa käsitystä suomalaisten aikaisimmista historiallisista vaiheista.
Olen edellisessä seurannut Porthanin mielipidettä suomalaisten vanhemmista asuinsijoista aina 1770 luvun lopulle, jolloin hän liittyen uusimpiin tutkijoihin sijoittaa ne laajalle alalle Pohjois-Europaan ja Aasiaan. Samaa mielipidettä on Porthan myöskin esityksessään "De Bircarlis", ainoastaan sillä erotuksella, että asettaa asuma-alat aina Kaspian mereen etelässä ja Suomen lahteen pohjoisessa.[277] Myöhemmin Porthan on viitannut vielä vanhempaan aikaan, jolloin suomalaiset ja ugrilaiset kansat asuivat lähekkäin Kaspian meren rantamilla. Tämä huomautus esiintyy ensin aivan tilapäisesti erään lainasanan alkuperää käsiteltäissä ja tämäkin seikka on omiaan osottamaan, että tässä lausuttu otaksuma ei ole Porthanin luoma.[278] Kun hän sen lausuu ilman minkäänlaisia todisteita, herättää se epäilystä, ettei otaksuma silloiselle ajalle ollut tavaton.
Eräässä toisessa kirjoituksessa on Porthan tarkemmin selittänyt viittaustaan lausuen, että suomalaisten kansain alkukoti oli Kaspian meren rannoilla, josta he sitten pienissä joukoissa vähitellen lähenivät pohjolaa. Todistuksena tästä ovat hänestä näiden kansain hajanaiset asuinpaikat pitkin Venäjää.[279] Mutta oliko tämä todistus sellaisenaan riittävä? Suomensukuisten kansain asuinpaikat Kaspian merestä Suomen lahteen ja Jäämerelle voi kyllä olettaa heidän nykyisistä asuinpaikoistaan, mutta siltä ei voi päättää heidän varhaisinta alkukotiaan näiden nojalla. On totta, että Porthan luuli voivansa vanhojen kertomusten ja nimien nojalla olettaa useitten kansain myöhemmin muuttaneen asuinsijojaan, kuten lappalaisten, voguulien, ostjakkien j.n.e., joiden arveli asuneen lähempänä muita suomalaisia heimoja ennen näitä viimeisiä muutoksia.[280] Mutta sittenkin kaipaa väite muita todisteita.
Jos nyt tarkastelemme muitten sen ajan tutkijain mielipiteitä asiasta, löydämme helposti varsinaisen perusteen, jonka nojalla saattoi määrätä kysymyksessä olevat asuinsijat juuri Kaspian meren rannalle. Usealla göttingeniläisellä tutkijalla tavataan näet sama mielipide. Ja lähteenä näille tutkijoille on epäilemättä ollut J.E. Fischerin oletus, että unkarilaiset ovat asuneet alkujaan Jaik virran rannalla Kaspian meren luona. Paitsi sitä, että heidän nimensä osotti yhtäläisyyttä ugrilaisten eli voguulien kanssa oli Fischerillä muitakin syitä otaksumaansa, Yksi näistä oli se, että unkarilaiset ovat lainanneet iraanilaisilta muutamia sanoja ja siis asuneet lähellä Persian rajaa.[281] Tämä oletus on huomattava sentähden, että nykyajan kielentutkimus on tullut melkein samoihin tuloksiin käyttämällä samanlaisia todistuksia.
Tässä oli siis pätevä todistus tuohon arveluun. Mutta paljoa ennen oli jo arveltu suomalaisten täältä Kaspian meren luota tulleen pohjoista kohti. Leibniz oli niin arvellut. Ne, jotka luulivat suomalaisten juutalaisista polveutuvan, otaksuivat heidän tätä tietä siirtyneen ja sitten, kun oletettiin suomalaisten ja skyytain olevan sukulaisia, oli luonnollista, että skyytain asuinsijoja Kaspian ja Mustan meren rannoilla pidettiin myöskin suomalaisten vanhimpina asuinsijoina. Eri ajatustavat, perustuen lopulta raamatun kertomukseen kansain hajoamisesta Baabelin sekoituksen jälkeen ja niiden kulusta täältä eri haaroille, olivat siis tulleet melkein samanlaisiin johtopäätöksiin suomalaisten vanhoista asuinsijoista. Eikä Porthaninkaan mielipide ollut tällaista pohja-ajatusta vailla.
Teoksessaan "Om Lapparne" hän nimenomaan muistuttaa: "Täten onkin tämän ikivanhan kansanryhmän ensimäinen olinpaikka lähellä sitä korkeata seutua Keski-Aasiassa, josta monet nerokkaat Miehet ovat etsineet koko Ihmiskunnan kehtoa". Tässä ei siis ole enää kysymys Baabelista ja kielten sekoituksesta, vaan luonnontieteisiin ja raamatun traditioonin tutkimuksen rationalistiseen kritiikkiin perustuvasta tuloksesta ihmisen ensimäistä olinpaikkaa etsittäissä. Jos sitten tarkastelemme sen ajan esityksiä tästä aineesta, huomaamme todella tuon mielipiteen yleisesti voittaneen alaa ja ennen kaikkea oli se loistavasti esitettynä Herderin teoksessa "Ideen zur Philosophie der Geschichte der Menschheit". Se osa teoksesta, jossa tämä kohta tavataan, ilmestyi 1785, siis kolme vuotta ennen Porthanin kirjoituksen "Om Lapparne" julkaisemista.[282] Mutta minkäänlaista kuvausta suomalaisten kansain tilasta näiltä kaukaisilta ajoilta ei Porthan koeta antaa. Ei hän myöskään esityksessään suomalaisten tilasta ensimäisen ruotsalaisen valloitusretken aikana ota huomioon, olivatko eri tavat tahi elinkeinot vanhempaa vai nuorempaa alkuperää, eikä niiden avulla yritä erottamaan pakana-ajassa eri sivistysasteita. Kuitenkin hän huomauttaa, että muutamat tavat olivat peräisin jo siltä ajalta, jolloin suomalaiset ja virolaiset olivat yhtä kansaa. Vaikka lainasanat olivatkin päälähteenä Porthanin kuvauksessa, ei hän siltä laimiinlyönyt muitten lähteitten käyttämistä. Paitsi harvoja ulkomaalaisia kirjoitettuja lähteitä on hän ottanut huomioon kansan runot, vaikka vain vähemmässä määrässä, koska piti niiden todistusvoimaa jotenkin heikkona. Sitäpaitsi vetoo hän kansassa vielä eläviin tapoihin. Yhtä lähdelajia kaipaa kuitenkin kerrassaan — varsinaisia muinaisjäännöksiä. Gaddin samanaikuisessa kuvauksessa kuvataan kuitenkin muinaissuomalaisten hautaustapaa näin: "Suomalaisten hautaamistapa vanhimpina aikoina oli muuten siinä, että kuollut kaivettiin maahan, peitettiin paadella, jonka päälle suuremmista ja pienemmistä vierinkivistä kumpu kohotettiin ja kuta merkillisempi mies oli sitä suuremmalla kiviröykkiöllä häntä kunnioitettiin".[283]
Muinaislöytöjä oli tehty jotenkin runsaasti ja huomio niihin oli kyllä kiintynyt. Etupäässä tulivat tosin kysymykseen kristillisen ajan jätteet, joiden hoitamisesta ja kopioimisesta vuonna 1788 tuli kuninkaallinen käskykirje maaherroille.[284] Mutta myöskin pakanallisen ajan löytöjä oli tutkittu ja huomioon otettu. Porthan itsekin on koettanut saada näistä tarkkoja tietoja.[285] Mutta käyttänyt hän ei ole niitä. Syynä on epäilemättä ollut se, että hän ei ollut tullut niistä mihinkään varmoihin johtopäätöksiin. Muinaislöytöjen käyttäminen lähteinä kulttuurielämää tutkittaissa on paljoa vaikeampaa ja vaatii suurempaa esihistoriallisen ajan tuntemista, kuin lainasanojen käsittäminen sellaisiksi. Sitäpaitsi oli Porthan innokas kielimies ja sellaisena olivat hänelle kansan kieli ja laulut paljoa lähempänä kuin sen hautalöydöt.