III.
Erityisesti kiinnitti Porthanin huomion göttingeniläisten tutkijain teoksiin aihe, jonka useat niistä olivat ottaneet käsiteltäväkseen, nimittäin pohjoisten kansain muinaisuus. 1770 luvun vaiheessa käsiteltiin kysymystä erittäin innokkaasti, mielipiteet siitä taittuivat vastakkain ja riidat, jotka siten syntyivät, herättivät laajalti huomiota. Oppinut kamariherra Burensköld oli kysymyksestä kirjevaihdossa kuuluisan Hallen professorin Thunmannin kanssa.[234] Kun kysymys koski suureksi osaksi myöskin suomalaisten alkuperää, kääntyi hän Porthanin puoleen pyynnöllä, että Porthan valmistaisi tästä tutkimuksen. Tämä aikoikin liittää sellaisen dissertatio epistolariksena "De poësi Fennica" väitöskirjan kuudennen osan eteen, mutta tuuma jäi sikseen. Tiedämme vain, että hän aikoi käyttää runoja apunaan..[235] Mahdollisesti Burensköldin pian senjälkeen tapahtunut kuolema vaikutti siihen, että aijetta ei toteutettu.
Mutta tutkimukset Suomen suvun muinaisuudesta olivat tähän aikaan niin yleisiä, että niiden täytyi edelleen vetää huomiota puoleensa. Vuonna 1770 ilmestyi Sainovicsin todistelu suomen ja unkarin kielen samanlaisuudesta ja Porthan, joka jo silloin oli tunnettu suomen kielen tutkija, ilmoitti siitä kirjoituksella Turun sanomissa. Hän huomauttaa jo tässä, että suomen, unkarin ja lapin kieltä taitava henkilö voisi tehdä monta hyödyllistä muistutusta tästä nyt huomatusta sukulaisuudesta. Tällainen aine herätti luonnollisestikin intoa niissä, jotka Suomen rajain sisällä tutkivat maata ja kansaansa. Huomaamme pian, että täällä kielellisillä keinoilla, vertaamalla suomalaisia sukukieliä keskenään koetettiin suomen kansan alkuperää valaista.
Vertailuilla suomen ja sen sukukielten välillä oli kyllä harrastajansa Suomessa, ennenkuin nämät ulkoapäin tulevat vaikutukset tänne ulottuivat. Siihen antoi aihetta etupäässä ajatus, että suomalaiset olivat Skandinaavian alkuasukkaita, joka ajatus kiinnitti ruotsalaisen tutkimuksen huomion niihin. Leibniz oli esittänyt tuon mielipiteen,[236] samaten myöskin tunnettu maanmiehemme Elias Brenner kirjeessä Erik Benzeliukselle.[237] Esi-isämme olivat näiden tutkijain silmissä skyytejä, jotka olivat Kaspian meren rannikoilta Skandinaaviaan siirtyneet antaakseen sitten sijaa uudelle kansainvaellukselle, joka tehtiin Odinin johdolla. Benzelius yhtyi tähän mielipiteesen, jonka jo Leibnizilta oli saanut, samoin Ihre ja Lagerbring.
Voidaksensa saada selvyyttä Ruotsin vanhimpaan historiaan, turvautuivat nyt tutkijat suomen kielen tutkimiseen. Eerik Benzelius tahtoo tutkia, onko Hjalmarin satu alkuperäinen siten, että vertaa tämän sadun ja muitten samanaikaisten kirjallisten muistomerkkien kieltä, ja lisää, että hän jollakin hyvällä tuttavalla aikoo verratuttaa suomen ja unkarin kieltä keskenään.[238] Yhteys näiden puuhien välillä on ymmärtääkseni selvä. Hän tahtoi jälkimäisten tutkimusten kautta ottaa selville mitä tuossa vanhimmassa ruotsin kielessä oli suomalaista. Tämä oli vuonna 1733 ja kahta vuotta ennen oli hän kirjoittanut professori Björklundille Turkuun: "Olisi hyvin tärkeätä, että joku, joka perinpohjin osaa suomea, tahtoisi julkaista suomalaisen sanakirjan ja siinä osottaa mitkä sanat ovat puhdasta suomea tahi per leges, colonias & commeroia tulleet Ruotsista. Sillä kielellä on ollut se suuri etu, että se on säilynyt suffiksien ja affiksien kautta, niinkuin heprean kieli ja muut linguae affines orientis".[239]
Seurauksena tästä harrastuksesta oli siis myöskin vertailu suomen ja ruotsin kielen välillä. Brenner ja suomalainen Hallenius ovatkin toimittaneet luetteloja yhtäläisyyttä osottavista sanoista suomessa ja gootin kielessä.[240] Suomen kielen ja muinaisuuden tutkiminen oli siis samalla Ruotsin muinaisuuden tutkimista; edellinen oli sulanut jälkimäiseen ja muodosti siitä osan. Sentähden sitä minun käsitykseni mukaan Scarinkin ja hänen jälkeensä Bilmark harrastivat. Kun edellinen tahtoo kirjastoon hankittavaksi Belin Hungaria antiqvan, ei hän perustele ehdotustaan konsistooriossa sillä, että siitä saattaisi olla hyötyä Suomen historian tuntemiselle, vaan sillä, että se paitsi varsinaista Ruotsin historiaa valaisee myöskin esi-isäin eli goottein urotöitä vieraissa maissa.[241]
Mutta paitsi tätä ruotsalaisen tutkimuksen synnyttämää suuntaa oli vielä toinen, jolla oli laajempi tarkoitus ja liittyi lähemmin eri Venäjällä olevien sukulaiskansain tutkimiseen. Kun Uudenkaupungin rauhan jälkeen ruotsalaiset sotavangit palasivat koteihinsa, toivat he mukanaan tärkeitä tietoja suomalaisista kansakunnista, joita ei ennen oltu tunnettu. "Das Nord- und Ostliche Theil von Europa und Asien", jonka Strahlenberg painatti Tukholmassa vuonna 1730 oli ensimäinen tulos tällaisista tutkimuksista. Lähemmin Suomea ja sen kansaa koski esitys, jonka Lindheim kirjoitti suomalaisten ja lappalaisten eri alkuperästä.[242] Tämä mies on mielestäni uuden suunnan alkaja kysymyksessä suomen suvun vanhimmasta muinaisuudesta. Hän toi myöskin mukanaan muutamia vanhoja venäläisiä kronikoita Suomeen.
Jo Wilde aikoinaan oli arvellut, että Tacituksen mainitsemat Fenni eivät olleet suomalaisia, vaan lappalaisia, jota vastoin nykyisten suomalaisten esi-isät piilivät Venedi nimen alla. Scarin on eräässä pienemmässä tutkimuksessaan tullut samanlaisiin johtopäätöksiin ja Sigfrid Porthan on väitöskirjassa "De Germania Magna" täydelleen yhtynyt Wildeen.[243] Mutta seikkaperäisesti ja valaisevasti vasta Lindheim nyt teki selkoa erosta, joka oli lapppalaisten ja suomalaisten välillä, niin vakuuttavasti, että hänen mielipiteensä pääasiassa sai Suomessa tunnustusta. Sanon pääasiassa, sillä Lindheim kielsi kerrassaan kaiken sukulaisuuden näiden kansojen välillä ja luki ne aivan eri ryhmiin. Tämä äärimmäisyys ei ylimalkaan saavuttanut kannatusta.
Mutta miksi tämä huomio oli niin tärkeä suomalaisten muinaisuuden tutkimukselle? Sentähden, että tuo skandinaavialainen muinaisuus jäi lappalaisille, jota vastoin suomalaisia ruvettiin pitämään vasta myöhään idästä tulleena kansana. Ne erotettiin siten kerrassaan ruotsalaisten vanhasta satuajasta ja niiden menneisyyttä oli täytymys itsenäisesti tutkia. Ja tätä vakaumusta lujittivat yhä enemmän vanhat tarut lappalaisista, jotka myöhäisiin aikoihin asti olivat asuneet Keski-Suomessa. Pitäjänkertomukset tiesivät niistä kertoa.
On vaikeata enää seurata Lindheimin vaikutusta suomalaisiin tutkijoihin. Ainoa häneltä säilynyt kirjoitus on äsken mainitsemamme kyhäys Upsalan tiedeseuran aktoissa. Hänen muut paperinsa joutuivat Turun yliopiston kirjastoon hänen veljensä presidentti Lagerflychtin kuoleman jälkeen, joka tapahtui vuonna 1774.[244] Hänen mielipiteittensä vaikutuksena, sikäli kun ne ilmenivät hänen äsken mainitussa kirjoituksessaan ja ehkä jälkeen jättämissä papereissaan, voinee osaksi pitää sitä tutkimustapaa, joka nyt pääsi vallalle. Mutta juuri samaan aikaan kuin hänen kirjoituksensa tulivat tunnetuiksi, levisivät myöskin göttingeniläisten tutkijain teokset Suomeen. Lähtien samoista edellytyksistä käyttivät molemmat nämät tutkimussuunnat samoja tutkimustapoja ja tulivat pääasioissa samoihin tuloksiin. On sentähden vaikeata erottaa niitä vaikutuksia, joita kummallakin suunnalla erikseen oli Suomen tutkijoihin ja näin ollen käsittelemmekin niitä yhdessä.
Molemmille yhteistä oli se, että aljettiin tutkia itse kansoja, niiden kieltä ja rotu-ominaisuuksia, sen sijaan että vanhemmat tutkijat olivat enemmän pitäneet silmällä kirjallisia ilmoituksia kansojen alkuperästä ja vaiheista. Selvästi voi kummankin suunnan tutkijoissa huomata tässä suhteessa Linnén luonnontieteellisen systeemin vaikutusta. Lindheim nimenomaan viittaa Linnén antamaan kuvaukseen suomalaisista ja lappalaisista ja Schlözer on kerran verrannut kansain luokittamista kasvien jakamiseen heteitten mukaan, kuten edellä olen huomauttanut. — Suomalaisia oli ennen pidetty heprealaisten jälkeläisinä, sitten skyytain. Jälkimäistä mielipidettä olivat useimmat ruotsalaisetkin tutkijat, jotka pitivät suomalaisia ruotsalaisen historian alkajina. Nyt lausuivat göttingeniläiset, nimenomaan Schlözer, että suomalaiset eivät ole heprealaisia, eivätkä skyytalaisia. Mitä ne sitten ovat? No ne ovat suomalaisia, eivätkä mitään muuta. Vasta tällaisen mielipiteen muutoksen jälkeen saattoi suomalaista menneisyyttä käsitellä vapaasti ja itsenäisesti kaikista syrjävaikutuksista.
Tällaisista oletuksista lähti Lencquist tutkimuksessaan "Om Lapparnes fordna Hemvister i Finland", joka oli painettuna Turun sanomiin vuonna 1778. Vertaamalla suomen ja lapin kieltä keskenään, vetoomalla lapinraunioihin ja vanhoihin taruihin hän erottaa suomalaiset ja lappalaiset. Edelliset ovat olleet virolaisten kanssa samaa kansaa, ovat ennen Kristuksen syntymää asuneet Itämeren itäpuolella ja eläneet maanviljelyksestä. Tällainen oli mielipide, joka nyt voitti alaa Suomessa.
Mutta palatkaamme Porthaniin. Olen jo ennen viitannut siihen, että hän "De poësi Fennica" teoksessaan arveli suomalaisten runojen alkuperän olevan yhteydessä heprealaisten kanssa vieläpä oletti, että niiden nimi oli heprean kielestä lainattu.[245] Tämä oli vuonna 1766. Vielä paljoa myöhemmin, nimittäin väitöskirjassa "De superstitione Fennorum theoretica et practica" vuodelta 1782 sanotaan nimenomaan, että suomen kieli osottaa paljon yhtäläisyyttä itämaisten kielten kanssa, joille heprean kieli on äitinä.[246] Tälle lausunnolle ei kuitenkaan voi antaa mitään todistavaa merkitystä Porthanin mielipiteisiin nähden koska se on saattanut tulla Lencquistin vaikutuksesta esitykseen.
Nämät lausunnot eivät suinkaan näy tarkoittavan sitä, että suomalaisia olisi vanhan rudbeckiläisen käsityksen mukaan pidetty suorastaan juutalaisten jälkeläisinä. Päinvastoin Lencquist kirjoituksessa Turun lehdissä vuodelta 1772 nimenomaan sanoo, että vaikka mielellään myönnetäänkin suomalaisten olevan itämaista kansaa ja ettei niiden kielellä ole mitään yhteyttä europpalaisten, mutta kyllä sensijaan itämaisten kielten kanssa, niin ei siitä johdu, että se on heprean kielen tytär. Turha on siis suomen kielestä hakea heprean radices deperditas.
Päinvastoin oli se mielipide yleinen, että suomalaiset olivat skyytalaista kansaa, jolla alkukielestä oli säilynyt joukko heprealaisia sanoja. Tämä mielipide on Gaddilla vielä vuonna 1775 ja runo, joka on Turun lehtien ensimäisessä ilmestyneessä numerossa ja jota mainitaan Gaddin ja Porthanin yhteisesti kirjoittamaksi, alkaa sanoilla "Kansa Skyytain sukua ja pohjan vanhimpia heimoja".[247] Lagerbring selittää asian siten, että mahdollisesti joukko juutalaisia oli asettunut skyytain joukkoon ja kumpikin kansanaines jättänyt merkkejä myöhempiin suomalaisiin. Skyytalaista alkuperää arvelivat myöskin Idman ja Lencquist suomalaisten olleen.[248] Luennoissa, jotka Porthan on pitänyt kutsutaan skyytoja "meikäläiset Skyytat", "meidän esi-isämme".[249]
Sitten tavataan Venäjän historiassa, jonka Porthan on kirjoittanut 1770 luvun lopussa, hänen ensimäinen ilmoituksensa suomalaisten asuinsijoista. "Suomalaiset, permalaiset, lappalaiset y.m. Tämä kansa muodostaa vielä suuren osan valtakunnan asukkaista. Kaikki asianhaarat vahvistavat vanhimman venäläisen historian todistuksen, joka esittää ne valtakunnan pohjoisosan vanhimpina asukkaina, Väinäjoen, ylisen Volgan, Vienajoen y.m. seutuvilla".[250] Tämä käsitys, joka johtui juuri venäläisistä lähteistä, tavataan sekä göttingeniläisillä tutkijoilla että Lindheimillä. Porthan on siis liittynyt vain vallalla olevaan mielipiteeseen suomalaisten alkuperästä, ensin siihen, joka uudemmilla ruotsalaisilla ja suomalaisilla tutkijoilla oli, sitten lähennellen Lindheimin ja göttingeniläisten tutkijain kantaa.
Tällainen yleisen tutkijoissa vallalla olevan mielipiteen seuraaminen oli sitä luonnollisempi, kun Porthan ei tähän asti nähtävästi ollut tutkinut suomalaisten alkuperää koskevia kysymyksiä. Mutta Göttingenistä palattuaan hän ryhtyi innolla niitä selvittelemään. Jo Göttingenissä ollessaan hän opiskeli unkarin kieltä verratakseen sitä suomeen. Vuonna 1782 huhtikuussa ilmoittaa hän merkinneensä unkarilaisesta sanakirjasta sanat, jotka hänestä muistuttivat suomalaisia. Unkarin kieli muistutti kuitenkin enemmän lapin kieltä, jota seikkaa vielä aikoi lähemmin tutkia.[251] Toukokuussa samana vuonna hän sitten kertoo huomanneensa lapin kieltä suomeen verratessaan, ettei näiden kielten välillä todella ollut niin suurta yhtäläisyyttä kuin hän oli luullut.[252] Vertailussaan hän käytti äsken ilmestynyttä Lindahlin ja Öhrlingin julkaisemaa lappalaista sanakirjaa, jonka teoksen ilmestyminen sekin puolestaan lienee antanut vauhtia hänen tutkimuksilleen. Tämän vertailun johdosta Porthan siis nyt liittyi käsitykseen, jonka Lindheim ja Lencquist olivat esittäneet.
Vertailut saattoivat puheeksi tuuman, joka olisi ne yhdistänyt suurenmoiseksi kokonaisuudeksi, mutta jolta kuitenkin nähtävästi olisi puuttunut tarvittavat edellytykset. Porthan puhuu näet suomalaisesta glossaariosta huomauttaen hyötyä, jota se tuottaisi. Kuitenkin puuttui varoja ja työ, jota sellainen vaati, olisi ollut ääretön. "Ensimäinen askel olisi oppia hyvin venättä; sillä tällä kielellä on ilmestynyt kielioppeja ja sanaluetteloja niistä suomalaisista murteista, joita useat Venäjällä asuvat suomalaiset kansat puhuvat; mutta jotta ymmärtäisi mikä todella on suomalaista, pitäisi tuntea myöskin tatarin, turkin, mongolin y.m. kieliä".[253] Porthanin lausunnon on luultavasti aiheuttanut joku Mennanderin tähän suuntaan tekemä ehdotus, johon se oli vastauksena. Eikä ole vaikeata huomata, mistä tuo aate oli lähtenyt, Ihren glossaario kun oli arvokas esikuva tuollaisesta teoksesta. Tämä ehdotus lienee siis luettava yhdeksi todisteeksi vaikutuksesta, joka Ihrellä oli suomalaiseen tutkimukseen. Tosin oli jo Benzelius ehdottanut jonkinlaista suomalaista glossaariota, mutta silloisen ruotsalaisia näkökohtia seuraavan tutkimuksen luonteen mukaan lienee hän pitänyt etupäässä ruotsin kieltä siinä silmällä.
Kuvaavaa on, että Porthanin sanavertailut saivat alkunsa juuri Göttingenissä ja että ne siitä asti jatkuivat. Göttingenissä oleskellessaan, siellä, jossa tuollaiset tutkimukset saksalaisten kesken olivat muodissa, saattoi hän vasta oikein huomata etevämmyyden, joka hänellä synnynnäisenä suomalaisena ja sen kielen tarkkana tuntijana oli noiden ulkomaalaisten rinnalla. Itse kertoi Porthan, että hän täällä näki Fischerin useammalla kielellä kirjoitetun sanakirjan, jota pidettiin suurena kalleutena ja jossa suomen kieli oli yhtenä verratuista kielistä. Mutta Porthan huomasi, että useimmat suomalaiset sanat olivat siinä väärin kirjoitettuja ja siis vertailuun kelvottomia.[254] Tällainen huomio oli omiansa vahvistamaan hänen aijettaan ryhtyä vertailuihin suomen ja sen sukukielten välillä.
Tulokset tutkimuksista tällä alalla ilmaantuivat ensiksi väitöskirjassa "De Bircarlis", jonka ensi osa tuli painosta vuonna 1786. Respondenttina oli Franzén ja lienee hän myöskin ottanut osaa esityksen valmistamiseen. Yllämainitut tutkimukset ovat tässä puserretut muutamiin nootteihin varsinaisen esityksen alle. Se on kuvaavaa Porthanin julkaisemistavalle, tärkeimmät kysymykset ja uudet ajatukset kun esiintyvät usein aivan satunnaisesti jossakin tilapäisessä yhteydessä käsiteltyinä.
Käsittelytapa ja esitetyt mielipiteet muistuttavat suuresti Lindheimin kirjoitusta, myöskin Lencquistin kyhäystä Turun sanomissa. Kumpaankin näistä vedotaankin. Suomalaisten paikannimien todistukset lappalaisten maassamme olosta tavataan kaikissa kirjoituksissa. Tacituksen todistuksen hylkää Porthan aivan kuten Lindheim sen nojalla, ettei Tacituksella ollut muka tarkkoja tietoja noista kaukaisista maista. Samoin molemmat myöskin päättävät suomalaisten kuninkaitten nimistä, että ne sointuvat vierailta kielelle ja kuuluvat siis lappalaisille. Kaikki nämät todistukset olivat muutenkin silloisessa kirjallisuudessa yleisiä. Myöskin ottavat he kansain ulkonaisen eroavaisuuden ja kielen muodon huomioon. — Paitsi näitä on Porthan myöskin siteerannut göttingeniläisen ryhmän tutkijoita Schlözeriä ja Thunmannia. Kuitenkin eroaa Porthan Lindheimistä siinä, että myöntää lappalaisten ja suomalaisten olevan samaa kansanheimoa, vaikkakin arvelee heidän jo hyvin aikaisin eronneen alkuperäisestä yhdessä olostaan ja sentähden olevan kaukaisempaa sukua keskenään.
Mitä itse kysymykseen pirkkalaisista tulee, pidetään näitä ensi osassa väitöskirjaa hämäläisinä. Toisessa osassa myönnetään kuitenkin, että joukossa saattoi olla Helsinglannista Birger Jarlin mukana tulleita siirtolaisia, jotka jo omassa kotimaassaan olivat tottuneet tekemään kauppaa lappalaisten kanssa. Sitävastoin hyljätään kerrassaan mielipide, että pirkkalaiset olisivat olleet ylipäänsä myöhään maahan siirtyneitä ruotsalaisia. Tämä mielipide oli tähän asti ollut yleisenä ruotsalaisten tutkijain kesken. Viimeksi oli Bilmark vuonna 1784 julkaisemassaan väitöskirjassa "De contentionibus propter Lapponiam motis" esittänyt saman ajatuksen. Ja vähää ennen kosketteli Hülphers asiaa kirjoittaessaan kokoelmaa "Samlingar til en Beskrifning öfver Norland". Tarkastaessaan Hülphersin käsikirjoitusta yhtyi Nordin täydelleen viimemainittuun mielipiteeseen.[255] Hän ei pitänyt pirkkalaisia erityisenä yhdistyksenä, vaan pirkkalainen oli jokainen talonpoika, joka rakensi itselleen veneen ja kävi sillä kauppaa. Aivan luonnoton satu oli pirkkalaisten alkuperä Pirkkalan pitäjästä.
Tiedämme nyt, että Porthan kesällä 1788 oli tekemisessä Nordinin kanssa ja teki hänen kanssaan matkan Upsalaankin. Kun tiedämme, että heidän keskustelunsa yleensä koski tieteellisiä asioita, tuntuu luonnolliselta, että tämä seikka olisi myöskin tullut esille, kun molemmat tutkijat niihin aikoihin näitä kysymyksiä harrastivat. Kaikissa tapauksissa on huomattava, että Porthan mainitussa väitöskirjassaan asettuu itsenäiselle kannalle pitäen pirkkalaisia suomalaisina eikä ruotsalaisina. Sen toisessa osassa on kuitenkin, kuten huomautin, koetettu lähentää edellä esitettyä ajatusta vallalla olevaan mielipiteeseen.