11. ERÄMAISSA.
Keventynein mielin siirtolaiset lähtivät loppumattoman laajalle salolle, ja kun pikku tyttö nyt oli kyllikseen levännyt, hän kykeni pitkät matkat kävelemään äitinsä rinnalla tälle suureksi helpotukseksi.
Muutaman päivän kuluttua he olivat perillä. Reippaasti ryhdyttiin rakentamaan tupaa valmiiksi. Työ ei suinkaan ollut helppoa, sillä ensin täytyi kaataa puita, raahata ne paikoilleen ja sitten salvaa seinät; mutta reippaina ja uutterina, kuten metsäsuomalaiset ainakin, kun heillä on varma tarkoitusperä, he saivat hirsikerroksen toisensa jälkeen kohoamaan, ja parin viikon kuluttua olivat katon kannatushirretkin jo paikoillaan. Katon teko vähän huolestutti, sillä tähän vuoden aikaan ei voinut kiskoa tuohta. Täytyi sen sijaan käyttää sammalia ja multaa, vaikka kumpikin oli huonoa kattoainetta; mutta halkaistujen lautojen ja kivien avulla saatiin katto kuitenkin jotakuinkin vedenpitävä. Uunin eli muurin teosta he eivät olleet huolissaan, sillä suomalaispirtin uuni on itsessään varsin yksinkertainen, eikä ainakaan kiviä puuttunut.
Yksi vastoinkäyminen uudisasukkailla jo oli ollut: sudet olivat syöneet heidän kaatamansa hirven, niin että jäljelle jäi ainoastaan reisikappaleet, jotka oli ripustettu puuhun, ja nahka. Muukin osa olisi ollut tasaiseen tarpeeseen, sillä rakennustyön aikana he eivät olleet joutaneet ollenkaan metsästämään eikä kalastamaan.
Oli ilon päivä, kun tupa, savupirtti, saatiin valmiiksi. Uunia koeteltiin suurella tulella, ja kun se oli saatu kuumaksi, savu laskettu ulos ja ovi suljettu, saatiin tuvassa lämmintä. Ja oikeaa suomalaista lämmintä he olivat kauan kaivanneet. He olivat siis nyt kuin kotonaan ja nauttivat siitä, että pääsivät taas entisille tavoilleen. Mutta oikeaan lepoon ei vielä voinut heittäytyä, siihen aika oli liian kallista. Yrjänä lähti metsään, ja muutaman päivän kuluttua olivat kaikki metsänotusten polut täynnä pyydyksiä. Sillä välin teki Heikki kalapatoa lähistöllä virtaavaan pieneen jokeen. Sellainen voi olla hyvä pyydys, kun tuntee kalojen tavat niinkuin suomalaiset ne tunsivat. Pato on yksinkertainen laite. Veteen tehdään matala sulku, johon laitetaan kouru ja sen alapäähän rakennetaan hienoista seipäistä pieni huoneentapainen. Silloin koko laitos on valmis. Patoja tehdään melkein yksinomaan lohenmullojen pyyntiä varten, ja pyyntiaika on syksyllä, jolloin mullot laskeutuvat myötävirtaan järvistä ja metsälammista pienempiin virtoihin kutemaan. Kun kalat laskeutuvat kouruun, joka on ainoa veden pääsytie, ne luistavat alas ja joutuvat kalakammioon; silloin kalastaja tukkee veden juoksun ja korjaa kalat saaliikseen.
Miehet kävivät pyydyksillään, kumpikin omalla tahollaan, ja heillä oli täysi syy kiittää onneaan, mutta sitten Heikki kerran palasi pyydykseltään tyhjin käsin. Kalat oli varastettu padosta! Varas tuli kuitenkin samalla ilmi, sillä saalis oli syöty paikalla; se seikka heti ilmaisi rosvon. Heikki oli kyllä harmissaan, mutta naurahti kuitenkin, ja pian hänellä oli taas uusi pyydys valmiina. Nyt varas saisi tulla, ja niin se tekikin heti seuraavana yönä. Huomisaamuna Heikki sai saaliikseen runsaasti lohenmulloja ja vielä saukon kaupan päällisiksi. Saukon nahka on varsin kallisarvoinen; eipä sen vuoksi ollut hullumpi juttu saada sellainen arvokas otus niin helpolla.
Myöskin Yrjänän pyydyksillä oli ollut näpistelijöitä. Monta lintua olivat kuljeksivat petoeläimet vieneet, ja erittäinkin epäiltiin näätiä pahantekijöiksi.
Miehillä oli koossa melkoinen varasto pieniä metsänotuksia, kun lumi tuli maahan ja teki lopun satimilla pyydystämisestä. Kuitenkin lumi oli tervetullut, sillä nyt koitti suurten otusten pyyntiaika. Sitä eivät uudisasukkaat suinkaan jättäneet käyttämättä hyväkseen. Ennen muita he tietysti halusivat pyytää hirviä, ja pian he olivat päässeet niiden jäljille. Tehtiin kierros hirvien syöntipaikan ympäri, ja kun huomattiin riistan jääneen kierroksen sisäpuolelle, ryhdyttiin hirvenajoon suomalaisten tavalliseen tapaan; Yrjänä jäi hirvien jäljille sillä kohtaa, missä ne veivät kierroksen sisään, ja Heikki koki ajaa otuksia sinnepäin. Tämä temppu onnistui vain sikäli, että nuori hirvi tuli Yrjänän pyssyn kantamalle. Yrjänä ampui epävarman laukauksen pitkän matkan päästä, mutta sai kuitenkin hirven haavoitetuksi. Nyt seurasi hellittämätön takaa-ajo, sillä suomalaiset ovat uupumattomia juoksemaan, mutta ajosta tulikin pitkä. Neljännestunti toisensa jälkeen kului, eikä hirviä saavutettu. Metsästäjät alkoivat jo väsyä, kun Heikki, joka oli edellä, päästi heikon ilohuudon ja kun Yrjänä ehti paikalle, hän teki samoin.
Miehet olivat tavanneet susilauman jäljet, jotka kulkivat hirveä vastaan, ja nyt olivat sudet lähteneet ajamaan hirveä takaa. Hirven kohtalosta ei ollut epäilystäkään; nyt oli vain kysymys siitä, ehtivätkö metsämiehet perille ennen kuin sudet olivat repineet hirven kappaleiksi. Hirvi oli vielä koholla etujalkojensa varassa, vaikka oli melkein puolikuollut ja sudet melkein peittivät koko sen ruumiin. Suuri musta peto oli iskenyt hampaansa otuksen kurkkuun ja oli niin murhanhimonsa vallassa, ettei huomannut äänettömästi lähestyvää Heikkiä, ennen kuin tämän keihäs sen lävisti. Samassa Yrjänän luoti tappoi toisen pedon, ja muut puittivat pakoon. Yrjänän kirveen isku vapautti hirven enemmistä tuskista, ja nyt metsämiehet saivat hengähtää.
Pian ryhdyttiin hirveä nylkemään ja paloittelemaan sen lihoja. Silloin metsästäjät huomasivat, etteivät sudet olleetkaan paenneet kauas. Yksi oli niin rohkea, että tuli näkyviin. Ne ilmeisesti vielä toivoivat pääsevänsä suomalaisten kanssa saaliin jaolle. Sen metsämiehet älysivät vallan hyvin.
Päivä oli jo päättynyt, kun miehet olivat saaneet hirven lihat ripustetuksi niin korkealle puihin, etteivät sudet niihin ylettyneet. Vielä olivat jäljellä sisälmykset, jotka ottivat suuren tilan ja jotka moni metsästäjä olisi jättänyt susille; mutta köyhät suomalaiset eivät tahtoneet niitä susille luovuttaa. Heillä oli toiset tuumat mielessä.
Asiasta neuvoteltuaan he näkyivät kokoavan ison joukon puita ja sytyttävän nuotion. Sitten kiskottiin päreitä ja sidottiin ne vitsoilla kimpuiksi. Heikki sytytti peräsoihdun ja varusti mukaansa useita kimppuja, otti keihään toiseen käteensä ja lähti kulkemaan kotiin; Yrjänä sitä vastoin piiloutui hongan taakse vahtimaan, tulisiko susia, kun kaikki oli hiljaista, veren hajun ja nälän houkuttelemana tulenvalon piiriin. Siinä tuo suomalainen seisoi yksin, välittämättä pakkasesta ja uhkaavasta vaarasta, tyynenä, kärsivällisenä ja liikkumattomana kuin kivikuva. Pakkasen hän kärsi tottumuksesta ja vaaran hän arveli kyllä voittavansa, vaikka susien ulvonta ja silloin tällöin poikkirasahteleva oksa muistuttivat hänelle, ettei se ollut kaukana.
Parin tunnin kuluttua rupesi tuikkamaan päresoihtu ja nuotion ääreen tulivat Heikki ja Mattu. Ennen kuin Yrjänä ehti sanoa mitään, virkkoi Mattu: "Älä pelkää lapsien puolesta; he nukkuvat, ja me pönkitimme oven lujasti. Minä tulin mukaan, sillä minun apuani tarvitaan." Yrjänä nyökkäsi ystävällisesti vastaukseksi. Heikki oli kotoa tuonut kivipaarit, ja niille pantiin hirven sisälmykset. Siitä tuli kyllä raskas taakka, mutta kun tahto on hyvä, niin kyllä voimia silloin riittää. Mattu sytytti nyt tulisoihdun ja lähti kulkemaan miesten edellä.
He olivat kävelleet tuokion, kun Yrjänä sanoi: "Astu nyt meidän jäljessämme, minä kuulen susien seuraavan meitä." Pian sen jälkeen olivat he kulkeneet vähäisen suoaukean poikki, jossa oli paljoa valoisampaa kuin metsässä. "Mattu", sanoi Yrjänä hiljaa, "koetapas meidän kävellessämme kiinnittää tulisoihtu paareihin, mene sitten minun taakseni ja tartu paarien aisoihin, niin että huomaamatta voit astua minun sijaani kantajaksi."
Mattu teki työtä käskettyä ja kun Yrjänä tunsi, että Mattu oli saanut vakavasti kiinni paarien aisoista, niin hän aivan hiljaa kyykistyi maahan samalla kuin Mattu astui hänen ohitsensa. Pyssyn Yrjänä oli ottanut paareilta mukaansa; nyt hän kyykistyi pensaan taakse, josta hän saattoi nähdä suoaukealle.
"Kyllä olette pitkähännät kavalia", mutisi hän itsekseen; "mutta saadaanpa nähdä, miten teidän käy." Samalla hän näki ensimmäisen suden tulevan suolle, sen jäljessä seurasi jonona toisia hiipivin askelin ja häntä roikkuen, valmiina hyökkäykseen, jos vain siihen ilmaantuisi tilaisuus.
Äkkiä koko joukko pysähtyi. Tuulen henkäys oli ilmaissut pedoille, missä Yrjänä oli; mutta samassa leimahti niitä vastaan tulinen säde, ja tuossa nyt vanha, toisia johtanut hukka piehtaroi maassa ääneen ulisten. Yrjänä päästi nyt kovan huudon, ja koko susilauma lähti käpälämäkeen. Pari silmänräpäystä myöhemmin Mattu jo seisoi Yrjänän vieressä ojentaen hänelle kirvestä samalla kuin itse kohotti Heikin keihästä. "Ei hätää mitään, muija", rauhoitti Yrjänä; "väijytykseni onnistui tällä kertaa"; ja niin hän meni ammutun pedon luo ja lopetti sen iskien sitä kerran kirvespohjalla. Tultuaan takaisin paarien, soihtujen ja Heikin luo, Yrjänä virkkoi iloisesti: "Kuule, Heikki, tänään meitä seuraa onni; pian olemme kotona, ja luulen, että pitkähännät ovat tällä kertaa saaneet tarpeekseen." Siinä hän arvasikin oikein, sillä hetken perästä he saapuivat kotiin susien enää hätyyttämättä.
Lyhyen ajan vain soivat miehet itselleen lepoa. Olisi luullut päivän työn tuntuneen jo riittäväksi, mutta niin he eivät itse ajatelleet. Täytyi ponnistaa voimiaan, kun lumikeli oli metsänkäyntiin niin sovelias. Kaiken yötä tehtiin kelkkaa, jolla kuljetettaisiin kotiin hirven lihat ja molemmat tapetut sudet. Jo päivän koitteessa oltiin valmiit lähtöön. Matun piti panna hirven sisälmykset miesten osoittamalle paikalle, johon saattoi nähdä tuvan ikkunasta, sillä he toivoivat, että haju ja veren jäljet houkuttelisivat susia sinne. Kun Mattu oli siirtänyt sisälmykset osoitetulle paikalle, hänen piti kaataa vettä niiden päälle, niin että ne jäätyisivät kiinni. Oli estettävä se, että sudet äkkiä syöksähtäisivät esiin, sieppaisivat kukin palansa ja juoksisivat tiehensä, ennen kuin ehdittäisiin ampua, sillä siihen vanhat suomalaiset tarvitsivat runsaasti aikaa. Mutta sittenpä ei suomalaisen luoti koskaan jäänytkään sattumatta maaliinsa.
Työ ei suinkaan siihen päättynyt, että saalis kuljetettiin kotiin; se oli vielä pantava säilyyn; ja kun ei ollut säilytyspaikkaa, täytyi kaikki ripustaa puiden oksille. Oli saatava riista-aitta, ennenkuin voitiin ryhtyä pyytämään suurriistaa, sitä paitsi oli tehtävä sudenloukku siltä varalta, että ne tulisivat sillä välin kuin miehet olivat yötä metsässä.
Kului muutamia päiviä, ennen kuin miehet taas lähtivät metsälle. Lumi oli nyt vanhaa ja tarvittiin suomalaisten tottumus tuoreiden jälkien erottamiseksi vanhoista. Meni sen vuoksi useita päiviä, ennen kuin he palasivat. Tällä kertaa heidän oli onnistunut tappaa hirvi ja saada karhu kierretyksi. Heidän tyytyväisyytensä ja ilonsa ei siitä vähentynyt, että Mattu näytti sutta, jonka oli saanut pyydyksestä. Mattu kuitenkin arveli parhaaksi, että he ottaisivat pyydyksen pois, mutta koettaisivat sen sijaan ampua susia, sillä niitä oli joka yö käynyt haaskalla, mutta ne eivät menneet pyydykseen. Sitä paitsi hän oli huomannut, että jokin peto oli kiivennyt puuhun lihoja syömään; miehet kyllä saisivat ampua menemättä kovin pitkälle.
Nyt miehet laskivat vähän leikkiä Matun tiimoilta: hänen pitäisi pitää kissansa kurissa; sellainen eläin se vain oli käynyt ruoka-aitassa varkaissa. "Älkäähän muuta sanoko", tuumi tämä. "Soisin, että meillä olisi kissa; olisihan siitä jotakin seuraa, kun te olette poissa ja lapset ovat makuulla."
Metsästäjät kyllä aavistivat, millainen kissa se oli, joka oli käynyt lihoja varastamassa ja olivat siitä kaikessa hiljaisuudessa hyvillään. Paria päivää myöhemmin "kissa" oli pyydyksessä. Niinkuin he olivat arvanneet, se oli näätä.
Pitkällinen lumimyrsky pakotti nyt miehet pysymään kotona. Sinä aikana valmisteltiin suksia, lumianturoita ja talouskapineita. Olo lämpimässä tuvassa lasten ja ystävällisen Matun parissa oli hyvin miellyttävää. Uudisasukkaat viihtyivät hyvin tuolla Ruotsin metsissä ja kiittivät itseään onnellisiksi löydettyään niin tyynen ja rauhallisen paikan. Luottavaisina he ajattelivat tulevaisuutta, vaikka kyllä käsittivät, että heitä odotti kova työ; mutta olivatpa he siihen tottuneet.
Kun lumimyrsky oli lakannut, olivat uudet sukset suureksi hyödyksi, koska viima oli painanut lumen jotakuinkin lujaksi, oli helppo asia noutaa jäljellä oleva osa ammutusta hirvestä. Nyt varustauduttiin käymään kierretyn karhun kimppuun. Talvi tuli kuitenkin niin ankara, että karhun ajo päätettiin lykätä tuonnemmaksi ja sillä välin parkita ammuttujen hirvien koipinahat. Jalkineiden puutteessa olivat kaikki, niiden tekoon otti Mattukin osaa. Hän näytti pian miehille parhaiten osaavansa tämän työn ja pyysi sen vuoksi heitä jättämään suutaroimisen, mutta sen sijaan tekemään hänelle sammion missä parkita hirvennahkoja, jotta niistä saataisiin vaatteita, sillä niitä jokainen pian tarvitsisi. He noudattivat kernaasti hänen pyyntöään ja tekivät kaksi purnua siten, että ontto jättiläishonka kaadettiin, katkaistiin tasapäisiksi pölkyiksi, joita vielä koverrettiin, kunnes oli vain ohut pinta jäljellä. Nyt Mattu oli tyytyväinen. Kaikki sujuisi hyvin, kunhan hän vain saisi nahkojen voiteeksi jotakin parempaa rasvaa kuin hirventalia.
Se oli kehoitus miehille käydä karhun kimppuun. Siihen he olivatkin valmiit. Hiihtokeli oli hyvä, vaikka lumi oli niin pehmeää, ettei se kannattanut karhua, jos se tulisi ulos pesästään. Suksilla siis pääsi helposti liikkumaan nopeammin kuin karhu. Yrjänä sanoikin, että hän kyllä voi sillä pyyntimatkalla tulla toimeen ilman pyssyäkin; karhu saataisiin keihäilläkin tapetuksi. Tarkemmin mietittyään hän kuitenkin otti pyssyn mukaansa, sillä eihän voinut tietää, mitä metsässä voisi sattua.