ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Pappilan sali. Perällä kaksi ovea. Oikeanpuoleinen vie eteiseen, vasemmanpuoleinen ruokasaliin. Ovien välissä kakluuni. Oikealla kaksi ikkunaa. Niiden edessä kukkia. Alempana oikealla piano. Pianon vieressä pieni pöytä; pöydän ympärillä keinutuoli ja kaksi pikku tuolia. Vasemmalla kaksi ovea. Ylempi vie apulaisen ja alempi rovastin huoneesen. Ovien välissä kellokaappi. Alempana vasemmalla sohva. Sohvan edessä pöytä, keinutuoli ja pari muuta tuolia. Apulaisen huoneen ja ruokasalin ovien välisessä nurkassa pöytä, Pöydällä piippuhylly, tupakkivehkeet ja sahtikaraffi. Seinillä Lutheruksen ja suomalaisten pappismiesten kuvia. Katossa harsotettu kynttiläkruunu. Huonekalut vanhanaikuiset. Lattialla käytävä-matot. Pöydällä vastatullut posti: kirjeitä ja sanomalehtiä. — Ruokasalin ja eteisen ikkunoista näkyy järvimaisema. Ruokasalin keskilattialla ympyriäinen pöytä. Iltapäivä.
Apulainen (tulee, papinkaulus kädessään; huomaa sanomalehdet). Kas, posti on tullut! Vihdoinkin! Ahaa! Kirje Finlandin toimitukselta! Lähetetty takaisin. Minun kirjoitussarjani lähetetty takaisin! "Liian pitkäveteinen". Ja tässä Vartijan toimitukselta. "Ei kylliksi helppotajuinen". Kas vaan! Tietysti! Arvasinhan sen. No, sama se. Välitän viis koko helsinkiläislehdistä. Eihän tämä oikeastaan kummastuta minua. Pääkaupunki! pääkaupunki! Sehän se nyt turmelee parhaimmatkin! "Liian pitkäveteinen". "Ei kylliksi helppotajuinen". Mitä vielä. Oikea syy oli sen maaseutulainen vakavuus. Sen saastuttamaton kristillis-siveellis-aatteellis-konservatiivis- kansallinen henki ei miellyttänyt herroja helsinkiläisiä. No, tässä on kirje Suomalaisen toimitukselta. Kieltävä vastaus sieltäkin. Hävytöntä! Koko sanomalehdistö onkin jonnin joutava laitos. Ottaa vastaan jokaisen tuhrijan töherryksiä. Valmis kaikenlaisen roskajoukon käytettäväksi. Ei nimeksikään kontrollia. Sopimaton, vallaton, hillitsemätön ja vaarallinen vapaus! Paras on olla sitä kannattamatta ja toteuttaa siveellisyyden aate seurakunnassaan puhutun sanan voimalla. (Istuu keinutuoliin, selaillen käsikirjoitusta.) "Nainen, hänen tehtävänsä ja velvollisuutensa ja oikeutensa". Kirjoittanut Elias Jussilainen. Hm. Minusta tämä ei ole ollenkaan pitkäveteistä. Päinvastoin hyvinkin mehukasta. Erittäinkin olen mieltynyt tähän lukuun: "Naisen kasvatuksesta kristillisessä nöyryydessä". Se tulee loistamaan oikeana helmenä siveellisessä kirjallisuudessamme. Pitkäveteistä! Ja kuitenkin olen hyvin elävästi kuvaillut naisen helmasynnit: hänen turhamaisuutensa puvussa ja… Kas sitä Naemaa! Ei ole taasenkaan silittänyt kaulustani mieleni mukaan. Ja hänen pikaisuutensa ja… No, olenhan minä tuhat kertaa selittänyt hänelle, kuinka papinkaulukseni pitää… Naema! Ja hänen kärsimättömyytensä ja… Naema! Ja hänen taipumuksensa antautua vihansa valtaan. Naema. Naema! Etkö sinä kuule? — Ihan kuin hän taas tahallaan tekisi kiusaa. Tuo ijankaikkinen naisen itsepintaisuus! No mutta Naema!
Naemi (kiiruhtaa sisään). Elias kulta! Mitä sinä tahdot? Oih! tuo inhottava kaulus!
Apulainen. Kuinka voit tuoda minulle tämmöistä? Olenhan tuhansia kertoja sanonut sinulle, kuinka papinkaulukseni pitää silitettämän: reunat kunnolliset ja suorat kulmat sisäpuolella. Mut eipäs! Naema! minun vaimoni…
Naemi. Elias kulta! Anna anteeksi!
Apulainen. Elä keskeytä minua. Minun tulevan vaimoni, sanon minä, pitää totella minua ja tehdä niinkuin minä käsken — ja — ja…
Naemi (itkua pusertaen). Minä silitin sitä kokonaisen puolen tuntia. Mutta se on niin kehnosti neulottu, että… Etkä sinä ollut kotona — ja minulla oli niin paljo tekemistä, ennenkuin Lilli tulee — ja — ja…
Apulainen. Mitä tuo tähän kuuluu? Minun tulevan vaimoni, sanon minä, pitää etupäässä ajatella minua — sekä toimissaan että muussa. Pane mieleesi, Naema: joka on uskoton vähässä, häntä ei myöskään voi panna paljon päälle. Sinulla on eräs suuri vika, suuri ja ruma vika. Tuo itsepuolustus. Itsepuolustus minua vastaan! Jos et saa kaulustani hyväksi puolessa tunnissa, niin silitä sitä kokonainen. Pääasia on, että se tulee semmoiseksi, kuin minä tahdon. Avioliitto, näetkös, ei ole mikään kevytmielinen laitos. Niin, niin, vie se nyt huoneeseni. Ja pane se sinne käsikirjan sisään — lasten kasteen kohdalle. (Naemi menee hänen kamariinsa. Apulainen seisoo vähän aikaa peilin edessä, istuu sitten mukavasti keinutuoliin ja ottaa sanomalehden. Naemi tulee takaisin.) Piippuni, Naema! Siellä uunilla. (Naemi tuopi piipun kamarista.) No, eihän siinä ole tupakkaa! Täytä se! (Naemi täyttää piipun. Tulee takaisin.) Tulitikut! (Naemi sytyttää tulitikun ja tarjoo tulta, seisoo vähän aikaa hänen vieressään.)
Naemi. Tahdotko muuta?
Apulainen. E—en.
Naemi (vähän ajan kuluttua). Oletko vihainen?
Apulainen. No, enkä. Sinä saat tulla tänne istumaan, pienokainen. (Osottaa polveansa.) Näetkös, minä ajattelen lakkaamatta tulevaisuuttamme ja koetan taivuttaa sinun lapsellista ja vähän lelliteltyä mieltäsi, että sinustakin kerran tulisi kunnollinen aviovaimo, ja ettäs käsittäisit, kuinka suuret velvollisuudet sinulla on täytettävänä, ruvetessasi miehen puolisoksi. Niin, minä en epäile sanoa: pappismiehen puolisoksi. Sillä nykyjään, kun itsepäisyys ja itsekkäisyys ja itserakkaus… niin — ja kaikki nuo pahat himot, jotka houkuttelevat ihmistä etupäässä ajattelemaan omaa itseänsä… niin — tuota — tuota — nykyjään, sanon minä, kun ne niin kauhistuttavassa määrässä kasvavat, ja kun nainen — niinkuin, heikompi astia ainakin — helpommin joutuu niitten valtaan, ellei hän lujasti kiinnitä itseänsä kristilliseen avioliittoon, ja luottamuksella ja kuuliaisuudella ja tottelevaisuudella kaikessa noudata sen määräyksiä, niin — tuota — tuota… No, tahdon vaan sanoa, että minä valvon sinun omaa etuasi, kun koetan kasvattaa sinua tosi puolisoksi, todelliseksi naiseksi. Ymmärrätkös?
Naemi. Ymmärrän, Elias kulta.
Apulainen. Niin. Semmoisille perusaatteille on avioliitto rakennettava, muuten ei se voi tehdä miestä onnelliseksi. Kaikki avioliitot ovat tosin edeltäpäin taivaassa määrätyt. Mutta useimmiten hajoittaa juuri nainen Herramme työt itsekkäisyydellään ja — ja omalla tahdollaan.
Naemi. Kyllähän sinä tiedät, että hartahin toivoni on kehittyä oikeaksi vaimoksi sinulle. Mutta välistä minua niin hirveästi peloittaa, etten osaa oikein. Kuules, minä odotan niin kauheasti Lilliä. Sittenhän on niin hauska jutella hänen kanssaan näistä asioista, kun hänkin on kihloissa, ja hän kun on käynyt Helsingin tyttökoulua ja…
Apulainen. Katsokaamme ensin ja päättäkäämme sitten vasta. Helsinki on hyvin turmiollinen kaupunki, eivätkä nuo tyttökoulutkaan ole juuri hyviä. Nainen oppii kyllä kodissaan sen mitä tarvitsee. Turvau sinä vaan minuun, ainoastaan minuun, eläkä kehenkään vieraasen. Rakkaus, näetkös, on sokea kaikille muille. Se seuraa ja tottelee, katsomatta oikeaan tai vasempaan. Kas, siinä oikea sopusointu, tosi naisellisuus eli todellisen naisellisuuden voitto itsekkäästä luonnostansa. Ymmärrätkö?
Naemi (hartaasti). No totta kai! Elää, elää ainoastaan sinua varten!
Apulainen. Niin! Naisen tehtävä, hänen ihanin oikeutensa on juuri se, että hän saa uhrata itsensä miehellensä, — ajattelematta itseänsä, — ilman itsekkäisyyttä, naisen itsekkäisyyttä. Ymmärrätkös?
Naemi (katsoo haaveksien kattoon). Niin, uhrata kaikki, kaikki sinun tähtesi! Voi, voi, Elias kulta!
Apulainen (liikutettuna). Me saavutamme tuon ihanan päämaalin. Niin, me saavutamme sen. Alttiiksiantava, rakastava nainen!
Naemi. Alttiiksiantava, rakastava nainen! Kuinka ihanata!
Apulainen. Niin, me saavutamme sen.
Naemi. Ihan varmaan!
(Syleilevät.)
Apulainen. Kah' Piippuni sammui. Tuopas tulta! No, saas nähdä, kenen se Antti veljesi on valinnut.
Naemi. Tunsithan sinä Antin jo ylioppilaana?
Apulainen. Minä olin teoloogi ja vakavammat tutkimuksemme estivät meitä enemmän seurustelemasta muiden tiedekuntien kanssa. Kummallista että mies rupeaa juristiksi, vaikka on papin poika. No niin, ei saa vaatia liikoja. Eihän kaikista voi pappia tulla. Sitä kutsumusta ei ole kaikille sallittu. Sen verran kun Anttia tunsin, näytti hänellä olevan hyvin kevytmielinen käsitys elämästä. Mutta ehkä hän sitten on tullut huomaamaan, että tuo ylistetty elämän-ilo on pelkkää pakanuutta, ja että todellinen ilo saavutetaan ainoastaan oman tahdon täydellisellä kukistamisella, polkemisella.
Naemi. Niin, mutta sanovathan kaikki, että Antti on niin hyvä ja niin lahjakas ja niin…
Apulainen. Naema kulta! Sinulla on hyvin paha tapa keskeyttää muita puheessa. Siitä tavasta sinun täytyy luopua. Muista nyt se. Lahjakas, sanoit. Siinäpä se juuri pulma onkin. Nuo niin sanotut lahjakkaat ovat vaarallisimmat vihollisemme. Aina ne tahtovat muutoksia, parannuksia muka. Aina ne tahtovat arvostella ja kritiseerata. Arvokkaimmatkaan auktoriteetit eivät vaikuta heihin.
Naemi. Niinhän se on, paratkoon. He eivät huoli pipistä eikä papista, Kas! housunlahkeesi on ratkennut! Korjaanko sen?
Apulainen. Tee se, lapsukaiseni! Teoksessani olen juuri selitellyt tätä kohtaa, joka epäilemättä on aikakautemme kipeimpiä.
Naemi. Niin, epäilemättä! Aikakautemme kipeimpiä!
Apulainen (lukee): "Aikakautemme surullisin ilmiö on nykyisen ihmisen vapaa luottamus itseensä, sen sijaan että hän turvautuisi vanhoihin, vakaantuneihin, isiltä perittyihin auktoriteetteihin. Tunnustettu on, että ihmiskunta turmeltuu turmeltumistaan vuosisatojen halki. Siis: valo tulee sitä kirkkaammaksi, mitä kauempaa se loistaa, niinkuin historian selvä tuomio todistaa. Mikä karkottaa hallitsijat valtaistuimiltaan? — Auktoriteetti-uskon puute. Mikä erottaa kirkon ja valtion? — Auktoriteetti-uskon puute. Mikä riivaa maallikoita pyytämään neljättä vaalipappia? — Auktoriteetti-uskon puute. Mikä villitsee naisen vastustamaan miehen ylivaltaa? — Aina sama auktoriteetti-uskon puute. Ranskan vallankumouksesta Minna Canthin Työmiehen vaimoon saakka loistaa auktoriteetti-uskon puute sinä punaisena lankana, jonka ihmisen turmelus on punonut viime vuosisadan köyteen, joka…"
Naemi. Voi, voi, Elias, kuinka kaunista! Onko tuo sama kirjoitus, jonka lähetit Finlandille ja Vartijalle, ja joka…
Apulainen. Ensin tosin ajattelin niin, mutta nyt olen muuttanut aikeeni. Luullakseni teokseni ansaitsee paremman kohtalon, kuin hukkua sanomalehtien lokavirtaan.
Naemi. Kas, nyt se on tehty.
Apulainen. Kiitos! Mistä me tässä puhuimmekaan? Oikein. Veljesi morsiamesta. Niin, niin. Suokoon Herra, että veljesi olisi tehnyt hyvän vaalin, vaikka ottikin morsiamensa pääkaupungista. Vaikka niinkuin minä tässä samaisessa teoksessani sanon, että tuota… "Suuret kaupungit ovat n.s. sivistyksen kehtoja, maaseutu taas yksinkertaisuuden ja kristillis-siveellisen konservatismin aatteellinen koti. Onnelliset ne naiset, joiden on sallittu täällä viettää elämäänsä, tietämättöminä kaikesta, mitä siellä liikkuu. Sillä nainen on heikko astia, ja mitä…"
Naemi. Niin, sinä et usko, miten kehnoja me olemme.
Apulainen. Mutta meidän kauttamme te tulette vahvoiksi. Näetkös, siten, että katsotte ylös meihin.
Naemi (hellästi). Niin, ylös sinuun! Voi, voi! Sinä oletkin niin paljoa korkeammalla kaikkia muita.
Apulainen. Tuommoisia lauseita en siedä kuulla, Naema kulta. Olenhan vaan nöyrimpiä ja vähäpätöisimpiä työmiehiä Herran viinamäessä. Mutta sanalla "korkeammalla" ehkä tarkoitat sitä, että minä olen vakaantuneempi periaatteissani, kuin moni muu. Ja siinä ehkä olet oikeassa.
Naemi. Voi, voi, kuinka hyvin sinä osaat selittää, mitä minä tarkoitan.
Ruustinna (huutaa kyökistä). Naemi!
Naemi. Mamma kutsuu!
Apulainen. Minun neuvoni ovat tärkeämmät kuin äitisi toimet. Mutta — saat kuitenkin mennä.
Ruustinna. Naemi! Vai niin. No, kaikella on rajansa! Luuletko, että sinun sopii juosta tiehesi ja jättää piparkakut uuniin?
Naemi. Ai, minä ihan unohdin!
(Juoksee ulos.)
Apulainen. Minun mielestäni, musteri…
Ruustinna. No, no, hyvä Elias. Hyväilemisellä on aikansa ja piparkakuilla myös. Muuten ne palavat. Vai tahdotko syödä palaneita piparkakkuja?
Apulainen. No, enkä. Minä myönnän, että tällä kertaa musteri on oikeassa, sillä minä puhuin juuri Naemalle hänen taloudellisista velvollisuuksistaan.
Ruustinna (Pyyhkii tomua). Sinä olet aina niin järkevä, Elias hyvä.
Apulainen. Kunpa nyt vaan tuo odotettu vieraamme, rakkaan Anttimme morsian, tuottaisi pysyväistä iloa tuleville vanhemmilleen!
Ruustinna. Niin, jospa tietäisit, kuinka minua peloittaa. Mutta sen minä sanon ja sanon vielä sittenkin: minun kyökkiini hän ei saa laahata silkkilaahuksia eikä turnyyriä…
Apulainen. Eikä uusia mielipiteitä. Ajatelkaahan Naemaa. Kuinka vahingollisen vaikutuksen ne tekisivät tuohon viattomaan lapsukaiseen! Nuoren tytön täytyy niin kauan kuin mahdollista pysyä viattomuuden tilassa. Sitten ei enää ole niin vaarallista, kun he voimakkaan käden tukemina ensin oppivat tuntemaan elämän todellisuutta, ja kun…
Ruustinna. Siinä asiassa en oikein tiedä, mitä sanoisin.
Apulainen (innokkaasti). Ai, ai, musteri kulta! Siinä kohdassahan naiskysymys juuri onkin niin mahdottoman vaativainen ja niin vaarallinen.
Ruustinna. Vai niin! Minä olen jo saanut nähdä jos jotakin.
Apulainen. Niin, niin. Maailma on niin paha.
Ruustinna. Minun mielestäni täytyy sekä tyttöjen että nuorten miesten pitää silmänsä auki myöhään ja varhain… (Koputtaa rovastin ovelle.) Pappa! kello on kuusi! — etteivät ostaisi sikaa säkissä. Pappa!
Apulainen. Mutta onhan sallimus…
Ruustinna. Sallimus on juuri antanut meille silmät päähän.
Apulainen (innokkaasti). Tarkoittaako musteri pahan tuntemista…
Ruustinna. Sitä ei myöskään saa pistää säkkiin sian kanssa. (Avaa rovastin oven ja kurkistaa sisään.) Malakias.
Rovasti (huoneessaan). Kyllä, kyllä, mamma.
Ruustinna (huutaa kyökkiin): Maija! tuo kahvia rovastille. (Järjestää sanomalehtiä.) Tässä ovat viimeiset sanomalehdet. Ne kärpäset ne ennättävätkin joka paikkaan ja likaavat kaikki.
Apulainen (ottaa sanomalehden). Aivan niinkuin realistinen kirjallisuus, joka penkoo yleisön nähtäväksi kaiken likaisuuden, aikoi musteri varmaan sanoa.
Ruustinna. En. Sitä en aikonut sanoa. Semmoisia kirjoja minä en lue, sillä minä en kärsi niitä. Mutta en minä myöskään salli, että tyttö istuu kuin mikäkin rusinatötterö jokaisen koulupojan katseltavana.
Apulainen. Tarkoittaako musteri minua?
Ruustinna. No, no, Elias hyvä! minä olen tänään vähän hermostunut tuon siunatun…
Apulainen. Helsinkiläis-miniän tähden.
Ruustinna. Niinpä kyllä. Sen pojan onni painaa niin sydäntäni. Kokemattomat poikaparat katsovat vaan kauniita kasvoja eivätkä sydäntä.
Apulainen (hurskaasti). Niinhän se on. Antin olisi pitänyt antaa musterin valita.
Ruustinna (terävästi). Ei, kiitoksia!
Rovasti (tulee unisena). Eikö häntä vielä kuulu?
Ruustinna. Ei, pappaseni. Mutta kyllä kai jo saamme ruveta odottamaan.
Rovasti (istuu. Ruustinnalle). Katriina hyvä, toisitko silmälasini ja nuuskarasiani ja tohvelini. Ohhoo! postikin on tullut. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Kaikkihan ne näkyvät olevan. On se sentään hyvä laitos, tuo posti. Pitäisi melkein saada se kahdesti viikossa. No, nyt kun olemme saaneet tänne rautatien, niin saanemme pian postikonttorinkin ja silloin…
Apulainen (innokkaasti). Sitä täytyy papiston vastustaa. Minun nähdäkseni juuri postikonttorit levittävät kansaan tuota likaista sanomalehti-kirjallisuutta. Ja rautatiet taas vetävät tänne matkustajia ja ulkomaalaista tapain turmelusta. Seurakuntamme saa tyytyä pitäjään postiin. Sitä voi papisto edes jossakin määrin pitää silmällä.
Rovasti (hyväntahtoisesti). Aivan oikein, aivan oikein. Tuliko kirjeitä?
Apulainen. Onhan tässä yksi. Varmaankin taas tuolta "Otava"-yhdistykseltä.
Rovasti. Vain niin! (Lukee.) Aiotaan panna toimeen yhdistys, joka kustantaisi uutta suomalaista kirjallisuutta.
Apulainen. Siveellisesti on väärin tukea semmoista hanketta, joka ei ole papiston tarkastuksen alaisena. Tuskin mikään kaunokirjallinen tuote tätä nykyä ansaitsee kannatusta.
Rovasti (selailee sanomalehtiä). Ajan vaatimukset, — ajan vaatimukset.
Apulainen. Niin. Nehän ne nyt kulkevat kohti mustaa yötä, lippujen ja helisevien kulkusten kanssa.
Naemi (juoksee sisään). Kuule, Elias. Nyt minulla on viisi peltiä ja jokaisella on kaksikymmentä piparkakkua. (Laskee sormillaan.) Ja sitten on yhdellä vielä kahdeksan. Kuinka monta niitä sitten on kaikkiaan?
Rovasti. No, Naemi, häpeä vähän.
Apulainen. Niitä on sata kahdeksan.
Naemi. Sata kahdeksan. Niin kaksikymmentä ja viisi ja… Niinhän minäkin arvelin, mutta en luottanut itseeni.
Ruustinna. Sen verran sinun toki pitäisi osata, vai aiotko elämäsi läpi aina juosta miehesi jäljessä?
Apulainen. Naema tekee ihan oikein, kun turvautuu minuun. Pieni asia tosin, niin tosin, mutta pienissäkin asioissa…
Ruustinna (ottaa sukankutimensa ja istuu sohvaan).
Naemi (puoleksi leikillä). Mamma, sanotaanhan raamatussakin, että mies on vaimon pää.
Ruustinna. Niin, sinä näyt käsittävän sen aivan puustavin mukaan.
Apulainen. Toisin sanoen: miehen pitää — vakavamman käsityksensä kautta…
Ruustinna (keskeyttäen). Mitä uutta niissä sanomalehdissä on?
Rovasti. Ai, ai! Nyt ovat vapaamieliset taas ajaneet kantoon. Enemmän naisylioppilaita.
Apulainen. Niin, se on tosiaankin huolestuttava. Ajan merkkiä! ajan merkkiä!
Rovasti. Uusi suomalainen henkivakuutus-yhtiö. No, sepä oivallista.
Apulainen. Arveleeko setä todellakin niin? Minusta on jonkunmoinen epäluottamus sallimukseen noissa henkivakuutuksissa.
Rovasti. Saattaa olla. Kuopiossa hommataan suomalaista yhteiskoulua.
Apulainen. Piispan omassa kaupungissa! Hävytöntä. Yhteiskouluja ja naisylioppilaita ja naisyhdistyksiä! Kas siinä, juuri siinä, juuri siinä on…
Ruustinna. Kyllähän niissä voi olla paljo hyvääkin.
Rovasti (nuuskaa). Hm — hm.
Apulainen. Ai, ai, musteri kulta! Ei saa väistyä hiuskarvaakaan. Niin, niin. Varo itseäsi, Naema. Juuri nuo naisylioppilaat ennustavat, että viimeiset ajat ovat käsissä ja että…
Naemi (vallattomasti). Kulkevatko ne oikein housuissa?
Apulainen. Hyvin sopimatonta pilaa tuo! Housuissa!
Naemi. Ja minä tiedän, että niillä on lyyryt ja silmälasit ja — ja — ne polttavat tupakkaa.
Apulainen. Amerikassa, joka on niin varoittavana esimerkkinä nykyiselle sukupolvelle… (Täyttää piippunsa.) Amerikassa on juuri… (Sytyttää piipun.) Amerikassa on tehty se…
Pastorin rouva (tulee).
Ruustinna. Kas, hyvää päivää, Gustaava!
(Nousee ja menee vastaan.)
Pastorin rouva (riisuu päällysvaatteensa). Kiitoksia, Naemi kulta. Päivää, päivää, päivää! Eihän minulla oikeastaan ole mitään asiata, ei ollenkaan. Mutta tulen juuri värjäristä. Oikein kauheata kuinka nuo käsityöläiset valehtelevat, Lupaavat vaan ja lupaavat, No — herrasväki voi kai hyvin? Ja ukko käski sanoa paljon terveisiä. Ja onko hän tullut?
Ruustinna. Ei vielä. Toimitapas kahvia, Naemi.
Pastorin rouva. Ei millään muotoa minua varten, hyvä Katriina!
Ruustinna. Nythän on juuri kahvin aika, hyvä Gustaava. Ja Naemilla on sitä paitsi lämpimiä piparkakkuja.
Pastorin rouva. Vai niin, pikku Naemi on leiponut. No, oletteko kuulleet mitään Antista ja hänen pikku morsiamestaan?
Nimismiehen rouva (tulee).
Ruustinna. Kas, Hulda! Tulitteko yhdessä?
(Menee häntä vastaan.)
Nimismiehen rouva. Kas vaan, onko Gustaavakin täällä? Tulen juuri suutarista, niin suutarista. Eveliinan kengät ovat siellä paikattavina ja — ja… Kiitoksia vaan! Kyllä minä saan silkkikappani mahtumaan tähän naulaan ja — ja… Päivää, päivää, hyvä herra rovasti! Päivää, herra maisteri! Päivää, pikku Naemi ja Gustaava. Vai niin, sinä tulit tänne. Kyllä minä näin kyökin akkunasta sinun ajavan ohitse, mutta et sinä tullutkaan sisään. Siellä on niin kaunis ilmakin tänään ja minä läksin vaan pikipäin pistäytymään täällä, kun oli niin kaunis ilma ja… Onko hän tullut?
Rovasti. Ei vielä. Kuinka nimismies voi?
Nimismiehen rouva. Tuhansia kiitoksia. Niin, nyt tulee kohta käräjät. Ja meillä on uusi kirjuri: herra Lundgren. Hän tuli meille Blomqvistilta, jossa hän oli ennen. Niin, niin, pikku Naemi! Nuori herra on tullut pitäjääsen, ha, ha, ha! Mutta mitä se Naemi siitä enää välittää, kun Naemi on kihloissa. No, eihän maisteri vaan tule mustasukkaiseksi, hi, hi, hi! Mutta enpä takaa, kuinka Sofi Andelinin Dagnyn käy — hi, hi, hi!
Sisäpiika (kurkistaa ovesta). Ruustinna kulta! Kyllä kahvi olisi valmista, kun ruustinna vaan tulisi antamaan sokeria. Ja leipää täytyy ruustinnan kai myöskin antaa, koska ruustinnalla näkyy olevan vieraita.
Ruustinna. Naemi, mihinkä ne avaimet taas joutuivat? Tulen paikalla.
(Nousee.)
Nimismiehen rouva (hiljaa pastorin rouvalle). Hän ei siis ole tullut?
Pastorin rouva. Hs!
Ruustinna (antaa avaimet Naemille). Kas tässähän ne ovatkin.
Naemi (menee).
Nimismiehen rouva. Niin, ei minulla ollut mitään asiata, Mutta tästä ohimennessäni sanoin rengille, että pistäytään nyt samassa pappilassakin. Ja herrasväki voi kai hyvin? Eikä suinkaan ole tapahtunut mitään uuttakaan? Ja eihän Anttikaan taida tulla kotiin tänä kesänä? Ehk'ei hänen morsiamensakaan?
Kauppamiehen rouva (tulee).
Nimismiehen rouva. Kas, Sofi Andelin! Ihme ja kumma, että me kaikki tänään satumme pappilaan.
Kauppamiehen rouva. Hyvää päivää, täti ja setä! Hyvää päivää, maisteri! Eikö Lillinne vielä ole tullut? Minun piti oikein vartavasten lähteä katsomaan sitä suurta kummaa. Pitäisihän hänen tulla tänään ja tottahan kuudessa tunnissa ennättää laivasillalta. Minä olen oikein utelias.
Ruustinna. Tule istumaan, Sofi kulta. Ei, ei hän vielä ole tullut.
Rovasti. Mutta kyllä me lähetimme hevosen häntä vastaan.
Kauppamiehen rouva. No, kyllä kai täti ja setä ovat hiukan levottomia. Paha on häiritä teitä näin sopimattomaan aikaan, mutta minä luulin hänen jo tulleen. (Naemi tulee.) Hyvää päivää, Naemi! Onko hauskaa, kun saat itsellesi toverin, melkeinpä sisaren?
Naemi. On, niin hirveän hauskaa!
Kauppamiehen rouva (pastorin ja nimismiehen rouville). No, te tulitte varmaankin samalle uteliaalle asialle kuin minäkin?
Pastorin rouva. Emme suinkaan; minä tulin värjäristä.
Nimismiehen rouva. Emme suinkaan; minä tulin suutarista.
Kauppamiehen rouva. No, no, eihän tää olekaan mikään jokapäiväinen tapaus. Ja niinkuin sanoin, minä olen kovasti utelias. Se vika minulla on.
Apulainen. Naisten tavallinen vika.
Pastorin rouva. Semmoista vikaa pitäisi koettaa vastustaa.
Nimismiehen rouva. Minä en ole koskaan utelias.
Rovasti. Minun luullakseni me kaikki olemme vähän uteliaita tänään. Vai mitä, mamma?
Ruustinna. Niinpä kyllä, pappa kulta, ja hyvältä tuntuu, kun on osan-ottavia ystäviä.
Naemi. Minä olen niin hirveästi utelias.
Apulainen. Uteliaisuus, tarkoitan naisten uteliaisuus, hyvä herrasväki, on todistus naisen heikommasta… Tarkoitan että…
Kauppamiehen rouva. Että miehet sanovat uteliaisuuttaan tiedonhaluksi? Sitäkö aioitte sanoa, maisteri?
Apulainen (kiivaasti). Te sekoitatte käsitteet, rouva Andelin. Saanko nöyrimmästi pyytää puheenvuoroa?
Kauppamiehen rouva. Varsin mielelläni.
Apulainen. Miehen tiedonhalun ja naisen uteliaisuuden välillä on päivän selvä erotus.
Pastorin rouva. No, senhän jo sokeakin huomaa.
Apulainen. Sillä, nähkääs, mies tahtoo tiedonhalullaan tietää asian ja nainen koettaa uteliaisuudellaan vain tyydyttää, tyydyttää — omaa uteliaisuuttaan.
Pastorin rouva. Ihan kuin naulaan, hyvä maisteri.
Apulainen. Sillä nähkääs, samoin kuin sama asia näyttää toiselta auringon valossa kuin kuun paisteessa, niin samoin, nähkääs, voi sama asia näyttää tiedonhalulta ja uteliaisuudelta. Mutta niitten välillä on pohjaton erotus. Sama erotus, nähkääs, kuin — kuin auringon ja kuun välillä.
Pastorin rouva. Kuinka maisterilla aina onkin eläviä vertauksia. Niin, aivan kuin auringon ja kuun välillä.
Apulainen. Sillä, nähkääs, minun viimeisessä saarnassani…
Kauppamiehen rouva. Joko tädin uusi mattokangas on kuteilla?
Ruustinna. Jussin-Maija on sitä par'aikaa luomassa. Vaan en tiedä, kudottaisiinko rääsy- tai karvamattoja.
Kauppamiehen rouva. Mitä rääsymatoista! Karvamatot ovat modernimpia ja sitte meillä olisi niin kaunista liussia ja lakkapunaista rannuiksi.
Ruustinna. En minä huoli niin heleistä väreistä. Pohjaksi panen vaan tumman-kellervää ja rannuiksi mustaa ja kahvipruunia.
Kauppamiehen rouva. Mutta se ei sovi tädin huonekaluihin. Iloisempia värejä tää sali vaatii.
Ruustinna. Taidat olla oikeassa.
Kauppamiehen rouva. Minun viimeisissä rääsymatoissani…
Naemi (huutaa): Nyt hän tulee!
(Juoksee ulos. Apulainen, rovasti ja ruustinna seuraavat häntä.)
Kauppamiehen rouva. Oli se sentään vähän tyhmästi, kun tulimme näin sopimattomaan aikaan.
Nimismiehen rouva. Mennään vaikka kyökkiin.
Pastorin rouva (arvokkaasti). Eikö mitä! Me istumme kaikki tänne — sohvaan. Istu sinä tähän, Hulda! (Istuvat juhlallisesti sohvaan ja nimismiehen rouva levittää hamettaan.)
(Kaikki tulevat sisään Lillin kanssa. Lilli on hyvin iloinen ja vilkas, vähän vallattomassa matkailija-puvussa.)
Lilli (syleilee rovastia). Noin oivallinen appivaari! (Juoksee ruustinnan luo.) Ja niin kiltti ja sievä anoppimuori! Niin, Antti lähetti hirmuisen, hirmuisen paljon terveisiä. (Huomaa maisterin.) Vai niin, varmaankin sulhasmies, herra Jussilainen. (Pudistaa reippaasti hänen kättään.) No, meistä tulee kai hyvät ystävät?
Ruustinna. Tässä nyt on Antin morsian. Pastuurska Pelonius. Rouva Andelin ja rouva Braxell.
Lilli (juoksee Naemin luo ja pyöräyttää häntä pari kertaa ympäri). Ja sinä, kukka kultain kuusistossa, niin raitis ja sievä! Kyllä näkyy, että olet Antin sisar. Hohoi, kylläpä tänne on matkaa laivasillalta, mutta niin kaunis tie, niin ihmeen kaunis.
Naemi. Ja sinä uskalsit tulla yksinään koko matkan, aina Helsingistä asti?
Lilli. Ihan yksinäni. Ei ollut edes noin suurta esiliinaa. Mutta minulla oli helkkarin hyvä onni höyrylaivassa.
Apulainen ja rouvat. Hän kiroilee!
Lilli. Siellä oli koko liuta ylioppilaita!
Naemi. Ylioppilaita?
Lilli. Niin. Alussa — Puumalasta Savonlinnaan — olimme hyvin totisia. Me vaan väittelimme korkeista tieteellisistä aineista. Eräs miekkonen oli hyvin mahtava. Yhtenään hän vaan hoki Darwinia ja Darwinia. Mutta minä stuukasin hänet, kun siteerasin Darwinia Englannin kielellä ja selitin heille, että kaikkein viimeisten tiedemiesten mukaan darvinismi on kokonaan voitettu kanta.
Apulainen ja rouvat. Hän lukee Darwinia!
Lilli. Savonlinnassa tuli joukko laulajia laivaan. Ämmiä. Hiivatun liftattuja toveria. Me lauloimme, joimme kahvia ja likööriä ja…
Ruustinna. Mutta Lilli kulta.
Lilli. Eihän se niin vaarallista ollut.
Apulainen ja rouvat. Hän juo likööriä!
Lilli. Kas, Pekka! Kiitoksia, Pekka, hauskasta matkastamme! Isä-ukko, etpä usko, kuinka hyviksi ystäviksi me olemme tulleet, Pekka ja minä. Me olemme yhdessä ihmetelleet Savon ihanuutta ja kaunista ilmaa ja laulelleet rekilauluja ja…
Apulainen ja rouvat. Hän laulaa rekilauluja!
Lilli. Ja riidelleet politiikista. Pekka on tietysti, kuten arvokkaalle pappilan kuskille sopii, Suomettaren ihailijoita, mutta minä kuulun nuoreen puolueesen, minä.
Apulainen ja rouvat. Vai nuoreen puolueesen.
Lilli. Ovatko kaikki kapineet nyt täällä? Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi. Kaikki kunnossa. Kas tuossa vaivoistasi, Pekkaseni. Ja tuosta saat niin hyvän sikarin, ettet ole sellaista vielä eläissäsi polttanut. (Ottaa itse toisen ja sytyttää.) No, elä nyt kursaile! Mitä joutavia! Kas, tässä tulta! So! Sukkelaan vaan!
Apulainen ja rouvat. Hän polttaa tupakkaa!
Ruustinna. Pappa, hän polttaa tupakkaa!
Sisäpiika (tarjoo kahvia, mutta pudottaa hämmästyksissään tarjottimen). Mamselli polttaa tupakkaa!
(Esirippu alas.)