KOLMAS NAYTOS.
(Sama huone. Seuraavana päivänä. Pastorin rouva, nimismiehen rouva ja kauppamiehen rouva istuvat kahvipöydän ääressä).
Pastorin rouva. Ei, rakas Sofi. Siinä asiassa Naemi on todellakin tehnyt aivan oikein. Sillä joka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen täytyy myöskin tietää, että…
(Katsoo kudelmaa ja nostaa pudotetun silmän sukkapuikolleen).
Nimismiehen rouva (katsahtaa innoissaan ylös ompeluksestaan). Niin, joka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen täytyy myöskin tietää, että…
Pastorin rouva. Sillä tuo kauhea emansipatsiooni… Minä en edes tahdo puhua siitä. (Juhlallisesti). Niin, se se juuri on aikamme suurin tauti.
Nimismiehen rouva (hartaasti). Se se juuri on aikamme suurin tauti.
Pastorin rouva. Esimerkiksi Minna Canth.
Nimismiehen rouva. Aivan niin! Esimerkiksi Minna Canth.
Kauppamiehen rouva. Rakas Gustaava, enhän ole sanonutkaan, että Naemin olisi pitänyt mennä kaupunkiin, jos hän olisi ollut naimisissa. Mutta koska hän nyt on vaan kihloissa ja koska sekä isä että äiti olivat matkaan suostuneet, niin minun mielestäni ei olisi ollut ollenkaan vaarallista, jos hän…
Pastorin rouva (keskeyttäen pontevasti). Ei, Sofi! Se olisi ollut kaupan hieromista, oikeata kaupantekoa omantuntonsa kanssa. Sinun ei tarvitse ollenkaan väittää vastaan.
Nimismiehen rouva. Sinun, jonka tyttö käy yhteiskoulua ja joka…
Kauppamiehen rouva (kiivaasti). Niin, niin käykin, sillä hänen pitää oppia elämään maailmassa niiaamatta ja punastumatta ensimäisen poikanulikan lähetessä.
Pastorin rouva (pisteliäästi). Niin, kyllä hän ainakin punastumisen oppii jättämään, jos sinä sitä tahdot!
Nimismiehen rouva. Ha, ha, ha!
Kauppamiehen rouva. Niin, naura sinä vaan! Onhan oma asiani, miten minä kasvatan lapsiani! Mutta sen vaan sanon että se, joka jo sulhasena kohtelee sillä tavalla morsiantaan, niin minkähänlainen hän lienee aviomiehenä?
Pastorin rouva. Sofi Andelinin ei sovi tuomita maisteri Jussilaisen menettelyä, eikä määrätä, mitä hän saa tehdä ja tekemättä jättää. Maisteri Jussilainen on hyvin lahjakas pappismies. Sellaisen henkilön, jolla ei ole siveellisiä periaatteita, ei sovi heittää lokaa niiden silmille, joilla on siveellisiä periaatteita ja jotka noudattavat siveellisiä periaatteitaan elämässään ja vaelluksessaan toisille esikuvaksi, esimerkiksi ja opetukseksi.
Nimismiehen rouva. Ja joilla ei ole naislehtiä eikä muotilehtiä, ja jotka eivät ole antaneet kymmensiä markkoja suomalaiselle teaatterille!
Kauppamiehen rouva. Eihän sitä voi auttaa, että on sivistyneestä kodista, ja että on saanut hiukan ymmärrystä, vaikka onkin nainen. Katsokaa, minä en lämmitäkään miehelleni totivettä joka ilta, sillä minä pidän taloni reilassa, minä.
Nimismiehen rouva. Niin, kyllähän kaikki tietävät, että sinä olet ilkeä miehellesi.
Kauppamiehen rouva. Ja sinä niin lempeä ukollesi, kuin valkoinen laastari haavalle! Kuinka sallit Eveliinasi rakastua tuohon pitkään Lundgreniin, jota minä en tahtoisi nähdä en takamaillanikaan.
Nimismiehen rouva. Kalle ei ole tehnyt sinulle mitään.
Kauppamiehen rouva. Ei, Jumala paratkoon! Mutta hänet ajettiin pois Blomqvistilta sen vuoksi, että hän vehkeili siellä Roosan kanssa.
Nimismiehen rouva (innokkaasti). Se on ijankaikkinen valhe! Sillä minä tiedän, että Roosa itse kosi Kallea.
Kauppamiehen rouva. Eipäs. Päinvastoin! Roosa antoi hänelle rukkaset. Sen seikan tunnen minä parhaiten. Niin, niin. Elä yritäkään puolustaa Kallea. Mutta sinun kasvatuksellasi rakastuvat tyttäresi jok'ainoaan kirjuriin, jonka taloonne saatte.
Pastorin rouva (arvokkaasti). Kas niin, kas niin! Lopettakaa nyt! Sofin pitäisi oppia hillitsemään terävää kieltänsä.
Nimismiehen rouva (itkien). Niin, mitä hän aina minua ja minun lapsiani!
Kauppamiehen rouva. Minulla on oikeus puolustaa itseäni, kun hän hyökkää kimppuuni. Ja Hulda riippuu aina sinun hameessasi. Ja sitä paitsi itsehän sinä aloitit. Mutta minä sanon vaan omasta puolestani…
Ruustinna (tulee, vatsakääre ja pieni rohtopullo kädessä). Antakaa anteeksi, hyvät ystävät, että jätin teidät yksin. Mutta minun täytyi etsiä ullakossa kaikkien likaisten vaatteitten seasta… (Huutaa kyökkiin päin). Maija! Hirveä se Eliaksen vatsa! Aina se on epäjärjestyksessä! (Sisäpiika tulee, märkä pyyhinliina kädessään. Ruustinna koettaa sitä). No niin; hyvä on. Vie nyt tämä maisterille. (Ojentaa hänelle vatsakääreen ja pullon). Ja 30 tippaa, kuuletko? Kolmekymmentä. (Sisäpiika menee rohtoineen apulaisen huoneesen). Ja missä ovat tytöt, kun eivät tule pitämään seuraa? Niin, Naemihan valitti päätänsä kipeäksi ja Lilli ei varmaankaan ole vielä tullut kotiin. Minä lähetin nyt maisterille kylmän kääreen ja Thilemannin roppia.
Pastorin rouva. Meillä on tapana ottaa ensin kaksi lusikallista englannin suolaa ja sitten päälle pirunpihkaa.
Nimismiehen rouva. Minun mieheni ottaa ryypyn konjakkia.
Kauppamiehen rouva. Jospa hän tupakoisi vähemmän ja kävelisi enemmän! Se luullakseni olisi paras keino.
Ruustinna, Niin minäkin luulen! (Sisäpiika palajaa takaisin.) Etkö ole nähnyt, onko neiti tullut kotiin.
Sisäpiika. Naemi on ullakkokamarissa ja Lilli neiti meni hevoshakaan äsken.
Ruustinna. Vai niin. Ota kupit pois ja tuo lisää kahvia; Se tyttö on niin ihastunut hevosiin, kuin mies ikään!
Pastorin rouva (pisteliäästi). Niin, hänhän kuuluu ratsastavankin.
Ruustinna (ujostellen). No, hän sattui löytämään Antin satulan tuolta ullakolta ja niin hän koetti eräänä iltana Pollella.
Nimismiehen rouva. Miehen satulalla! No, voi, voi!
Ruustinna. Pienen matkan vaan navetan takana ja miehen puvussa.
Nimismiehen rouva. Niin, hänhän kuuluu käyvän housuissa.
Ruustinna. Niin, — sellaisessa voimistelupuvussa, jota käytetään Helsingissä voimistelussa. Sellainen niillä siellä täytyy olla.
Kauppamiehen rouva. Se onkin hyvin käytännöllinen! Sellaisessa minunkin tyttäreni voimistelee ja minä annan hänen käyttää sitä täällä kotonakin.
Pastorin rouva. Mutta rakas Sofi, elä vainen rupeakaan sillä tavalla, vaikka oletkin niin uuden-aikainen. Anna toki miehesi pitää housunsa.
Nimismiehen rouva. Muotilehdissä on varmaan niitten mallia?
Kauppamiehen rouva. Kyllä, sekä koomillisia että näppäröitä, itsekunkin aistin ja ymmärryksen mukaan. Sillä katsos, Hulda: kaikki eivät tahdokaan puvultaan retkottaa kuin mitkäkin variksen pelätykset!
Sisäpiika (tuo kahvia).
Ruustinna. Ai, ai — luulenpa Sofin ja Huldan vähän pistelevän toisiaan. Mutta pieni lisäpisara sovittaa varmaan välin taas! Tehkää hyvin!
Pastorin rouva. Katrina kulta, ei enää.
Ruustinna. Ole nyt niin hyvä!
Pastorin rouva (kursailee). Mutta, rakas Katrina, ota nyt sinä ensiksi.
(Työntää piian ruustinnan luo.)
Ruustinna (työntää piian takaisin). Mutta Gustaava, elähän nyt, Gustaava, turhia.
Pastorin rouva. No mutta…
Ruustinna. No mutta…
Pastorin rouva (ottaa kahvia). Onhan tämä nyt vallan hassusti, mutta…
Ruustinna. Ei paljasta kahvia, ei. Kas niin, vehnästä myös!
Pastorin rouva. Kai minun sitte täytyy, (ottaa vehnästä, piika tarjoo nimismiehen rouvalle.)
Nimismiehen rouva (sievistellen). Ruustinna ensiksi.
Ruustinna. Kas niin, emäntä viimeiseksi.
Nimismiehen rouva. Sehän on oikein, Se.
(Ottaa kahvia. Äänettömyys.)
Kauppamiehen rouva. Erittäin hyviä piparkakkuja! Onko täti itse leiponut näitä?
Ruustinna. En. Lilli.
Pastorin rouva. Todellakin!
Nimismiehen rouva. Todellakin! Osaako hän talouden toimia? Minä luulin, ettei hän ollenkaan osaisi.
Ruustinna (pahastuen). Suuri erehdys! Lilli voittaa meidät kaikki hienoimmissa tehtävissä.
Kauppamiehen rouva. Lilli on reipas tyttö! Helsingin talouskoulussa kai hän on oppinut. Eikös kurssi kestä kaksi kuukautta?
Pastorin rouva (ivallisesti). Vai niin! Vai oppii sitä tätä nykyä kahdessa kuukaudessa emännäksi? Sehän on erittäin mukavata, se!
Nimismiehen rouva. Kahdessa kuukaudessa! Onpas se erittäin mukavata, se. Mutta tarvitseeko siihen kahtakaan kuukautta?
Kauppamiehen rouva. Sama se. Joku viikko sinne tai tänne. Se riippuu ihan siitä, millainen pää kullakin on ja etupäässä millaiset lahjat. Mutta sitäpaitsi ruo'anlaitto ei olekaan hyvän emännän tärkein tehtävä.
Pastorin rouva. Olisipa hyvin hauska tietää, millaista emäntää Sofi Andelin pitää hyvänä perheen emäntänä?
Nimismiehen rouva. Ha, ha, ha! Sellaista varmaan, joka ei osaa keittää pyöreitä perunoitakaan.
Kauppamiehen rouva. Sellaista, joka voi olla miehensä seurana ja joka ei ikävystytä eikä masenna häntä kotona.
Pastorin rouva. Sepä se! Antaa piikain huseerata kyökissä ja lasten juosta torppapahasissa! Ja itse vaan istuu puhumassa emansipatsioonista miehensä kanssa. Se on oikein, oikein muodin mukaista, rakas Sofi, — rakas Sofi.
Nimismiehen rouva. Niin, rakas Sofi, — rakas Sofi!
Apulainen (tulee. Vatsan ympärille on kääritty paksu vyö). Hyvää päivää! hyvää päivää, pastuurska! Hyvää päivää, rouva Braxell ja rouva Andelin! Hyvää päivää, hyvää päivää, hyvää päivää! Minä istun seuraanne vähäksi aikaa, jos sallitte.
Nimismiehen rouva (nousten keinutuolista). Maisteri on hyvä ja istuu tähän gungstooliin.
Apulainen. Kiitoksia, No, — kuinka siellä pastorissa jaksetaan tänään?
Pastorin rouva. Kiitoksia kysymästänne! Kyllähän meillä hyvin voidaan. Mutta maisteri näyttää hirveän surkealta.
Apulainen. Niin. Enhän minä voi ollenkaan hyvin. Melkein koko yön taas…
Pastorin rouva. Vatsako?
Apulainen. Niin. Kun minulla vain on mieliharmia, niin…
Nimismiehen rouva. Ehkä maisterilla on matoja? Minullakin on matoja.
(Tuskallinen äänettömyys).
Apulainen. Minä en tahtoisi keskeyttää. Mistäs täällä oli kysymys?
Nimismiehen rouva. Sofi Andelin taas puhui täällä emansipatsioonistaan.
Apulainen. Vai niin, vai niin! Niin, rouva Andelinhan on tainnut kohottaa tuon punaisen lipun täällä meidän maaseurakunnassammekin. No, saako rouva Andelin montakin uskonmuuttajaa? Ja mitä se herra miehenne siitä asiasta arvelee?
Kauppamiehen rouva. Hän arvelee vaan, että Jumala on luonut vaimon miehen avuksi ja aasin vetojuhdaksi.
Apulainen. Emansipatsiooni! Emansipatsiooni! Niin, sehän se nyt on päivän huuto — tätä nykyä! Mutta, hyvät ystävät, oletteko huomanneet, että Raamatun pyhät naiset olisivat saarnanneet tuota emansipatsioonia. Katsokaamme esimerkiksi Saaraa, kun hän…
Kauppamiehen rouva. Laskeeko maisteri Saaran "pyhien" naisten joukkoon. Silloin on maisteri lukenut hänen elämäkertansa hyvin pintapuolisesti.
Apulainen. Anteeksi, rouva Andelin! Minä lasken Saaran "pyhien" naisten joukkoon. Nöyryydessä ainakin hän on kaunis esimerkki, koska hän kutsui miehensä herraksi ja oli hänelle alammainen, niinkuin rouva Andelin ehkä vihkimäluvusta suvaitsee muistaa.
Kauppamiehen rouva. Maisteri taitaa vielä käyttää vanhaa vihkimäkaavaa. Mutta niin ei minua vihitty.
Apulainen. Vai niin! Saaran hurskas historia ei siis enää kelpaa nykyiselle naiselle. Ei, hän tietysti ammentaa viisautta muista lähteistä. Lukee vaan muodin mukaista, niin sanottua realistista kirjallisuutta, jossa kieli on kaunis ja kuori kiiltävä, mutta joka sisältää vaan lokaa ja mädännystä.
Pastorin rouva. Aivan niin, aivan niin!
Kauppamiehen rouva. Onko Gustaava lukenut niitä?
Pastorin rouva. En, varjelkoon!
Kauppamiehen rouva. Vai niin!
Nimismiehen rouva. Mutta minä olen samaa mieltä kuin maisterikin. Uudet kirjat ovat kunnottomia! Uusi kokkikirjakaan ei kelpaa mihinkään!
Pastorin rouva. Niin. Kyllä me naisparat olemme pahemmassa kuin pulassa tätä nykyä, jos tahdomme lukea muuta kuin postilloja ja virsikirjaa. Vaan ehkä onkin viisainta tyytyä niihin. Vai mitä arvelette, hyvä maisteri?
Apulainen. No, niin pitkälle en tahtoisi mennä. Jos kirja on kirjoitettu oikeassa hengessä, niin voihan se istuttaa montakin jaloa taimea nöyrän lukijan sydämmeen.
Pastorin rouva. Voi, voi, herra maisteri, jospa voisitte lainata tai neuvoa minulle semmoisen kirjan. Minä nukun aina paljoa paremmin päivällisluurini, luettuani ensin pari sivua.
Apulainen (erikseen). Nyt olisi hyvin sopiva tilaisuus! (Ääneen.) Lukisin mielelläni pastuurskalle vähän pienestä kirjasestani, jonka olen juuri saanut valmiiksi. Luullakseni todellinen nainen löytää siitä monta väärentämätöntä jalohelmeä, varsinkin tyttärien kasvattamisen suhteen miehen sopivaksi seuraajaksi ajallisessa elämässä.
Pastorin rouva. Voi! Lukekaa, hyvä maisteri. Se olisi minulle suuri ilo!
Nimismiehen rouva. Voi, kun Eveliina ja Hilma eivät olleet mukana! Tämä olisi varmaan ollut lapsille.
Apulainen (menee huoneesensa).
Pastorin rouva. Minä häpeän todellakin sinun tähtesi, Sofi!
Nimismiehen rouva. Ja entäs minä sitten.
Kauppamiehen rouva. Antakaa te vaan herra Jussilaisen ja minun otella! Me olemme otelleet ennenkin. Kyllä me tunnemme toisemme!
Ruustinna. En minä luule Sofin tarkoittavan niin pahaa kuin hän sanoo, vaikka et sinä juuri sanojasi punnitse.
Apulainen (tulee takaisin, vihko kädessä). Arvoisa herrasväki! Tämän vähäisen kyhäelmäni olen aikonut esitelmäksi, jonka pitäisin pitäjääntuvassa jonakin iltapuhteena seudun vallassäätyisille ja paremmille talonpojille, eli oikeastaan naisille. Sillä, niinkuin herrasväki tietää, on siveellis-kristillinen naisellisuus meidän aikanamme suurimmassa vaarassa. Niin, suoraan sanoen, tänne meidän kaukaiseen maaseutuummekin on tuo turmeleva myrkky nyt hiipinyt. Sen vuoksi pyydän etenkin teidän etevää arvosteluanne, pastorin rouva, ja herrasväen suosiota. Ottakaamme tutkittavaksi seuraava luku, joka ehkä on muita helppotajuisempi. (Lukee): "Edellisessä osassa olemme puhuneet naisen velvollisuuksista ja tehtävistä. (Kauppamiehen rouva aivastaa.) Niin — tehtävistä ja velvollisuuksista. Mutta, arvoisat kuulijani! Naisella on myöskin oikeuksia täällä maan päällä. Eräs siveellisesti ihanteellinen runoilija puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin: 'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen'?"
Välipiika (tulee). Ruustinna! Tuleeko ruustinna tänne ulos? Mattorievut loppuivat.
Ruustinna (nousee). Vai niin! Jatkakaa vaan. Minun täytyy vähän mennä.
(Menee.)
Apulainen. Niin, kun hän puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin:
Nimismiehen rouva. "Moraalista innostusta". Niin, siihen juuri maisteri lopetti.
Pastorin rouva. Elä keskeytä, Hulda!
Nimismiehen rouva. Enhän minä keskeytä. Minä vain sanon.
Apulainen. Täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin: "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?"
Sisäpiika (tarjoo apulaiselle kahvia). Maisteri ei ole saanut vielä kahvia. Tahtooko maisteri kahvia?
Apulainen (kärsimättömästi). No, enkä! — "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?"
Sisäpiika (tarjoo nimismiehen rouvalle). Passaako rouville?
Nimismiehen rouva (on käsittänyt väärin apulaisen tarkoituksen). Eihän toki! Maisteri ottaa nyt vaan ensiksi, (ujosti.) Eihän maisterin tarvitse kursailla minun tähteni.
Apulainen. En minä juo kahvia.
Nimismiehen rouva. Vai niin, vai… Mutta ei se vatsaa pilaa.
Apulainen. No, no…
Nimismiehen rouva (piialle). Tarjoa ensin pastuurskalle.
Pastorin rouva. Ota nyt, Hulda, ja ole hiljaa!
Nimismiehen rouva. Eihän maisteri nyt saarnaa. Mutta, rakas Gustaava, en minä ota ensiksi.
Pastorin rouva (ottaa kahvia).
Apulainen (huokaa, jatkaa). "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?"
Nimismiehen rouva (kuiskaa). Gustaava! Gustaava! Sinä et muistanut ottaa kermaa! Etkö sinä muistanut ottaa kermaa?
Pastorin rouva. Ole hiljaa!
Apulainen. "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen".
Nimismiehen rouva (kahvia juoden). Voi, hyvä maisteri! Lukekaa vielä tuo värssy. Minä en kuullut oikein.
Apulainen. "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? (Ruustinna tulee ja sisäpiika menee.) Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen".
Nimismiehen rouva. Se minun täytyy oppia ulkoa Eveliinalle ja Hilmalle. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen? Rakasta sinä ja, ja…
Kauppamiehen rouva (pilkaten). Ja kärsi!
Nimismiehen rouva. — ja kärsi! Niin… ja… ja…
Pastorin rouva (suuttuen). Ja tee työtä!
Nimismiehen rouva. — ja tee työtä! Niin, rakasta sinä, nainen, ja kärsi sinä ja tee työtä niin paljon kuin jaksat. Tahtooko maisteri nyt olla hyvä ja jatkaa, sillä nyt minä sen osaan.
Apulainen. "Nämä kalliit oikeudet…"
Nimismiehen rouva. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen? Rakasta sinä ja kärsi ja tee työtä niin paljon kuin suinkin jaksat.
Apulainen (pahalla tuulella, lukee). "Nämä kalliit oikeudet, kuulijani, joissa siveellisesti nöyrä, todellisesti naisellinen nainen löytää kaikki, mitä hän tämän maan päällä toivoa voi, — miten hoitaakaan nykyajan nainen näitä oikeuksia? Maailman läpi käy kova huuto. Davidin jumalallinen runoharppu ei miellytä nykyaikaa. Kirjalliset posetiivinsoittajat tunkeutuvat kaikkialle…"
Nimismiehen rouva. Se on totta! Tietääkö maisteri, että tännekin on tullut posetiivinsoittaja. Hän kävi meillä eilen.
Pastorin rouva. Mutta, Hulda hyvä, etkö ymmärrä että maisteri puhuu kuvaannollisesti.
Nimismiehen rouva. Niin, kuvia hänelläkin oli.
Pastorin rouva. No, mutta nyt sinä olet vaiti, Hulda!
Nimismiehen rouva. Enhän sanonut mitään muuta kuin…
Pastorin rouva (keskeyttää). Ehkä herra maisteri on hyvä ja jatkaa.
Apulainen. "Kirjalliset posetiivinsoittajat nousevat puhujalavalle, komeitten lippujen liehuessa ja helisevien kulkusten pauhatessa. He naulaavat seinille kirjavia kylttiä ja sanovat: tulkaa tänne, tulkaa tänne! Täällä on naisen oikeudet! Täällä on uuden ajan naiselliset oikeudet! Naiset kokoontuvat ja muodostavat naisyhdistyksiä, naisyhtiöitä, naiskouluja, naisyliopistoja, — ja nainen hurmaantuu ja…"
Talonpoika (tulee, kaupitsee suurta haukea). Eikös herrasväki osta verestä kalaa?
Nimismiehen rouva. Voi hyvänen aika! Tuollainen komea könsikkä! Mitä maksaa naula?
Talonpoika. Viisikolmatta penniä.
Nimismiehen rouva. Ei siitä kannata kahtakymmentä enempää maksaa.
Ruustinna. Jospa menisitte kyökkiin, niin… (Talonpoika aikoo mennä salin lävitse.) Ei, ei sitä tietä!
Talonpoika (menee).
Apulainen. "Ja nainen hurmaantuu ja…"
Nimismiehen rouva (kuiskuttaen). Hirveätä, miten kallista kala on tänä kesänä!
Ruustinna. Hiljaa, Hulda!
Nimismiehen rouva. Enhän sanonut mitään.
Apulainen. "Ja nainen hurmaantuu ja…"
Sisäpiika (tulee). Ruustinna! Täällä on kala myytävänä. Viisikolmatta penniä naula.
Nimismiehen rouva. Se on liian kallista. Musterin täytyy puhua hänen kanssaan. Minä kyllä tunnen miehen.
Ruustinna. Kai minun sitten täytyy mennä.
(Menee.)
Kauppamiehen rouva (rykäisee).
Nimismiehen rouva. Hiljaa, Sofi! Eläpäs nyt ryvi, kun maisteri saarnaa, eläkä irvistele.
Apulainen. "Ja nainen hurmaantuu… Ja juovuksissaan ajan imelästä viinistä, paljastaa hän alastomuutensa ja esiintyy kaikessa kurjuudessaan maailmalle. Ja hän kirjoittaa, kirjoittaa kirjoja ja toimittaa sanomalehtiä. Surkeata, surkeata! Hän matkustaa Amerikkaan, tulee takaisin, nousee puhujalavalle ja pitää puheita".
Nimismiehen rouva. Niin, kuinka hirveästi tänä kesänä on mennyt Pohjalaisia Amerikkaan!
Pastorin rouva. Hys!
Apulainen (nousee, sulkee ovet ja istuu uudelleen). "Lukijani eteen tahtoisin luoda kaksi kuvaa. Toinen on se irvikuva, jonka nykyajan emansipatsiooni on tehnyt naisesta, irvikuva inhottavimmassa muodossaan, kirjailija-naisen personassa. Hän riehuu ja rähisee, hän ampuu lait ja oikeudet, hän huutaa vapautta, naisen vapautta, uskonvapautta, kunnallisvapautta. Ja hänen sanansa loistavat kuin virvatulet öisen, sumuisen, mutaisen lammen pinnalla ja muut naiset kurottavat käsiänsä noita petollisia virvatulia kohti ja eksyvät pois naisen alkuperäisestä kutsumuksesta ja tarkoituksesta. Ja toinen kuva taas on suloinen ihanne-kuva…"
(Ulkoa kuuluu posetiivin soitto.)
Nimismiehen rouva. Kuulkaa! posetiivi!
Apulainen. "— entisen, alttiiksi antavan, hellän naisen kuva, joka kärsii nöyrästi, eikä aseta omaa itsekästä tahtoansa ylpeästi vastoinkäymisiä vastaan, joka antaa anteeksi ja uhraa itsensä, joka rakastaa ja kuolee, joka…"
Nimismiehen rouva. Mutta sehän on Boccaccio.
Kauppamiehen rouva (nauraa sydämmellisesti).
Apulainen. Ei — tää on liikaa! Suokaa anteeksi, hyvät naiset, mutta minä en jaksa enää.
(Paiskaa käsikirjoituksen pöydälle.)
Nimismiehen rouva. Vatsako?
Apulainen (mennessään). Niin, vatsa, vatsa!
Lilli (antaa posetiivinsoittajalle rahaa). Menkää nyt soittamaan tuonne alapihan puolelle. Uh! Sellaista soittoa! Luulenpa, että maisteri pakeni! Ai, vieraita! Vai olet sinä täällä? (Tervehtii kauppamiehen rouvaa.) Pistäysin juuri teillä. (Niiaa pastorin rouvalle.) Nöyrin palvelijanne! Ja rouva Braxellkin on kyläilyllä. Mitä uutta kuuluu? (Kauppamiehen rouvalle.) Niin, sinä et ollut kotona. Mutta minä puhuttelin sen sijaan sinun herraasi ja miestäsi. Sinä olet hänet hyvin kasvattanut. Vai niin, herrasväellä on tällaiset pienet kahvikekkerit. Näin maalla ovat ne erittäin hauskat! (Istuu, pastorin rouvalle.) No, mitäs uutta pappilaan kuuluu?
Ruustinna (menee kyökkiin).
Pastorin rouva. Meille eivät mitkään uudet asiat osaa.
Nimismiehen rouva. Oo! Me tulemme juuri kuulemaan uutisia tänne suureen maailmaan, jossa on rovastilat ja kauppapuodit ja postikonttoorit ja muut. Ja niin pistäysimme tänne kuulemaan uutisia.
Kauppamiehen rouva (Lillille). Rolli-uutisia, ymmärrätkös. Varjelkoon Herra muista uutisista täällä Kuopion takana.
Pastorin rouva. Me saimme juuri kuulla jotain erittäin hauskaa, sillä maisteri Jussilainen luki meille hyväntahtoisesti uuden kirjansa alun.
Nimismiehen rouva. Mutta sitte rupesi hänen vatsaansa puremaan.
Lilli. Vai niin. Minä luulin, että hän pakeni soittoa. Tämäkö se nyt on se suuri nerontuote?
(Alkaa selailla kirjoitusta.)
Nimismiehen rouva. Niin. Se on saarna, jonka hän aikoo pitää pitäjääntuvassa meille ja varakkaimmille talonpojan emännille.
Pastorin rouva. Hän on erittäin lahjakas mies, tuo meidän rakas maisterimme! Miehekkäät mielipiteet.
Lilli. Niin, erittäin miehekkäät mielipiteet.
(Jatkaa lukemistaan,)
Kauppamiehen rouva. Olipa todellakin vahinko, ettet tullut ennemmin.
Nimismiehen rouva. Niin. Sillä kun maisteri seisoo saarnastuolissa, niin hänen ei tarvitse koskaan katsoa paperiin. Ulkoa laskee vaan, niin että kuuluu…
Kauppamiehen rouva. Aina kirkonkukkoon asti.
Nimismiehen rouva (näyttää hyvin miettiväiseltä).
Lilli. Sehän taitaa ollakin pää-asia täällä maaseudun papeilla.
(Lukee edelleen.)
Pastorin rouva. Jos se oli olevinaan sukkeluus, niin…
Ruustinna (tulee). Gustaava! Etkö tahdo tulla katsomaan mattojani? Ja entäs sinä Sofi? Sinulla on niin hyvä kauneuden aisti! Niin, Huldahan ne on jo nähnyt.
Pastorin rouva. Mielelläni! (Lillille.) Pyydän päästä kuulemasta kokkapuheitanne maapappien saarnoista.
Lilli. No, mutta rakas…
(Pastorin rouva menee ruustinnan kanssa.)
Kauppamiehen rouva. Elä ole milläsikään. Täällä oli kuuma taistelu ennen tuloasi.
(Menee muiden perässä.)
Lilli (lukee yhä innokkaammin).
Nimismiehen rouva (istuu kuin neuloilla. Pitkän äänettömyyden jälkeen). Tänään on kaunis ilma. Lilli.
Lilli. Kaunis on.
(Äänettömyys.)
Nimismiehen rouva (katsoo ikkunasta ulos). On niin kaunista maalla, kun on kaunista.
Lilli. Hyvin kaunista.
(Äänettömyys.)
Nimismiehen rouva. Onko kaunista Helsingissä?
Lilli. On niin kaunista Helsingissä, kun on kaunista.
(Äänettömyys.)
Nimismiehen rouva. Eilen oli koko päivän kaunis ilma, vaikka iltapäivällä satoi meillä. Satoiko täällä?
Lilli. Sadetta… Niin, näyttää todellakin siltä kun rupeaisi satamaan.
(Äänettömyys.)
Nimismiehen rouva (epätoivoissaan). Ei! Minun täytynee kai mennä kangasta katsomaan.
(Nousee, menee kyökkiin päin, mutta kohtaa ovessa toiset.)
Pastorin rouva. Männynkäpyjä, ainoastaan männynkäpyjä ja sammalia.
Nimismiehen rouva. Kunhan vaan ei rupeaisi satamaan.
Pastorin rouva. Niin, Hulda rakas, meidän kai täytyy ajatella jo kotimatkaakin.
Ruustinna. Onko teillä nyt semmoinen kiire?
Pastorin rouva (ottaa sanomalehtitukon pöydältä). Ukko odottaa varmaan postia. Hyvästi nyt, rakas Katrina! Käykää nyt meilläkin. Sano terveisiä rovastille — hän ei luultavasti ole kotona, — ja pikku Naemille! Kun nyt vaan maisteri parka paraneisi! Hyvästi, neiti Stjernflykt! Käykää pappilassakin, kun soveltuu! Kunhan ei vaan rupeisi satamaan.
(Alkaa pukeutua.)
Nimismiehen rouva (niiaa syvään). Hyvästi, musteri! Muistakaa nyt käydä meilläkin. Mieheni käski sanoa terveisiä rovastille. Kuitenkin minä luulen, että maisterilla on matoja. Kiitoksia paljon, kyllä minä itsekin… Sanokaa terveisiä Naemille. Hyvästi neiti, tulkaa nyt pian meillekin, niin saamme puhella. Te ette ole käynyt koskaan meillä. Kyllä sinne osaa — suuria portaita myöten… Kyllä jokainen tietää, missä nimismies asuu, ha, ha, ha! Meillä on aivan uudet, Pietarista ostetut huonekalut. Ne maksoivat kaksi tuhatta markkaa. Ja meillä on uusi Helsingistä ostettu piano, joka maksoi 800 markkaa. Katsokaas, Eveliina soittaa koulussa. Voi! kunhan vaan ei sataisi minun uudelle silkkikapalleni. Se maksoi sata ruplaa Pietarissa, mutta meidän rahassa se maksaa enemmän, sillä katsokaas kurssi. Niin — hyvästi nyt! Hyvästi! Tule nyt, Sofi!
Pastorin rouva (ruustinnalle, joka seuraa heitä ulos). Elä nyt vaivaa itseäsi, rakas Katrina, elä millään muotoa.
Nimismiehen rouva. Ei millään muotoa!
Kauppamiehen rouva. Hyvästi, täti! Minä lainaan sateenvarjon!
(Kaikki muut paitsi kauppamiehen rouva ja Lilli menevät.)
Lilli (osottaa käsikirjoitusta). Tää on mainio, tää!
Kauppamiehen rouva. Verraton!
Lilli. Jospa minä voisin masentaa tuon miehen!
Kauppamiehen rouva. Minkä luulet pystyvän tuollaisiin luomisen herroihin? Ei, hyvästi nyt. Muuten vielä saamme Huldan takaisin. Eikö hän ole hassu?
Lilli. Klassillinen! Hyvästi! Illalla tulen luoksesi.
(Kauppamiehen rouva menee. Lilli istuu lukemaan.)
Ruustinna (tulee). Maija! (Sisäpiika tulee.) Vie kupit pois!
(Ruustinna seisoo, katsellen ikkunasta ulos. Äänettömyys.)
Lilli. Emme suinkaan mene tänään ruununvoudille?
Ruustinna. Ei se siltä näytä. Enkä minä ole kylätuulellakaan.
Lilli (hymyillen). Onko täti pahoilla-mielin jostakin?
Ruustinna. Enkö sitte saisi olla?
Lilli. Vai niin! Eilisestä perhekohtauksesta. Minusta voisit mieluummin olla tyytyväinen. Pikku Naemista tulee tosi vaimo! Eikö se ole hyvä?
Ruustinna (jyrkästi). Kyllähän se laillansa hyvä on. He pitävät toisistaan, — ja se on pääasia.
Lilli. Kurjaa elämää kaikessa tapauksessa.
Ruustinna. Tiedätkös, useimmilla ihmisillä on se ollut sellaista.
Lilli. On ollut. Niin kyllä. Mutta ei ole enää.
Ruustinna. Luuletko voivasi muuttaa maailman menon? Olenpa totisesti iloinen, ettei minulla ole useampia tyttäriä naitettavina!
(Menee pahalla tuulella kyökkiin.)
Lilli (jatkaa lukemistaan). Hm! (Työntää kirjoituksen syrjään.) Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen!
(Rupeaa taas lukemaan.)
Rovasti (tulee perältä, nuuskaa). Hyvää huomenta!
Lilli. Oh! Hyvää huomenta, setä. Saanko minäkin.
(Osottaa nuuskarasiaa.)
Rovasti. Nenäsi tulee rumaksi. Taas kääntyy ilma sateiseksi.
Lilli. Minusta on vähän kolkkoa tänään sekä ulkona että sisällä.
Rovasti (hymyilee). Siltäkö tuntuu? Minä ainakin olen saanut kihdin jalkaani.
Lilli. Ja eilinen suuri sankari taitaa myöskin olla kamariherrana tänään.
Rovasti. Mitä, tipsukka? No niin, mitä Naemi tekee?
Lilli. Hän tietysti ottaa osaa sulhonsa kärsimyksiin. Ihailee kai vieläkin eilistä urostyötään.
Rovasti. Häh! Minusta Naemi oli eilen aika tossu?
Lilli. Ha, ha, ha! En minä vaan olisi sillä tavalla valinnut. Ja jos Naemi olisi vähänkin maailmaa nähnyt, niin ei hänkään olisi sitä tehnyt.
Rovasti. Voipi olla niin.
Lilli. Minun mielestäni oli Elias sentään tyhmä. Setä ja täti olivat jo luvanneet. Ja nuori mies hänen asemassaan… uh!
Rovasti. Niin katsos! Nuo ovatkin niitä "uusia" tapoja, nuo. Mutta se on heidän asiansa. Minä en välitä siitä. Olen saanut kihdin suuttumuksesta.
Lilli. Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen! Kuulepas, setä!
Rovasti. No?
Lilli. Mikä on miesten heikoin puoli?
Rovasti. Heikoin puoli? Hm, no! Lienee kai kaikkina aikoina ollut kaunis tyttö — vai mitä?
Lilli. Niin, sitäpä minäkin arvelin! Mutta kuinka voi voittaa miehen?
Rovasti. Hm. Siten että… Sanonko sen sinulle?
Lilli. Sanokaa, rakas isä-ukko!
Rovasti (hymyillen). Mutta lieneeköhän se oikein?
Lilli. Minä olen niin utelias.
Rovasti. Miesten heikoin puoli on itserakkaus. Imartele miestä, niin hän on hukassa.
Lilli (veitikkamaisesti). Onko tuo totta?
Rovasti. On. Ja jos imartelija on suloinen ja viisas, niinkuin sinä, niin… Voi semmoinen veitikka! Niinkuin et muka tietäisi, että naiset ne maailmaa hallitsevat.
Lilli (nauraa). En! sen kuulen vasta ensi kerran. Mutta onhan tuo hyvä tietää.
Rovasti (menee kamariinsa).
Lilli. Hm!
Naemi (tulee huivi päässä ja katselee nurpalla nenin ikkunasta ulos. Äänettömyys. Huokaa). Uh! Kuinka ikävä ilma!
Lilli (katsoo häneen ärsyttävästi). Mitä se tekee, kun vaan on tyytyväinen itseensä.
Naemi. Sitä sinä et ymmärrä.
Lilli. En, rakas Naemi, sitä minä en ymmärrä, jollen ensin opi sinulta.
Naemi (itkee). Hyi, kuinka olet ilkeä! Kaikki te olette niin ilkeitä minulle.
Lilli (ystävällisesti mennen hänen luokseen). Minä en luule kenenkään olevan!
Naemi (työntää hänet luotaan). Elä pyydäkään minua! Minä en kumminkaan matkusta minnekään vastoin hänen tahtoaan.
Lilli. Etkö, jos hän lupaakin?
Naemi (hypähtää). Onko hän? Ei, ei! En sittekään, sillä minä tiedän, ettei hän sitä tahdo.
Lilli. Sinä olet suurenmoinen!
Naemi. Katsos, nyt sinä taas olet ilkeä.
Lilli. Hm. Sinä rakastat siis todellakin häntä?
Naemi. Rakastan. Senvuoksi onkin niin vaikeata kun te olette pahoja hänelle.
Lilli. Hm!
Naemi (vilkkaasti). Katsos, hän on oikea mies, mies, joka tietää mitä hän tahtoo! Ehkä hän on väärässä. Mutta kaikessa tapauksessa hän on miehekäs mies. Ja sellaista miestä naiset ihailevat, ainakin minä. Mutta sitä sinä et ymmärrä.
Lilli. Niin, niin. Mutta jos tuo miehekkäisyys onkin vaan itserakkautta, itsekkäisyyttä ja — itsepäisyyttä.
Naemi. Mutta ei Elias ole itsepäinen eikä itserakas eikä…
Lilli. Ei, ei! Hän uhraa itsensä sinun tähtesi, rakkaani!
Naemi. Mutta sitä hän ei saa tehdä. Ei, ei! Ei hän saa uhrata periaatteitaan eikä katsantokantaansa minun tähteni!
Lilli. Tiedätkö sitte mikä on hänen katsantokantansa? Se että hän on kaikki kaikessa — ja sinä, sinä vaan mitätön nolla. Kas siinä sinun avioliitto-tyrannisi kaikessa loistossaan.
Naemi. Niin, sinä tahdot, että miesten pitäisi seistä varpaillaan sinun edessäsi ja ihailla sinua. Siinä ei ole mitään syvää. Mutta, katsos, rakkaus, rakkaus on syvä. Vaan sitäpä ei olekaan teidän tanssiaisissanne Helsingissä.
Lilli. Kuules, Naemi! Minä voin ihailla miestä, joka on minua etevämpi, vieläpä rakastaakin häntä. Mutta naimisiin menen vaan vertaiseni kanssa, enkä puolijumalan!
Naemi. Ei! Minä tahdon katsella ylös mieheeni!
Lilli. Toisin sanoen: hänen pitää katsella alas sinuun.
Naemi. Oih! Miten tyhmä sinä olet! Nyt herkeää satamasta. Minä menen antamaan kanoille ruokaa.
Lilli. Tervehdi kukkoa!
Naemi. Katsos, — kukko on kuitenkin aina kukko.
Lilli. Sanoivat kanat, niin! Ei, pikku Naemi! Kyllä sinä olit tyhmä eilen, ja vielä tyhmempi oli sinun Eliaksesi; mutta kukas ei ole joskus tyhmä!
Naemi (seisoo oven vieressä mietiskellen). Kyllä hän olis kuitenkin voinut antaa minun matkustaa. (Menee ulos. Katsoo vielä ovesta.) Niin, kyllä hän oli sentään sangen paha!
Lilli (yksin). Niin. Täällä minä istun kuin mikäkin paha henki ja levitän myrkkyä ympärilleni. Vihaisina tulevat he sisään ja vielä vihaisempina menevät he pois. Mitä heidän siirappi-rakkautensa minua liikuttaa! Erottaako noita — uh! Se olis inhottavaa, vaikka kyllä sormiani syyhyy. Naemi ihailee häntä. Mutta, jos hän huomaisi, miten naurettava tuo Elias on. Hm! (Kävelee edestakaisin ja seisahtuu vihdoin.) Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen. Ryntäämällä esiin en voita mitään, sen näin eilen. Setä ei ole tyhmä. Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät! Esiin te kissankäpälät! Pienet, pehmoiset kissankäpälät! (Huutaa.) Herra Jussilainen! Herra Elias! (sammaltaa.) Elias!
Apulainen (kamarista). Sinäkö siellä olet, Naema! Tule vaan tänne!
Lilli. Se on vaan Lilli. Jos jaksat, niin tule tänne! Vähäksi aikaa vaan; ole niin hyvä!
Apulainen (ovessa). Vai niin! Mitä tahdotte?
Lilli. Minulla olisi vähän sanottavaa sinulle. Etkö tahdo istua?
Apulainen (näpeästi). No — hm — mitäs sitte?
Lilli. Sinä näytät niin sairaalta. Kuinka ikävä, että taas olet kipeä.
Apulainen. No, kiitän osanotosta! Olipa se hiukan odottamatonta. No, mitä tahdotte?
Lilli (kiekaillen). Istu nyt kun pyydän. Minulla on niin ikävä.
Apulainen. Vai niin. Ei se minua lainkaan ihmetytä. Jos tarkoituksenne on saada minusta huvia, niin minä en ole nyt sillä tuulella.
Lilli. Ei, ei! Minä tahdon nyt puhua kanssasi vakavasti. Minä olin eilen tyhmä sinulle.
Apulainen (kylmästi). Vai niin! En minä tiennyt, — en ole, nähnyt, että Lillillä olisi niin katuvainen mieli. No, kuinka Lilli nyt on tälle päälle tullut niin äkkiä?
Lilli. Minä olen ollut tyhmä sinulle aina siitä asti kun tänne tulin.
Apulainen. Varmaankin tämä ruma ilma tekee Lillin niin raskasmieliseksi ja avosydämmiseksi.
Lilli. Elä nyt ole ilkeä! Se on aivan totta. Minulla on niin ikävä, että tahtoisin itkeä.
Apulainen. Ainahan se on sillä tavalla: ikävät jäljestäpäin.
Lilli. Kaikki on minun syyni. Setä on suuttunut, täti on vihainen ja Naemi on pahalla tuulella.
Apulainen. Minuun kai ne ovat suuttuneet, jos ovat, Mitä se sitte Lilliä liikuttaa?
Lilli. Mutta miksi pitää minun, kuin minkäkin paholaisen, panna riita väliinne? Minun ei olis pitänyt ollenkaan tulla tänne. Se olisi ollut parasta!
Apulainen. Lilli voi koettaa parantaa asioita, eikä mennä enää minun ja Naemin väliin. Antaa meidän vaan olla olojamme, vaikka se ei kelpaisikaan Lillin mielipiteitten mukaan.
Lilli. Niin. Minä tahtoisinkin saada kaikki jälleen hyväksi. Ja senvuoksi alotan sillä, että pyydän anteeksi sinulta! Elä ole enää suutuksissasi! Ethän!
Apulainen. Hm, hm. Se on kauniisti tehty, hyvin kauniisti. Mutta kuitenkin… minä kyllä luottaisin Lillin suoruuteen… mutta minä ihmettelen, että Lilli näin äkkiä on muuttunut. Jos olisit mies, niin olis asia ihan toinen, mutta nainen! Jos tämä ei ole — minä en tahdo sanoa viekkautta, — niin se on kuitenkin muuttelevaisuutta, jolle ei voi eikä saa mitään rakentaa, ja joka on kaikkien naisten ominaisuus.
Lilli. Olet ihan oikeassa, kun et luota minuun — ihan oikeassa, Olenhan kohdellut siten sinua.
Apulainen. Kuitenkin iloitsen siitä. Sillä näenhän nyt, että Lillissä on myöskin hyvää, joka kenties voisi kehittyä kasvatuksen avulla. Huonoa lukemista, ajan henki, kotona lellitelty kenties…
Lilli. Niin, minä olen lellitelty tyttö ja olen saanut lukea paljon huonoja kirjoja. Mutta kyllä minulla on hyvä sydän, jos vaan joku tahtoisi minua ohjata. Jospa uskaltaisin sanoa, miksi olen tänään näin vakavissa ajatuksissa?
Apulainen. Kyllä, minä hyvin sen asian ymmärrän. Lilli on heikkoluontoinen ja tämä on ikäänkuin reaktsiooni eilisestä.
Lilli. Niin, kyllä niinkin. Mutta siihen on tullut vielä lisäksi jotain muuta, joka on kokonaan muuttanut ajatukseni, varsinkin sinun suhteesi.
Apulainen. Minun suhteeni? Olisipa hyvin hupaista…
Lilli. Minä luulin ensin, että sinä olisit tuollainen tavallinen maapappi, ilman kirjallista sivistystä tai oikeammin: ilman esteetillistä sivistystä, jolle minä panen niin suuren arvon. Nyt olen huomannut ihan erehtyneeni. Minä olen niin hämmästynyt, niin suuresti hämmästynyt.
Apulainen. Todellakin? Mutta mitä… Minusta olis hyvin hauskaa, jos…
Lilli (kiekaillen). Ja nyt minua hävettää, hävettää niin hirveästi.
Apulainen. Lilli panee todellakin uteliaisuuteni kovaan koettelemukseen.
Lilli. Sanonko sulle?
Apulainen. Minulle, jos kelle.
Lilli. Jos uskaltaisin. Mutta sinä suutut.
Apulainen (hämillään). Siitäkö, että Lilli on yhtäkkiä saanut niin hyvän ajatuksen minusta?
Lilli (viattomasti). Mutta minulla ei ollut lupaa. (Ottaa käsikirjoituksen esille.) Minä olen lukenut tämän.
Apulainen (hämillään). Onko Lilli…? Niin… Minä unohdin sen tänne pöydälle.
Lilli (yltyvällä innolla). Kirjoitustapa, kirjoitustapa! Se kerrassaan tenhoo minut! Pehmeä, joustava! Ja nuo sinun kauniit vertauksesi ja todistuksesi, — niin, todistukset ennen kaikkia! Tosin siellä on yhtä ja toista, jonka alle en heti kirjoittaisi. Mutta mitä minä voin? Sinä sanot asian suoraan ja selvästi, ja siinä minä seison! Se nyt on eri asia. Mutta tuo hieno, esteetillinen, voimakas, miehekäs, jos saan sanoa: viaton, metsän raikas tuoksu, joka koko ajan kirjoituksestasi esiin virtaa puhtaana, veltostumatta — se se juuri on. Ymmärräthän mitä tarkoitan?
Apulainen. Kyllä ymmärrän! Sinä tarkoitat stiilini alkuperäisyyttä.
Lilli. Niin, juuri sen alkuperäisyyttä. Kun esimerkiksi asetan nuo kaksi kuvaa rinnatusten. Kuinka mainio on emansipeeratun naisen irvikuva. Satiirisi oli niin sattuva, että koko ajan vastoin tahtoani nauroin, vaikka kyllä välistä tunsin omantunnon pistoksiakin. Ja tuo tosi naisen suloinen suunnitelma! Oi, mieleeni muistui Rafaelin madonnat.
Apulainen. Nyt Lilli liioittelee.
Lilli. En, sen vakuutan sinulle.
Apulainen. On todellakin erittäin hupaista, että on joku, joka käsittää, jonka kanssa voi puhua tällaisista asioista; sillä minä huomaan, että sinulla on kehittynyt arvostelukyky.
Lilli. Me naiset emme voi selittää tuollaisia asioita, mutta me tunnemme. Miehen tulee ajatella ja kohottaa meitä kohti korkeutta voimakkailla siivillään. Minä en kärsi kirjailevia naisia. Tyhjää, turhaa lorua, henkistä heikkoutta. Mutta toista kuin mies tarttuu kynään.
Apulainen. Aivan niin! Aivan niin! (Näyttää käsikirjoitusta.) Katsos, tässä on kaunis paikka!
Lilli. (lukee). Äärettömän kaunis! (selailee lehtiä.) Entäs tämä sitte?
Apulainen. Ja mitä pidät tästä paikasta?
Lilli. "Miehen tiedonhalun ja naisen uteliaisuuden välillä on erotus kuin auringon-valon ja kuutamon välillä". Syvämielistä! Ja tämä naisen oikeuksista.
(Selailevat yhdessä käsikirjoitusta.)
Apulainen. Se on täällä.
Lilli ja Apulainen. "Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen!" (Lilli katsoo haaveksivaisesti kattoon.)
Apulainen. Olisipa todellakin hauskaa, rakas Lilli, jos olisin voinut vaikuttaa sinun parantumiseesi.
Lilli. Ole varma, rakas Elias, että se on kokonaan sinun ansiosi. Jos tahtoisit veljen tavoin ohjata minua… Pääkaupungissa on kaikki niin pintapuolista — ja me naiset katsomme vaan muotoa.
Apulainen. Niin, Helsinki on niin komeutta rakastava kaupunki.
Lilli. Hyvin komeutta rakastava. Maaseudun vaatimatonta vakavuutta puuttuu. Mutta toisekseen — kyllä siellä on paljo syvääkin, — esim. meidän naisyhdistyksessämme. Siellä käy kyllä miehiäkin, vaikka sillä on sellainen nimi. Siellä keskustellaan tällaisista kysymyksistä, jotka koskevat naista, usein hyvin kiivaasti, ja pidetään esitelmiä, juuri tällaisia esitelmiä, asian vastustamiseksi ja puolustamiseksi. Apropos! Aiotko painattaa teoksesi Valvojaan tai Vartijaan?
Apulainen. En ole sitä vielä ajatellut.
Lilli. Tai johonkuhun sanomalehteen.
Apulainen. Nuo sanomalehdet ovat niin pintapuolisia. Minusta teokseni on liian syvämietteinen sanomalehtien palstoihin.
Lilli. Siinä olet aivan oikeassa! Nyt muistan… aioithan pitää esitelmän pitäjään hurskaille rouville.
Apulainen (syrjään). Hurskaista rouvista olen jo saanut tarpeekseni.
Lilli. Helsingin yleisö on ihan hurmaantunut esitelmiin. Kaikki taitavat kirjailijat, olkoot heidän mielipiteensä kuinka erilaiset tahansa, ovat siellä nostaneet ääretöntä huomiota — Lord Radstock, Bergen, Björnson, Herman Bang, Geijerstam, Franson. Koko kaupunki juoksee kilvan kuuntelemassa heitä.
Apulainen. Niin, tuo mieltymys kaunopuheliaisuuteen voi kantaa sekä hyviä että huonoja hedelmiä.
Lilli. Onnellinen se, joka sanan voimalla voi herättää ja innostuttaa tuhansia. Tänään olen oppinut tuntemaan semmoisen onnellisen!
Apulainen. Herättää ja innostuttaa tuhansia…? Hm! Herättää ja innostuttaa tuhansia!
Lilli. Kas niin. Nyt olen saanut välimme selväksi. Ja nyt lähden lepyttämään muitakin, että saisimme päivällisiksi päivänpaistetta tänne sisälle, koska ulkonakin alkaa kirkastua. Minä olen sydämmestäni iloinen.
Apulainen. Lillin hyvä omatunto, kun on niin rehellisesti tunnustanut rikoksensa.
(Ojentaa kätensä Lillille.)
Lilli. Niin — rehellisesti.
Apulainen (äänettömyyden jälkeen). Sinä tarkoitat siis, että tämä soveltuisi esitelmäksi?
Lilli. Se vasta on esitelmä, ehyt, erinomainen esitelmä ja onpa hirveän suuri vahinko… Kuule. Mutta minä — mutta sinä et varmaankaan anna… Kuule, Elias, annatko vai etkö?
Apulainen (hymyellen). No, no, en minä sentään tartu sellaisiin tyttöjen pyydyksiin.
Lilli. Mutta minä tiedän sinun lupaavan, jos vaan oikein kauniisti pyydän. Etkös lupaa?
Apulainen. No?
Lilli. Saanko minä lainata tämän käsikirjoituksen ja viedä sen mukanani Helsinkiin?
Apulainen. Mitä sinä sillä Helsingissä?
Lilli. En, en sitä lainaksi tahdokaan. Mutta saanko jäljennöksen siitä, ennenkuin painatat sen? Tiedätkö, mitä tekisin tuolla jäljennöksellä?
Apulainen. Ku tiedä. Sano!
Lilli. En, en sano.
Apulainen. No, sano nyt kuitenkin!
Lilli (mietiskellen). En, en, en! Enpäs sano.
Apulainen. Sano sentään! Minä tulen niin uteli… niin tiedonhaluiseksi.
Lilli. Tuletko? Minä en uskalla.
Apulainen. No, enhän minä sinua puraise.
Lilli. Näetkös, minä…
Apulainen. No?
Lilli. No, minä tahtoisin pitää sinun esitelmäsi meidän naisyhdistyksessämme. Tietysti minä sanoisin kaikille, että tuleva lankoni, pastori Elias Jussilainen on sen kirjoittanut. Oi! Se herättäisi ääretöntä huomiota! Kaksi puoluetta! Se olisi hauskaa ja suurenmoista. Ja sitte olisi kaikkiin sanomalehtiin painettu, että neiti Lilli Stjernflykt piti naisyhdistyksen viime kokouksessa loistavan esitelmän, jonka on kirjoittanut pastori Elias Jussilainen Kuopiosta. Oi! Enkö saa! Sinne tulevat kaikki Helsingin matkustavaiset, sillä heillä on siihen oikeus — ja siellä on myöskin niin monta jumaluusopin ylioppilasta.
Apulainen (omissa ajatuksissaan). Hm. Helsinkiin! Helsinkiin! Hm. Ja siellä käy matkustajiakin —?
Lilli. Tietysti, tietysti! Ja hekin pitävät esitelmiä, — matkustajat, näetkös. Heidän esitelmänsä ovatkin useimmiten hauskimmat. Niitä tietysti mieluimmin kuullaan. Ajatteles, miten Naemi, joka niin pitää sinusta, tulisi iloiseksi ja ylpeäksi ja setä ja täti ja koko pitäjäs! (Lyö kätensä yhteen.) Ja piispa! Sinä saisit varmaan kirkkoherran paikan ja pääsisit tuomiokapituliin, — sen vuoksi vaan, että minä lukisin sinun kirjoittamasi esitelmän naisyhdistyksessä. Ja sitte me panisimme sen Finlandiin.
Apulainen (naurahtaa). Kuinka sinä osaatkin jutella, sinä!
Lilli. Tietysti minusta olis hauskaa (asettuu juhlalliseen asentoon) seistä ja hallita suurta ihmisjoukkoa ja olla niin mahtava henkilö. Mutta minä pelkään tärveleväni koko asian.
Apulainen. Kuinka niin?
Lilli. Pitäisihän olla miehen voimakas ääni, että kaikki mahtisanat saisivat tarpeellisen kaikunsa kuulijain korvissa ja kuulijain sydämmissä. Voimmehan pyytää pastori Kellosta. Hän lausuu mainiosti. Hänellä on niin kaunis, syvä, miehekäs ääni. Samanlainen kuin sinullakin. — Ah! nyt muistan: hän ei ole Helsingissä tänä syksynä. Mutta kenen me saisimme, kenen me saisimme?
Apulainen. Koska sinä matkustat?
Lilli. Ensi viikolla rautateitse. Pian se käy. Kun aamusella lähtee Kuopiosta, niin on seuraavana päivänä Helsingissä. Se ei ole mitään.
Apulainen. Niin, eihän se nyt ole. Pianhan nyt pääsee sinne — ja sieltä takaisin.
Lilli. Niin — sinne ja sieltä takaisin. Pari päivää vaan. Ei, minun täytyy mennä nyt tekemään puolia tädin raitaiselle mattokankaalle. Mieti nyt asiata! Minä kirjoitan sitte teille kaikille, miten esitelmä onnistui. Sillä, katsos, en minä tyydy ainoastaan siihen kunniaan, mitä sinä täällä pitäjääntuvassa saat. Mieti nyt asiata!
(Juoksee pois.)
Apulainen (yksin). Miellyttävä, hyvin miellyttävä tyttö — tuo neiti Stjernflykt.
(Kävelee edestakaisin syvissä ajatuksissa, seisahtuu peilin eteen ja tekee liikkeitä ikäänkuin pitäisi puhetta. Säpsähtää sisäpiian tuloa ja rupeaa asettelemaan paidankaulustaan.)
Sisäpiika (tuo postilaukun sisään). Tässä on posti.
Apulainen. Vai niin, vai niin! — Postiko? No, vie se rovastille.
Sisäpiika (vie laukun rovastin kamariin).
Rovasti (tulee kantaen postilaukkua. Istuu pöydän ääreen. Ottaa nuuskaa. Rupeaa avaamaan laukkua). Sano ruustinnalle.
(Sisäpiika menee. Äänettömyys.)
Ruustinna ja Lilli (tulevat).
Lilli. Onko minulle kirjeitä?
Ruustinna. Eikö minullekaan kirjettä?
(Rovasti ja ruustinna rupeavat lukemaan sanomalehtiä).
Naemi (tulee). Hyvää huomenta, isä!
Rovasti. Vai niin, hyvää päivää, hyvää päivää! Voitko nyt paremmin?
Naemi. Kyllä isä.
(Äänettömyys. Kaikki lukevat; tytöt innostuneina muotilehteä.)
Rovasti. Vai niin! Järvelin sai kirkkoherran paikan. Kas sitä vaan!
(Ojentaa sanomalehden apulaiselle.)
Apulainen. Vai niin, vai niin! Niinpä näkyy. — Setä!
Rovasti. No?
Apulainen. Hm. Mitenkähän… Tahtoisikohan ja voisikohan setä satunnaisesti olla ilman minua viikon tai parin paikoille?
Rovasti. Viikon paikoille! Aiotko pyytää uutta paikkaa?
Apulainen (hämillään). En. Mutta minulla on sisar Porvoossa.
Rovasti. Ei suinkaan hän ole kipeä? Vai onko kenties häät?
Apulainen. Ei, mutta tahtoisin vaan käydä häntä tervehtimässä, nyt kun pääsee niin helposti rautatietä.
Rovasti. Kyllähän se sopii.
Apulainen. Kenties minä pistäytyisin — Helsingissäkin.
Rovasti. Vai niin!
Apulainen. Ajattelin muutoin myöskin ottaa Naeman mukaani.
Naemi (Hypähtää ja juoksee puoleksi esiin.)
Rovasti. Naemin mukaan? Mitä?
Naemi (panee kätensä ristiin). Voi!
Apulainen. Niin — Naeman. (Naemille.) Naema! Palkinnoksi ja kehotukseksi olen päättänyt ottaa sinut mukaan.
Naemi (juoksee apulaisen luo). Elias!
Apulainen. Koska nyt olen huomannut, että voin täydellisellä luottamuksella ja levollisuudella jättää sinut ystäväni Lillin käsiin, niin voimme lähteä hänen matkakumppanikseen. (Arvokkaasti.) Niin, Naema, sinä saat nyt tulla meidän kanssamme Helsinkiin.
Naemi. Kiitos, hyvä, rakas Elias!
Apulainen (taputtaa hänen päätään). Ei kestä kiittää, tyttöseni!
Naemi (juoksee Lillin luokse). Katsos nyt kuitenkin, Lilli! Eikö hän ole herttainen ja oivallinen?
Lilli. Niin hirveän…
Naemi. Oikea mies!
Lilli. Oikea mies!
Naemi. Eikä lainkaan itserakas.
Lilli. No ei hiukkaakaan! (Pyöräyttää Naemia.) Mutta lorun loppu on se, että nyt me matkustamme Helsinkiin — Helsinkiin!
Naemi. Voi, Elias, nyt teet koko matkan vaan minun tähteni. En, — minä en tahdo.
Apulainen. Rakas Naema, emmekö ole suostuneet siitä, että todellisen naisen korkein tahto on se — ettei hänellä ole mitään tahtoa.
Ruustinna. Ja milloin aiotte matkustaa?
Apulainen. En oikein tiedä. Milloin onkaan naisyhdistyksen ensi kokous?
Naemi. Ethän aio käydä tuossa kauheassa naisyhdistyksessä?
Apulainen. Kuule, Naema kulta, etkö muista ettemme koskaan saa tuomita, muutoin meitä tuomitaan.
Naemi. Voi, Elias! Kuinka olet jalo! Niin, sataa, sataatuhatta kertaa minua parempi.
Lilli (rovastille). Kuule, isä-ukko! Kyllä te olette kuitenkin kurjan kurjia, te miehet!
Rovasti. Entäs naiset sitten! Kuka täällä on kiekaillut ja valehdellut ja vetänyt rehellistä miestä nenästä?
Lilli. Oletko kuunnellut? Hyi sinua, isä-ukko!
Rovasti. Sysmäläisiä taidamme olla kaikki Herran edessä sekä siellä Helsingissä että täällä Kuopion takana.
(Esirippu alas.)