KAULUS.
Oli kerran hieno herra, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin saapaspihti ja kampa, mutta hänellä oli mitä kaunein kaulus ja tästä kauluksesta me nyt kerromme. — Kaulus oli päässyt naimaikään ja sattui sitte kerran joutumaan yhteen pyykkiin sukkanauhan kanssa.
"Totta totisesti!" sanoi kaulus, "en ikinä ole nähnyt mitään niin hoikkaa ja hienoa ja hentoa ja herttaista. Saisinko kysyä nimeänne!"
"En sano!" vastasi sukkanauha.
"Mistä te olette kotoisin?" kysyi kaulus.
Mutta sukkanauha ujosteli. Kuka sellaiseen kummalliseen kysymykseen meni vastaamaan!
"Te olette varmaan vyötärenauha", sanoi kaulus, "tarkoitan tuollainen sisällinen vyötärenauha! Kyllä minä näen, että te tuotatte sekä huvia että hyötyä, pieni neitiseni!"
"Te ette saa puhutella minua!" sanoi sukkanauha, "en tiedä antaneeni vähintäkään aihetta!"
"Mutta kun on niin kaunis kuin te!" sanoi kaulus, "siinä on toki yllin kyllin aihetta!"
"Älkää tulkokaan liian likelle!" sanoi sukkanauha, "te näytätte olevan mieshenkilö!"
"Minä olenkin hieno herra!" sanoi kaulus, "minulla on saapaspihti ja kampa!" mutta se ei ollut ensinkään totta, sillä hänen herransahan ne omisti, mutta hän tahtoi kehua!
"Älkää tulko likelle!" sanoi sukkanauha, "en ole tottunut sellaiseen!"
"Senkin teeskentelijä!" sanoi kaulus ja samassa se nostettiin pyykki vasusta; se tärkättiin, sai riippua päiväpaisteessa tuolin selustalla ja joutui sitte silityslaudalle. Jo tuli kuuma rauta.
"Rouva!" sanoi kaulus, "pieni leskirouva! minä aivan lämpenen, minä muutun aivan toiseksi, minä menetän koko muotoni, te poltatte minut piloille! oih! — minä kosin teitä!"
"Hsss!" sanoi silitysrauta ja kiiti ylpeänä kauluksen yli; se kuvitteli nimittäin olevansa höyrypannu, joka on matkalla kuljettamaan rautatievaunuja.
"Hsss!" sanoi silitysrauta.
Kauluksen laidat menivät hiukan rikki ja paperisakset tulivat leikkaamaan pois ripsejä.
"Oi!" sanoi kaulus, "varmaan te olette suuri tanssijatar! kuinka te osaatte heiluttaa jalkojanne! en ole ikinä nähnyt mitään niin kaunista! Sitä ei kukaan ihminen osaa tehdä niinkuin te!"
"Sen kyllä tiedän!" sanoivat sakset.
"Kreivitär teistä pitäisi tulla!" sanoi kaulus, "minulla ei ole muuta omaisuutta kuin hieno herra, saapaspihti ja kampa —! olisinpa kreivi!"
"Kosimistako se on olevinaan!" sanoivat sakset, sillä ne suuttuivat ja samassa ne leikkasivat oikein syvään ja kaulus joutui virkaheitoksi.
"Minun täytyy kosia kampaa!" sanoi kaulus. "Kummallista kuinka hyvin teidän hampaanne säilyvät, pikku neiti! Ettekö te koskaan ole ajatellut kihlausta?"
"Olen tietenkin!" sanoi kampa. "Olenhan minä kihloissa saapaspihdin kanssa!"
"Kihloissa!" sanoi kaulus; nyt ei enään ollut ketään kosittavaa ja kaulus rupesi halveksimaan avioliittoa.
Kului pitkä aika ja kaulus joutui paperitehtaaseen. Siellä oli suuri lumppuseurue, hienot erikseen, karkeat erikseen, aivan kuten olla piti. Niillä oli kaikilla paljon puhumista, mutta kaulus soitti suutaan kaikista eninten, se se oikein osasi kehua.
"Minulla on ollut niin kauhean monta morsianta!" sanoi kaulus, "minä en koskaan ole saanut kulkea rauhassa! mutta minä olinkin hieno, tärkätty ja silitetty herra! minulla oli sekä saapaspihti että kampa, joita en koskaan tarvinnut! — olisitte vaan nähneet minut kun minä kyljelläni lekotin! En ikinä unohda ensimäistä rakastettuani. Se oli hieno, herttainen, suloinen vyötärenauha. Hän heittäytyi sitte vesivasuun minun tähteni! — Erään leskirouvan sydän myöskin syttyi tuleen, mutta minä jätin sen jähtymään. Tämän haavan, jota minä vieläkin kannan, sain eräältä tanssijattarelta, niin nälkäinen hän oli! Oma kampani rakastui minuun, lemmensurusta putosivat kaikki hampaat hänen suustaan. Paljon minä siinä suhteessa olen kokenut! mutta eninten minuun koskee, kun ajattelen sukkanauhaa — tarkoitan vyötärenauhaa — joka hyppäsi vesivasuun. Omatuntoni soimaa minua paljosta, minä halajan päästä valkoiseksi paperiksi!"
Kauluksesta tehtiin valkoista paperia, kaikista lumpuista tehtiin valkoista paperia mutta se paperi jolle tämä kertomus on painettu, syntyi juuri kauluksesta rangaistukseksi siitä että se niin kauheasti kehui ja kertoi olemattomia asioita; ja muistakaamme me, ettemme käyttäydy sillä tavalla, sillä eihän sitä voi tietää, vaikka mekin kerran joutuisimme lumppuläjään ja meistä tehtäisiin valkoista paperia ja meidän tarinamme, kaikista salaisimmatkin, painettaisiin sille paperille ja meidän täytyisi itse kulkea kertomassa niitä maailmalle, niinkuin kauluksen täytyy.