KUUDESKOLMATTA LUKU
Wicksteedin murha
Näkymätön Mies oli ilmeisesti silmittömän raivon vallassa rynnännyt ulos Kempin talosta. Eräs pieni lapsi, joka leikki lähellä Kempin porttikäytävää, siepattiin rajusti maasta ja heitettiin tiensivuun, niin että sen nilkka meni sijoiltaan. Senjälkeen katosi Näkymätön Mies muutamiksi tunneiksi, niin ettei hänestä kuultu mitään. Ei kukaan tiedä, minne hän meni tai mitä hän teki. Mutta voimme kuvitella hänen rientäneen kuumana kesäkuun aamupäivänä ylös kukkulalle ja sieltä edelleen Port Burdockin takaiselle aukealle hiekkanummelle epätoivoissaan sietämättömästä kohtalostaan ja lopulta hiestyneenä ja väsyneenä piileskelleen Hintondeanin viidakossa, punoakseen pirstoutuneet suunnitelmansa taas kokoon lähimmäisiään vastaan. Todennäköisimmin hän pakeni juuri sinne, sillä siellä hän taas ryhtyi toimimaan hirveän surullisella tavalla noin kahden ajoissa iltapäivällä.
Voisi kysyä, millainen hänen mielentilansa lienee silloin ollut ja mitä suunnitelmia hän siellä hautoi. Epäilemättä hän oli ihan suunniltaan raivosta Kempin kavaluuden vuoksi, ja vaikka voimmekin ymmärtää ne vaikuttimet, jotka johtivat tähän petokseen, sopii kuitenkin kuvitella, vieläpä jonkun verran tunteakin samaa kiukkua, joka sellaisesta aiotusta yllätyksestä herää. Ehkä oli hänen mieleensä palannut jotakin siitä huumaavasta hämmästyksestä, jota hän oli kokenut Oxford-kadun varrella, sillä hän oli ilmeisesti luullut voivansa luottaa Kempin myötävaikutukseen petomaisessa haaveessaan saattaa maailma kauhun valtaan. Joka tapauksessa hän katosi ihmisten havaintopiiristä puolipäivän tienoissa, eikä kukaan elävä todistaja voi kertoa, mitä hän teki noin puolikolmeen asti. Se oli ehkä onneksi ihmisille, mutta hänelle itselleen se oli turmiollista toimettomuuden aikaa.
Sillä välin puuhasi yhä kasvava miesjoukko, joka oli hajautunut yli seudun. Aamulla hän oli vielä ollut pelkkää tarua, ihmisten pelätin. Iltapäivällä, pääasiassa Kempin kuivasti lausumain tiedonantojen nojalla, hän tuntui kaikista todelliselta vastustajalta, jota piti haavoittaa, joka oli vangittava tai nujerrettava, ja paikkakunta alkoi järjestäytyä käsittämättömän nopeasti. Kahden aikanakin hän olisi vielä voinut poistua seudulta nousemalla junaan, mutta kahden jälkeen se oli mahdotonta. Jokainen matkustajajuna pitkin suuren suunnikkaan sivuja Southamptonin, Winchesterin, Brightonin ja Horshamin välillä kulki ovet lukossa, ja tavaraliikenne oli melkein kokonaan keskeytetty. Ja kolmenkymmenen kilometrin kehässä Port Burdockin ympärillä liikkui alituisesti kivääreillä ja lyijynuppisilla sauvoilla asestettuja miehiä kolmen tai neljän ryhmissä koirien kera, ristiin rastiin teillä ja pelloilla.
Ratsupoliiseja oli liikkeellä pitkin kaikkia kujia. Ne pysähtyivät joka mökin eteen ja varoittivat ihmisiä lukitsemaan talonsa ja pysymään sisällä, jolleivät olleet asestettuja. Kaikki koulut olivat lopettaneet työnsä kolmen aikana, ja lapset kiirehtivät kotiin pelästyneinä ja pysytellen ryhmissä. Kempin julistus — jonka Adye tosin oli allekirjoittanut — oli asetettu näkyviin melkein koko seudulla neljän viiden ajoissa iltapäivällä. Se kuvaili lyhyesti, mutta selvästi kaikki taistelun ehdot, selitti välttämättömäksi estää Näkymätöntä Miestä saamasta ruokaa ja unta, vaati ehdottomasti yhtämittaista varuillaan olemista ja kehoitti valppaasti tarkkaamaan hänen liikkumisensa merkkejä. Niin nopeaa ja täsmällistä oli viranomaisten toiminta, niin äkkiä herännyt ja yleinen oli usko tähän omituiseen ihmiseen, että ennen yön tuloa oli monen sadan neliökilometrin ala ehdottomassa piiritystilassa. Sitäpaitsi kulki illalla kauhunväristys läpi koko vartioston, koko hermostuneen paikkakunnan, lentäen kuiskauksena suusta suuhun. Nopeasti ja varmasti levisi yli koko seudun joka suuntaan kertomus herra Wicksteedin murhasta.
Jos se arvelumme on oikea, että Näkymättömän Miehen pakopaikkana oli Hintondeanin viidakko, täytyy meidän otaksua, että hän varhain iltapäivällä riensi taas pois hautoen jotakin sellaista suunnitelmaa, joka vaati aseen käyttämistä. Emme voi tietää, mikä hänen aikeensa oli, mutta se seikka, että hänellä oli rautakanki kädessään, ennenkuin hän tapasi Wicksteedin, on ainakin minusta vastaanväittämätön todistuskappale.
Emme tietenkään voi sanoa mitään varmaa tuon kahakan yksityiskohdista. Se tapahtui erään hiekkakuopan reunalla, vajaan parin sadan metrin päässä loordi Burdockin huvilan portilta. Kaikki viittaa epätoivoiseen tappeluun — tallattu maa, herra Wicksteedin saamat monet haavat, hänen särkynyt keppinsä; mutta mahdotonta on kuvitella, miksi hyökkäystä olisi tehty muutoin kuin murharaivossa. Tuleepa melkein ehdottomasti päätelleeksi hänen olleen järjiltään. Herra Wicksteed oli neljänkymmenen viiden tai -kuuden vanha mies, loordi Burdockin pehtori, hyvin siivo tavoiltaan ja ulkomuodoltaan. Viimeisenä kaikista olisi hän voinut kiihoittaa niin kauheaa vastustajaa. Näkymätön Mies näkyy käyttäneen rautakankea, kun toinen oli menossa rauhallisesti kotiinsa päivälliselle, hyökkäsi hänen kimppuunsa, musersi hänen heikot puolustusyrityksensä, taittoi hänen käsivartensa, kaatoi hänet ja murskasi hänen päänsä sohjoksi.
Tietysti hänen oli täytynyt kiskaista rautakanki aidasta, ennenkuin tapasi uhrinsa — hänen oli täytynyt pidellä sitä valmiina kädessään. Vain kaksi yksityisseikkaa sen lisäksi, mitä jo on esitetty, näyttää vähän oudostuttavan. Toinen niistä on se, että hiekkakuoppa ei ollut herra Wicksteedin suoran kotimatkan varrella, vaan melkein parin sadan metrin päässä hänen reitiltään. Toinen on erään pikku tytön vakuutus, että hän iltapäiväkouluun mennessään näki murhatun miehen juosta harppaavan omituisella tavalla pellon poikki hiekkakuopalle päin. Tytön näytettyä liikkeillä, kuinka Wicksteed oli kulkenut, saattoi päättää hänen seuranneen jotakin edessään olevaa ja lyöneen sitä tuon tuostakin kävelykepillään. Tyttö oli viimeinen henkilö, joka näki hänet elossa. Wicksteed katosi hänen näkyvistään kuolemaansa kohti. Taistelun peitti hänen silmiltään vain pieni koivuryhmä ja matala notko.
Tämä osoittaa ainakin kirjoittajan mielestä, että murhaa ei tehty pelkästä oikusta. Voimme kuvitella joka tapauksessa Griffinin ottaneen rautakangen aseekseen, mutta ilman harkittua tarkoitusta käyttää sitä murhaamiseen. Sitten on Wicksteed kaiketi saapunut paikalle ja huomannut kangen selittämättömällä tavalla liikkuvan ilmassa. Ajattelematta ollenkaan Näkymätöntä Miestä — sillä Port Burdock on sieltä noin penikulman päässä — hän lienee lähtenyt ajamaan sitä takaa. Hyvin luultavaa on, ettei hän ollut edes kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä. Voi siis kuvitella Näkymättömän Miehen lähteneen rauhallisesti pois aikoen välttää ilmituloa lähiseudulla. Wicksteed seurasi tätä selittämättömästi liikkuvaa esinettä kiihoittuneena ja uteliaana, käyden siihen lopulta käsiksi.
Epäilemättä olisi Näkymätön Mies tavallisissa oloissa voinut helposti jättää jälkeensä keski-ikäisen takaa-ajajansa; mutta paikka, jossa herra Wicksteedin ruumis tavattiin, ilmaisee hänen onnettomuudekseen pakottaneen saaliinsa polttavien nokkosten ja hiekkakuopan väliseen nurkkaan. Niiden, jotka tuntevat Näkymättömän Miehen tavattoman pikavihaisuuden, on helppo kuvitella kahakan loppupuoli.
Mutta se on pelkkä otaksuma. Ainoat varmat tosiseikat — sillä lasten kertomukset ovat usein epäluotettavia — ovat Wicksteedin hengettömän ruumiin ja nokkosten joukkoon heitetyn verisen rautakangen löytäminen. Se seikka, että Griffin oli jättänyt aseensa, osoittaa hänen mielenkuohussaan luopuneen siitä mahdollisesta suunnitelmasta, jota varten hän oli sen ottanut. Hän oli kyllä mitä itsekkäin ja tunteettomin mies, mutta hänen uhrinsa, ensimmäisen uhrinsa näkeminen verisenä ja säälittävänä maassa virumassa lienee päästänyt vallalleen jonkin kauan tukittuna olleen katumuksen lähteen, joka kaiketi tulvi jonkun aikaa, mitä tahansa hän muuten olikin suunnitellut.
Herra Wicksteedin murhan jälkeen hän näyttää kulkeneen hiekkanummelle päin. Huhu kertoo Fern Bottomin lähellä pellolla työskennelleiden parin miehen kuulleen auringonlaskun aikana jotakin ääntä. Se valitti ja nauroi, nyyhkytti ja voihki ja tuon tuostakin huudahti. Varmaankin se on ollut perin outoa. Ääni oli siirtynyt keskeltä yli apilapellon ja häipyi vuorille päin.
Sillä välin oli Näkymätön Mies varmasti saanut jonkin verran tietää, kuinka nopeasti Kemp oli käyttänyt hyväkseen hänen luottamustaan. Hänen oli täytynyt huomata, että talot oli lukittu ja teljet joka ovella; kaiketi hän oli kuljeskellut rautatieasemien lähistöllä, hiiviskellyt majatalojen tienoilla ja epäilemättä lukenut julistukset saaden jonkinlaisen käsityksen itseään vastaan aloitetun sotaretken laadusta. Illan lähestyessä ilmestyi sinne tänne pelloille kolmen neljän miehen ryhmiä ja kuului koirien haukkumista. Näille miehille oli annettu erikoiset ohjeet siitä, kuinka heidän tuli auttaa toinen toistaan mahdollisen kahakan syntyessä. Mutta hän vältti heitä kaikkia. Voimme jonkun verran ymmärtää hänen katkeruuttaan, joka mahdollisesti oli sitäkin voimakkaampi senvuoksi, että hän oli itse antanut ne tiedot, joita nyt häikäilemättä käytettiin häntä vastaan. Siksi päiväksi hän ainakin menetti rohkeutensa, sillä melkein vuorokauden, lukuunottamatta sitä aikaa, joka häneltä meni Wicksteedin ahdistamiseen, hän oli takaa-ajettavana. Yöllä hänen oli täytynyt syödä ja nukkua, sillä aamulla hän oli jälleen oma itsensä, toimelias, voimakas, vihainen ja pahasisuinen, valmis ryhtymään viimeiseen suureen kamppailuunsa mailman kanssa.