X LUKU.
Karjankierros.
Kesän viimeiset viikot Patches vietti enimmäkseen ratsain Philin seurassa edistyen tämän kokeneen opettajan johdolla päivä päivältä siinä työssä, josta hän oli päättänyt suoriutua. Hänen palava harrastuksensa, nopea älynsä ja loistavat ruumiilliset edellytyksensä auttoivat häntä varsin lyhyessä ajassa hallitsemaan paimenen ammatin kaikkia eri puolia.
Silloin tällöin he ratsastusretkillään tapasivat Tailholt Mounlainin miehet, toisinaan nähden heidät vain etäältä, toisinaan kohdaten karjanjuottopaikalla. Kun Nick Cambert täten joutui Risti-Kolmio-Kartanon miesten välittömään läheisyyteen, tervehti hän Philiä maan tapaan, mutta kohteli sen sijaan hänen toveriaan aivan kuin tämä olisi ollut ilmaa. Hän oli nähtävästi kuitenkin Patchesin ennustuksen mukaan tullut huomaamaan, että hänelle itselleen oli edullisinta olla täyttämättä uhkaustaan miestä kohtaan, joka niin perusteellisesti oli hänet nöyryyttänyt.
Mutta Patchesin mielenkiinto Joe-parkaa kohtaan ei heikentynyt.
Tavatessaan tämän oli hänellä aina jokin ystävällinen sana varalla.
Phil ihmetteli tämän huomatessaan, mutta ei virkkanut mitään.
Tapahtui usein, että Kitty Reid tuli milloin yksin, milloin omaistensa seurassa, suuren laitumen poikki viettämään iltahetkeä naapurikartanoon. Toisinaan pysähtyivät Phil ja Patches Pata-Koukku-S-Kartanoon juottamaan hevosiaan ja hetkiseksi rupattelemaan Kittyn kanssa. Sattuipa niinkin, että tyttö kohtasi kumppanukset heidän ratsastaessaan tarkastamassa karjaa ja yhtyi heidän seuraansa tunniksi, pariksi.
Patchesin ja Kittyn tuttavuus syveni ystävyydeksi, sillä Kittyä viehätti puheleminen tämän miehen kanssa asioista, jotka niin suuresti kiinnittivät hänen mieltään. Tuntien Philin vilpittömän kiintymyksen Patchesiin hän tiesi, ettei tämä käsittäisi häntä väärin, ja niin Patches oppi vähitellen ymmärtämään Philin rakkauden Kittyyn ja tämän suhtautumisen ihailijaansa — entiseen koulutoveriinsa ja nuoruutensa rakastettuun.
Myöskin Risti-Kolmio-Kartanon kotoisessa elämässä valtasi Patches vähitellen itselleen oman paikan. Hänen avuliaisuutensa ja sydämellinen, vilpitön kohteliaisuutensa, mutta myöskin salainen alakuloisuus, joka joskus karkotti hilpeyden hänen kasvoiltaan ja synkensi hänen katseensa, voittivat rouva Baldwinin sydämen. Istuessaan kesäiltoina pähkinäpuiden alla Stella, Phil, Curly, pikku Billy ja Patches ympärillään Rovasti oppi vähitellen huomaamaan, että hänen uusi apulaisensa jo oli kokenut Getsemanensa, joka meidän kaikkien — Rovastin sanojen mukaan — ennemmin tai myöhemmin on kestettävä. Ja paimenet, jotka tunsivat hänen hyväsydämisyytensä, rohkeutensa ja vaatimattomuutensa, hyväksyivät hänet toverikseen. Pikku Billy noudatti ihanteensa Villihevos-Philin esimerkkiä ja varasi »nahkapojalle» suuren sijan sydämessään.
Kun karjankierroksen aika oli käsillä, sai Patches kuten muutkin miehet huostaansa useita hevosia ja astui toisten ratsastajien joukkoon. Nyt ei ollut kysymystä muutamien eläinten tilapäisestä merkitsemisestä, vaan kaikkien kartanoiden omistamien karjalaumojen järjestelmällisestä lajittelemisesta ja tarkastamisesta.
Siihen aikaan kävi karjankierros näillä main yhteistyön merkeissä. Eri kartanot, joiden karja laillisesti merkittynä omistajan polttomerkillä kävi vain luonnollisten rajojen rajoittamalla yleisellä laitumella, olivat karjankierroksessa edustettuina omistamainsa eläinten lukumäärän mukaan. Ratsastajajoukko, jonka jokaisella jäsenellä oli kolme tai viisi hevosta, tarkasti yhden kierrokseen kuuluvista laitumista kerrallaan. Joukkue kerääntyi keskelle laidunta hajaantuen sitten eri suuntiin niin etäälle kuin laidunta riitti, eritellen ja merkiten jokaisen yksityisen eläimen isännältään saamiensa ohjeiden mukaan. Sitten kierros siirtyi toiselle laitumelle, kunnes työ oli suoritettu. Jokaisen kartanon isäntä tai päällysmies johti kierrosta sen liikkuessa hänen kartanonsa mailla, siirtyen sitten ratsastajien riviin ja luovuttaen johdon seuraavalle. Taitamattomia, haluttomia tai epärehellisiä miehiä ei kierroksessa voitu käyttää, ja siksi jokainen karjakartanon isäntä lähettikin parhaat miehensä tehtävään. Tehdäkseen kunnolla työnsä karjankierroksessa täytyi miehen sanan parhaimmassa merkityksessä olla mies.
Onnettomuustapaukset eivät olleet harvinaisia karjankierroksen aikana. Milloin sai hevonen surmansa, milloin kannettiin mies taittunein jäsenin tai murskaantunein päin kotikartanoon saamaan hoitoa, milloin saatettiin uljas ratsastaja, joka aamulla hilpeänä oli lähtenyt päivän työhön, illan hämärässä hiljaiseen lepopaikkaan odottamaan viimeisen kierroksen aamua, joka kokoaa meidät kaikki suurimman isännän luo.
Päivän toisensa jälkeen ratsasti Patches näiden voimakkaiden miesten mukana, valloittaen vähitellen itselleen paikan heidän joukossaan. Phil huomasi, että nämä ensiksi pakottivat hänet näyttämään, mihin kelpasi, ja että he yhtä pian kuin Curly aikoinaan saivat oppia, että oli raja, jonka yli heidän ei ollut hyvä mennä.
Nick Cambert, joka samaten kuin hänen ainoa miehensä Yavapai Joekin otti osaa kierrokseen, vältti huolellisesti Patchesia. Mutta Patchesin osoittama ystävällisyys Yavapai Joeta kohtaan ei suinkaan ollut omiaan vähentämään häntä koskevia keskusteluja ja arveluja. Kierros oli parhaiksi ehtinyt Pata-Koukku-S:n maille, kun sattui tapahtuma, joka yhä lisäsi sitä mielenkiintoa, jota uusi ratsastaja tovereissaan herätti.
Karjaa kierrettiin laitumelle lähellä Risti-Kolmio-Kartanon aitaa. Phil ja Curly olivat juuri tarkastamassa joitakin Risti-Kolmion härkiä, kun laumaa vartioivat ratsastajat äkkiä näkivät heidän erottavan karjasta yhdeksänkuukautisen vasikan ja ajavan sen aitaukseen merkitsemättömien eläinten joukkoon.
Nyt tiesi jokainen, mitä tulisi tapahtumaan.
Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ennen kuin merkitsemättömät vasikat oli ajettu aitaukseen. Phil jutteli hetkisen Jim Reidin kanssa ja ratsasti sitten Nick Cambertin luo, joka istui satulassaan hiukan etäämpänä. Risti-Kolmion päällysmiehen sävy oli varsin naseva. »Saanko vaivata teitä kumoamaan polttomerkkinne tuossa Risti-Kolmion vasikassa, Nick.»
Tailholt Mountainin isäntä ei hetkeäkään teeskennellyt ymmärtämättömyyttä. »Sitä minä, piru soikoon, en tee», hän vastasi karkeasti. »Minä en kasvata vasikoita Bill Baldwinille, ja tiedän, mitä puhun. Tuo on Neljä-Viiva-M:n vasikka, ja minä itse merkitsin sen Hevosuittamolla, ennen kuin se oli jättänyt lehmän. Muutamien teidän miestenne kädessä polttorauta onkin liian löyhässä, herra Villihevos-Phil.»
Silmänräpäyksen Phil katsoi mieheen Jim Reidin ratsastaessa lähemmäksi ja muiden pidättäessä henkeään jännityksestä. Irroittamatta katsettaan Nickistä virkahti Phil jäntevästi:
»Tulkaa tänne, Patches.»
»Onko se vasikka aitauksessa, josta kerroitte minulle, Patches?» kysyi
Phil kutsutun ehdittyä hänen luokseen.
»Kyllä, se on tuolla tuon täplikkään lehmän vieressä.» Patches osoitti kyseessä olevaa eläintä.
»Ja te merkitsitte sen?» kysyi Phil yhä tarkastellen Nickiä.
»Sen tein», vastasi Patches rauhallisesti.
»Kertokaa tapahtumasta», käski Phil.
Ja Patches totteli lyhyesti ja virallisesti. »Se oli sinä päivänä, jona te lähetitte minut korjaamaan aitaa ison laitumen lounaiskulmassa. Näin karjaa hiukan alempana ja ratsastin katsomaan sitä. Tuo vasikka seurasi Risti-Kolmion lehmää.»
»Oletteko varma siitä?»
»Olen. Katselin niitä puolen tunnin ajan.»
»Mitä muita eläimiä siinä laumassa oli?»
»Neljä härkää, Pata-Koukku-S:n sonni, viisi lehmää ja tämä vasikka. Vasikka pysytteli koko ajan Risti-Kolmion lehmän kintereillä. Ja sitä paitsi se on merkitty aivan kuten emokin. Näin sen taas tänään iltapäivällä tarkastaessamme karjaa.»
Phil nyökkäsi. »Tiedän sen.»
Jim Reid piti tarkasti silmällä Patchesia katsahtaen silloin tällöin
Nickiin.
Ratsastajat mutisivat keskenään.
»Hitonmoisen hienoa nahkapojan tekemäksi.»
»Nahkapoika, hyvä!»
»Tällä kertaa Nick joutui kiinni!»
Phil kääntyi jälleen Nickin puoleen. »No, oletteko tyytyväinen ja suostutteko kumoamaan merkkinne?»
Nickin kasvot vääntyivät kiukusta. »Minä en peruuta mitään!» hän raivosi, »tuon kirotun nuuskijan käskystä. Minä —»
Hän pysähtyi kesken lausetta Patchesin äkkiä kannustaessa hevosensa
Philin rinnalle.
Kaikki vaikenivat ja hiljaisuudessa kaikui uuden miehen ääni tyynenä ja kirkkaana. »Olen varma siitä, että erehdyksessä poltitte oman merkkinne tuohon vasikkaan, herra Cambert. Ja», hän lisäsi verkkaan ja mitä ystävällisimmällä äänellä, »olen yhtä varma siitä, että tyydytte minun sanaani ilman sen enempiä todisteita.»
Nick katsahti Patchesiin silmänräpäyksen verran kykenemättä sanomaan sanaakaan. Sitten hän kaikkien hämmästykseksi irroitti lasson satulasta ottaakseen kiinni vasikan ja peruuttaakseen merkkinsä.
Jim Reid pudisti päätään ällistyneenä.
»Se näytti kaikki kylläkin yksinkertaiselta», selitti hän myöhemmin illalla Rovastille, »mutta en pääse irti tunteesta, että teidän miehenne ja tuon kirotun Tailholt Mountainin varkaan välillä oli jotakin salaista ymmärtämystä. Se näytti liian rauhalliselta, aivan kuin koko juttu olisi etukäteen suunniteltu.»
Rovasti selitti nauraen naapurilleen, että hän todellakin oli oikeassa, että Patchesin ja Nickin välillä tosiaan oli salainen ymmärtämys. Hänen oli nyt pakko kertoa, kuinka Patches oli lähteellä tavannut Tailholt Mountainin miehet ja miten hän siellä oli nöyryyttänyt Nickiä.
Kun Rovasti oli päättänyt kertomuksensa, oli Jimillä joukko vastaväitteitä ja kysymyksiä. Mistä Rovasti tiesi, ettei juttu ollut vain viekkaasti keksitty valhe epäluulojen poistamiseksi? Jos Patches kerran oli niin luotettava mies, miksi hän silloin niin tarkoin säläsi entisyytensä? Oliko kenenkään miehen välttämätöntä salata, kuka oli ja mistä tuli? Mitä Rovasti itse asiassa tiesi hänestä? Rovastin oli muistettava, että Nickiä jo kauan oli epäilty karjan liian nopean enenemisen takia ja että hän ei ollut typerä mies. Kenties hän arveli olevan syytä vetäytyä itse syrjään pelistä ja antaa jonkun toisen, jota kukaan ei osannut epäillä, hoitaa merkitsemistyön.
Tähän kaikkeen oli Rovastin varsin vaikea vastata.
»Mutta kuulehan, Jim», hän muistutti naapuriaan, »älä vain anna Patchesin huomata näitä epäluuloja. Mitä ikinä hänestä ajatteletkin, niin muista, ettet tiedä sen enempää kuin mekään. Me luulemme yhtä ja sinä luulet toista. Myönnän, että se, mitä sanot, kuuluu varsin järkevältä, mutta yhtäkaikki pidän Patchesista. Ja mitä hänen nimeensä tulee — sinähän tiedät, että tässä maassa ei katsota nimeen, vaan mieheen. Pojalla on kenties syynsä vaieta entisyydestään. Anna hänen olla rauhassa, älä pane takiaisia hänen satulansa alle eikä taulaa hänen hevosensa korviin — muuta en pyydä.»
Jim ei voinut olla nauramatta. Tämä puhe oli niin luonteenomaista Rovastille, ja Jimin samoin kuin kaikkien muidenkin, jotka tulivat tekemisiin hänen kanssaan, täytyi rakastaa vanhaa naapuriaan hänen vilpittömyytensä vuoksi.
»Ole rauhassa, Bill», hän vastasi. »En minä aio tehdä mitään. Jos sattuisin olemaan oikeassa, on hän täällä parhaiten ulottuvillamme. Mutta aion pitää häntä silmällä. Ja luulisinpa, että Philin olisi parasta tehdä samoin.»