XI.
Talomme.
Kunnon Rob Steffens, joka elämänpurteensa oli ottanut Mariamme, oli viime aikoina joutunut rakentamisvimmaan. Rob on jotenkin juonikas ja vaikeasti tyydytetty. Hänellä on omat kotitapansa ja persoonalliset omituisuutensa; siksipä hän ei koskaan oikein viihdykkään toisen rakentamassa talossa ja siksipä ovatkin rakennushaaveet aina olleet hänen suurimpana henkisenä virkistyksenään. Koko kihlausaikansa laati hän suunnitelmia tulevan talonsa rakennusta varten, ikäänkuin hänellä jo olisi rahat varattuna siihen. Kaikki Marian ompelumallien ja kirjeiden takasivut olivat täyteen töhrityt pohjapiirustuksia ja luonnoksia.
Mutta viime aikoina oli näistä tuulentuvista tullut täysi tosi, vanhan uutteran tädin jätettyä heille joitakin tuhansia perinnöksi. Tädin päähän oli pälkähtänyt jättää koko omaisuutensa Robin huostaan, ja siihen kuului monen muun ohessa pieni maapalstakin puolen tunnin raitiotiematkan päässä Bostonista.
Nyt piirustukset laajenevat ja taajenevat ja he kyselevät vaimoni neuvoja aamulla, päivällä ja illalla. Tullessani heitä tervehtimään näen aina heidän päänsä yhdessä kumartuneina piirroksien yli ja kuulen Robin selittävän mieliaatettaan, kirjaston sisustamista. Katto tulisi siinä olemaan leikeltyä tammea, maalattuna keskiaikaiseen tapaan ultramariinisinisellä ja kultauksilla. Kirjahyllyt laadittaisiin gootilaiseen tyyliin, ja tottuneitten veistäjien käsissä sekä suuria rahasummia maksamalla tulisivat ne maailmaa hämmästyttämään.
Marian ajatukset taas ovat kiintyneet porsliinikaappiin, vaatekomeroihin ja ruokakomeroihin; hän haaveksii makuuhuonetta alakertaan, sillä kuten kaikki naiset meidän päivinämme pelkää hän rappusia, eikä luule jaksavansa nousta yläkertaan kuin pari kertaa viikossa. Vaimoni, jolla on synnynnäinen taipumus tämänkaltaisiin toimiin ja on avustanut lukuisia tuttaviaan heidän talonsa sommittelussa ja järjestänyt heidän kotiaan, jossa he sitten ovat hyvin eläneet ja viihtyneet, puuhaava vaimoni tekee joka päivä lyijykynällä ja viivottimella muutoksia heidän piirustuksiinsa, aina sen mukaan mitenkä pariskunnan suunnitelmat muuttuvat ja vaihtuvat.
Robia kiusataan myönnyttämään kaksi jalkaa kirjastostaan makuuhuoneen vaatekammioiksi — mutta hän vastustaa kuin trojalainen. Pyyntöjen ja rukousten pehmittämänä antautuu hän seuraavana iltana ja vaimoni raaputtaa eilispäivän piirroksia, kirjasto pienennetään kaksi jalkaa, ja makuuhuone saa vaatesäiliön. Mutta nyt huomataankin vierashuone liian ahtaaksi — sen seinää täytyy muuttaa kaksi jalkaa eteiseen päin. Rob sanoo eteisen sopusuhtaisuuden siitä kärsivän, hän rakastaa laveata eteistä, ja on aina siitä haaveksinut. Ei mikään tee niin iloista vaikutusta tulijaan kuin vapaa, laaja ja tilava eteinen.
"Siinä tapauksessa", sanoi Maria, "laajentakaamme taloa kaksi jalkaa."
"Ei käy päinsä sekään, se kallistaa vain", sanoo Rob. "Katso, jokainen jalka lisää vaatii sen mukaan lisään tiiliä, laattialautoja ja kattotarpeita j.n.e."
Miettivän näköisenä tutkii vaimoni piirroksia, harkiten miten vierashuonetta saisi kaksi jalkaa suuremmaksi liikuttamatta seiniä.
"Minäpä tiedän", huudahti Rob, kumartuen hänen olkansa yli, "tässä saatte kaksi jalkaa vierashuoneeseen muuttamalla eteisen rappuja kaksi jalkaa oikealle", ja hän heilutti innoissaan lyijykynäänsä.
"Oi, Rob kulta!" puhkeaa Maria peljästyneenä puhumaan, "sehän on kyökkikomeroiden paikka! Ne menevät hukkaan, ja mihin saan kellarinraput soveltumaan!"
"Helkkarin komerot ja kellarin raput", sanoo Rob. "Äidin täytyy löytää niille paikka jostain muualta. Talon tulee olla tilava ja iloinen, pitäkööt komerot ja säiliöt huolta itsestään. Voihan niitä aina jonnekkin sovittaa. Ei siinä hätää. Mitä ihmettä ne naiset aina tarvitsevat niin tavattomia kyökkilaitoksia."
"Eivät ne ollenkaan ole laajempia kuin tarpeellista on", virkkoi vaimoni tuumivana; "pienentämällä niitä et voita mitään".
"Entäs jos sijoittaisimme koko kyökkikomennon kellarikertaan", ehdottaa
Rob, "siten saamme sen ihan näkyvistämme?"
"Ei ikipäivinä, jos vain voimme sitä välttää", sanoi vaimoni. "Kellarikyökki on suurkaupunkien välttämätön paha, kun ahdas tila ei myönnä suurempia mukavuuksia."
Keskustelua jatkuu, kunnes kolmikko päättää mennä levolle miettiäkseen asiaa huomisaamuksi. Aamulla anivarahin saa vaimoni sukkelan mielijohteen vielä vuoteella lojuessaan. Hän ryntää sijaltaan, tarttuu kynään ja paperiin, ja ennen kello kuutta on hän laajentanut vierashuonetta sukkelalla tavalla puhkaisemalla seinään kaari-ikkunan. Niin suurenee ja pienenee tuleva talo, revitään maahan ja rakennetaan kumin ja lyijykynän avulla. Tänään hyljätään ovet, huomenna ne hyväksytään, ikkunat vaihtelevat, mikäli joku huomauttaa syvennyksiä liian suuriksi tai pieniksi.
Kaikki tuntui päätetyltä, mutta oi kauheata, mikä keksintö! Armollisen rouvan makuuhuoneessa ei ole tulisijaa, eikä uunintorvea, eikä niitä voida saada kylpyhuonetta muuttamatta. Lyijykynä ja kumi ovat taas toimessa ja yhteen aikaan uhkasi koko talo särkyä sirpaleiksi tämän muutoksen johdosta; kylpyhuone vaelsi kuin rauhaton sielu sinne tänne, milloin tunkeutuen vaatesäiliöön, milloin uhaten vierashuoneen rauhaa, kunnes se viimein vaimoni kekseliäisyydestä löysi levon niin hyvässä paikassa, että kaikki ihmettelivät, miten eivät ennen olleet sitä keksineet.
"Isä", sanoi Jenny, "minusta näyttää, etteivät ihmiset ole oikein selvillä tarpeistaan ruvetessaan rakentamaan, etköhän kirjoittaisi talonrakentamisesta?"
"Olen tosin miettinyt sitä", sanoin miehen tavalla, joka on kutsuttu suuria uudistuksia tekemään. "Syynä siihen, että äiti ja nuorikot ovat niin sotkeutuneet verkkoihin, etteivät enää pääse niistä ulos pujahtamaan, lienee varmaankin, ettei Kristoffer ole mitään siitä asiasta kirjoittanut."
"Näitkös isä", sanoi Jenny, "vaikka heillä on vain määrätty rahasumma käytettävänään, haluavat he kumminkin kaikkea mitä maan päällä voi saada. Rob syventyy vanhaan arkkitehtuuriin ja muihin kummallisuuksiin, piirustaen jos jonkinlaisia koukeroita. Marian ajatukset taas kiertelevät vierashuoneessa, budoaarissa, porsliinikaapissa ja makuuhuoneen komeroissa. Rob haaveksii oikeata aatelishovia. äiti taas puolustaa liinakaappia ja kylpyhuoneita ynnä muuta semmoista. Lopputuloksena on se, että jos kaikki saavat tahtonsa perille, velkaantuvat he korviaan myöten."
Tämä ei minustakaan tuntunut mahdottomalta.
"Enpä tiedä Jennyseni, mihinkä määrin kirjoitukseni kykenee sitä estämään, mutta koska aika taas on täytetty ja aikakauskirjani odottaa, saatampa kirjoittaa tästä seikasta, missä ajatukseni kumminkin hyörivät, ja niin elvytän ensi illanviettoamme tämän aineen esittämisellä."
Vielä samana iltana, Robin ja Marian pistäytyessä meillä, kuten tavallisesti, ja piirustuksen ja raappimisen alkaessa äidin sohvassa, vedin esiin kyhäelmäni ja aloin seuraavasti:
Talomme.
Meidän talomme on paikka, jonka jokainen tuntee. Merimies uneksii siitä kyntäessään aaltoja. Haavoittunut soturi, kiemurrellessaan huonolla sairashuonevuoteellaan, kirkastuu sitä paikkaa muistaessaan, se on kuin pisara raikasta vettä erämaassa, kuin viileän käden kosketus palavalla otsalla. "Talomme", huokaa hän heikosti ja hänen himmeä silmänsä loistaa jälleen — sillä kaikki kotoinen lempi, hellät ajatukset ja puhtaus, kaikki mitä hän maan päällä rakastaa ja mitä taivaasta toivoo, kaikki astuu hänen eteensä tämän sanan kaikuessa.
Olkoon talomme mitä tyyliä tahansa, matala tai korkea, olkoon se laaja, valkoinen herraskartano viheriäisine ikkunaverhoineen ja satavuotisine tuulessa huojuvine jalavineen tai erämaan yksisuojainen hirsimökki, aina liittyy sen muistoon lumousvoima, joka näyttää sen meille toisenlaisena kuin kaikki muut talot maan päällä. Joka soppi, joka kivi ja kanto on meille rakas ja herättää meissä entisajan muistoja, muistoja kaikesta mikä on meille pyhää ja rakasta.
"Isä alkaa olla oikein senttimenttaali", kuiskasi Jenny niin ääneen, että minäkin sen kuulisin. Ravistin päätäni hänelle ja jatkoin pelkäämättä:
Ihmiselämään ei mikään tee suurempaa vaikutusta kuin se talo, jossa elämme — erittäinkin se paikka, jossa vietimme aikaisimmat, vaikutuksille alttiit ikävuotemme. Talo sisustuksineen vaikuttaa terveyteemme ja hauskuuteemme, siveellisyyteemme ja uskontoomme. On taloja, joissa asujanten parasta on niin vähän huomioon otettu, jotka ovat niin synkkiä, ilottomia ja aurinkoa vailla, että tuntuu mahdottomalta elää niissä hilpeätä, jaloa ja uskonnollista perhe-elämää.
Häpeäksemme on minun myöntäminen, että suurissa kaupungeissamme on taloja, joita sivistyneistä kristityistä käyvät ihmiset rakentavat ja antavat vuokralle, ja jotka ovat niin kurjia, että niitä saattaa sanoa pauloiksi tai loukoiksi, jotka ovat viritetyt sielua pahaan viettelemään. Tällaisissa asunnoissa lapset imevät itseensä saastaista henkeä, ja kodin perustaminen ynnä säädyllisen, kristillisen elämän viettäminen niissä vaatii melkein yliluonnollisia voimia.
Eräs kuuluisa englantilainen ihmisystävä, joka oli paljon tutkinut köyhälistön asuntoja, on antanut sen lausunnon, ettei raittiusliike voi vaikuttaa mitään, ennenkuin parannus saadaan toimeen työmiesten asunnoissa. Ne ovat niin likaisia, pimeitä, ikäviä ja lohduttomia että asujamet vain viinan ja opiumin avulla saavat surkeat päivänsä niissä kulumaan. Hän oli itse parantanut erään juopon pelastamalla hänet tällaisesta viheliäisestä luolasta. Hän hankki hänelle samasta vuokrasta asunnon hauskassa talossa. Tämä nuori mies oli ollut kivipiirustajana, hänellä oli heikko ruumiinrakennus, ja luonnonlaadultaan oli hän hermostunut sekä vaikutuksille altis. Vaimoineen ja pikku lapsineen oli hän teljetty kurjaan, ummehtuneeseen huoneeseen, juotavanaan vain saastaista, haisevaa vettä, ja ympärillään toisten yhtä viheliäisten ihmisten melua, joka ohueitten seinien läpi tunki heidän kamariinsa. Mitä oli hänen tässä tilassa tekeminen, mikä saattoi hänet hetkeksi unohtamaan tämän surkeuden — kiihoitusjuomat, ne soivat hänelle hetkisen lepoa.
Hänellä oli nyt kolme hyvää huonetta sekä puhdasta vettä ja ilmaa; siunattu päivänpaiste tulvaili sisään kaikista ikkunoista, muuttaen hänet muutamissa viikoissa toiseksi ihmiseksi.
Tässä rauhassa ja järjestyksessä, tämän uuden kodin helmassa, virkistyi pian hänen entinen kykynsä, ja puhtaassa ilmassa, puhtaassa vedessä ja niissä puhtaissa ajatuksissa, jotka tästä ympäristöstä syntyivät, löysi hän voimaa vastustaakseen kiihoittavia ja tylsyttäviä väkijuomia.
Asuinhuoneitten vaikutus hyvään tai pahaan — niitten vaikutus aivoihin, hermoihin, sydämmeen ja koko elämään — on tärkeä seikka, jota huoneitten rakentajain ja vuokraajain tulisi tarkoin huomioon ottaa.
Ihmisen ajatusten tulisi kohota vähän jalompiin pyrintöihin, eikä kiintyä rahainsa korkoihin. Ajatelkoon vuokratalojen rakentaja hieman tätäkin asiaa. Ajatelkoon hän, mitä tarkoitusta varten huoneita rakennetaan, ja mitä ne merkitsevät ihmisolennoille. Suurin osa kaupunkiemme taloista ei ole asukkaittensa rakentamia, vaan henkilöiden, jotka kiinnittävät rahansa tällä lailla, ajatellen ainoastaan koron kartuttamista, jonka tämä kiinnitys on heille hankkiva.
Rikkaat ihmiset tosin rakentavat itselleen palatsimaisia asuntoja, joissa kaikki rahalla saatavat mukavuudet sulostuttavat elämää. Mutta suuren enemmistön asunnot, joissa verraten vähäpalkkaiset nuoret miehet elämätä alkaessaan rakentavat pesänsä, ne asunnot sietäisivät paljon muutoksia, ennenkuin rahat ovat tarkoituksen mukaisesti käytetyt.
Katsellessamme tällaisia huoneistoja, tekee meidän mieli itse ruveta rakentamaan, sillä tiedämme niin monta tapaa, miten samalla summalla, joka tämän epämukavan ja ikävän asunnon rakentamiseen on uhrattu, voisi aikaansaada ihanan kodin.
"Niin juuri!" huudahti Rob pontevasti. "Muistatko Maria, kuinka monta rumaa, ikävää ja siivotonta huoneistoa näimme hakiessamme itsellemme asuntoa."
"Muistan kyllä", sanoi Maria. "Entäs noita ahtaita, pimeitä putkia, joihin nuo komeat rappuset johtivat, päältäpäin näytti kaikki niin uhkealta, mutta sisässä oli kaikki epämukavaa ja vaillinaista."
"Niin", sanoi Rob, "entäs nuo kummalliset koristukset kaikkialla.
Ihmiset tuhlaavat usein rahoja rumentaakseen talojaan, se on varma."
"Kuinka mielellämme luopuisimmekaan noista kamalista fasaadikoristuksista, kattomaalauksista ja muista koristuksista, joista ei ole huvia eikä hyötyä, kun vaan saisimme vesijohtoja ja kunnollisia kylpyhuoneita. Ja mitenkä meillä ovet ja ikkunat asetetaan! Usein on meillä makuuhuoneissa vaikea löytää sopivaa paikkaa vuoteelle ja toalettipöydälle."
Tässä katsahti vaimoni ylös, tehtyään juuri viimeisen korjauksen piirustuksiin.
"Paras uudistus tänä uudistuksen aikakautena", huomautti hän, "olisi naisarkkitehtien kehittäminen. Vuokratalojemme varjopuoli on se, että ne yksinomaan ovat miesjärjen keksintöjä. Ei yksikään nainen tekisi semmoista makuuhuoneen piirustusta, ettei vuodetta varten olisi muuta paikkaa, kuin joko ikkunan tai oven luona, eikä tuhlaisi huoneen sisäänkäytäväksi alaa, joka soveltuisi säiliöiksi.
"En ymmärrä, miksi ei tämä uusi liike naissukupuolen vaikutusalan laajentamisesta ole ottanut ohjelmaansa naisarkkitehtien kasvattamista. Talojen suunnittelu, sisustus ja piirustus olisi naisen käsitykselle ja aistille hyvin sopiva toimi. Sehän kuuluu luonnon järjestykseen. Minkälainenhan olisikaan se pääskysenpesä, jonka herra Pääsky yksinään ilman eukon apua laatisi?"
"Kultaseni", sanoin, "sinun pitää kaikin mokomin kirjoittaa tästä asiasta ensi naisyhdistyksen kokoukseen."
"Olen samaa mieltä kuin naislehtemmekin", sanoi vaimoni, "että paras tapa kykyänsä näyttää on ryhtyä toimeen. Ihan varmaan saisi se nainen, joka uutterasti suorittaa tähän ammattiin tarvittavan tietomäärän ja sitten alkaa työskennellä tällä alalla, ennen pitkää tarpeeksi työtä."
"Varsinkin, jos hän suorittaisi tehtävänsä yhtä oivallisesti kuin sinä, kultaseni", sanoin minä. "Nuoret naiset korkeimmissa bostonilaisissa kouluissamme lukevat enemmän matematiikkaa kuin arkkitehdille on tarpeellista, ja piirustuskoulumme kyllä todistavat naisen taipumusta ja kätevyyttä sillä alalla. Sanalla sanoen, tämä ala tuntuu minusta sopivan naisille paremmin kuin moni muu ehdolla oleva."
"No isä", kysyi Jenny, "etkö aiokkaan jatkaa lukuasi?"
Jatkoin:
"Minkälaisen tulee meidän talomme olla? Mikä muu kysymys edellyttää useampia, erilaatuisempia vastauksia — vastauksia, jotka vaihtelevat varojen, luonteen ja eri asemien suhteen. Kullakin ihmisellä on muutamia suuria tarpeita, johon kaikki pienemmät kohdistuvat. On olemassa vaatimuksia, joita kaikkein, korkean sekä alhaisen, rikkaan ja köyhän aina halujensa mukaan tulee saada asunnossaan täytetyiksi. Luulen voivani jakaa nämä vaatimukset tai tarpeet samoinkuin vanhat filosoofitkin jakoivat elementtejä, nimittäin: tuleen, ilmaan, maahan ja veteen. Nämä neljä elementtiä ovat välttämättä tarpeelliset jokaisessa asunnossa."
"Tuli, ilma, maa ja vesi! Nytpä en tosiaankaan ymmärrä tarkoitustasi", sanoi Jenny.
"Odotappas vähän, kunnes se selviää", sanoin. "Koetan saada tarkoitukseni selväksi.
"Talon pääasiallinen tarkoitus on suojata asujamiaan elementeiltä. Tätä tarkoitusta vastaa myöskin teltta, joka suojelee tuulelta ja sateelta. Mutta teltan pahin haitta on, että se ilma, jota hengität keuhkoihisi ja josta veresi, aivosi ja sydämmesi puhtaus riippuu, on pilaantunutta. Siten imet teltassa itseesi joka hengenvedolla enemmän tai vähemmän vaikuttavaa myrkkyä, aina olojen mukaan. Napoleon makuutti aina armeijaansa taivasalla. Hän sanoi kokemuksesta tulleensa siihen vakuutukseen, että se oli terveellisempää, ja kumma kyllä, todistaa moni esimerkki heikkojen ihmisten voimistuneen taivasalla nukkuessaan pitkillä jalkapatikoilla.
"Ensimmäinen pulma talonrakentamisessa on hankkia vankka suoja raittiin ulkoilman yhteydessä. En aio tässä pitää esitelmää tuulottamisesta, mainitsen vain sivumennen, että rakentajan tärkeimpänä tehtävänä on terveellisen talon rakentaminen, ja terveellisen talon tärkeimpänä ehtona on puhdas, raitis ilma.
"Siksipä ovatkin minulle nuo talot niin mieleiset, joissa on keskellä laajat eteiset tai käytävät, joihin kaikki huoneet avautuvat, ja joissa on varalla raitista ilmaa niiden kaikkien tarpeeksi. Lämpimän ilmanalan maissa saadaan sitä keskuspihan kautta, jossa suihkulähde lirisee, kukat kukkivat, ja jonka pylväskäytävään kaikki ovet avautuvat. Mutta kun tilaa on niukalta eikä ole varaa uhrata talon keskustaa käytäviksi, voipi tämän keskustan muodostaa hauskaksi arkihuoneeksi. Siihen kun hauskasti asettaa tuoleja, kirjahyllyjä ja sohvia, muodostuu tämä hauska huone monessa suhteessa talon miellyttävimmäksi lepopaikaksi.
"Monella ihmisellä on tapana nukkua ikkuna auki. Tämä on kumminkin hyvin puutteellinen ja vaarallinen tapa hankkia makuuhuoneeseen riittävää määrää raitista ilmaa. Mutta jos talo on rakennettu äsken ehdottamani suunnitelman mukaan, saattaa tämän suuren eteisen tai arkihuoneen ikkunat jättää yöksi selälleen, joten siellä on yhtämittainen ilmanvaihto, ja kun sitten makuuhuoneitten ovia raotetaan ja ikkunoita hiukan aukaistaan, syntyy siitä vapaa ilmanvaihdos kaikissa huoneissa.
"Taloa suunniteltaessa olisi siis ikkunoitten asema visusti huomioon otettava, jotta ilma niitä avattaessa pääsisi vapaasti virtailemaan huoneisiin. Kuumina kesäpäivinä näemme usein kalpean äidin riutuvan lapsensa kera päivänpuoleisen ikkunan ääressä huohottavan ja läähättävän, virkistävän tuulenhengen hyödyttömästi puhaltaessa vasten ikkunatonta seinää. Tekisipä silloin mieli iskeä reikiä seiniin, jotta raitis ulkoilma pääsisi vapaasti sisään tulvimaan.
"Sinä kallis Jumalan lahja, avaruuden raikas ilma, miten nurjasti ja halveksivasti sinua kuolevaiset kohtelevatkaan! Jos asiansa täysin ymmärtävä saarnamies pitäisi saarnan hapesta, vaikuttaisi se varmaan paljon enemmän synnin tukahuttamiseksi kuin puhdasoppinen selitys siitä, milloin, miten ja miksi synti tuli maailmaan. Mutta nyt astuu pappi reunojaan myöten täyteen sullottuun kokoushuoneeseen, jossa saastainen ilma miltei panee kynttilän liekit sinisenä palamaan, ja päivittelee seurakunnan henkistä välinpitämättömyyttä, pilaantuneen ilman painostaessa torkahtavia sanankuulijoita, jotka samalla tuntevat itsensä perin syntisiksi tässä laimeudentilassaan.
"Pikku Jim, joka juoksenneltuaan kaiken päivää reippaana ulkoilmassa, luki kiltisti rukouksensa maata pannessaan ja nukkui hyvänä poikana, nousee tänä aamuna vuoteeltaan pörrötukkaisena, lyöpi hoitajaansa ja sanoo, ettei hän tahdo rukoilla, eikä välitä tulla hyväksi. Syy on vain siinä, että poikarukka nukuttuaan ummehtuneessa ilmassa, joka koko yön on hänen aivojaan myrkyttänyt, on nyt jonkinlaisessa siveellisessä heikkomielisyyden tilassa.
"Heikot naiset vakuuttavat usein, että heidän voimansa palaavat vasta kello yhden- tai kahdentoista tienoissa päivällä. Kysytään: eivätköhän nukkune ikkunat ja ovet suljettuina ja raskaat uutimet vuoteensa edessä?
"Esi-isiemme huoneet olivat ilmanvaihtoon nähden monessa suhteessa paremmin varustetut kuin meikäläiset huoneet kaikkine parannuksineen. Suuri henkitorvi keskessä sekä avonaiset tulisijat kaikissa huoneissa aikaansaivat alituista ilmavirtaa, joka poisti huonon ja pilaantuneen ilman. Nykyaikana on huoneissa vain savupiippu rautakamiinia varten.
"Kamiinit ehkä kyllä säästävät polttoaineita, mutta ne säästävät muutakin. Sillä tuhansia ihmisolentoja saattavat ne liian aikaiseen hautaan, hitaan myrkytyksensä vaikutuksesta.
"Kolkkoa on ajatella, että talvemme täällä Pohjolassa kestää kuusi kokonaista kuukautta, marraskuusta toukokuuhun, ja että sinä aikana monessa perheessä kaikki sulloutuvat yhteen huoneeseen, jossa kaikki aukot ja ikkunaraot huolellisesti tukitaan ilmaa vastaan, ja jossa koksikamiini kohottaa huoneen lämpömäärää 25 ja 30 pykälään Celsiusta. Ihmisparat hermostuvat sekä liiallisesta kuumuudesta että myrkytetystä ilmasta, joka ainoastaan silloin tällöin oven avautuessa vaihtuu hiukan.
"Eipä siis lainkaan kummaa, jos näitten ihmisparkojen iho ja keuhkot käyvät niin aroiksi, ettei heidän näiden kuuden kuukauden aikana ole ajatteleminenkaan ulkoilmaan menemistä, sillä siitä seuraa paikalla vilustus. Ja useinpa joulukuun vilustus kehittyy maaliskuussa auttamattomaksi keuhkotaudiksi, ja kevät, jonka pitäisi tuottaa eloa ja terveyttä, saattaa sen sijaan niin monta uhria hautaan.
"Olemme kuulleet kuinka kurjassa tilassa karhuparat kömpivät ulos kuuskuukautisesta talvimajastamme, missä he miltei yksinomaan elivät edellisenä kesänä saavuttamastaan lihavuudesta. Samoin lukemattomat heikot olennot elävät pitkän talvemme kuluessa niitten päivittäin vähenevien voimien kustannuksella, jotka he saavuttivat ihanana kesäaikana, jolloin ikkunat ja ovet olivat avoinna ja raikasta ilmaa oli tuhlaamisen varallekin.
"Sitten kuulemme koko kevään puhuttavan sairaudesta, sappitaudista y.m. ja vertapuhdistavien lääkkeiden nauttimisesta. Se on kaikki vain pilaantuneen talvi-ilman myrkytystä. Monta vertaa paremmat olivat toki vanhan ajan talot, joissa suuret räiskyvät tulet paloivat avonaisessa takassa ja joiden makuuhuoneisiin pyrysi lunta talvivihurien viuhuessa. Tosin kylmä viima jäähdytti selkää, kasvojen miltei kärventyessä, vesi jäätyi astiassa, ja jota halutti, taisi kirjoittaa nimensä ikkunaruutuihin. Mutta sinä heräsit täynnä elämänhalua ja -voimaa — sinä katselit tupruavaa lumituiskua värisemättä ja kahlasit kouluun läpi miehenkorkuisten kinosten. Laskit mäkeä, olit lumipallosilla, piehtaroitsit lumessa kuin lumisirkku, mutta suonissa virtasi puhdasta, elinvoimaista verta ja vahvat keuhkot hengittivät sisäänsä raikasta talvi-ilmaa."
"Armahda meitä, isä kulta!" huudahti Jenny, "toivon, ettei meidän tarvitse uudestaan ruveta asumaan moisissa taloissa!"
"Ei suinkaan, kultaseni", vastasin, "väitän vain, että ne olivat paremmat niitä taloja, joita suljetaan kaksinkertaisilla ikkunoilla ja lämmitetään rautakamiineilla.
"Hyvä talo on niin järjestetty, että huonolla ja pilaantuneella ilmalla aina on tilaisuutta poistua aukon kautta raikkaan ulkoilman tulviessa sisään toista tietä. Talvella tulee tätä raitista ilmaa jollain keinolla lämmittää.
"Otaksukaamme esim., että huoneen toisessa päässä olevasta aukosta virtaa sisään lämmitettyä ulkoilmaa. Lämpömäärän ei tarvitse kohota yli 18 Celsius-asteen. — Otaksukaamme vielä, että huoneen toisessa päässä on avonainen puu- tai hiilikamiini. Sopivampaa tapaa ilmavaihdon ja lämmön saavuttamista varten samalla kertaa saattaa tuskin ajatella.
"Otaksukaamme vielä talon keskessä löytyvän suuren eteisen, johon raikas, kohtuullisesti lämmin ilma alituisesti virtailee. Jokaisessa tähän eteiseen avautuvassa suojassa löytyy henkitorvi, josta käytetty ilma poistuu vetäen mukanaan kaikki huonot ja pilaantuneet kaasut. Siinä talossa on hyvä ilmanvaihto, eikä tästä synny mitään vaarallista vetoa. Makuuhuoneen eroittamiseksi on hyvä käyttää kaksinkertaisia ovia, joista toinen lastoista valmistettu vastaanottaa vapaata ilmaa huoneeseen, paljastamatta sitä jokaisen nähtäväksi.
"Puhuessamme raittiista ilmasta, tarkoitamme sitä sanan täydessä merkityksessä. Elköön sisääntulviva ulkoilma olko ummehtunutta, pahaltalöyhkäävää kellari-ilmaa, vaan hyvää, puhdasta, raikasta ilmaa, joka kulkee torven kautta, mikä on niin asetettu, ettei ilma virtsa huoneeseen alhaaltapäin, missä epäterveellisiä kaasuja ja löyhkiä kokoontuu, vaan ylhäältä kirkkaista ja korkeista ilmakerroksista.
"Koko lorun loppu kuuluu, että koska nyt ihmisten tässä elämässä aivojensa kautta tulee vastaanottaa elämänsä henkinen puoli — ja koska musta, pilaantunut veri on myrkkyä aivoille — ja tätä tummaa, pilaantunutta verta muodostuu keuhkoissa, jotka hengittävät huonoa ilmaa — on talon rakentajan ensimmäinen toimi huolehtia puhtaan ja terveellisen ilman hankkimista.
"Olkoon siis talon suunnittelussa pysyväisenä sääntönä: 'Talossamme' tulee olla raitista ilmaa — kaikkialla, kaikkina aikoina — talvella sekä kesällä. Vähät koristuksista ja marmorikamiineista. Olkoon kodin sisustus vaikka kuinkakin yksinkertainen, kun vain on raitista ilmaa. Yhtä vastenmielisesti kuin käytämme lähimmäisemme hammas- ja hiusharjaa, hengitämme hänen keuhkoistaan lähtevää huonoa ilmaakin. Se on 'talomme' ensimmäinen välttämättömyys. Inhimillisen terveyden ja onnen ensimmäinen suuri elinehto on — ilma."
"Kuuleppas, Maria", sanoi Rob, "onkohan meillä tulisijoja huoneissamme?"
"Äiti on ottanut ne huoleksensa", sanoi Maria.
"Siitä ole varma", sanoin minä, "että jos anoppisi on ollut sinua avustamassa, on ilmanvaihdosta pidetty huolta."
Myöntää täytyy, että Robin käsitys talosta kohdistui pääasiallisesti gootilaiseen kirjastoon ja vanhanaikaisen herrastyylin sovelluttamiseen nykyajan vaatimuksien mukaan, eikä semmoisiin proosallisiin asioihin kuin ilmaan.
Siksipä hän nyt havahtuikin ikäänkuin unesta, veti pari syvää henkäystä ja tarttui piirroksiin, tarkastaakseen niitä uudella innolla. Minä jatkoin lukemistani.
"Toinen suuri elementti, joka meidän talossamme on huomioon otettava on tuli. Tällä nimityksellä en tarkoita yksin keinotekoista tulta, vaan tulta kaikissa eri muodoissaan — taivaallista tulta, jota Jumala joka päivä lähettää meille päivänsäteitten loistavilla siivillä, tulta, jolla lämmitämme huoneitamme, keitämme ruokamme ja valaisemme yöllistä pimeyttä.
"Alkakaamme taivaallisella tulella eli päivänpaisteella. Jumalan antamaa raitista ilmaa laiminlyödään, mutta hänen lahjaansa päivänpaistetta miltei vihataan. Monessa talossa ei uhrata senttiäkään ilmanvaihdon hyväksi, mutta maksetaan auliisti satoja dollareja päivänsäteitten karkoittamiseksi.
"Suojat näissä taloissa ovat tiiviit kuin laatikot, ilman tulisijaa henkitorvea tai ilmareikää; ja oi iloa ja riemua! ulkopuolella on markiisit ja sisäpuolella ikkunaluukut, jotta kirkkaimpanakin päivänä voimme pimeydessä vaeltaa. Näitä asuntoja katsellessa voisi luulla, että ne ovat varustetut kuumaa ilmavyöhykettä varten suojaamaan meitä tulikuumilta ilmavirroilta.
"Mutta silmäilkäämme almanakkaamme. Moniko kuukausi vaatii tulta takkaan? Liioittelematta saatan sanoa, että kaikki perheet lokakuusta kesäkuuhun tarvitsevat aamu- ja iltaroihunsa, olkoon heillä sitten varaa siihen tai ei. Vuoden kahdeksana kuukautena vaihtelee ilma viileän, kylmän ja pakkasen välillä, ja tokkopa tarvitsee neljänä muuna kuukautena sulkea huoneita niin tiiviisti. Tiedämmehän kokemuksesta, että paahtavat päivät ovat poikkeuksia meillä.
"Matkustakaa kuten minä viime vuonna Connecticutlaaksossa ja tarkastakaa taloja siellä. Kaikki ovat puhtaita, siistejä ja varakkaan näköisiä viheriäisten pihamaiden ja suurien jalavien ympäröiminä — mutta kaikki olivat kellarista kattoon suljetut, ikäänkuin olisivat asujamet myyneet kaikki kampsunsa ja matkustaneet Kiinaan. Kaikki rullakartiinit olivat alaslasketut. Onko siis talo autio? Ei; katsoppas, keveä, sinervä savupyörre kohoo kyökin savutorvesta ja tuolla talon takapihalla on kartiinia hieman kohotettu. Siellä elää kuin elääkin olentoja himmeässä varjossa, kalpeina kuin potaatin idut kellarissa."
"Minäpä tiedän, isä, miksi he niin tekevät", sanoi Jenny. "He pelkäävät kärpäsiä, jotka tosiaankin kuuluvat Egyptin maanvaivoihin. Minä puolestani en ainakaan moiti ihmisiä siitä, että sulkevat huoneensa ja pimittävät talonsa kärpäsaikana, — entäs sinä, äiti?"
"En minäkään, niitten ollessa hurjimmillaan, mutta luulen tämän olevan tarpeellista ainoastaan vähän aikaa; mutta täällä meillä suljetaan huoneet vuodet umpeensa ja siksipä ovatkin meidän kylämme niin kuolleen, hiljaisen, kylmän ja asumattoman näköiset."
"Ainoa seikka, joka matkustajalle käy selväksi kylissämme matkustaessaan", sanoin, "on, että näissä taloissa kumminkin asuu ihmisiä, ja että nämä olennot elävät pimeydessä. Harvoin näet ovet ja ikkunat avattuina, harvoin ihmisiä niitten luona istuvan, harvoin tuolia pihamaalla tai minkäänlaisia merkkejä siitä, että ihmiset eläisivät ulkoilmassa."
"Sanoinhan sinulle, isä, miksi kaikki on niin, olen ollut eno Petterin luona kesällä ja tiedän, että täti pitää kevätsiivoamisensa toukokuussa. Sen jälkeen laskee hän kaikki rullakartiinit ja uutimet alas ja niin pysyy talo puhtaana aina lokakuuhun. Siinä on koko juttu. Jos ikkunat olisivat selkoselällään, riittäisi siellä siivoamista joka viikko, ja kuka sitä kestäisi? Eikä minusta siinä ole vähääkään moitittavaa."
"Minä puolestani", vastasin, "vastustan elämistä pimeydessä, olkoonpa sen suurena päämääränä vaikka kärpästen karkoittaminen. Muistan tällä samalla matkallani pysähtyneeni muutamiksi päiviksi maalaisravintolaan, jossa vallitsi Egyptin pimeys kellarista ullakkoon asti: Pitkulainen, hämärä ja synkkä ruokahuone oli ulkoapäin luukuilla ja sisältäpäin paksuilla, paperisilla rullakartiineilla suljettu. Mutta kaikesta tästä huolimatta suhisi siellä kärpäsiä, kuin olisi mehiläispesä ollut läheisyydessä. Surinasta, jonka käteni ojentaminen synnytti, saatoin aavistaa leivoslautasen paikkaa. Se oli jotensakin ilettävää, sillä tässä pimeydessä en aina voinut eroittaa kärpäsiä mustikoista, ja ainakin minä puolestani olisin ollut tyytyväinen, jos tässä kärpästen kanssa otellessani olisin edes saattanut lohduttaa itseäni valolla ja ilmalla. Ihmisparat pimittävät huoneensa ja karkoittavat niistä ulkoilman ja päivänpaisteen kärpäsiä peläten, mutta kärpäset jäävät sittenkin heidän ainokaisikseen. Eipä siis kummaa, jos he käyvät miltei sairaloisiksi näin ollen."
"No niin, tietysti isä puhuu kuin miehet", sanoi Jenny. "Sinä et koskaan ole ollut vastuunalainen huoneiden puhtaudesta. Olisitpa vain itse talon emäntänä, niin kyllä saisimme nähdä, mitenkä menettelisit."
"Senpä kerron sinulle. Tekisin parastani. Sulkisin silmäni kärpäsenlialta ja avaisin ne luonnon ihanuudelle. Antaisin suloisen päivän paistaa huoneisiini kaiken päivää, paitsi niinä harvoina kesäpäivinä, jolloin viileys on tarpeen. Mutta nämä päivät eivät ole lukuisat. Keväällä laskisin, paljonko maksaisi pestata jokin akka pitämään ikkunoita ja muita tavaroita puhtaina, ja vaikkapa pitäisi uhrata uusi pukuni hänen palkkaamisekseen, tekisin sen mielelläni. Tehtyäni voitavani tässä suhteessa, paaduttaisin sydämmeni, kääntäisin pois silmäni ja nauttisin päivänsäteistä, raikkaasta ilmasta ja näköalasta vapaista, avonaisista ikkunoistani ja antaisin kärpästen olla olojaan. Siinä kuulit."
"Päivänpaiste, se se on isän keppihevonen", sanoi Maria.
"Ja miksikä ei? Erehtyikö Jumala luodessaan auringon? Tai loiko hän sen viholliseksemme? Eikö tämä suuri luonnonvoima, joka kypsentää hedelmät ja saattaa kukat niin suloisesti tuoksumaan, ole meille muka hyödyksi? Katsele varjossa kasvavia kasveja, mitenkä nuutuneita ja surkeita ne ovat, ja kuinka ne rukoillen ojentavat heikot lehtensä valoa kohti. Onko siis ihmisolennoillakaan varaa hyljätä tätä elähyttävää voimaa. Eräässä vankilassa oli jono koppia päivänpuolella ja toinen varjonpuolella. Vaikka varjonpuoleisissa kopeissa vallitsi sama puhtaus, huoli ja hoito, olivat kumminkin sairaus ja kuolema monet kerrat suuremmat siellä kuin valoisessa päivänpuoleisessa jonossa. Ihmiset kärsivät kaikenmoisia kipuja ja huokailevat elinvoiman vähyyttä; äärettömiä määriä lääkkeitä nautitaan ja rahoja tuhlataan, mutta kaiken ohessa tuhlaamme ja karkoitamme luotamme molemmin käsin päivänpaisteen, tämän Jumalan lahjan, siunatun terveellistä vaikutusta.
"Mitä raamattu kuvaa nousevaksi auringoksi, joka parantaa kaikki siivillänsä? Sama aurinko, joka on Jumalan rakkauden perikuva, on meitä virkistävä jokapäiväisessä elämässämme, se kuivaa kosteuden ja homeen, suojelee koista ja ruosteesta, haihduttaa pahat hajut, karkoittaa hermoista alakuloisuutta ja ilostuttaa elämätämme. Ellen palvelisi Häntä, kaikkein hyvän antajaa, palvelisin ja kumartaisin varmaan aurinkoa, hänen suurinta ja kauniinta näkyväistä ilmestystänsä. Egyptin maalla vallitsi Herran vihan aikana pimeys, mutta Goosenin maassa oli valoista. Minä olen goosenilainen, mielin valkeudessa vaeltaa ja sadattelen pimeyden töitä. Mutta jatkakaamme.
"Talomme sijoitettakoon kaakkoiseen suuntaan, ettei siellä olisi päivätöntä suojaa, ja ikkunat asetettakoon niin, että taivaasta kotoisin olevat, kimaltavat säteet pääsevät tunkeutumaan poikki ja puhki.
"Elkäämme piirittäkö taloamme ikkunain alapuolella olevalla kostealla pensastolla, joka estää valon ja ilman vaikutusta. Taloa tulee ympäröidä vapaa ala, jossa tuuli pääsee liehumaan ja päivänsäteet valaisemaan, kuivamaan sekä elähyttämään.
"Siitä kiireestä päättäen, jolla ihmiset täällä meillä muuttavat ahtaan pihamaan synkäksi tiheiköksi, luulisi auringonpistosta meidän ilmanalamme suurimmaksi vaaraksi.
"Sateisina kuukausina, ja niitä meillä Jumala paratkoon on monta, eläessämme pimeissä, viileissä huoneissa kosteitten pensaitten sisässä, muuttuvat ajatuksemme synkiksi, sairaloisiksi ja ikäviksi. Lähimmäisemme viat suurenevat silmissämme — elämä tuntuu kolkolta ja ilottomalta — itse uskontokin kuolleelta ja ummehtuneelta.
"Minä soisin talon heti ensi silmänräpäyksellä tekevän avonaisen, raittiin ja iloisen vaikutuksen. Jokaisesta ikkunasta näkisimme aina edessämme päivänpaistetta, puita, pilviä ja viheriöitä nurmia. 'Talollemme' tulee hankkia varjoa mutta ei pimeyttä. 'Talossamme' on monta aurinkoista ja ilmakasta ikkunaa — ei puhdistamista ja sulkemista, vaan avaamista ja luonnon nauttimista varten. Olkoon talossa pitkät kuistikot sekä ylä- että alakerrassa siellä käyskennelläksemme raitista ilmaa nauttimassa sateisinakin ilmoina. Sanalla sanoen, koettaisin 'talossamme' mikäli mahdollista yhdistää metsien ja ketojen vapaata, reipasta, iloista elämää rauhaisan perhe-elämän hauskuuteen, sievyyteen ja mukavuuteen.
"Taivaallisesta tulesta puhuttuani, tahdon lausua sanasen myöskin maallisesta, keinotekoisesta tulesta. Rautakamiinit, lämmetkööt sitten kuumalla vedellä, höyryllä tai lämpimällä ilmalla, ovat, jos vain ilmavaihtoa otetaan huomioon, terveellisiä ja hyviä lämmityslaitoksia niinä kahdeksana tai yhdeksänä kuukautena vuodessa, jolloin tarvitsemme keinotekoista lämpöä.
"Rautauunille kyökissä ja sen lämminvesisäiliölle kumarran nöyrästi. Se on suuri, sykkivä sydän, jonka puhdistavaa, virkistävää nestettä virtailee lämpimänä läpi koko talon. Toivottavaa olisi, että tämä nykyaikainen Molok olisi hieman kohtuullisempi ravintonsa suhteen, sillä myöntää täytyy, että se on armoton tuhlari — mutta onhan sillä suuri työkin. Hanaa kun vain käännät, saat joka vuorokauden hetkellä yllin kyllin lämmintä vettä, pesupäivät ovat leikintekoa ja viisaalla järjestämisellä sekä lämmön säästämisellä voit päälle päätteeksi lämmittää pari kolme suojaa talvisin.
"Rautauuni lämminvesisäiliöineen kuuluu siis 'talomme' välttämättömiin tarpeisiin. Iltavalaistuksena on minusta kaasu parasta, jos sitä vain on saatavissa [siihen aikaan ei vielä käytetty sähköä]. Talooni tahtoisin kaasua. Sen ainoa paha puoli on vaara, jonka kaasun vuotaminen saattaa tuottaa, jos kaasu vaillinaisen johdon kautta pääsee asuinhuoneitten ilmaan sekaantumaan. Mutta niin ei lainkaan tapahdu, jos vain varovaisuutta noudatetaan.
"Monet maalla asuvat perheet valmistavat itse kaasunsa hyvin yksinkertaisella tavalla. Ottakoot talon rakentajat tämänkin huomioonsa. On jo olemassa koneita kaasun valmistamista varten talouden tarpeeksi, ja ne ovat täydellisesti luotettavia ja helpot hoitaa, sanotaanpa, että tämän kaasun valo on parempi kaupunkien kaasutehtaitten valoa. Tämäkin asia sietää harkitsemista, jos talomme on maalla tai tulee maalle rakennettavaksi.
"Ja nyt lähestymme kolmatta suurta elementtiä, joka on 'talollemme' tarpeen nim. vettä.
"Vettä, vettä kaikkialla, vettä runsaasti, helposti saatavaa ja puhdasta.
"Esi-isämme olivat monessa suhteessa oivallisesti järjestäneet kotielämänsä ja talonrakentamisensa. Heidän talonsa olivat ylimalkaan järkevästi laaditut, tilavat, ilmakkaat ja mukavat, mutta veden hankkimisessa olivat he armottomia naissukupuolta kohtaan. Kaivo oli kaukana pihamaalla ja talvella saivat he lumessa kahlata ja hilata jäätynyttä sankoa huoneeseen, täyttääkseen teekeittiötä aamiaista varten. Tasavallan itsenäiselle tyttärelle ei näin ollen osoitettu tarpeeksi kunnioitusta. Meidän päivinämme ovat kaivot tosin siirtyneet lähemmäksi taloa, mutta suureen enemmistöön ei vielä ole juurtunut tuo sukkela keino hankkia itselleen alituinen varasto raikasta vettä vain pientä hanaa kiertämällä. Jospa saisimme rakentaa majamme aivan mielemme mukaiseksi, olisi siellä kylpyhuone joka kolmea miestä kohti, ja joka suojaan johtaisi kylmä ja lämmin vesitorvi.
"Säästäkäämme runsas summa vesijohtotorviin ja jätettäköön talomme viimeisteleminen riippuvaksi niistä rahoista, jotka jäävät ylitse. Varustakaamme taloomme kylpyhuoneita niin voimme millä vuorokauden hetkellä tahansa tilata lämpimän kylvyn. Useimmissa lasten taudeissa lämmin kylpy on miltei aina tehokas parannuskeino. Pahat vilustumiset, alkavat kuumeet ja nivelkolotukset pestään pois vasta alussa ollessaan. Siis, niin paljon vettä taloomme kuin mahdollista. Ihmisten käsityksiä veden välttämättömyydestä tulisi laajentaa, jotta kaikki hankkisivat itselleen sitä runsain määrin. Sinulla ei ole mitään hyötyä kylpyhuoneesta, joka vaatii tunnin puuhaa ja tulensytyttämistä, ennenkuin se on järjestyksessä. Homma on liika suuri — et tule siihen ryhtyneeksi. Mutta kun suojassasi on sievä, pienoinen nurkka sitä varten, ja sinun on vain väännettävä hanaa saadaksesi valmiin kylvyn, on lääkkeesi aina käsillä, ja sinä käytät sitä alinomaa. Yöllä heräät huudosta ja näet pikku Tommin istuvan vuoteellaan kiihoitustilassa ja polttavan kuumeen vallassa. Kolmen minuutin kuluttua on hän kylvyssä, rauhallisena ja hyvillään; hän laskeutuu jälleen vuoteelle viileänä ja rauhoittuneena ja aamulla hän herää täysin terveenä.
"Tätä verratonta ja yksinkertaista lääkettä ja terveyden suojeluskeinoa, tätä tyynnyttävää ja virkistävää ainetta tulisi pitää yhtä välttämättömänä talossa, kuin kyökin uuniakin. Ainakin yksi kylpyhuone tulisi joka talossa olla, ja sen pitäisi olla niin asetettu, että koko perhe voisi sitä käyttää, ellei ole varaa pitää useita. Taloa, jossa vettä on mukavasti saatavissa, on niin helppo hoitaa, että se melkein hoitaa itsensä. Ennemmin olen ilman mattoja laattialla, ilman sohvia ja kiikkutuoleja, ja uhraan enemmän varoja tähän."
"Nyt isä kulta", sanoi Maria, "olet puhunut meille kolmesta elementistäsi, jäljellä on nyt vain maa. Mitenkähän sinä sen selität."
"Olen aina luullut", sanoi Jenny, "että mitä vähemmän tätä yhteistä emoamme suosimme talossamme, sitä parempia emäntiä olemme."
"Kultaseni", sanoin minä, "meidän filosoofien tulee silloin tällöin antaa asioille salaperäinen väritys ja väliin lausua ilmi luonnottomia ajatuksia, voidaksemme sitten selittää, ettemme tarkoittaneetkaan mitään erityistä niillä. Ihmiset luulevat meitä hyvinkin teräväjärkisiksi, huomatessaan kuinka sukkelasti suoriudumme näennäisistä ristiriitaisuuksista. Siis kuulkaa.
"Ottaessani puheeksi neljännen elementin maan, tahdon vain viitata äitinne kaari-ikkunaan ja huomauttaa teille, että synkän, pitkän talven kuluessa emme päivääkään ole ilman kukkia. Täydellisessä talossa pitäisi minun mielestäni olla niin monta ulkoilman viehätystä kuin lämpö ja suoja vain sallivat — ja näihin kuuluvat kaikki kasvit. Kasvit ovat lähempänä ihmisen terveyttä ja elinvoimia kuin tavallisesti otaksutaan. Hyvin hoidetut kasvit levittävät hauskuutta ympäristöönsä viehättävällä ulkonäöllään, puhdistavat sitä paitsi ilmaa huoneessa, ja ovat ilman puhtauden ja elinvoiman mittaajia. Kun kasvit lakastuvat ja näivettyvät, ei ilma ole puhdasta. Eräs rouva kertoi minulle, ettei hän koskaan saanut kasveja viihtymään vierashuoneessaan kaasulta ja antrakiittihiileltä. 'Eikö teitä arvelluta elää ja kasvattaa lapsianne huoneessa, jossa kasvinne kuolevat?' vastasin minä.
"Jos kaasujohdot ovat vaillinaiset ja punasenhohtava kamiini kuluttaa kaiken ilman huoneesta, jotta rehoittavat kasvit parissa päivässä alkavat näivettyä ja pudottaa lehtensä, on ymmärrettävää, että ilma silloin on huono ja myöskin ihmisille myrkyllinen sekä kaipaa parannusta. Jos kukkia ei saa huoneessa viihtymään, on sillä tuomio lausuttu huoneen ilmasta, ja varma on, että siinä silloin ei ole tarpeeksi elinvoimaa ihmisolennoillekkaan. Mutta huoneessa, jossa kasvit rehoittavat kuin ulkoilmassa ja lehdet säilyttävät tumman vihantansa, siinä huoneessa voimme otaksua ilman soveltuvan myöskin ihmiskeuhkoille.
"Hauskaa on nähdä, että kasvien viljeleminen on niin levinnyt maassamme. Monen mökin ikkunoissa näemme petunian ja intialaisen krassin kukkivan lumen pyryellessä ulkona. Kuinka paljon iloa tuottavatkaan nämä kasvit hoitajilleen! En luule löytyvän ihmisolentoa, joka ei mieltyisi kukkiin, jos olot vain ovat pakoittaneet häntä kasvattamaan ja hoitamaan niitä. Ruukkukasvien hoidossa on monta mutkaa matkassa ennenkuin ne hyvin saadaan viihtymään. Tomu tukkii pian viheriäisten keuhkojen pienet huokoset ja näitä pitää alituisesti valella raikkaalla vedellä. Moni katsoo liian vaivaloiseksi kantaa kasvinsa sitä varten kuistikoille tai rappusille ja niin valellaan niitä tuskin kerta kuukaudessakaan. Luontoemo on meille tässä hyvänä esimerkkinä, hän valelee jokaista lastansa öisin kastehelmillä, jotka vielä kimaltelevat aamusinkin niitten lehdissä ja kuvuissa."
"Siinäpä se on!" sanoi Jenny. "Hoitaisin mielelläni kasveja, ellen kammoisi tuota ijankaikkista pesemistä ja veden pirskoittamista, jota ne vaativat. Siitä sitä sitten räiskyy matolle ja huonekaluille, jotka eivät ole yhtä ihastuneet tähän ruiskuttamiseen."
"Senpä vuoksi", lausuin minä, "kaipaa talomme myöskin maaemomme apua, kuten saatte nähdä.
"Minun käsitykseni mukaan pitäisi täydelliseen taloon kuulua pieni kasviosasto, jossa kasveja vapaasti voisi hoitaa, kastaa ja tomulta suojella. Tämä pieni alue olisi tietysti päivänpuolella, ja siinä olisi kaikki edut, jotka kasvit viihtyäkseen tarvitsevat.
"Ylimalkaan katsotaan ansareita rikkaitten ylellisyydeksi, jota ei vähäarvoisten auta ajatellakkaau. Mutta niinköhän lienee. Onhan sinulla ulkoneva kaari-ikkuna, nosta laattiapalkit pois ja täytä ala hyvällä mullalla. Eroita se vierashuoneesta lasiovilla, ja silloin saat tarpeeksi tilaa kasveille ja kukille. Jos mainittu ala on etelänpuolella, päivänsäteille alttiina, ei tarvitse mitään erityistä lämmityslaitosta, vierashuoneen lämpö riittää siihen aivan hyvin. Tämän kasvihuoneen kotiisi levittämä huvi ja hyöty ovat arvaamattomat, ja sen kustannukset eivät kohoo paljon korkeammaksi tavallisen kaari-ikkunan kustannuksia. Suurissa taloissa saattaa tämä ala olla suurempi. Elkäämme nimittäkö sitä ansariksi, sillä se nimi on liian suurenmoinen, se saattaa meidät ajattelemaan puutarhureita ja harvinaisia kasvilajeja, jotka vaativat suurta huolta ja tuntuvia kustannuksia. Se on vain kasvihuone — huone, jonka laattia on multaa ja seinät lasia, jotta aurinko vapaasti saisi valaista ja lämmittää. Jätettäköön siinä myöskin ovet avoimeksi niin moneen suojaan kuin mahdollista.
"Täten olisi vieras- ja ruokahuone koko talon kukkien ja kasvien yhteydessä. Varjoisimmilla paikoilla kasvaisi sammalia, sananjalkoja ja muuta viheriäistä ja pitkin ikkunoita kiemurtelisi päivänpaisteessa petunioita ja muita yksinkertaisia kukkia. Jos vettä on saatavissa, tekisi suihkulähteen lorina hyvän vaikutuksen ja sen säde vilvoittaisi ilmaa, jonka uunin kuumuus niin usein kuivaa liiaksi."
"Ja luuletko tosiaankin isä, että näin rakennettu talo on käytännöllinen", sanoi Jenny. "Minusta se on kuin kuvaus Alhambrasta."
"Ja kuitenkin olen meidän aikanamme nähnyt juuri sellaisen talon", sanoin. "Voisin tällä hetkellä näyttää sinulle huvilan, joka tyyliltään on mitä yksinkertaisin, mutta kuitenkin yhdistää hyvän talon parhaimmat ominaisuudet. Kultaseni, voitko tuota pikaa piirustaa pohjapiirroksen tuohon taloon, jonka näimme Brightonissa?"
"Tässä se on", sanoi vaimoni, tehtyään muutamia kynänvetoja — "se oli huokeahintainen, mutta hauskimpia, mitä koskaan olen nähnyt."
"Tämä talo, joka lienee maksanut viisi tuhatta dollaria, täyttää monta minun vaatimustani talon suhteen. Siinä on kaksi kerrosta ja useita hauskoja ullakkohuoneita, kaksi kylpyhuonetta ja vesijohto joka huoneessa. Vieras- ja ruokahuoneessa on kummassakin ulkonevat kaari-ikkunat, joissa kukkaset viihtyvät vuoden umpeen, ja suihkulähde lirisee alituisesti pienessä marmori-altaassa. Pitkänä, synkkänä talviaikana on tämä asunto iloinen ja kodikas.
"Mutta yksi seikka on huomioon otettava näitten kasvihuoneitten suhteen. Maan tulee sen alla olla salaojitettu, estääkseen seisahtuneen veden höyryä ylöskohoomasta ja ilmaa pilaamasta. Myöskin on maahan sekoitettava runsas määrä puuhiiliä estääkseen kasviaineitten hajoomista. Samoin on tyystisti varottava, ettei lehtiä pääse putoamaan maahan ja märkänemään, ne kun myrkyttäisivät ilman. Jos nämä toimeenpiteet otetaan varteen, lauhduttaa ja puhdistaa tämä pieni tarha vain talon ilmaa.
"Elleivät varat myönnä edes tätä pientä kasvitarhaa, aseta ikkunankoloon syvä laatikko, jonka pohjassa on vetotorvi sekä paksu kerros murskattuja puuhiiliä ja soraa ja päällimmäisenä hienoa lehtimultaa ja hiekkaa. Tähän saattaa istuttaa murattia, joka kiemuroitsisi, kierteleisi ja kaarteleisi köynnöksiään sinne tänne, sekä eri krassilajeja, jotka ilahuttaisivat talon asujaimia talven aikana kukillaan. Niissä ikkunaraukoissa, joita eivät päivänsäteet siunaa — voit kasvattaa sananjalkoja ja sammalia sekä sekoittaa niihin monenlaisia metsäkukkia.
"Aikaisin helmikuussa, jolloin talvi kovimmin pakastaa, alkavat jo orvokit, valkovuokot ja akileijat kukkia. Mutta rehoittaakseen vaativat kaikki nämä kasvit jokapäiväistä vedellä ruiskuttamista, ja niistä lähtevä kosteus lauhduttaa ja virkistää vain lämmitettyjen talvihuoneitten liian kuivaa ilmaa.
"Nyt olen siis esittänyt teille neljä pääelementtiäni, jotka ovat rakentamisessa tarpeelliset — ilman, tulen, veden ja maan. Tyydytettyäni nämä tarpeet, rauhoittaisin aistiani ja mielikuvitustani toisissakin suhteissa, mikäli mahdollista. Vihaan, kuten Rob, jokapäiväisiä taloja ja haluaisin tavoitella jotain kaunista rakennustaiteen alalla. Minua karmii, että kalleus ehkäisee kaikki pyrinnöt siinä suhteessa. Suuresti himoitsen tyylikkäitä lukkoja ja saranoita sekä suuria, komeita yksiruutuisia ikkunoita. Kadehdin onnellisia lähimmäisiäni, joilla on varaa mokomiin talonkaunistuksiin. Varustettuani talooni kaikkia välttämättömiä tarpeita, koittaisin mikäli varani myöntäisivät, pitää kauneuttakin päämaalinani.
"Mutta vaikka kaikki puutyö talossani onkin korutonta ja sileää, vaikka uunit ovatkin yksinkertaisinta laatua ja ovet ja ikkunat tehdastyötä, on minun talossani kylpyhuoneita, kasvihuone, päivänpuolinen kaari-ikkuna ja tarkoituksen mukainen ilmanvaihto. Taloni muodostuu siten hauskaksi, ja jokainen asujain on niin hyvällä mielellä, kuin olisi katto sisältäpäin seeteripuulla vuorattu.
"Eri puulajeista on minulla vielä sananen sanottavana. Meillä on täällä Amerikassa runsas määrä kauniita ja arvokkaita rakennuspuita, joista emme tiedä mitään, syystä, että ne tuhmasti kyllä peitetään valkoisella värillä.
"Kuuluisa seebrapuukaan ei hienoudessa vedä vertoja maalaamattomalle kastanjalle. Meidän saksanpähkinäpuu on väriltään kullanruskea ja itsessään niin ihana, että sitä saattaa katsella kuin kaunista maalausta, puhumattakaan tammesta monine hienoine vivahduksineen. Tavallinen mäntykin, jota nykyjään pidetään mahdollisena ainoastaan valkoiseksi maalattuna, muistuttaa öljyttynä ja vernissattuna atlaspuuta. Amerikkalaisten tehtaitten seinäpapereista kannattaa meidän ylpeillä, sillä ne tyydyttävät jo suurimpiakin vaatimuksia. Toisissa malleissa ranskalaiset tosin ovat meitä taitavammat, mutta joka taloa varustaa, silmäilköön ensin oman maansa tuotteita, ja hän on hämmästyvä.
"Yhtä näkökohtaa talon rakentamisessa tahtoisin vielä koskettaa. Koska Amerikassa on niin vaikea sekä hankkia että pitää palvelijoita — asia joka kauan tulee olemaan vaikeimpia kotikoettelemuksiamme — pitäisi meidän laatia kotimme niin, ettemme monia palvelijoita kaipaisi. Taloa voi rakentaa niin moneen eri tapaan, että työn paljouskin, jota tarvitaan sen järjestyksen ylläpitoa varten, vaihtelee suuresti. Muutamat talot tarvitsevat suurta palvelijaliutaa hankaamaan lukkoja kiiltäviksi, puhdistamaan tomut kaikista leikeltyjen huonekalujen uurteista ja lokeroista sekä antamaan talolle sitä järjestyksen leimaa, jota siistiltä talolta vaaditaan. Yksinkertainen kiillotettu ja maalamaton puu sekä veden runsaus asunnossa auttavat emäntää suuressakin talossa hyvin toimeen tulemaan parin palvelijan avulla.
"Jos kyökissä kaikki on hyvin ja mukavasti järjestetty, joten aikaa ja askelia säästetään, saattaa yksi palvelija mainiosti suorittaa kahden työn. Jos vain vettä, lämmintä sekä kylmää on helposti saatavissa, ei pesupäiväkään meitä enää kauhistuta. Käyttämällä vääntökonetta, joka säästää sekä vaatteita että pesijää, ja pientä mankelia pääsemme puolta vähemmällä.
"Paljon olisi vielä 'talostamme' sanottavaa, ja ehkäpä Kristofer löytääkin vielä tilaisuutta siihen jonkun toisen kerran. Mutta nyt hänen kynänsä on väsähtänyt ja vaipuu lepoon."