VANITAS VANITATUM.
Näen päädyn talon aution,
se ammoin hyljättiin.
Näki kerran se ihmisten elämän,
siellä sukuja siitettiin.
Minä murheen punervaa kangasta
tääll' illan tuulessa käyn.
Maanpiiri tyhjä on kohdallain
kuin vallassa kauhunäyn.
Se kertoo tarinan toivottoman,
joka itkee totuuttaan,
joka samalla kauniisti hymyää
ja kutsuu alle maan:
Noin iäti pilvet vaeltaa,
noin aaltojen meno on,
puut huojuvat, kivet vaikenevat
ja aika on loputon.